Suomalaisen sivistyssanakirjan mukaan terrori on pelon ja kauhun levittämistä väkivallan avulla tai pakkovaltaa, sortoa. Terroristi on siis kauhua levittävä sortaja.
Mutta mikä erottaa terroristin vapaustaistelijasta, murhaajan sankarista. Useimmissa tapauksissa asia on selvä, mutta kumpaa oli Che Chevara, Malcolm X tai punainen naissotilas vuonna 1918. Entä Jeesus, roomalaisille hän oli terroristi, joka yllytti kansaa keisaria vastaan, seuraajilleen Jumalan poika.
Osama Bin Laden miehineen oli Afganistanissa venäläisille terroristi, afgaaneille sankari, jenkeille ylistetty freedom fighter - vapaustaistelija. Terroristi hänestä tehtiin silloin, kun hän ei ryhtynytkään nuolemaan Setä Samulin ja länsivaltojen kättä vaan käänsi aseet entisiä tukijoitaan vastaan.
Osama, monille maailman pahin terroristi on kuitenkin pikkutekijä, jos vertaamme häntä kristittyihin, jotka Uudelle mantereelle saavuttuaan tuhosivat ja ryöstivät Jumalan nimissä kansoja ja kulttuureita. Yhtä hirveitä terroristeja olivat jenkit Vietnamissa, Pol Pot Kamputseassa tai Syyrian joukot nyt.
Yhdelle terroristi, toiselle vapaussankari.
Väkivaltainen terrori on yhtä helppo huomata ja tuomita kuin koulukiusaaminen. Rahan ja markkinatalouden harjoittamaa sortoa taas on vaikea havaita ja mahdoton poistaa, koska tuota terroria tukeva verkosto on vahvempi kuin yksikään kansallisvaltio.
Ja me elämme tällä hetkellä keskellä globaalia markkinatalousterrorismia, joka tuhoaa säälimättä luontoa, perheitä, yrityksiä ja yhteiskuntia tehdäkseen voittoa omistajilleen. Samoin kuin räjähdys Bagdadin torilla, sekään ei erottele uhrejaan.
Ja nykypäivän terroristijohtajat tummissa puvuissaan hyrisevät talousmantraa vaatien lisää rahaa markkinataloudelle, aikamme suurimmalle ja vaarallisimmalle terroristijärjestölle, sillä se on vastuullista taloudenpitoa. Se on ainoa keino ylläpitää länsimaista hyvinvointiyhteiskuntaa.
Ja näitä Fuhrereitä tukeville analyytikoille osakekurssit ovat ihmisarvon mittareita. Aiemmin sanottiin “Arbeit macht Frei”. Nyt se on “Das Kapital macht frei”.
Tyhjätaskumiljonäärinä uransa aloittanut Björn “Nalle” Wahlroos - aiemmin tiukka stalinisti - on nyt mitä ahkerin kaleerilaivan rummunlyöjä ja pääomapiireissä ylistetty yhteiskunta-analyytikko, jolle pääoma on ihmistä, työ köyhiä varten ja sosiaaliturva osoitus yhteiskunnan rappiosta.
Mitä tästä opimme - emme mitään. Mitä voimme tehdä? Nostaa kädet antautumisen merkiksi ja todeta, että käsite vastuullisesta, demokratiaa tukevasta globaalista markkinataloudesta on yhtä mahdoton kuin yhdistyspohjainen anarkia.
Ripatilta hieno kirjoitus nykypäivästä
Das Kapital macht fr
3
<50
Vastaukset
- Das Kapital macht fr
http://yle.fi/uutiset/terrorismin_mustimmassa_ytimessa/6176259
Markkinatalousterroristit totta tosiaan hallitsee meitä. Ainoastaan osakekurssien nousulla on väliä ja ihmiset on vain välikappaleita kaikkivaltiaan rahauskonnon tiellä. Kaikki rahat pankkien pelastamiseen vaikka se tietäisi kurjuutta kansalle ja kaikkien palveluiden alasajoa. Ihmisellä ei ole väliä kunhan rahan temppelit säilyy ikuisesti. - raha-demareissa...
Aina voi feikata. Onko tuo "Aatu-sympatiaa" taas. Vaalit tulossa, siksi näitä julistuksia alkaa tulla, myös oikeistosiivestä. Ketunhäntä kainalossakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668