Eräs kansanedustaja on saanut tuomion, koska on arvostellut erään 600 luvulla eläneen kiihkeän arabimiehen, joka oli lisäksi juutalaisvihaaja, mieltymystä alaikäisiin tyttöhin. Jokainen voi esim. Vikipediasta tarkistaa asian.
KKO on antanut asiassa tietynlaisen ennakkopäätöksen.
Miten mahtaa vaikuttaa Ulvilan murhaoikeudenkäyntiin, jossa pedofilia ynnä muilla tekaistuilla noituussyytteillä halutaan vahvistaa murhasyytteitä?
Ulvilan pedofilia
45
408
Vastaukset
- By the way
Ei sen pedofilian tarvitse olla tekaistua.Tuossa se kyllä olisi insestiä, jos on AA:sta ja hänen omista lapsistaan kyse?
Taksimiehen tapauksessa teon kohdistuessa toisen henkilön lapsiin, se olisi vasta pedofiliaa.Näin ymmärrän nämä sanat ja niiden tarkoituksen.
Tiedän tapauksen jossa ei perheenjäsenilläkään ( lapsillakaan , vanhin yli 50 v) ollut mitään tietoa isän olevan homo.Hänen uskontonsa ja kokouksensa antoivat alibin hänen poissaoloilleen. Se homous kääntyi pedofiliaksi hänen ollessaan jo vanha ukko 78 v.
Silloin lapset ihmettelivät joitakin muutoksia äijän muuten niin saidassa luonteessa ja yllättävässä nuorten poikien hyysäämisessä.Vaimo oli varmasti jo niin höperö, ettei edes tajunnut mistä on kyse?
Eihän se kuningatar Silviakaan tiennyt mitä hänen isänsä oikeasti teki siellä "leikkikalutehtaassaan".
Ei sitä voi toista ihmistä tuntea munaskuitaan myöden, eihän?- Höpsistä
Insestiä on aikuistenkin lasten kanssa touhuaminen, mutta myös pedofiliaa, jos ovat alle teini-ikäisiä.
- Höpsölle
Höpsistä kirjoitti:
Insestiä on aikuistenkin lasten kanssa touhuaminen, mutta myös pedofiliaa, jos ovat alle teini-ikäisiä.
Näitkö tekstissä jotain mainintaa aikuisuudesta tai teini-iästä koskien insestiä/pedofiliaa?
- pitää hakea
Höpsölle kirjoitti:
Näitkö tekstissä jotain mainintaa aikuisuudesta tai teini-iästä koskien insestiä/pedofiliaa?
en mie nähnyt. jos ei sitte rivien välissä.
- Satuja ei toditeita
Pienet lapset haluavat olla A:n veljen luona ja siksi keksivät satuja.
- utelias minäkin
En ole huomannutkaan LSH -oikeudenkäynnin tuomion ilmoituksesta.
Missä se on ollut, kun noin "tiedät"? - Siinäpä se!!
utelias minäkin kirjoitti:
En ole huomannutkaan LSH -oikeudenkäynnin tuomion ilmoituksesta.
Missä se on ollut, kun noin "tiedät"?LSD:llä ei pitäisi olla mitään tekemistä jutun kanssa, vaikka syyttäjän toimintaa ei muuten voi ymmärtää.
Todistuksen arvoa vähentää se, että lapsilla on ollut motiivi valehdella ja lapseton uusperhe haluaa pitää pienet lapset.
-syyttäjä julkisti asiat murhaoikeudenkäynnin lisätodistusaineistossa
-Apu-lehdessä oli hyvä juttu syytetyn kannalta
-toki jokainen voi käyttää järkeäkin!
- tutkija.
Tuo Ulvilan juttu on tullut niin kalliiksi,
että siihin on saatava yleisöä tyydyttävä
ratkaisu.
Kulut ovat kymmeniä miljoonia.- Rahvaannuolenta
Rahvaan mielen mukainen ratkaisu muistuttaa muinaisen Rooman gladiaattoritaisteluja, joissa peukaloa alas näyttämällä saatiin ratkaisu.
Näemme kohta kumpi voittaa. - tuomiot...
Olis kannattau annunkin pitäytyä tunnustuksessaan ja kertomuksissaan kuinka Jukan kans riideltiin ja otin veitsen ja jukka oli hyvin hyvin vihainen....nyt olis jo lusimiset takana kun olis tunnustanut kunnolla. Mutta lasten vuoksi oli onni että juttu on venynyt, tosi onni. Ja hirvioäiti saa kunnon tuomiot, kaikista hirveyksistä. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää:))
- vbnm77
Rahvaannuolenta kirjoitti:
Rahvaan mielen mukainen ratkaisu muistuttaa muinaisen Rooman gladiaattoritaisteluja, joissa peukaloa alas näyttämällä saatiin ratkaisu.
Näemme kohta kumpi voittaa.Syyttäjä pitäisi heittää leijonille.
Oikeus tapahtuisi ja kaikki olisivat iloisia. - l-ll-l
tuomiot... kirjoitti:
Olis kannattau annunkin pitäytyä tunnustuksessaan ja kertomuksissaan kuinka Jukan kans riideltiin ja otin veitsen ja jukka oli hyvin hyvin vihainen....nyt olis jo lusimiset takana kun olis tunnustanut kunnolla. Mutta lasten vuoksi oli onni että juttu on venynyt, tosi onni. Ja hirvioäiti saa kunnon tuomiot, kaikista hirveyksistä. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää:))
Siis miksi syytön ihminen pitäisi tuomita?
- tuomio murhasta
l-ll-l kirjoitti:
Siis miksi syytön ihminen pitäisi tuomita?
Ei tietenkään syytöntä pidä, mutta kun on syyllinen niin totta kai tuomio ja kunnon tuomio. Miksi kukaan ei ole huolissaan uhrin oikeuksista Jukka Lahti on kuin jokin asiaan kuulumaton sivujuoni? Miksi hän ei saa oikeutta eikä kukaan ole korottanut ääntään uhrin puolesta?? Murhaajan kuuluu saada tuomio.
- murhaajan...
tuomio murhasta kirjoitti:
Ei tietenkään syytöntä pidä, mutta kun on syyllinen niin totta kai tuomio ja kunnon tuomio. Miksi kukaan ei ole huolissaan uhrin oikeuksista Jukka Lahti on kuin jokin asiaan kuulumaton sivujuoni? Miksi hän ei saa oikeutta eikä kukaan ole korottanut ääntään uhrin puolesta?? Murhaajan kuuluu saada tuomio.
kyllä mutta miksi se sitten syyttömän tuomitsemisesta tulee.
- syyllinen 100%
murhaajan... kirjoitti:
kyllä mutta miksi se sitten syyttömän tuomitsemisesta tulee.
Auer on ainoa aikuinen joka oli paikalla, eli miten kukaan ulkopuolinen olisi lentänyt ja liikkunut äänetönnä ja ilman ettei tyttökään nähnyt kertaakaan isänsä kimpuss ei nähnyt ajavan äitiään takaa... ei kuullut äänen pihaustakaan jne,... äläkää sentään aikuiset uskoko satuihin ja tarinoihin mistään hupparista...sentään järkeä ja tolkkua... On iso liuta asioita jotka puhuvat sen puolesta ettei paikalla voinut olla ketään muita kuin oma perhe.
- suvivirsiäkös..
syyllinen 100% kirjoitti:

odotit sen veisaavan.Tyttö näki ja poliisi todisti että ikkunasta voi mennä siten.Kenkiä etsittin eikä lötynyt joten A ne oli.Murha-asetta ei etsitty joten a se oli.Jos muuta ei ole todistetty niin se että rosvot ja poliisit on väärällä puolen kalteria tällä hetkellä
- olematon huppis
suvivirsiäkös.. kirjoitti:
odotit sen veisaavan.Tyttö näki ja poliisi todisti että ikkunasta voi mennä siten.Kenkiä etsittin eikä lötynyt joten A ne oli.Murha-asetta ei etsitty joten a se oli.Jos muuta ei ole todistetty niin se että rosvot ja poliisit on väärällä puolen kalteria tällä hetkellä
Otapas järki kätees! Tyttö muka näki "selän" ikkunasta poistumassa mut siitäkin on ristiriitaista kerrontaa. Miten huppari älysi ja kykeni sen n 4 minuutin aikana jaksottaa olemisensa siten ettei näyttäytynyt muulloin tytölle?? Mahdotonta . Pienessä takkahuoneessa ei ollut mitään sellaista syvennystä jossa olisi voinut olla piilossa ja miksi olisi ollut tai kyennyt jaksottaan? Aivan utopista.
Jos tytöllä on jokin "mielikuva" hahmosta joka poistui ikkunan kautta se on piirtynyt siinä vaiheessa kun Annu kulki lavastustarkoituksessa ikkunasta ulos, eikä tiennyt että tyttö sen näki. Mitään mieshupparia ei ole voinut olla ja sen sanoo järki. Ei kuulunut myös häkepuhelusta mitään sellaista mikä olisi viestinyt ulkopuolisen riehumisesta paikalla ts takkahuoneessa. Ota järki kätees tai mee hoitoon. Epäilen ettet ole aikuinen tai et muuten järkevä. - .kjlö
syyllinen 100% kirjoitti:
Auer on ainoa aikuinen joka oli paikalla, eli miten kukaan ulkopuolinen olisi lentänyt ja liikkunut äänetönnä ja ilman ettei tyttökään nähnyt kertaakaan isänsä kimpuss ei nähnyt ajavan äitiään takaa... ei kuullut äänen pihaustakaan jne,... äläkää sentään aikuiset uskoko satuihin ja tarinoihin mistään hupparista...sentään järkeä ja tolkkua... On iso liuta asioita jotka puhuvat sen puolesta ettei paikalla voinut olla ketään muita kuin oma perhe.
Syytöntä ei pidä tuomita.
Huppumies murhasi. - jgh,k.l
olematon huppis kirjoitti:
Otapas järki kätees! Tyttö muka näki "selän" ikkunasta poistumassa mut siitäkin on ristiriitaista kerrontaa. Miten huppari älysi ja kykeni sen n 4 minuutin aikana jaksottaa olemisensa siten ettei näyttäytynyt muulloin tytölle?? Mahdotonta . Pienessä takkahuoneessa ei ollut mitään sellaista syvennystä jossa olisi voinut olla piilossa ja miksi olisi ollut tai kyennyt jaksottaan? Aivan utopista.
Jos tytöllä on jokin "mielikuva" hahmosta joka poistui ikkunan kautta se on piirtynyt siinä vaiheessa kun Annu kulki lavastustarkoituksessa ikkunasta ulos, eikä tiennyt että tyttö sen näki. Mitään mieshupparia ei ole voinut olla ja sen sanoo järki. Ei kuulunut myös häkepuhelusta mitään sellaista mikä olisi viestinyt ulkopuolisen riehumisesta paikalla ts takkahuoneessa. Ota järki kätees tai mee hoitoon. Epäilen ettet ole aikuinen tai et muuten järkevä.Mitään lavastusta ei ole. Huppumies murhasi. Lapset puhuvat mitä sattuu kun niitä painostetaan. NÄMÄ HIENOT DNA-testit eivät tukeneet Annelin syyllisyyttä.
Syyttäjä on vainoharhainern hullu ja joutaa linnaan. - annua...
olematon huppis kirjoitti:
Otapas järki kätees! Tyttö muka näki "selän" ikkunasta poistumassa mut siitäkin on ristiriitaista kerrontaa. Miten huppari älysi ja kykeni sen n 4 minuutin aikana jaksottaa olemisensa siten ettei näyttäytynyt muulloin tytölle?? Mahdotonta . Pienessä takkahuoneessa ei ollut mitään sellaista syvennystä jossa olisi voinut olla piilossa ja miksi olisi ollut tai kyennyt jaksottaan? Aivan utopista.
Jos tytöllä on jokin "mielikuva" hahmosta joka poistui ikkunan kautta se on piirtynyt siinä vaiheessa kun Annu kulki lavastustarkoituksessa ikkunasta ulos, eikä tiennyt että tyttö sen näki. Mitään mieshupparia ei ole voinut olla ja sen sanoo järki. Ei kuulunut myös häkepuhelusta mitään sellaista mikä olisi viestinyt ulkopuolisen riehumisesta paikalla ts takkahuoneessa. Ota järki kätees tai mee hoitoon. Epäilen ettet ole aikuinen tai et muuten järkevä.syytettiin siitä että tyttöä ei käsketty turvaaan.Kun selvisi että käskettiin niin sitten syytetää siitä.Annu oli puhelimessa kun tyttö näki hupparin.Kerros sinä sillä viisaudellas miten annu siivosi ja luuttusi lattiat muutamassa sekunnissa.Tai älä viitsi.Täällä on jo sivukaupalla "ei tutkittu" tarinaa.Ongelma vaan on siinä että jos poliisi ei hoida tehtäviään niin ei siitä Annua pitäisi syyttää. Häkepuhelusta kuuluu muuten melkoinen jytinä ja kolina.
- viisas...
annua... kirjoitti:
syytettiin siitä että tyttöä ei käsketty turvaaan.Kun selvisi että käskettiin niin sitten syytetää siitä.Annu oli puhelimessa kun tyttö näki hupparin.Kerros sinä sillä viisaudellas miten annu siivosi ja luuttusi lattiat muutamassa sekunnissa.Tai älä viitsi.Täällä on jo sivukaupalla "ei tutkittu" tarinaa.Ongelma vaan on siinä että jos poliisi ei hoida tehtäviään niin ei siitä Annua pitäisi syyttää. Häkepuhelusta kuuluu muuten melkoinen jytinä ja kolina.
Olen varma ettet ole kuunnellut häkepuhelua ja äänitutkijoiden mukaan siitä ei kuulu mitään jytinää eikä ulkopuolisen aiheuttamaa.
Annun siivosi paljon aiemmin häkepuhelua ja lavasti "näyttämöä"... siinä.vaiheessa ei enää ollut siivottavaa eikä luututtavaa kun otti puhelun häkeen. Naapuri näki valot noin klo 1 yöllä ja häkepuhelun ajankohdan tiedämme...joten aikaa oli... - ja tutkinnan..
viisas... kirjoitti:
Olen varma ettet ole kuunnellut häkepuhelua ja äänitutkijoiden mukaan siitä ei kuulu mitään jytinää eikä ulkopuolisen aiheuttamaa.
Annun siivosi paljon aiemmin häkepuhelua ja lavasti "näyttämöä"... siinä.vaiheessa ei enää ollut siivottavaa eikä luututtavaa kun otti puhelun häkeen. Naapuri näki valot noin klo 1 yöllä ja häkepuhelun ajankohdan tiedämme...joten aikaa oli...mukaan Jukka vuoti verta kun ensihoitajat saapuivat.Yksimielisiä siis siitä että Jukka kuoli häkepuhelun aikana.
- hirmumamma
ja tutkinnan.. kirjoitti:
mukaan Jukka vuoti verta kun ensihoitajat saapuivat.Yksimielisiä siis siitä että Jukka kuoli häkepuhelun aikana.
ja JL vielä kuoli just silloin kun annu oli pois puhelimesta???
- koska..
hirmumamma kirjoitti:
ja JL vielä kuoli just silloin kun annu oli pois puhelimesta???
ollaan näin liikuttavaan yksimielisyyteen päästy niin todetaan että pesuihin lavastuksiin ja piilotuksiin jäi 2 min aikaa.Ei olis ehtinyt kissaa sanoa tossa ajassa
- puol tuntii--tunti..
koska.. kirjoitti:
ollaan näin liikuttavaan yksimielisyyteen päästy niin todetaan että pesuihin lavastuksiin ja piilotuksiin jäi 2 min aikaa.Ei olis ehtinyt kissaa sanoa tossa ajassa
No jos sulla ei järki pelaa nii ei pelaa. Siinä vaiheessa kun Annu antoi kuoliniskun ( tyttö puhelimessa) ei sen jälkeen jäänyt siivottavaa. Nakkasi jonkin pyyhkee vaikka uhrin päälle, ei roiskeita niin paljoa, jotain siinä ehti heittää itsensä suojaksikin... ei tarvinnut pestä...kaikki lavastukset oli tehnyt jo puol tuntia-tunti aiemmin kun luuli että J oli hengetön... vasara tms astalo oli sen pesaisia äkkiä. A on muistellut kuulusteluissa että saattoi pestä vasaran...ja pillottamispaikkoja oli vaik kuinka ja mitään muuta ei juuri tutkittu kuin takkahuone...
2 minuutissa ehdin itse mm viedä roskakatokseen roskapussin ja asun hissittömän talon neljännessä krs...( on katsottu aika) ...laita sekunttilaskuri ja katso mitä ehdit itse - se kuolinisku...
puol tuntii--tunti.. kirjoitti:
No jos sulla ei järki pelaa nii ei pelaa. Siinä vaiheessa kun Annu antoi kuoliniskun ( tyttö puhelimessa) ei sen jälkeen jäänyt siivottavaa. Nakkasi jonkin pyyhkee vaikka uhrin päälle, ei roiskeita niin paljoa, jotain siinä ehti heittää itsensä suojaksikin... ei tarvinnut pestä...kaikki lavastukset oli tehnyt jo puol tuntia-tunti aiemmin kun luuli että J oli hengetön... vasara tms astalo oli sen pesaisia äkkiä. A on muistellut kuulusteluissa että saattoi pestä vasaran...ja pillottamispaikkoja oli vaik kuinka ja mitään muuta ei juuri tutkittu kuin takkahuone...
2 minuutissa ehdin itse mm viedä roskakatokseen roskapussin ja asun hissittömän talon neljännessä krs...( on katsottu aika) ...laita sekunttilaskuri ja katso mitä ehdit itseoli niin kova että verta löty katosta asti.Kyllä siinä jäi siivottavaa.Juoksu parissa sekunnissa puhelimeen kyllä ehti mutta veriset jäljet jäi.Eikä sitä asteloa voinut piilottaa ensin ja antaa isku sen jälkeen
- katto metrissä?
se kuolinisku... kirjoitti:
oli niin kova että verta löty katosta asti.Kyllä siinä jäi siivottavaa.Juoksu parissa sekunnissa puhelimeen kyllä ehti mutta veriset jäljet jäi.Eikä sitä asteloa voinut piilottaa ensin ja antaa isku sen jälkeen
Kattoko metrin korkeudessa? Nimittäin korkeimmat roiskeet olivat n metrin korkeudessa. että viitsitkin jauhaa olematonta kuvitelmaasi...
- totuus esiin
viisas... kirjoitti:
Olen varma ettet ole kuunnellut häkepuhelua ja äänitutkijoiden mukaan siitä ei kuulu mitään jytinää eikä ulkopuolisen aiheuttamaa.
Annun siivosi paljon aiemmin häkepuhelua ja lavasti "näyttämöä"... siinä.vaiheessa ei enää ollut siivottavaa eikä luututtavaa kun otti puhelun häkeen. Naapuri näki valot noin klo 1 yöllä ja häkepuhelun ajankohdan tiedämme...joten aikaa oli...Se, että sinä et ole sitä kuunnellut ei tarkoita ettenkö minä olisi. Mene KKO:n kirjaamoon. Siellä se on kuunneltavissa.
Kummia tyyppejä, kun tulee tänne uhoamaan ilman minkäänlaista parempaa tai omankäden tietoa. - huppunainen
.kjlö kirjoitti:
Syytöntä ei pidä tuomita.
Huppumies murhasi.Jos nytkin on käynyt niin, ettei ole ollenkaan Huppumiestä.
Näyttää päälisin puolin samanlaiselta kuin pikku-Katjan surma toukokuun lopulla v 1977.
Äiti väitti sielläkin olleen Huppumiehen, mutta Ilta-Sanomatkin lähetti ainakin Raumalle uudet päälikannet sen päivän lehteen, kun surmaaja saatiin tunnustamaan.
Huppumies olikin pikku-Katjan äiti, eli Huppunainen.
Huomasin jonkun laittaneen sen jutun Murhainfoonkin.
Itse löysin sen Googlesta , haulla Katja Vuorio. Siitä rivistöstä pitäisi löytyä, jos sattuu kiinnostamaan?
Katjan äiti vaan oli niin paljon nuorempi (melkein 20 v) kuin AA. Ei osanut kertoa sinnikkäästi menettäneensä muistinsa. Se on AA:n ja Järvilehdon valttina.
He ovat kuin Uuno Turhapuroja, jonka muisti palaili pätkittäin. - huppunainen
.kjlö kirjoitti:
Syytöntä ei pidä tuomita.
Huppumies murhasi.Jos nytkin on käynyt niin, ettei ole ollenkaan Huppumiestä.
Näyttää päälisin puolin samanlaiselta kuin pikku-Katjan surma toukokuun lopulla v 1977.
Äiti väitti sielläkin olleen Huppumiehen, mutta Ilta-Sanomatkin lähetti ainakin Raumalle uudet päälikannet sen päivän lehteen, kun surmaaja saatiin tunnustamaan.
Huppumies olikin pikku-Katjan äiti, eli Huppunainen.
Huomasin jonkun laittaneen sen jutun Murhainfoonkin.
Itse löysin sen Googlesta , haulla Katja Vuorio. Siitä rivistöstä pitäisi löytyä, jos sattuu kiinnostamaan?
Katjan äiti vaan oli niin paljon nuorempi (melkein 20 v) kuin AA. Ei osanut kertoa sinnikkäästi menettäneensä muistinsa. Se on AA:n ja Järvilehdon valttina.
He ovat kuin Uuno Turhapuroja, jonka muisti palaili pätkittäin.
- wkt
wkt
- yrittäkääs tuosta
Nuo naiset jotka sitä Anneli Auer blogia kirjoittavat, ovat tosi merkillisiä.Eihän siitä mitään muuta hyötyä tarvitse ollakaan kuin, että saa itse julkisuutta.Muutamat ihmiset ovat sellaisia, että pitää kaikista tiedottaa jossain lehdessä tai tiedoitusvälineessä.Se yksikin väittää, ettei hänelle ole mitään hyötyä, eikä ole julkisuutta hakemassa.Miksi menee niihin kuvauksiin?Pakotettiinko hänet?
http://anneliauer.blogspot.com- kaikenlaista...
Iät ajat on ollu erilaisia hörhöjä ja bimboja jotka menevät johonkin mukaan, kuten nyt puolustamaan tai jopa ihannoimaan murhaajaa tai tappajaa, pedofiilia tai muuta seksillä hyväksikäyttäjää, kuten nyt täsä auerjutussakin... Tiedetään että murjamiehet/naiset saavat ihailijakirjeitä kasoittain vankilaan. Ja jokin vimma saa jotkut poikkeavat yksilöt puolustamaan ja väittämään ettei ole syyllinen... jokin viiraa ns pääkopassa.
- Kukkanen
kaikenlaista... kirjoitti:

mutsillas viiras
- totuus esiin
ÖÖÖH...Kuka haluaa olla julkkis? Sinäkö?
Miksi kukaan haluaisi olla julkisuudessa? Että pääsis muiden ruodittavaksi?
Mieti omaa asennettasi julkisuuteen, pöljä. - Hyh hyh
totuus esiin kirjoitti:
ÖÖÖH...Kuka haluaa olla julkkis? Sinäkö?
Miksi kukaan haluaisi olla julkisuudessa? Että pääsis muiden ruodittavaksi?
Mieti omaa asennettasi julkisuuteen, pöljä.Ei voi kuin ihmetellä, miksi nuo blogistinaiset ylistävät ja puolustavat (netin kautta tuntemiaan) tuomittuja seksuaalirikollisia, lapsenraiskaajia. Huh huh.
- valheisiin kyllästyy
Hyh hyh kirjoitti:
Ei voi kuin ihmetellä, miksi nuo blogistinaiset ylistävät ja puolustavat (netin kautta tuntemiaan) tuomittuja seksuaalirikollisia, lapsenraiskaajia. Huh huh.
Vastaus on yksinkertainen. He tietävät, ettei Anneli ole sellainen ihminen kuin mitä mediassa on väitetty. He tietävät kuinka netin keskustelupalstoilla panetellaan puolustautumiskyvytöntä. He ovat rohkeita ja älykkäitä naisia.
Miten heidän julkisuutensa on sinulta pois? Oletko kateellinen?
Oletko luuseri "wannabe"?
Hanki elämällesi muukin tarkoitus, kuin syyttömän ihmisen vainoaminen nimettömänä netissä. Raukkis!
http://anneliauer.blogspot.fi/
- hyihyi
Kamala juttu.
- MIKAJA/LEIRUU
luin juuri blogikirjoitukset läpi. Fiksuja, terveitä elämänasenteita, mukavia nuoria perheenäitejä. Hyvä Suomi että meillä on empatiakykyisiä naisia, joille perheen hoitaminen on tärkeää eikä pää ole sekaisin typerin amerikkalaisten murhadekkarien katsomisesta.
- Arvatenkin
MIKAJA/LEIRUU kirjoitti:

yhtä "fiksuja" kuin sinä. Eipä ole taso korkealla.
- mieltä
Arvatenkin kirjoitti:
yhtä "fiksuja" kuin sinä. Eipä ole taso korkealla.
Olen
ehdottomasti
samaa - MIKAJA/LEIRUU
Todellisuus kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
jopas tuli tiukka väite virtuaalimaailmasta. En ota kantaa tuohon väitteeseen.
Mutta kirjoittelun motiiveista haluaisin esittää tyhmän mielipiteeni. Jukka Lahti ei voi enää saada oikeutta. Tämänsorttinen kirjoittelu vahingoittaa Aueria ja hänen lapsiaan. - MIKAJA/LEIRUULLE
MIKAJA/LEIRUU kirjoitti:
jopas tuli tiukka väite virtuaalimaailmasta. En ota kantaa tuohon väitteeseen.
Mutta kirjoittelun motiiveista haluaisin esittää tyhmän mielipiteeni. Jukka Lahti ei voi enää saada oikeutta. Tämänsorttinen kirjoittelu vahingoittaa Aueria ja hänen lapsiaan.Miksi sitten jatkat sitä?
- MIKAJA/LEIRUU
MIKAJA/LEIRUULLE kirjoitti:
Miksi sitten jatkat sitä?
Tähän kysymykseen on tosi paljon helpompi vastata.
Kun aamulla kirjoitin tuon kommenttini, se oli vastaus kommenttiin joka loppui sanoihin: Anneli Auerin elämä on pelkkää valhetta. (Ihan tarkkaan en muista sanamuotoa. Se kommentti ei ainakaan minun kännykällä enää näy).
Ja älkää vaivautuko määräämään lääkitystä. Niin huono ei muistini ole että kolmessa tunnissa unohtaisin, miksi kirjoitin kuten kirjoitin.
Miksi kysyit?
- fiksusti
Siksi, ettei näitä monikaan lue.
Ei ainakaan sellainen, jota nämä asiat koskee.
Eivät he jaksa.
Jos lukisivat olisivat turhaan kiduttamassa itseään.
Se onkin typerintä täällä kun pitäisi keskustella, niin kerrotaan kirjoittajalle, joka on vastakkaista mieltä lääkkeitten ottamisen jääneen , ollaan viihdevuosissa ym.
Sanokoon jokainen asiansa, muttei mennä henkilökohtaisuuksiin.
Oletan keskustelevani aikuisten ihmisten kanssa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668