Eksyin tälle palstalle. 95 % keskusteluista koskee Marsua, Tuksua ja jotain ö-kukan pornonäyttelijää. Kaikki kolme ovat täysin mielenkiinnottomia tekojulkkiksia, miten jengi jaksaa vatvoa täälää saati lukea noiden idioottien elämästä.
Tämä palsta on ihan sairas
11
122
Vastaukset
- Höperöks on mennyt..
Jos ne ei kiinnostaisi ei niistä kirjoitettaisi! Enempi tää palsta näyttää olevan tikkuilua kirjoittajien välillä, jotkut vetää huumorin piikkiin, jotkut "seurustelun".
Tän palstan nimi ei enää oo kohdallaan! - Mr Jorma
Kaksi ensin mainittua sentään mielletään edes jonkin sortin julkkikseksi, mutta kolmannen on jo aikoja sitten todistettu ainoastaan mainostavan itseään täällä, eikä siitä irtoa minkään sorttista totuuteen pohjautuvaa keskustelunaihetta.
- Wannabe-julkkis
Voinko ilmottautua julkkikseksi, jos panen salaa julkkiksia ja ilmiannan sitten itseni, olisin velkainen rassukka ja työnantajani olisi Seiska, jonne sekoilisin jotain 15-vuotiaan tasoista blogia.
Lothar sentään on tosta porukasta ainoo, joka maksaa veronsa eikä ole tullut julkkikseksi naimalla julkkista. Hänellä on myös duunia - toisin kuin näillä kahdella velkaisella silikonihirviöllä. Lothar toki ottais leffaansa heidätkin, kun hänen rimansa työjutuissa on kovin matalalla....- 5tretre
Öö Lothar ei ole edes julkkis vaan tavallinen kotiporno luuseri joka YRITTi päästä valokeilaan panemalla Parviaisen vaimoa.
- Mieluummin älyllä
Et paljon taida seurata reaalimaailmaa. Aika härskiä sanoa, etteivätkö nuo naiset maksaisi verojaan. Stripparipellestä en menisi sanomaan samaa, verotietojen mukaan vuositulot alle 10 tuhatta euroa, mutta silti leuhkii "suosiollaan" ja "omaisuudellaan". Lothar voi näköjään päästä lehtiin jos valehtelee tai liioittelee tekemisiään, tekee rikoksia tai panee julkisesti jonkun julkkiksen rouvaa.
Lotharin kirjoittama teksti ei sitä paitsi pääse lähellekään 15-vuotiaan normaalin kirjoittajan tasolle. - ?
No joo, se tosiaan taitaa olla ainoa joka maksaa veronsa. Eikä varmaan ulosotossakaan mitään? Entäs rikosrekisteri. Maralla ja Tuksullla pitkät ku nälkävuosi.
- voi jesus sentään
Minäkin tulin ens kertaa, ompa täällä hölmöä porukkaa... lienekö kaikki 15v teinejä.
- Voi italia sentään
Eikö olekkin, mäkin olen ens kertaa täällä :D
- se siitä
Voi italia sentään kirjoitti:
Eikö olekkin, mäkin olen ens kertaa täällä :D
Kyllä sää totut kun muutaman päivän oot täällä.
- MartinaFani
Pienenä vinkkinä teille uusille; enemmän täällä on näitä palstalaisten kehuja kuinka heidän elämänsä on niin täydellistä kuin niitä julkkisJUORUJA. Ja kaikista eniten tällä palstalla haukutaan. Juoruja ei ole edes suunnilleen yhtään!
- jospa nukkumaan ooh
Kyllä mullakin menee hyvin, ei tartte pelätä että pitäs Töihin lähteä, edes koneelle, ja hyvä niin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672