Varovainen kysymys....minne veisin tyttäreni 16 v joka on masentunut?
Olen tässä mietiskellyt että auttaisiko häntä jos lähtisimme yhdessä johonkin rauhalliseen,kauniiseen paikkaan vaikka viikoksi tai kahdeksi?
Onko ehdotuksia....
Haluan niin kovasti auttaa ja saada hänet näkemään elämän kauneus sekä tietysti elän siinä toivossa että kahdenkeskinen aika saisi hänet puhumaan minulle enemmän tunteistaan...??!!
Kotona on aina hässäkkää kun lapsia on monta.
Mitä masentunut ihminen toivoo läheisiltään?Rakkaus ja välittäminen nyt on mielestäni itsestäänselviä mutta voisinko tehdä jotain konkreettista?
Tyttäreni on nyt sairaalahoidossa ja sitten jatkuu avohoitona nuorisopolilla.
Olen jo miettinyt yhdessä kävelyä,pieniä retkiä,joku miniloma jonnekin mökille...miltä tämä kuulostaa vai pysytäänkö kotona?
Toivon asiallisia vastauksia kiitos vaikka teistä tuntuisikin etttä kysyn tyhmiä.
olisiko apua...
100
861
Vastaukset
- Terapiatapaus
Kysy tytöltä itseltään. Joku isompi retki voi olla rasittavaa, jos ei ole kunnossa.
Ja älä ala tyrkyttämään positiivista ajattelu yhtään, se on todella vaan masentavaa.
Tärkeintä on läsnäolo ja kuunteleminen, ei neuvojen antaminen (jos ei kysytä) tai vastausten uteleminen. - Lääkedosenttipää.
"minne veisin tyttäreni 16 v joka on masentunut?"
Jos jonnekkin TE olette menossa, niin jonnekkin minne hän haluaa. Jos sitä tarkoitit.
"Olen tässä mietiskellyt että auttaisiko häntä jos lähtisimme yhdessä johonkin rauhalliseen,kauniiseen paikkaan vaikka viikoksi tai kahdeksi?"
Jos HÄN haluaa, niin toki.
"Mitä masentunut ihminen toivoo läheisiltään?Rakkaus ja välittäminen nyt on mielestäni itsestäänselviä mutta voisinko tehdä jotain konkreettista?"
Ihmismielen mysteereitä. Ei ole selkeää vastausta.
"miltä tämä kuulostaa vai pysytäänkö kotona?"
Kysykää HÄNELTÄ, ja keskustelkaa asiasta. Voi olla että hän sanoo ei, jos sanoo, niin ei sitä kannata lähteä tivaamaan sitä samaa kysymystä häneltä. Tosin hän voi sanoa ei siksi, koska hän esimerkiksi ajattelee että ei ansaitse reissua sinun kanssasi, tai tuntee siitä eritasoista syyllisyyttä tai häpeää.
"Toivon asiallisia vastauksia kiitos vaikka teistä tuntuisikin etttä kysyn tyhmiä."
Ei ollut tyhmiä kysymyksiä. Tulit oikeaan paikkaan arvon rouva. Mielenterveysasioiden kanssa ei saa leikkiä.- käkivaroitus
Varokaa, tää on "käkipää"
- käkiääk
käkivaroitus kirjoitti:
Varokaa, tää on "käkipää"
Joo, käkipäävaroitus!
Ei kukaan jaksa lukea viestejä jossa lainaillaan edellisen kirjoittajan visetiä. Siksi täällä chatissa ei ole " lainaus"- nappulaa.
- et kysy tyhmiä
Jos kotona on hässäkää niin rauhallinen kahdenkeskinen retki jonnekin voisi tehdä hyvää hänellä ja olla piristys myös sinulle itsellesi. Yleensä masentunut ei jaksa innostua mistään: voi olla että kampaa vastaan, mutta sitten kun saa lähdetyksi hän nauttiikin ja kokee asian posiitiviseksi. Mitenkään väksin ja manipuloiden ei kannata lähteä raahamaan - lisää vain ahditusta. Monesti lähtimen ja innostumien jostakin riippuu myös että osaa vetää juuri oikeasta narusta.
Näin tuntemattomana on vaikea tietää ja kun läheisenkin on vaikea teitää, mitä masentuneen läheisen päässä liikkuu. - tytön äiti
Kiitos paljon vastaajille,
oikeassa olette,häneltähän se pitää kysyä.Ja olen tehnyt myös kaikki virheet eli tuputtanut positive thinking-meininkiä,kysellyt syitä ( hän yritti itsemurhaa:(,
yrittänyt neuvoa...ähh ja kääk!! Tosin tyttäreni tuntee minut hyvin ja sanoi että älä mutsi viitti aina filosofoida niin kauheasti joten yritän purra kieleen vastedes...
Ollaan kuitenkin alkutekijöissä toipumisen suhteen joten ehkä ehdin korjata virheeni....
Ehdotin viikon mökkilomaa saaristossa missä voisimme ihailla auringonlaskua ja olla vaan ihan rauhassa,maata rantakallioilla ja käydä uimassa.Tuntui mieleiseltä hänelle....toivottavasti löydän kivan mökin jostain saaresta.... - kyyhkynen13
Olet selvästi todella hyvä äiti kun jaksat välittää tyttärestäsi, pidä se asenne! :)
- tytön äiti
Kiitos,sanasi lämmittävät minua:)
- hyvää lomaa teille
Jos olisin itse vastaavassa tilnteessa niin voisin vaikka sopivassa tilnteessa sanoa tytölle ja pyytää anteeksi, että olen ollut liian filosofinen ja tunkeileva ja en ole osannut olla oikealla tavalla läsnä. Se voi vaikka laukaista tytärtä itseään puhumaan vapaaehtoisesti.
- Hyvää lomaa
Aivan ihana äiti olet
- tytön äiti
Kiitos taas kommenteista,,,
Sain tänään tietää että tyttö ei pääse vielä sairaalasta kotiin joten en tiedä voimmeko toteuttaa mökkilomaamme...
Hänellä on edelleen itsetuhoisia ajatuksia...:(
Voi elämä...mitä ihmettä minä teen?
Auttaako aika?Parantaako lääkkeet?
Mitä jos menetän hänet?
Teen ihan mitä tahansa että hän paranee.
Vinkkejä? - Lupaan......
Tämä voi tuntua ihan tyhmältä, mutta minä pääsin pahimman vaiheen yli sillä, että lupasin joka päivä eräälle läheiselle ihmiselle, että "lupaan pysyä hengissä huomiseen iltaan asti". Koska olen tunnollinen, enkä petä lupauksia, pysyin tuon päivittäisen lupauksen ansiosta hengissä ja jossain vaiheessa alkoi lopulta helpottaa. Lupauksia piti antaa muistaakseni noin vuoden verran. Toipuminen on kestänyt toki paljon pitempään. Olihan se jatkuva lupaaminen varmaan kamalaa piinaa läheiselle, mutta varmaan vielä kamalampaa olisi ollut, jos en olisi jaksanut pysyä hengissä.
Voimia teille! - tytön äiti
Ei tunnu ollenkaan tyhmältä....
Hienoa että olet toipunut.Saako kysyä kauanko toipuminen kesti?- Lupaan...
Vakava (psykoosin rajoille johtanut) masennus diagnosoitiin tammikuussa 2007, mutta sitä ennen oli pitkään opiskelustressiä yms. ja siis vajoamista masennukseen. Lääkitys (SSRI) alkoi heti ja sitä kesti nelisen vuotta. Välillä oli yritys lopettaa lääkitys, mutta taannuin ja lääkitystä jatkettiin. Nyt olen ollut ilman lääkitystä puolitoista vuotta. Toipuminen on ollut hidasta, sellaista sahaavaa, mutta kuitenkin olen mennyt koko ajan ylöspäin. Kävin Kelan kustantamassa terapiassa kolme vuotta (omavastuu 15e/kerta). Olen vieläkin herkkä reagoimaan stressiin, keskittymiskyky on vieläkin jonkinverran hukassa, uuvun helposti kuormittavissa tilanteissa, enkä aina jaksa olla hirveästi ihmisten kanssa. En oikein jaksa sellaista tyhjänpäivästä smalltalkia, kun se tuntuu niin turhalta. Elämänarvot menivät aika uusiksi sairastumisen myötä. Pidän luoonosta ja liikunnasta, ne antavat voimia. Myös oma lemmikki on ollut korvaamaton tuki.
Voimia teille! - tytön äiti
Lupaan... kirjoitti:
Vakava (psykoosin rajoille johtanut) masennus diagnosoitiin tammikuussa 2007, mutta sitä ennen oli pitkään opiskelustressiä yms. ja siis vajoamista masennukseen. Lääkitys (SSRI) alkoi heti ja sitä kesti nelisen vuotta. Välillä oli yritys lopettaa lääkitys, mutta taannuin ja lääkitystä jatkettiin. Nyt olen ollut ilman lääkitystä puolitoista vuotta. Toipuminen on ollut hidasta, sellaista sahaavaa, mutta kuitenkin olen mennyt koko ajan ylöspäin. Kävin Kelan kustantamassa terapiassa kolme vuotta (omavastuu 15e/kerta). Olen vieläkin herkkä reagoimaan stressiin, keskittymiskyky on vieläkin jonkinverran hukassa, uuvun helposti kuormittavissa tilanteissa, enkä aina jaksa olla hirveästi ihmisten kanssa. En oikein jaksa sellaista tyhjänpäivästä smalltalkia, kun se tuntuu niin turhalta. Elämänarvot menivät aika uusiksi sairastumisen myötä. Pidän luoonosta ja liikunnasta, ne antavat voimia. Myös oma lemmikki on ollut korvaamaton tuki.
Voimia teille!Olet kulkenut raskaan tien mutta hienoa että olet jaksanut ja selvinnyt.
On totta että tällaiset elämänkriisit pistävät todellakin miettimään mikä on oikeasti itselle tärkeää.Lapset ovat aina olleet kaikki kaikessa minulle mutta nyt ymmärsin että olen todellakin ensisijaisesti äiti.Työ on ollut minulle aina aika tärkeää mutta oli itseasiassa aika vapauttava tunne kun huomasin että se ei tunnukaan enää niin tärkeältä.
Toivottavasti tyttärenikin jaksaa tsempata!
- Lääkedosenttipää.
Niillä lääkkeillä lapsesi tekee hyvin todennäköisesti itsemurhan.
- Lääkedosenttipää.
Jos itsetuhoisia ajatuksia.
- tytön äiti
Siis öh....tarkoitatko että lääkkeet pahentaa tilannetta?Perustele,kiitos.
Olen itse toki myös skeptinen lääkkeitä kohtaan ja aion kokeilla hänelle akupunktiota kun hän pääsee sairaalasta.Hän syö tällä hetkellä seronilia ja lääkeannosta tuplattiin juuri 20mg:a 40mg:aan.- joku muu
SSRI-lääkkeet aiheuttavat itsetuhoista käyttäytymistä nuorilla, joilla on taipumusta siihen. Tämä on vuosikaudet tiedossa ollut asia. Eräs nuorisopsykiatrian erikoislääkäri yritti tyrkyttää niitä minulle kun olin 16-vuotias ja kun kieltäydyin, alkoi hän kehumaan kovin itsevarmana kuinka näillä uusilla lääkkeillä (niin kuin ne silloin olivat) ei ole mitään vanhojen mielialalääkkeiden sivuvaikutuksia. Onneksi en ottanut, sillä olisin tullut vain tunteettomaksi jääkalikaksi, olisi varmasti jäänyt rakastumisetkin kokematta ja viimeistään olisin ahdistunut seksuaalisten sivuvaikutusten myötä, kun ei olisi enää alapääkään toiminut.
- tytön äiti
Tyttö kotona lomilla yhden yön.Oli kuulemma viillellyt itseään edellisellä lomalla.
Mkä ihme siinä on että en huomaa sitä.Olen nukkunut huoneen ulkopuolella jotta kuulisin jos hän hiippailee öisin.Seurannut muutenkin häntä koettamatta kuitenkaan hengittää niskaan koko ajan.En tajua! Eikö lääkkeistä ole apua kun viiltely vaan jatkuu?
Hän sanoo että se paha olo tulee yhtäkkiä ja sitten pitää viillellä.Ei pysty myöskään lupaamaan ettei tee sitä enää.Ei pysty myöskään lupaamaan ettei tee uutta itsemurhayritystä.
Kuinka paljon minun tulee ottaa huomioon kaikenmaailman vaitiolovelvollisuudet sun muut kun hoitajatkaan ei voi kertoa mitä hänen kanssaan keskustellaan ellei tyttö anna siihen lupaa?Tajuan kyllä että heidän pitää rakentaa häneen luottamus.
Tuntuu vaan niin voimattomalta tämä sivusta seuraaminen.
Tekisi mieli viedä likka syöpäsairaiden lastenosastolle katsomaan kuinka jotkut eivät saa elää vaikka haluaísivatkin...on varmaan nyt rankkaa tekstiä enkä tarkoita pahaa yhdellekään masentuneelle mutta kun välillä tuntuu siltä että häntä jopa tyydyttää se että minulle ei kerrota mitään.
Kai tässä pitää olla vaan kärsivällinen.....- Lupaan...
Ymmärrän tunteesi (tietenkään koskaan ei voi täysin ymmärtää toista, koska ei voi päästä toisen ajatuksiin). Muista, että riittää, kun yrität parhaasi äitinä, enempää et voi.
Voi olla, että vaikka veisit tytön syöpäosastolle, sillä ei olisi mitään vaikutusta. Kun olin huonona, eräs tuttava sairastui syöpään ja kuoli (keski-ikäinen nainen). Minä, joka en edes ole uskovainen, rukoilin, että olisipa syöpä minulla ja minä kuolisin, koska se nainen halusi elää ja minä en. Siis ihan oikeasti toivoin, että minä olisin päässyt täältä pois hänen sijaan. Se olisi ratkaissut sen, ettei tarvitse tehdä itselle mitään, vaan saa luonnollisen "avun" täältä poispääsylle.
Terveen voi olla vaikea käsittää, kuinka syvällä masentunut on halutessaan kuolla. Se on jotain niin pohjatonta toivottomuutta ja näköalattomuutta, ettei sitä voi ymmärtää kuin toinen saman kokenut. Siihen ei liity enää edes mitään itsekkyyttä (niin kuin joskus syytetään), koska silloin ihminen ei ole enää lainkaan kykenevä ajattelemaan järkevästi. Henkiinjäämisvietti katoaa ja jäljelle jää vain kärsimyksen lopetus. Syvästi masentunut kuvittelee myös muiden elämän helpottuvan, jos hän päivänsä päättää eli hän luulee teollaan tekevänsä hyvää. Siksi on hyvä selittää masentuneelle (jos se onnistuu), että muut tarvitsevat häntä, halauavat hänen elävän, eivätkä koe häntä niin suureksi taakaksi, että ilman häntä elämä olsi helpompaa.
Toivon kaikille masentuneille ja heidän omaisilleen voimia päästä vaikeista ajoista eteenpäin, sillä jossain edessä siintää valo ja helpotus. - tytön äiti
Lupaan... kirjoitti:
Ymmärrän tunteesi (tietenkään koskaan ei voi täysin ymmärtää toista, koska ei voi päästä toisen ajatuksiin). Muista, että riittää, kun yrität parhaasi äitinä, enempää et voi.
Voi olla, että vaikka veisit tytön syöpäosastolle, sillä ei olisi mitään vaikutusta. Kun olin huonona, eräs tuttava sairastui syöpään ja kuoli (keski-ikäinen nainen). Minä, joka en edes ole uskovainen, rukoilin, että olisipa syöpä minulla ja minä kuolisin, koska se nainen halusi elää ja minä en. Siis ihan oikeasti toivoin, että minä olisin päässyt täältä pois hänen sijaan. Se olisi ratkaissut sen, ettei tarvitse tehdä itselle mitään, vaan saa luonnollisen "avun" täältä poispääsylle.
Terveen voi olla vaikea käsittää, kuinka syvällä masentunut on halutessaan kuolla. Se on jotain niin pohjatonta toivottomuutta ja näköalattomuutta, ettei sitä voi ymmärtää kuin toinen saman kokenut. Siihen ei liity enää edes mitään itsekkyyttä (niin kuin joskus syytetään), koska silloin ihminen ei ole enää lainkaan kykenevä ajattelemaan järkevästi. Henkiinjäämisvietti katoaa ja jäljelle jää vain kärsimyksen lopetus. Syvästi masentunut kuvittelee myös muiden elämän helpottuvan, jos hän päivänsä päättää eli hän luulee teollaan tekevänsä hyvää. Siksi on hyvä selittää masentuneelle (jos se onnistuu), että muut tarvitsevat häntä, halauavat hänen elävän, eivätkä koe häntä niin suureksi taakaksi, että ilman häntä elämä olsi helpompaa.
Toivon kaikille masentuneille ja heidän omaisilleen voimia päästä vaikeista ajoista eteenpäin, sillä jossain edessä siintää valo ja helpotus.Se on kyllä totta että en voi käsittää tätä kuolemanhalua.Itse olen aina halunnut elää ja kulkea tämän tien loppuun saakka.Olen ollut voimakkaasti kuolemanpelkoinen ja aina pelännyt etten vaan joutuisi lähtemään liian aikaisin.Mulla on niin paljon rakkautta lapsiani kohtaaan ja olisin erittäin pettynyt jos en saisi nähdä heidän kasvavan.
Olen ymmärtänyt että tyttäreni pelkää tulevaisuutta.Hän ei halua kasvaa aikuiseksi!
Tiedän etten voi vahtia häntä joka sekunti mutta en kyllä aio antaa hänen tappaakaan itseään.Kai itsekkäästi luulen että pystyn sen jotenkin estämään.Mene ja tiedä.
Kiitos sanoistasi.Edelleen on mukavaa lukea ihmisten kommentteja vaikka tämä raskas aihe onkin.
- minun tarinani
Hei, en oikeastaan koskaan kommentoi täällä keskusteluja, mutta nyt ajattelin kertoa oman tarinani jos se mitenkään sinua auttaisi. Minulla todettiin viime vuoden keväällä vakava työuupumus, joka toi mukanaan pahan masennuksen....no nuo kaksihan kulkee aina käsi kädessä. Työväsymys ja ammatillinen itsetuntoni on jo palautunut, mutta masennus ei meinaa hellittää millään....
Sitä on vaikea selittää ihmiselle, joka ei ole ikinä ollut masentunut, että mistä kaikesta siinä on kysymys. Se tulee niin vaivihkaa ja pikkuhiljaa, ettei monikaan varmaan tajua hakea itselleen apua ennen kuin tilanne on jo niin paha, ettei pääse sängystä ylös..näin kävi minulle. Se, että 2 viikkoa itkee aamusta iltaan, eikä kykene yhtään mihinkään, eikä näe tulevaisuuttaan laisinkaan, on vain pelkkää tyhjää ja toivottomuutta...se on jotain niin kamalaa, etten toivoisi sitä pahimmalle vihamiehellenikään! Mutta tuolloinkaan en ajatellut tappavani itseäni; en siis voi edes kuvitella sitä tuskaa mitä tyttäresi sisällään kantaa, kun hän päätyi moiseen ratkaisuun..:( Sanotaan, että itsemurhan tekevät ihmiset ovat itsekkäitä, eivät ajattele muita kuin itseään...totta siinä mielessä, että sitä juuri kokee olevansa aivan totaalisen YKSIN; omanarvontunto on niin nolla, ettei usko olevansa tärkeä kenellekään, ettei ole enää ketään, joka voisi auttaa ja ymmärtää, ketään ei edes kiinnosta. Läheisillä on vaikeaa käsittää tätä, mutta niin se on. Periaatteessa kaikki se hokeminen "olet rakas, olet tärkeä jne" on aivan turhaa, niin kauan kuin masentunut itse on liian syvällä siinä olossaan. Eli toisin sanoen on itsetuhoinen...
Minulla meni viime vuoden loppupuoli ihan mukavasti, ja luulin jo selättäneeni sen pahimman olon. Mutta kuinkas kävikään; on niin paljon asioita, jotka minun pitäisi selvittää terapiassa, että masennus "puhkesi" uudelleen eli ts. niin pahaksi että en kykene tällä hetkellä töihin. Minä en ole lääkkeen lääkettä tähän vielä koskaan ottanut, sillä olen niitä kovasti vastaan. olen nyt päättänyt mennä terapiaan, maksoi mitä maksoi. Jos sekään ei auta, suostun ottamaan lääkkeet.
Tyttärelläsi on pitkä toipumisaika edessään, luultavasti menee vuosia ennen kuin hän tuntee itsensä taas eheäksi ja tyytyväiseksi omaksi itsekseen. Vaikka itse en lääkkeitä syökään, uskon 100% että tyttösi ei pärjää ilman niitä..hän on jo liian "syvällä" olossaan. Tärkein asia, minkä voit tyttärellesi taata, on pitkäaikainen terapia! Pelkistä lääkkeistä ei ole mihinkään; hänellä on luultavasti paljon ratkottavia asoita ja ajatuksia sisällään, jostainhan se paha olo on vuosien mittaan kertynyt. Ilman että hän puhuu sydämensä asiat halki, uskon että masennus tulee uusimaan...ja se tulee pahempana takaisin, näin on minulle psykologi kertonut.
Ystäväni ovat niin monta kertaa kysyneet, miten he voisivat auttaa..mitään muuta tärkeimmat läheiset eivät voi tehdä, kun olla lähellä, ja kuunnella mikäli on puhuttavaa. Usein se, että saa edes sanottua ne mieltä painavat ajatukset ääneen jollekin, helpottaa oloa hieman. Sitä positiivista ajattelua ja "ryhdistäydy nyt"-asennetta ei todellakaan kannata edes yrittää kokeilla, se vaan pahentaa masentuneen oloa, koska hän ei yksinkertaisesti pysty siihen! Sitten kun pahin on ohi, toipuminen on sahaavaa...pikkuhiljaa tulee pitempiä ja pitempiä ajanjaksoja (ensin päivissä, sitten viikoissa..) jolloin olo on hieman parempi ja "ehkä tämä tästä"-ajattelu edes pilkahtaa. Välillä on niitä päiviä, kun heti aamulla on mieli aivan maassa ja näyttäisi olevan "ihan ilman syytä", mutta syytähän tälle koko jutulle ei yleensä ole, masennus, se vain "on". Ja vaikka menisi 2kk ihan hyvin, ja yhtäkkiä tulee huono mieli, sekin on normaalia...niin se menee.
Toivon tyttärellesi ja sinulle jaksamista; uskon että lääkkeiden ja terapian avulla hän selviää tästä ja sen jälkeen paljon vahvempana ihmisenä! Toivon että kirjoituksestani on edes jotain apua sinulle, ja muista että jos et tiedä mitä tehdä tai sanoa, kun saat tyttäresi taas kotiin, niin ihan pelkkä halaus auttaa enemmän kuin miljoona sanaa! Se muistuttaa häntä lyhyen hetken siitä, että ei hän ole yksin, ja että kyllä hänestä välitetään. :) - pallero
mua pelottaa menettää mun hyvä ystävä, joka siirtyy seuraavalla viikolla nuorisopsykiatrille, kaverini päässä liikkuu itsetuhoisia ajatuksia ja kärsii luultavasti masennuksesta. Oon yrittäny tsempata sitä, mut en haluu tyrkyttää sille mitää onnellisuutta. Mua pelottaa kokoajan enemmän ja enemmän et sille tapahtuu jotai :c vinkkejä?
- Lupaan...
Pidä yhteyttä ystävääsi tavalla tai toisella ja viestitä sanoin tai teoin, että hän on sinulle tärkeä. Älä hylkää häntä. Yhteydenpidon katkeaminen voi tuntua hänestä hylkäämiseltä. Masentunut ei useinkaan jaksa itse pitää yhteyttä, joten se saattaa jäädä kokonaan sinun varaan. Yritä jaksaa! Liika tsemppaus kääntyy itseään vastaan, mutta välittämisen osoitus on aina hyväksi. Laita vaikka tekstiviesti, että hän on sinulle tärkeä ja että ajattelet häntä, se riittää. Älä pety, jos hän ei vastaa viestiin, hän ei ehkä kykene/jaksa. Kyllä hän sitten joskus vastaa, kun vointi sallii.
- Lääkedosenttipää.
"Siis öh....tarkoitatko että lääkkeet pahentaa tilannetta?Perustele,kiitos."
Lääkkeet voivat pahentaa niin monitasoisesti kaikilla eri tasoilla tilannetta, että on ihan vaikea aloittaa.
Teidän tapauksessa, erityisesti potilaan ollessa vasta noin nuori, tulisi lääkitysten käyttäminen jättää aivan äärimmäisen viimeiseksi hoitokeinoksi, ja välttää viimeiseen asti. Potilaan oma kehittyminen hidastuu ja vääristyy, hänen ollessaa vielä noin nuori, sillä hänellä on paljon omaa kehitystä vielä edessä. Potilaalla ollessa itsetuhoisia ajatuksia, lääkitystä tulisi vielä entuudestaa välttää viimeiseen asti, sillä itsemurhan riski sekä itsetuhoiset ajatukset, kasvavat erittäin merkittävästi. Tässä tapauksessa kun potilas vielä sairastaa masennusta (?), muut hoitokeinot tulisi ehdottomasti käydä ensin läpi, ilman minkäänlaista lääkitystä, sillä lääkkeillä tilannetta voi pahentaa kaikin puolin.
"Olen itse toki myös skeptinen lääkkeitä kohtaan ja aion kokeilla hänelle akupunktiota kun hän pääsee sairaalasta."
Hyvä kuulla, pysykää siinä, ja erittäin hyvä että teillä on valmiina jo muita hoitokeinoina käytettävissä.
"Hän syö tällä hetkellä seronilia ja lääkeannosta tuplattiin juuri 20mg:a 40mg:aan. "
Elikkä aika perinteinen kuuri, mitä erittäin valitettavasti määrätään liian usein ja ylipäätänsä. Itse lopettaisin välittömästi annosten nostamisen, ja rupeaisin luopumaan niistä, ennekuin tilanne menee entistä vaikeammaksi. MUTTA TÄMÄ ON TEIDÄN PÄÄTÖKSENNE ja TEIDÄN TAPAUKSENNE. Käyttäkää äärimmäistä harkintaa lääkehoidoissa..
Kysykää vapaasti kysymyksiä.- tytön äiti
Puhutko omasta kokemuksesta?
Vaikeatahan tässä on se että minusta tuntuu että jos kiellän lääkkeet ja tyttäreni tila huononee tai hän onnistuu itsemurhan tekemään niin sillonhan syytetään minua ja syyttäisin itsekin itseäni.
Jos taas annan syödä lääkkeitä ja tila ei siitä huolimatta muutu niin taas syytän itseäni koska olen antanut syöttää lääkkeitä.
Pattitilanne etten sanoisi.
Hulluahan on myös se että kela ei ( kait ) korvaa terapiaa jos ei ole lääkitys päällä?
Josta taas päästään siihen että saako täällä valita itse miten halutaan että hoidetaan?No ei ellei satu olemaan paksu lompakko.
Se toki kyllä täytyy sanoa että olen kohdannut hyvin ystävällistä porukkaa kaikissa sairaaloissa tähän asti...hienoa työtä kyllä tekevät.
Ehdotettiin että jos tämä lääke ei tehoa niin sitten kokeillaan seuraavaa....siinä yritän olla rohkea ja olla suostumatta.En todellakaan halua että tyttäreni on joku lääkekokeilun kandidaatti.Väkisinkin kai eri lääkkeet sotkee päätä vaan enemmän.
Sairastin itse paniikkihäiriön stressin seurauksena ja toivuin siitä ilman lääkkeitä. - Tyhmä kysymys...
tytön äiti kirjoitti:
Puhutko omasta kokemuksesta?
Vaikeatahan tässä on se että minusta tuntuu että jos kiellän lääkkeet ja tyttäreni tila huononee tai hän onnistuu itsemurhan tekemään niin sillonhan syytetään minua ja syyttäisin itsekin itseäni.
Jos taas annan syödä lääkkeitä ja tila ei siitä huolimatta muutu niin taas syytän itseäni koska olen antanut syöttää lääkkeitä.
Pattitilanne etten sanoisi.
Hulluahan on myös se että kela ei ( kait ) korvaa terapiaa jos ei ole lääkitys päällä?
Josta taas päästään siihen että saako täällä valita itse miten halutaan että hoidetaan?No ei ellei satu olemaan paksu lompakko.
Se toki kyllä täytyy sanoa että olen kohdannut hyvin ystävällistä porukkaa kaikissa sairaaloissa tähän asti...hienoa työtä kyllä tekevät.
Ehdotettiin että jos tämä lääke ei tehoa niin sitten kokeillaan seuraavaa....siinä yritän olla rohkea ja olla suostumatta.En todellakaan halua että tyttäreni on joku lääkekokeilun kandidaatti.Väkisinkin kai eri lääkkeet sotkee päätä vaan enemmän.
Sairastin itse paniikkihäiriön stressin seurauksena ja toivuin siitä ilman lääkkeitä.Siis joo... Elikkä minulla olisi tyhmä kysymys johon ei ole todellakaan pakko vastata!!! Mutta niin... Millä tavalla tyttäresi yritti itsemurhaa? Omasta mielestäni tapa, jolla yrittää/on tehnyt itsemurhan kertoo jotakin ihmisen tilasta...
- käkivaara
Käkipää, lopeta toi viestien tarpeeton lainailu tai pidättäydy kirjoittamsta.
- masentunut nuori
itse olin 15-vuotiaana pahsti masnetunut ja yritin itsemurhaa kun kuvittelen ettei vanhemmat välitä. Sitten minut pakottiin suunnittelemaan omia hautajaisia, minun piti miettiä ketä kutsuisin ym. Sitten tajusin että vanhemmat rakastavat minua ja yritän parantua heidän vuokseen
- tajuaa päinvastaista
Hyvä että toimi sinulla, itseni tuo vei ennemminkin syvemmälle kuoppaan.
- tytön äiti
olen kyllä miettinyt tuota käänteistä psykologiaa...mutta se tuntuu aika hurjalta..on varmaan ihan ihmisluonteesta kiinni keneen se tepsii.Voi olla jopa vaarallista...toisaalta...mistä tietää että onko kyseessä oikeasti sairaus ja milloin "vain"nuoruuden aiheuttamaa kuohuntaa joka voi aiheutua ajatusvirheestä.Jos ei tyttäreni pysty minulle rehellisesti kertomaan missä mättää,että mikä tai kuka aiheuttaa pahaa oloa.
Olenko väärässä kun sanon että jostainhan se täytyy johtua?
Vai masentuuko ihminen ilman syytä?
Nyt täytyy mennä nukkumaan,alan jo sopertamaan ihan hölmöjä....
huomiseen.
- tytön äiti
minun täytyy harkita kerronko...en todellakaan halua netissä levittää mitään ideoita eri tavoista tehdä itsemurhaa.Sori vaan.
Et kysy tyhmiä,tuntuu vaan aika kornilta kertoa siitä sen enempää.
Voisitko mieluummin itse valaista että miten ajattelet tekotavan kertovan tilasta...?
Onko väliä tekeekö sen kotona vai yksin jossain?
Entä jos kertoo jollekin tehneensä jotain ja sitä kautta saa apua?
tässä oli jo muutama vihje. - tytön äiti
tytön äiti täällä taas moi.
Tilanne ennallaan.Lääkäri määräsi Seronilin rinnalle nyt toista lääkettä,miratsapiini,
perusteli taas niin hyvin että suostuin vaikka pelottaa.
Tyttö oli hyvin väsynyt päivisin,nyt ehkä vähän pirteämpi.
Mua kummmastuttaa se että kun hän tulee viikonlopuksi kotiin niin hän jaksaa touhuta ystävien kanssa kyllä koko päivän??
Toinen asia mikä mietityttää on että mulla on kokajan sellaine tunne että jotain on sattunut hänelle.
Hän ei suostu antamaan tietokoneensa salasanaa minulle ja perustelee sen sillä että siellä on valokuvia hänen kavereistaan jotka on "noloja".
En ole asiasta nyt viitsinyt riidellä mutta nyt alkoi tuntumaan siltä että oisko sielää jotain mitä mun pitäisi tietää!!??
Vaatisitteko tässä tilanteessa nuorelta pääsyä hänen koneelle?
Missä menee yksityisyyden raja tällaisessa tilanteessa?
Edelleen on viillellyt kaikilla lomilla vaikka lääkitys päällä?
En tajua- entiä ehkä..?
Jos kerron miltä minusta olisi tuntunut, jos äiti olisi vaatinut päästä yksityisiin tietoihini käsiksi, kun itse asuin kotona masennuksen aikana.. niin olisin luultavasti hypännyt kaivoon saman tien. tai tyrkännyt äitini sinne. Luultavasti siellä on jotain mitä tytär ei sinun vain halua tietävän. Esim. päiväkirja?? oma äitini luki minun päiväkirjaa enkä ole vieläkään antanut sitä anteeksi, enkä koskaan tule antamaankaan.
Suosittelen, että et vaadi pääsyä hänen koneelleen. Ja se että hän jaksaa olla kavereiden kanssa koko päivän niin on mielestäni hyvä asia?? Vai eikö ole? Haluaisitko itse viettää tämän ajan tyttäresi kanssa?
Itse tsemppasin aina itseni paremmalle tuulelle, jos olin sopinut jotain ystävien kanssa. Eli ehkä esitin heille, että olen kunnossa ja tällä tavoin elin "normaalisti" hetken. Et voi vaatia näitä hetkiä häneltä sinulle.
Anteeksi, mutta minulla oli masennuksen aikana suuri viha äitiä kohtaan, enkä edes syönyt äidin tekemää ruokaa... joten itselleni tulee mieleen, ettei kannata hiostaa tytärtä, ettet menetä häntä niinkuin oma äiti menetti minut.. koska välit eivät edelleenkään ole sitä mitä ehkä me molemmat haluaisimme.. :/
Tuohon voisin sanoa vielä, kun tuo yksi sanoi että itsemurhan tekotapa kertoo tekiästä, niin mielestäni myös on sellaisia yritystapoja jotka selkeästi ovat avunhuutoja ja sitten on niitä tekotapoja jotka kertovat siitä, että oikeasti halusi tappaa itsensä eikä vain yrittää.
Esim. ranteiden viiltäminen auki valtimoon asti ei ole kovin tehokas tapa tehdä itsemurhaa joten siinä voi olla kyse vain huomionkiinnittämisestä itseen ( ehkä itsesuojeluvaisto on vielä tallella) ja itsensä ampuminen jossain missä kukaan ei näe eikä kuule, kertoo enemmän siitä että on ollut viimeinen vaihtoehto jäljellä.
- tytön äiti
Nostan...jos vaikka vielä joku jaksaisi kommentoida.Tilanne ehkä hiukan parempi..viiltelyä esiintyy edelleen.
- Terapiatapaus
Viiltelty on pikemminkin ahditusksen "hoitoa" kuin varsinaista itsetuhoisuutta.
JOten siinä mielessä voi olla huoletta. Tietenkään viiltely ei ole terveellistä.
Eikö hänelle ole tarjolla mitään terapiaa? Varsinkin nuorille pitäisi tarjota toiminta- ryhmä- musiikki- taide- psykoterapiaa.
Oletko lukenut tyttäresi hoitosuunnitelman?
- tytön äiti
niin....ymmärrän hyvin että tytöllä pitää olla yksityisyyttä....syy miksi haluaisin päästä hänen koneelle on se että haluaisin tietää millaisilla sivustoilla hän käy.En minä mitään yksityisiä kirjoituksia olisi lukemassa.Olen siis huolissani,en vain utelias urkkija.
Netistä hän tunnusti sen itsemurhayrityksen tekotavankin löytäneensä joten mietin että miten terveellistä siellä netissä roikkuminen nuorelle herkälle ihmiselle onkaan...??
En ole asiasta enään hiilostanut,sanoin kuitenkin että tietokoneella oleskelua rajoitetaan.Eikö tätä voi pitää välitttämisenä vai olenko ihan pihalla?
Tyttö on tällä hetkellä vielä suljetulla ja ei siellä ole terapiaa.Kelan tukemaa voidaan hakea aikaisintaan marraskuussa.Ehdottomasti aion terapiaa vaatia.
Siis ehdottomasti on hyvä asia että jaksaa olla kavereiden kanssa,en taida oikein ymmärtää tätä sairauden kulkua......ihmettelin siis siksi kun on kuulemma lääkkeestä tosi väsynyt että pystyykö todella sitten viikonloppuna tsemppaamaan niin hyvin että jaksaa koko päivän olla ulkona.....ja kyllä....viettäisin mielelläni tyttäreni kanssa enemmän aikaa mutta juuri nyt en ole oikein poppistyyppi :(
Hyvät välit meillä on enkä todellakaan roiku kiinni hänessä.
Mutta kun pirulauta sielua särkee kun ajattelen että hän ei ehkä jaksa elää....miten tollasen pelon kanssa oppii elämään? - edelleen masentunut.
Hei en ehtinyt lukea kaikkia kommentteja. Mutta itse siis olen piakkoin 20 täyttävä ja yritin itsemurhaa parisen kuukautta sitten.. minulla oli lääkitiys seronil 60 mg !! eikä toiminut.. joillakin toimii muttei minulla tehonnut, ja päädyin niillä vetämään yliannostuksen ja epäonnistuin...
nyt syön sepramia ja ollut melkoisen hyvä tähän asti, itsetuhoiset ajatukset vähentyneet. Kannattaa seurata tuota lääkettä ! Koska kaikillahan ei kaikki toimi ja toisin päin.
toivottavasti tilanne paranee - Leena Kärras
Hei Tytön äiti,
sinulla on aika ahdistavan kuuloinen tilanne siellä. Samaistuin sillä olen itse elänyt vaikean masennuksen läpi ja katsellut kuolemaa silmiin.. Sekä seurannut lähellä ja kauempana (mun puoleen käännytään aina joskus) erilaisia tilanteita. Se että tyttö on suljetulla tällä hetkellä on ainakin turvallinen tilanne hänelle. Valvonnan alla siis. Ja terapiaa tulossa, se onkin minun oman kokemani mukaan niitä ratkaisevia asioita. Tilannehan on sinällään hankala, että tyttö tarvitsee yksityisyyttä mutta sitten taas on sen ikäinen että vanhempien kuuluu olla selvillä missä hän liikkuu netissä, minun mielestäni. Tässä asiassa voisiko kääntyä sairaalan puoleen? Jos hänellä on läppäri, niin sitten joku siellä oleva omahoitaja katsoo ne sivut jossa käy? Ymmärrän itse erittäin hyvin että omaa nettiseikkailuaan on tytön vaikea näyttää äidilleen.
Laitan tähän sinulle linkin blogiini jossa on teksti jonka kirjoitin omille läheisilleni:
http://elamarakastettuni.blogspot.fi/2011/11/sinulle-masentuneen-lahella-oleva.html
Eronahan tuossa on se, että sinun tyttösi on alaikäinen - mutta samalla hän on kasvamassa aikuiseksi- joten erilaisista rajanvedoista kannattaa keskustella. Ja mahdollisesti pyytää sairaalasta apua?
Muistan oikein hyvin omat kipuiluni nuorena, silloin kielsin ne, mutta aikuisena jouduin sitten samojen asioiden kanssa painimaan kuitenkin. Eipä se ole mikään ihme että tulevaisuus pelottaa tässä maailmassa jossa kaikki on niin kovin hajallaan ja outoa.. minusta siis. Toivon että tyttösi saa käytyä omat prosessinsa alusta loppuun nyt nuorena ja kasvaa tasapainoiseksi naiseksi. Pidä itsestäsi huolta tytön äiti! - tytön äiti
Kiitos vastauksistanne....paljon hyvää asiaa.
Luin Leena blogisi....voi kuinka vaikeaa onkin vain olla olemassa..kun tuntuu siltä että pitäisi jotenkin pystytä hoita tämä ongelma pois hänestä.
Olen kyllä todellakin silti sitä mieltä että enhän minä siihen pysty,vaikka haluaisinkin.
Ja vaikka olen itse sairastanut paniikkihäiriön jota tänä päivänä pidän hyvänä asiana että siihen sairastuin,koska en olisi oppinut itsestäni niitä asioita joita opin ilman sitä sairastumista,niin silti se on vaikeaa ymmärtää että nyt oma tyttäreni on sairas ja että miten minun pitää suhtautua.Onneksi opin lisää koko ajan ja siksi tiedän ja tunnen että tässä voi käydä ihan hyvin vaikka pelko onkin koko ajan läsnä.
Nyt vaihdetaan taas lääkitystä ja lääkäri oli sanonut tytölle että hän sairastaa epätyypillistä masennusta.En oikein tiedä mitä se tarkoittaa.
Uusi lääke on Venlafaxin,sitä ennen söi Ketipinoria.Rinnalla edelleen Seronil.
Onko kellään kokemusta näistä?Miten paljon näitä lääkkeitä oikein voi kokeilla? - aikanaan masentunutN
Minulla masennus on kulkenut mukana jo tyttäresi ikäisestä asti, ja sittemmin paljon myöhemmin yritin itsemurhaa. Oma masennukseni liittyi selkeästi ympäristöön ja toisiaan seuranneisiin tuhoisiin ihmissuhteisiin, sekä siihen etteivät välit vanhempienkaan kanssa oikein pelanneet. Heistä ei oikein ollut tukemaan minua, eivätkä he ottaneet ongelmiani vakavasti. Myöhemmin opiskeluelämässä jouduin aika ahtaalle, ja parisuhteet kaatuivat toinen toisensa perään. Nämä kaikki liittyivät masennustilan kehittymiseen.
Heitän tässä nyt ain ajatuksena ilmaan, että koska tyttäresi on noinkin nuori, niin oletko varma ettei hänen elinolosuhteissaan ole jotain vikaa? Kiusataanko häntä jatkuvasti koulussa? Tätä vanhemmat eivät välttämättä aina tiedä, voihan olla että kiusattu häpeää "heikkouttaan" eikä uskalla tunnustaa. Myös netissä voidaan kiusata. Entä onko ollut ongelmia poikaystävän kanssa? Entä kotona, miten hän tulee muun perheen kanssa toimeen? Onko hänellä paineita menestymisen/koulutuksen aloittamisen/työnsaannin suhteen?
Itselläni auttoi lopullisesti masennukseen myös se, että maisema meni vaihtoon samoin kuin onneton parisuhdekin, vaikkei se silloin hyvältä ratkaisulta tuntunutkaan. Näin maallikkona vain tuntuu oudolta että kouluikäinen masentuisi ilman mitään ulkopuolisia syitä, joten kannattaisi varmaan jatkossakin selvitellä häneltä niitä. Pointsit sinulle siitä että otat tyttäresi vakavasti ja yrität selvittää tilannetta. - aiemmin masentunutN
Lisäyksenä edelliseen hieman asian vierestä, että puhun parisuhteista monikossa, koska edellisen kirjoituksen aikajana on noin kymmenen vuotta, jona aikana siis tuli kokeiltua muutamaa epäonnistunutta rakkaustarinaa muun "kivan" ohella. Olen jossain määrin onnistunut myös vaihtamaan omaa suhtautumistapaani muihin, mikä on auttanut mm. siihen, että osaan valita ympärilläni olevat ihmiset paremmin kuin aiemmin. Jos joku tuottaa pelkkää pahaa mieltä ja harjoittaa henkistä väkivaltaa (kaveri, työkaveri, puoliso, sukulainen jne), hänen kanssaan ei pidä olla missään tekemisissä. Etenkin masentuneen on syytä valita seuransa tarkaan.
- Äiti myös
Luin tämän ketjun ja en voi olla sanomatta, että olen huolissani. Huolissani lapsesi lääkityksen takia. Laitapa googleen lääkkeen nimi ja surfaile sivuilla, niin näet mitä mahdollisesti on odotettavissa.
Joku täällä jo valistikin noista lääkkeiden vaaroista kun ihmisenä olemisen kehitys on vielä kesken. Loppuuko se nyt kokonaan? Älä pelästy, mutta niin ajattelen tosissani.
Tätä viestiä on kirjoitettu kesäkuun puolesta välistä lähtien, mutta tytön historia on varmaan paljon pitempi. Ja nyt hän on suljetulla. siis lääkehoidon piirissä ja aina vain pahenee!! Lääkärit osaavat kääntää vanhempien päät keinolla millä hyvänsä haluamaansa suuntaan. Sinulta kysytään alaikäisen lapsesi hoitoon liittyvistä ratkaisuista muodollisesti, päätökset ovat jo tehty. Pakkohoito on yksi lääkäreiden keino saada lääkehoito kuten haluavat. Sen sijaan lääkkeiden haittavaikutuksista he eivät tunnu ymmärtävä mitään, tai eivät välitä. Onkohan tuo epätyypillinen masennus juuri sitä?
SEronil, miratsapiini, ketopir, venlafaxin... Voi miten tyypillistä lääkäreiden poukkoilua. Lopetetaan ja vaihdetaan, lisätään ja vähennetään, kokeillaan ja katsotaan.. Ja kyseessä on lapsi. Onko hän mahdollisesti Pitkäniemessä?
Nyt alkavat kaiken lisäksi vieroitusoireet tulla mukaan elämään. Se tarkoittaa pahimmassa tapauksessa sitä että lapsi ei pääse koskaan eroon lääkkeistä.
En todellakaan halua peloitella sinua, mutta tuhansien ihmisten kokemuksen perusteella tämä on joka päiväistä elämää monelle. Rukoilen, että lapsesi ei tule kuulumaan tähän joukkoon.
OLet itse sairastanut paniikkihäiriön, joten olet luultavasti erityisen herkkkä reagoimaan kaikkeen lapsesi mielenilmaisuihin. On hyvä tietää, että monet 16 vuotiaat elävät jo pois kotoa itsenäisesti ja pärjäävät, ottavat itse vastuun tekemisistään. Tosin kaikki eivät siihen vielä ole kypsiä, mikä on aivan normaalia. Mutta jokaisessa ihmisessä on sisäänrakennettu vietti siitä, että hän etsii avun hädässä ja se voi olla muukin kuin äiti.
Voimia sinulle! - Siili123
Epätyypilliseksi masennukseksi kutsutaan sellaista masennuksen tyyppiä, jossa masentunut nukkuu paljon ja syö liikaa. Aikanaan masennukseksi tunnistettiin lähinnä sellainen tila, jossa potilas kärsii unettomuudesta ja ruokahaluttomuudesta, mutta vuosien mittaan epätyypillinen masennus on todettu melko yleiseksi.
Epätyypilliseen masennukseen kuuluu myös ylireagointi eroamistilanteissa, voimakas hylätyksi tulemisen pelko.
Tsemppiä masentuneen äidille! - Kokeneen kommentti
Meidän perheessä kävi juuri näin kun aloitettiin lääkehoito. Väsymys iski totaalisesti, ei jaksanut muuta kuin nukkua. Yritimme pitää elämässä kiinni sen verran, että kehoitimme katsomaan televisiota tai lukemaan lehden. Koetti sitä, mutta ei jaksanut. Ruokahalun muutos ja lihominen ovat itsestään selviä lääkehaittoja.
Eroamistilanteissa kun jäi kotiin yksin ja toiset lähtivät töihin tuli kauhae ahdistus, se johtui siitä, että pelkäsi valtavasti kuolemaa ja pahaa kohtausta ja sitä että ei kykene soittamaan apua. Se tuli niin kovana, että jonkun piti jäädä pois työstä hänen kanssaan päivisin. Tämä oire kuului lääkkeen vieroitusoireisiin, siis lääke oli jo silloin loppunut. Ketipinor teki tällaista.
Kun lääkkeet lopetettiin ja kauheat vieroitusoireet loppuivat, muuttui takaisin entiselleen. - tytön äiti
Minunkin mielestäni on outoa että tämä väsymys iski päälle kun aloitti lääkkeet mutta lääkärit on sitä mieltä että se johtuu masennuksesta??!!
En huomannut tällaista väsymystä ollenkaan ennen kuin sain tietää masennuksesta ja joutui sairaalaan.
Kinkkistä tässä on se että minun pitäisi olla rohkeampi....olen kyllä sanonut että en pidä tästä lääkekokeilusta ollenkaan mutta kun tytärkin uskoo lääkäreitä eikä kuuntele minua.
Hoitajat ja lääkärit ( vaikka mukavia kyllä ovat ) toitottavat vaan yhtä ja samaa..." kukaan ei voi ymmärtää mitä on olla masentunut jos ei ole kokenut sitä" ja että lääkkeet tehoaa kyllä aikanaan ja heti ei löydy oikeata merkkiä.Samalla kyllä mietitään että masennuksen syy pitää löytyä mutta miten helvatassa se löytyy jos ei kukaan sitä etsi?onko kaikki lääkärit muka olleet masentuneita joskus...?
Huomaan itsekin olevani nyt vähän turhautunut ja kyyninen...annan sen itselleni anteeksi.
En halua haista omakehulle mutta olen kyllä yrittänyt kysellä tytöltä syitä ja puhua ja olla vain läsnä ja vaikka mitä mutta koska jälleen kerran olen se äiti niin tyttö ei halua puhua mulle.Tiedän että hän ei halua satuttaa ja siksi toivonkin että löytyisi se "oikea" ihminen joka saisi sanaisen arkun auki,oli se sitten hoitaja,psykka tai mikä tahansa.
Tytöllä ei myöskään ole ollut syömishäiriöitä mutta mulla on sellainen olo ollut alusta asti että tässä on jotain mätää.Välillä epäilen koko diagnoosia. - psyknur.
Mirta ja Ketipinor (joka siis on neurolepti) aiheuttavat sekä väsymystä, ruokahalun kasvua (sitä kautta painon nousua), nesteen kertymistä kehoon sekä aineenvaihdunnan hidastumista. Nämä kaikki asiat kyllä mainitaan lääkkeen yhteydessä
- Just näin
SIILI tiesi kertoa, että ennen epätyypillinen masennus ilmeni ennen nukkumattomuutena ja ruokahaluttomuutena, nyt liika nukkumisena ja liika syömisenä. Just näinhän sen menee. Kun neuroleptejä alettiin roppakaupalla syöttää kaikille masentuneille (jonka diagnoosin saivat myös ei masentuneet) niin pian lääkkeet saivatkin elimistön toiselle laidalle. Lääkärit eivät tätä tajua ja nyt sitten liika nukkuminen ja syöminen ovat masennusta.
Eikös ole loogista! - Kokeneen kommentti
Ihan samoissa tunnoissa olen pyörinyt. Heti alusta asti kun sai valtavat määrät lääkkeitä ja niitä vaihdeltiin ja olo vain huononi, heräsi epäilys onko lääkäri nyt ajan tasalla. Mutta osastolla toimitaan osaston käytäntöjen mukaan, kaikki sinne menevät tuntuvat saavan samoja lääkeitä ja samoja diagnooseja. Samat ihmiset pyörivät siellä vuodesta toiseen. Ihmistä pidetään osastolla niin kauan, että lääkkeet ovat muovanneet kunnolla aivot toimimaan ja sen jälkeen kotiuduttua onkin mahdoton niitä lopettaa ilman kauheita vieroitusoireita ja psykooseja.
Jotain omituista todella on tässä hoitosysteemissä. En näköjään ole ainoa joka on sen huomannut. - tytön äiti
Olen puhunut sekä tyttärelleni että miehelleni että jätettäisiin lääkkeet pois ja koitettaisiin ihan terapialla,keskustelulla,yhdessäololla,ruokavaliolla ja liikunnalla...
mutta koska olen itse käyttänyt vaihtoehtoishoitoja niin minua ei kuunnella vaan olen " tommonen luomuhörhö".Mitä tässä voi tehdä?Pitääkö huutaa että kuunnellaan?
Itse paranin paniikkihäiriöstäni akupunktiolla miltei kokonaan.Jotain pientä huippausta vielä on mutta en ihmettele kun on stressi päällä. - Äiti myös
Kun hoitojärjestelmään on kiinnitetty, ei siitä enää noin vain lähdetä. Tämä on karmea totuus. Jos saat lääkärin pään kääntymään ja lopettamaan lääkkeet, silloin sinun täytyy tehdä siitä julkinen asia tieotusvälineille opiksi toisillekin sairaaloille. Tämä ajatus tuli mieleeni puheistasi. Psykiatrialla ei kertakaikkiaan ole muita vaihtoehtoja hoitaa kuin lääkkeet.
Itse olen vaihtoehtohoitojen kannalla, mm. kauan odotettu raskaus alkoi sillä heti. Mutta miten saada koululääketieteen koulutuksen saaneet lääkärit uskomaan?
Kun olin sukulaiseni tukena ja kerroin lääkärille aidosti mitä kaikkea haittaa ja persoonallisuuden muutoksia lääkkeet ovat aiheuttaneet kotioloissa, katsoin, että se tieto kuuluukin lääkärin tietää ja vähintään pienentää lääkeannoksia, minua pidettiin lääke- ja hoitovastaisena joka haittaa parantumista.
Potilaalle sitten painotettiin osastolla, että älä usko mitä se puhuu, Sinun masennuksesi on pahentunut ja me täällä tiedämme miten sinua hoidetaan. Lisää lääkettä vain.
Niin, mitä tässä pitäisi tehdä? Hyvä kysymys!- Auta hyväksymällä
Huh, mitä tekstejä.
Masennuslääkityksessä on tyypillistä, että oikeaa lääkettä saatetaan etsiä - joillain todella kauankin. On parempi lopettaa toimimaton lääke kuin jatkaa sillä. Lääke voi tuoda mukanaan monenlaista ja on hyvä, että nuorta tarkkaillaan sen vaikutuksista.
Joillekin masennuspotilaille toimivat erilaiset lääkkeiden yhdistelmät parhaiten. Tämä löytyy vain kokeilemalla - ikävä kyllä - lääkäreiden tulisi tietää, että tiettyjä lääkkeitä määrättäessä on nuoren henkilön ollessa kyseessä oltava erittäin varovainen lisääntyneen itsemurhariskin vuoksi. Heillä on hoitohenkilökuntana vastuu potilaistaan, Sinä et voi ottaa tätä vastuuta kantaaksesi, sillä olet lähiomainen eikä sinulla ehkä ole koulutustakaan moiseen?
Myöskin netin keskustelupalstat ovat täynnä varoituksia eri lääkkeista. JA oikeasti: se mikä sopii yhdelle voi olla sopimaton toiselle. Jos lääkkeitä ei olisi - luulisin itsemurhia tapahtuvan enemmän.
Jos teillä on välit kunnossa ja pystytte aidosti kommunikoimaan Sinulla ei ole mitään syytä loukata tyttäresi yksityisyyttä. Päin vastoin - tällainen heikentää välejä. Välejä heikentää myös, jos asenteesi "viedään tyttö katsomaan syöpäsairaita" jos sillä tokeentuisi ja tajuaisi, mikä lahja elämä on. Hmmm...oikeasti - luuletko, että tyttäresi on tahallaan sairas? Masennus on vakava sairaus, eikä se vakavissa tilanteissa korjaudu sillä, että häntä yritetään saada ymmärtämään, miten kiitollinen saa olla omasta elämästään.
Jos oikeasti haluat auttaa tytärtäsi niin hyväksy hänet - hyväksy hänet nyt - sellaisena kun hän on - anna lämpöä - hymyä - rakkautta (pyyteetöntä) ja ymmärrä, että hänen vaikeuksiinsa nähden on aivan turkasen yhdentekevää miltä sinä mahdollisesti omissa silmissäsi tai muiden silmissä näytät äitinä!!!
Kukaan, ei maailman paraskaan äiti voi koskaan elää lapsensa elämää näiden puolesta. Päin vastoin - se voidaan tukahduttaa.
Jos haluat auttaa tytärtäsi - kuuntele häntä - ja kysy: miten sinä tänään voit? Hyväksy hänen vastauksensa, vaikka se ei sinua miellyttäisikään ja kysy seuraavana päivänä uudelleen. Ole läsnä ja ota vaikka syliin, jos haluaa tulla.
Älä ikinä menetä toivoasi tyttäresi suhteen - äläkä lossaa itsekään tuntevasi hyvää oloa, jos et sitä tunne.
Opettele tuntemaan omat tunteesi ja anna lapselle mahdollisuus tuntea omansa ja näyttää ne myös ilman "seuraamuksia".
Kun tulee aika, että Sinua pyydetään osallistumaan tyttäresi hoitoon ja hän ehkä pystyy muotoilemaan ajatuksensa - sen syvimmän - miltä hänestä tuntuu ja miksi - tällöin mene niihin tilaisuuksiin halulla auttaa - älä ajattele miltä sinä näytät äitinä - vaan ajattele, että olet rehellinen itsellesikin ja autat lastasi silloin, kun sen aika on.
Masennus on vakava sairaus johon on monia syitä. Niiden selvittelyssä ja hoidossa menee aikaa. Masentunut tarvitsee tänä aikana rakkaita ihmisiä, turvaa, hyväksymistä ja onnistumisen kokemuksia niistä asioista, jotka häntä itseään kiinnostavat.
Tsemppiä !
- Äiti myös
Niin, totuus on joskus tarua ihmeellisempi.
Täytyy ihmetellä, mutta en oikein ymmärrä edellistä ohjeistusta. Kirjoittaja taitaa olla jokin hoitoalan terapeutti. Mutta eihän se minulle ollutkaan tarkoitettu. Monen lapsen äitinä sitä samaistuu toisen aitoon hätään lapsestaan ja avun etsimiseen silloin kun hoitojärjestelmä astuu mukaan elämään.- Auta hyväksymällä
Ymmärrystäsi en minäkään voi lisätä, "äiti myös". - Ilmeisesti Sinulle on vaikea ymmärtää, että hoitohenkilökunta on auttamassa ihmisiä, myös lapsia, eikä suinkaan vahingoittamassa. Tätä tuntuu olevan vain vaikea monen hoidettavan samoin kuin heidän perheensäkin ymmärtää. Mikä ihmeen motiivi hoitohenkilökunnalla olisi vahingoittaa lapsianne lääkkein tai muutoin? - Äidin hädän lapsestaan ymmärtää jokainen empatiakykyinen ihminen - mutta ei se auta, jos hoitohenkilökuntakin päivittelisi, että "en ymmärrä mihin tämänkin nuoren elämänhalu on kadonnut." Tästä on hyvin laiha lohtu hoidettavalle.
Hyväksyminen, kuunteleminen ja läsnä oleminen auttaa lasta paljon enemmän kuin päivittely tai isot elkeet.
- Syy ja seuraus
Ei kai kukaan ole sanonut, että hoitohenkilökunta haluaa vahingoittaa ketään! Todellisuudessa he haluavat tehdä potilaiden olon hyväksi osastolla - aivan vilpittömästi. Joskus olen ajatellut, että miten he jaksavat olla tyynenä vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, joiden koko olemus on muuttunut lääkeputkesssa ollessaan.
"MONEN hoidettavan ja perheen on vaikea ymmärtää, että hoitohenkilökunta haluaa auttaa eikä vahingoittaa". On siis olemassa kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka kokevat masennuksen hoidosta olevan vahinkoa ja konkreettisesti osoitettavaa haittaa. Haitat he yhdistävät selvästi lääkkeisiin, joiden haittavaikutkset ovat yleisesti luettavissa.
Näitä lääkkeitä pakottavat lääkärit syömään. Lääkärit taas pakottavat, koska se on heille opetettu hoitomuoto, heillä ei ole muuta keinoa. Eivät siis hekään ketään halua tahallaan vahingoittaa, vahingon teko on osa heidän työtänsä johon he ovat saaneet koulutuksen.
Ongelmaksi muodostuu myös mielestäni se, että masennuslääkkeitä määrätään sellaisillekin, joille ne eivät missään tapauksessa kuulu, hekin vahingoittuvat niistä.
Tästä kansa on noussut kapinaan. Siis hoitojärjestelmää vastaan. joka saa hoitohenkilökunnan kasvot.
Toinen merkittävä asia on se, että on olemassa kuilu hoitojärjestelmän ja potilaiden sekä heidän omaistensa välillä. Tässä kuilussa ymmärrän tytön äidinkin nyt olevan.
Hoitojärjestelmällä ei ole korvia kuunnella potilaita eikä omaisia senkään vertaaa, potilaat laitetaan hoito-ja lääkeputkeen ja sillä siisti. Särähti tuolla ylempänä sanat: .. sitten kun TULEE AIKA että sinua pyydetään osallistumaan tyttäresi hoitoon... Taidatkos sen selvemmin sanoa! - Syy ja seuraus
Otsikon takana on siis äiti myös, joka yrittää sevittää ymmärrystään. Napsautin vahingossa lähtemään tekstin ennen allekirjoitusta.
- tytön äiti
Miten ennen vanhaan ihmiset paranivat masennuksesta kun ei ollut lääkkeitä?
Vai tappoiko muka ennen kaikki itsensä...nykyäänhän kai itsemurhia tehdään enemmän kuitenkin kuin ennen?
Voin olla väärässä....mutta nyt takaisin nykyhetkeen.
Tällä hetkellä menee Venlafaxin ja googlasin sen ja ei suositella alle 18 vuotiaille...haittavaikutuksia oli pitkä lista.tyttö vaikuttaa pirteämmältä mutta sanoo silti olevansa väsynyt.
Onko kellään kokemusta nuorisolääkäristä nimeltä Elina Hermansson?- Auta hyväksymällä
Aivan oikeassa olet tytön äiti! Parempihan se on syyttää kaikkea ja kaikkia muita kuin itseään, tai että ottaisi opiksi omasta käytöksestään, se on tosi vaikeaa. Lääkäri tuskin on tytärtäsi masentanut - hän yrittää auttaa. En usko mitään kuilua olevan hoitohenkilökunnan ja tuon äidin välillä. Äitihän lukee tuoteselosteita, luulottelee asioita itselleen ja etsii syyllisiä ne lynkatakseen haluamatta ymmärtää tuon enempää. Tyttäresihän on alaikäinen ja jos kerran ennen oli paremmin niin mikä estää ottamasta tytärtäsi pois hoidosta ja lopettamasta hänen lääkitystään vai onko äidillä sittenkin joku järjen hiven? Mitä pitempään näitä kirjoituksia lukee, sitä enemmän epäilee, että äitinä kirjoittaa näitä juttuja joku 10 vuotias . Ei kai oikeasti tällaisia äitejä voi esiintyä? Ei ihme josta lasta masentaa
- Neiti Naiivi
Itse masennuin siinä yläasteen alussa, ja eniten kaipasin perheeltäni haleja, tukea ilman kysymyksiä, lämmintä paikkaa jossa olla. Näitä en tietenkään saanut kun perhe ei koko asiasta edes tiennyt, enkä muutenkaan ole kovin aloitteellista sorttia. Usko pois, lämmin nurkka on aika kova juttu, itse vietin aikaa sängyn alla patterin vieressä, välillä jopa vedin patjan sinne ja nukuin siellä O.o Mikään ei kuitenkaan korvaa sitä, että murheissaan saa käpertyä jonkun syliin ja itkeä sitten olkapään märäksi.
Jos tyttäresi ei paljon puhu tunteistaan, hän ei luultavasti halua niistä puhua. Silloin iso palvelus on tukea häntä muilla tavoin. Se, että masentunut ei halua jutella, ei tarkoita, etteikö hän voisi haluta muunlaista kanssakäymistä. Itsestäni itkemisessä vaikeinta on nimittäin juurikin selittäminen. Voi kun olisi jokin halirobotti. - tytön äiti
Otan enemmän kuin mielelläni vastaan myös kritiikin...en todellakaan luule olevani täydellinen äiti tai tietäväni paremmin kuin joku muu...kirjoituksistani saattaa paistaa läpi tuska,tietämättömyys,tyhmyys,suru,viha....mutta se tietäkää että rakastan tytärtäni ja en halua että hän kuolee...vielä!
- exmasentunut
Hei, hyppäs silmille tuolta jostakin viestistä, että väsymys on tyttärelläsi lisääntynyt. Johtunee, siitä että masennuslääkkeet aiheuttavat juuri väsymystä alkuvaiheessa, enemmän tai vähemmän. Eiköhän ole ohi menevää. :)
- NYT SE SITTEN TULI
se äitien syyllistäminen selkeästi ja avoimesti!
Tiedän, että tämä syyllistäminen kuuluu psykiatriseen hoitojärjestelmään, mutta yllätyin, että se tuli esille täällä.
(Äitien ja isien syyllistäminen kuuluu muuten myös koulujärjestelmään, vaikka syy olisi opettajien ylläpitämässä kouluyhteisössä jossa oppilas voi pahoin.) - auttaja X
Lopetaanpa syyttely kokonaan ja lähdetään selvittelemään ihan rauhassa asioita kronologisesti.
Mikä on ongelma?
Mitä mielestäsi sille voisi/pitäisi tehdä?
Mikäli osaat vastata noihin kahteen kysymykseen selkeästi voidaan lähteä etenemään ongelmien selvittelyssä.- auttaja X
Lisäisin vielä tuohon edelliseen kommenttiini; miksi haet apua suomi24-foorumilta ammattitaitoisen lääkärin sijaan?
- Mas. äidin mas.tytär
Kyllä minusta hyvin vähän enää syyllistetään, mutta kyllä niitä aiheta yleensä löytyy myös kotoa.
Olen itse esimerkiksi kärsinyt masentuneesta äidistäni.
Eikä se ole syyllistämistä jos etsitään syitä. Yleensä taustalla on pitkä huonon perhevuorovaikutuksen ketju sukupolvien ajan. - tytön äiti
Totta puhut ja kyllä meidänkin perheestä löytyy kaikenlaista pohdittavaa.
Auttaja X : siis en kirjoittele tänne siinä luulossa että täältä löytyy apu vaan koska yritän saada näkökulmia ja oikeasti vaihtaa mielipiteitä.Tyttäreni siis on sairaalahoidossa joten sikäli asia on " hoidossa " .
Ongelmahan on se että tyttäreni on sairas ja haluaa kuolla eikä halua aikuistua.
Mielestäni minun täytyy koettaa etsiä hänelle parasta mahdollista hoitoa ja koettaa auttaa häntä.siihen on varmasti monta eri tapaa ja yksi syy miksi kirjoittelen tänne on että saisin juuri niitä perspektiivejä joita minulla ei ehkä ole.
Jos nyt arvostelen jotain tiettya asiaa niin ei se tarkoita että itse tietäisin yhtään paremmin.Pointti on siis että kait minulla on oikeus kyseenalaistaa asioita koska kyseessä on tyttäreni tulevaisuus.Ja jos jotain olenkin tehnyt aiemmin väärin tai huonosti niin vuorovaikutustilanteethan antavat mahdollisuuden oppia uutta,eikö?- qwe
Tutustu logoterapiaan jos siitä voisi olla apua tyttärellesi.
- tytön äiti
ajattelin kirjoittaa taas kun on aika paha tilanne meillä edelleen.
Tyttäreni pääsi kotiin 3 viikkoa sitten sairaalasta...siellä meni siis koko kesä.
Mielestäni meillä meni aika hyvin,tyttö tapaili ystäviä ja vaikutti iloiselta.En viitsinyt vaatia sen kummempia kotitöitä kun ajattelin että saa rauhassa totuttautua kotonaoloon.Varsin normaalia arkea siis.
No,nyt alkuviikosta viilsi itseään niin pahasti että soitin ambulanssin.Olin itse töissä ja hänen kaveri soitti ja oli tosi hädissään ja kertoi että tyttäreni oli hälyttänyt hänet paikalle ja löytyi vessasta ja tilanne vaikutti kaverin silmissä toki pahemmalta kuin mikä se oli ( pintanaarmuja) mutta töistä käsinhän tätä oli mahdoton arvioida joten tilasin lanssin paikalle.lääkäri arvoi itsetuhoiseksi joten takaisin suljetulle.
Nyt soitettiin sairaalasta ja sanottiin että tyttö tulisi lomille.Sanoin etten tiedä usjkallanko ainakaan yöksi ottaa koska tyttö on sanonut viimeksi eilen että hän haluaa kuolla.
Hoitaja oli sitä mieltä että viiltely ei tarkoita varsinaista kuolemantoivetta...öh?
Nyt lisäksi väläytellään että kysymyksessä ei olekaan masennus vaan ehkä epävakaa persoonallisuus.Ollaanko tässä nyt siis hoidettu väärin koko kesän?
Minua kohtaan tyttö on hyvin itsetietoinen.Haluaa kaikenlaista,pianotunteja,uusia vaatteita mutta ei halua keskustella eikä kertoa mitään.Olen edelleen sitä mieltä että tässä on jotain mätää.En alunalkaenkaan niellyt masennusdiagnoosia vaan olen sitä mieltä että jotain on sattunut joka on aiheuttanut voimakkaan itseinhon.
Hän on sitä mieltä että kaikkien on parempi ilman häntä.
Kysyin että onko hän saanut tämän tiedon meiltä vai onko tämä vain omaa olettamusta.Meni aivan hiljaiseksi.
Olen huolissani,peloissani,vihainenkin ja joskus ajattelen että hän on kiittämätön.
Tällä hetkellä ympärillä on tosi paljon ihmisiä jotka yrittävät auttaa sekä kotipuolessa että ammattipuolella.Mitä tehdä?- auttaja X
Persoonallisuushäiriöt eivät ole synnynnäisiä, vaan kehittyvät nuorella aikuisiällä. Häiriö saa alkunsa ympäristötekijöiden vaikutuksesta, mm. kieroutuneista epästabiileista ihmissuhteista tai kasvatuksesta, rajojen asettamisen puutteesta kasvavalle nuorelle.
Epävakaa persoonallisuushäiriö ei sulje pois masennusta, joka lähes poikkeuksetta liittyy ko. häiriöön.
Mielestäni sinun äitinä tulisi uskaltautua hakemaan tukea (apua) nyt ensin itsellesi jotain ammattiauttajalta voidaksesi jatkossa olla kykenevä seisomaan vahvana lapsesi rinnalla ohjaten häntä oikein metodein hänen psyykkisestä tilastaan huolimatta elämässään eteenpäin.
Toivottavasti et loukkaantunut sanoistani, koska tiedän mistä puhun itse samoja sekä auttajan että avunsaajan roolissa kokeneena.
Jaksamista!
- M
Ei hoito ole vääränlaista, persoonallisuushäiriöitä ruvetaan diagnosoimaan kun hoitohenkilökunta ei tiedä mitä pitäisi tehdä...
- M
Niin ja itsetuhoisuus ei tosiaan välttämättä tarkoita että oikeasti haluaisi kuolla, on vain niin toivoton ja näköalaton ja ahdistunut olo että sitä purkaa sitten sellaisilla puheilla ja viiltelyllä.
- F 100.10.1000
Tästä persoonallisuushäiriöiden turhasta diagnosoinnista voisi keskustella laajemminkin. Voisin vaikka vannoa, että jokaisella, myös psykiatreilla on jonkinlainen persoonallisuuden kieroutuma mikäli he vain uskaltaisivat lähteä omaa psyykettään tarkemmin tutkimaan ja sieltä löytyneistä luurangoista tietoa julkaisemaan.
Psykiatrit usein tahtovat purkaa omia vaikeuksiaan potilaisiinsa, mihin heidät on "koulutettu". Todellisuudessa hyvinkin moni, taitava, psykiatriseen hoitoon turhanpäiväisesti johdatettu "potilas" on pätevämpi kuin yksikään psykiatrian alan ammattilainen arvioimaan omaa tilannettaan realistisesti mikäli "psykiatrian alan ammattilaiset" eivät heidän päätään sekoittaisi rahanahneudessaan väittämällä heidän kärsivän jostain selittämättömästä psykiatrisesta tilasta, joka muka vaatii "parantuakseen" heidän "hoitoaan". - Miten määritellään sairauden/terveyden raja/parantuminen "sairaudesta"/inhimillisiä arvoja kunnioittava "hoito" "sairauden" "parantamiseksi"?
Yhdyn väitteeseen; psykiatria on huijausta, alunperin terveen ihmisen tietoisesti sairastuttamista.
Psyykkisesti oireileva ihminen ilmaisee luonnollisella tavalla pahoinvointinsa yhteiskunnan sairaalloisuudesta johtuen tavoilla, joita yhteiskunta pitää sairauksina.
- tytön äiti
Olen jo hakenut apua ja oikeastaan puhua pälpätän koko päivän eri ihmisten kanssa,välillä sossun,välillä hoitohlökunnan kanssa,omien ystävien ja äidin ja miehen kanssa...olen menossa kohta mukaan sellaiseen ryhmään,oliko se nyt depressioryhmä,vaihtoehtona on omaisryhmä vanhemmille jolla on mielenterveysongelmista kärsivä lapsi.Joten siltä osin yritän kyllä pitää itseni kasassa.Enkä loukkaannu,kaikki apu ja mielipiteet ovat arvokkaita.
En minäkään usko että tyttäreni haluaa oikeasti kuolla,mutta niin hän väittää.Tai sanoi tänään minulle näin että emme voi pakottaa häntä elämään.Se taas saa minut ajattelemaan että onko tästä tullut jonkinlainen valtataistelu?
Ja vielä se että miten voi olla varma siitä että on oikeat metodit?
T'ällä hetkellä oloni on epävarma mutta ei toivoton.Aion taistella.Nyt tarttee vaan löytää se punainen lanka....pelkään tosin että mitä jos emme löydäkään yhteistä säveltä ja jossain kohtaa sitten onnistuu aikeissaan...voi itkun pujut! - Entä koulu?
Kaikki tuon ikäiset ovat nyt opiskelemassa jossain koulussa. Onko lapsesi hakenut, päässyt mihinkään vai onko vielä peruskoulussa?
Jos tämä puoli elämästä on nyt katkolla, ei ihme että tuntuu olevan umpikujassa ja syrjäytynyt elämässään. Tuon ikäisen nuoren elämän punainen lanka kulkee opiskelussa ja kavereiden keskellä. Myös vaihtoehtoisesti työssä. Ei kai koulussa ole sattunut jotain jota ei ole sinulle kerrottu? Ehkä se elämä, jota hän ei halua elää onkin jossain kodin ulkopuolella?
Minulla on sellainen kokemus, että sairaalan työntekijät eivät jostain syystä osaa ollenkaan ottaa hoitoprosessiin mukaan mahdollista koulun aiheuttamaa traumaa.
Koulukuraattorit ja psykologit ovat osa kouluyhteisöä ja saattavat olla eräällä tavalla sokeita sen virheille.
Kouluhan on eräs sairaalan työtoveri ja työtoverin elämään ei sovi puuttua. päinvastoin, täytyy vetää aina yhtä köyttä.Tämä tuli mieleen kun kirjoitit, että epäilet että on sattunut jotain joka aiheuttaa itseinhon.
No ainakin tulet nyt saamaan vertaistukea ja toisten kokemuksia siitä ryhmästä jonne olet menossa. - tytön äiti
olisi aloittanut lukion nyt syksyllä mutta päätyikin pitämään välivuoden,mikä oli myös lääkärin mielestä hyvä ajatus vedoten siihen että on vasta toipilas.
Olen ehdottanut vaikka ja mitä mutta nyt on kyllä sellainen olo että mikään ei kelpaa tai sitten ei uskalla.On ehdotettu päiväkuntoutusryhmää,ei ole hyvä koska on puolen tunnin matka.Sukulaiset pyysivät hoitamaan lastaan pari kertaa viikossa,ei käy koska sekin on toisella paikkakunnalla.Ehdotin työtä,ei käy.
Nyt ollaankin siinä pisteessä että minä olen vihainen ja hän on vihainen.
En missään nimessä haluaisi että hän on päivät yksin kotona,se päättyi jo huonosti.
Minulla olisi mahdollisuus jäädä kotiin ainakin kuukaudeksi.Tueksi ja turvaksi.
Sekin oli kauhistus että on kuin olisi vankilassa sitten!!??
Ollaan nyt kaikki vähän ymmällämme.Olen miettinyt voiko lääkkeet aiheuttaa tällaista uhmakkuutta.
Miten ihmisestä saa irti jotain jos hän ei halua kertoa?Olen todellakin sitä mieltä että kyseessä voi olla myös trauma.
Hän ei myöskään tahdo ymmärtää sitä että minulle ei ole vaihtoehto se että hän on itsekseen ja viiltelee ja ehkä tappaa itsensä.Hänellä on omasta mielestään siihen oikeus? - Entä koulu?
Jos olo on muuttunut selvästi lääkityksen aikana, kyllä mielestäni niillä on vaikutusta. Millähän ihmeellä lääkäreitä saa uskomaan tätä?Luepa lääkkeiden mukana tullut seloste. Ja netissä surfaa googlen avulla lukemassa kokemuksia. Lääkkeet ainakin turruttaa ja tekee aloitekyvyttömäksi. Kuinkahan hän pääsee niistä joskus irti, lukio ei taida onnistua niiden kanssa.
Mitähän sinä oikein yrität saada tytöstäsi irti ja vaatimalla vaadit kertomaan JOTAIN?
Sitä mahdollista traumaako metsästät? Toisaalta eteenpäin ei päästä, ellei alkusyytä löydetä.
Toisaalta murkkuikäinen tarvitsee selvää aikaa ja taas aikaa olla vaan uhmassaan ja oman itsensä kanssa. Äitinä tiedät kyllä voiko häntä jättää yksin. - shadow_baby
Hei!
En tiedä onko tästä sinulle mitään hyötyä, mutta haluaisin kertoa hieman vastaavanlaisen tilanteen, tosin itse nuoren ajatuksin.
Olen 17-vuotias tyttö ja olen sairastanut vaikeaa masennusta jo n. seitemän vuotta.
Kaikki alkoi kauan sitten lapsuudessani, kun jouduin katsomaan isäni ryyppäämistä ja kokemaan perheväkivaltaa jo pienestä lapsesta lähtien. Ne ajat olivat erittäin traumaattisia ja sain pelätä kaiken aikaa ollessani kotona.
Äitini oli aivan alistetussa tilassa perheessäni, eikä hän pystynyt tekemään juuri mitään. ( Enkä siis koe, että syy olisi äidin näin jälkeen päin.. )
Aloitettuani koulun jouduin koulukiusaamisen kohteeksi, enkä siitä tittelistä päässyt koskaan, edes ylä-asteelle siirtyessäni.
Elämäni oli sanoin kuvailematonta helvettiä, enkä siitä koskaan pystynyt tai uskaltanut puhua kenellekään. Jos olisin jollekin aikuiselle mennyt kertomaan perhe-elämästäni, isäni uhkasi tappaa.
Aloin viiltää itseäni yhdeksän vuotiaana linkkuveitsellä. Häpesin ja pelkäsin itseäni ja sitä mitä olin tehnyt. Sitten siitä tuli tapa purkaa pahaa oloa, sillä kenellekään en mitään voinut purkaa. Koskaan en omistanut ainuttakaan kaveria, kunnes sitten ylä-asteella ystävystyin erään tytön kanssa. Hänestä tuli minulle parasta, mitä olin koskaan saattanut toivoa, mutta en silti pystynyt kertomaan hänelle vaikeasta perhetilanteestani.
Yritin paeta tunteitani urheilemalla ja olemalla tämän ainoan kaverini kanssa, mutta sekän ei tuntunut kovin auttavan, koska kaikki pahaolo vain kasaantui sisääni.
Vuonna 2009 isäni kuoli. Tällöin ajattelin, että kaikki paha on nyt ohi, enkä koskaan enää joudu kokemaan mitään vastaavaa.. En tajunnut, että kuinka tarmokkaasti yritin tukahduttaa tunteeni viiltämiseen ja urheilemiseen, kunnes tämä ainoa kaveri huomasi käsivarteni vahingossa ollessani yhdeksännellä luokalla. Menin paniikkiin, itkin ja huusin.. Pyysin häntä olemaan hiljaa asioistani, mutta sitten eräänä päivänä seisoskelin välitunnilla yksin, kunnes koulun kovaäänisestä kuului nimeni ja minua pyydettiin terveydenhoitajan puheille.
Mennessäni sinne, sydämeni löi tuhatta ja sataa ja olin aivan paniikissa. Puheilla selvisi, että kaverini oli kertonut minun olevan itsetuhoinen ja he olivat huolestuneet suunnattomasti. Aina olin kyennyt piilottelemaan pahan oloni ja viiltelyn..
Terveydenhoitajan puheilla en pystynyt vastaamaan juuri kysymyksiin, sillä itku ja tuska pyrkivät ulos. Yritin viimeisin voimin väittää heille vastaan, että kaikki on hyvin.. sitten purskahdin itkuun, enkä pystynyt sanomaan mitään, vaikka kuinka olisin halunnut. Myöhemmin minun oli pakko puhua.. En kuitenkaan halunnut, että terveydenhoitaja olisi soittanut äidilleni tilanteestani, sillä jollain tapaa häpesin itseäni ja tavallaan myös halusin suojella äitiäni tältä tiedolta.
Kävin muutaman kerran äidiltä salaa koulukuraattorin luona, mutta sitten hän teki minulle selväksi, että minun täytyisi päästä ammattilaiselle.. En halunnut sitä, en ikinä..
Aloitin kuitenkin käymään koulupsykologin luona keskustelemassa asioistani ja tällöin hänen oli pakko ilmoittaa myös äidille. Äitini ei ottanut asiaa ensin niin vakavasti, sillä hän ajatteli, että minulla on vain jokin vaihe, että on huono olla henkisellä tasollani ym..
Sitten tuli Helmikuu 2011, olin aivan järkyttävän väsynyt käymään läpi vanhoja asioitani, käymään koulua ja minua ahdisti myös hyvin paljon se, kuinka nopeasti sitten yhtäkkiä kaikkea alettiin setviä.. Yritin itsemurhaa ja sen jälkeen heräsinkin sairaalasta. Loppujen lopuksi minut lähetettiin psykiatriseen sairaalaan suljetulle osastolle. Se oli kova pala.. Osastolla olin noin neljä ja puoli kuukautta pakkohoidossa.
Äitini oli kaikesta aivan tolaltaan, kun hänellä soitettiin sairaalasta, että olen siellä. Säntäsi heti katsomaan ja oli huolissaan, kuten sinä nyt.
Se on ollut hänelle koettelemus, kuten kenelle tahansa samassa tilanteessa olevalle.. Hän tuki ja tukee minua edelleen eteenpäin olemalla vain läsnä ja huolehtimalla vielä hieman enemmän kuin ennen. Hänen täytyy aina tietää missä menen, milloin tulen, kenen kanssa ym. Ymmärrän hänen huolensa.
En kuitenkaan itse pitäisi siitä, jos hän esimerkiksi alkaisi huohottaa ihan liikaa perääni tai sellaista minkään laista tungettelua.
Olet varmaan tehnyt lapsillesi selväksi sen, että rakastat heitä ja olet aina huolissasi heistä.- shadow_baby
.... jatkoa )
Aloitin muuten itse samalla lääkkeellä, millä tyttösi. Ei toiminut minulla, vaikka määrä oli suurin mahdollinen. Tällä hetkellä käytän Venlaflaxinia (300mg/pv), sekä unilääkkeenä ja päivälääkkeen tukena Seroquelia. Nämä lääkkeet ovat olleet minulle ainakin jonkin verran apuna, mutta kun pahin olo tulee, ei ne lääkkeetkään kovin sitä helpota.
Tällä hetkellä käyn psykoterapiassa toista vuotta ja yritän suorittaa lukion kolmeen vuoteen, kuten muutkin. Tahti on rankka ja erittäin uuvuttava, mutta olen vain niin jääräpäinen, että en vain pysty jättämään kesken tai hankkimaan yhtä lisävuotta opintoihini. Se kyllä näkyy numeroissanikin.
Minulla on siis diagnosoitu vaikea masennus sekä dissosiatiivinen identiteettihäiriö. Osastolla ollessani kärsin myös anoreksiasta. Anoreksia on alkanut jo hieman helpottaa, mutta masennus ja identiteettihäiriö ovat vieläkin elämässäni mukana... Yritän kuitenkin pyrkiä eteenpäin ja luoda itselleni tulevaisuutta, vaikka se usein tuntuukin mahdottomuudelta.
Tsemppiä!
- tytön äiti
kiitos kun jaoit tarinasi....elämä ei aina ole reilua...onneksi sinulla kuitenkin kuulostaa olevan äiti joka sinusta välittää ja olet vahva kun jaksat opiskella kaikesta huolimatta.
Tämä on vaikeaa.Kunpa löytyisi se punainen lanka jota seurata.Mietin päivittäin ovatko lääkkeet sittenkään hyväksi.Olen yrittänyt nyt olla kyselemättä liikaa.
Miten valaa tulevaisuuden toivoa ihmiseen jonka mielestä hänen ei tarvitse elää vain siksi ettei meidän tarvitsisi surra?Enhän minä millään voi sanoa että noh,itsepä päätät.Enhän minä oikeasti halua kohdata sellaista asiaa että hän lähtee oman käden kautta,ja silti minun on melkein pakko jo siihenkin varautua.Pelko on koko ajan läsnä. - shadow_baby
Voin kuvitella tunteesi ja pelkosi. Oman lapsen menettäminen olisi kauheaa.
Vaikeasta masennuksesta on pitkä polku valtatielle, mutta jos sen polun jaksaa käydä läpi se on varmasti helpotus itse kullekin.
Jotkin lääkkeet eivät sovi kaikille, joten niistä kannattaa puhua lääkärin kanssa. Tiesithän myös sen, että uusilääke saattaa alussa tuoda mieleen itsetuhoisia ajatuksia tms. ? Ne kyllä karttuvat ajanmyötä, mutta jos ei, niin lääke ei luultavasti sitten sovi..
Kannattaa yrittää miettiä yhdessä tyttösi kanssa esimerkiksi niitä hyviä puolia mitä hänen elämässää on tällä hetkellä ja pohtia mikä sitten taas puolestaan on tuonut tähän tilanteeseen tällä hetkellä. Todella moni asia saattaa tuntua masentuneena suuremmalta ja vaikeammalta, mitä se todellisuudessa on, täytyisi vain yrittää luoda näkökulmaa paremmasta tulevaisuudesta ja pyrkiä luomaan sitä mahdollisuuksien mukaan.
Käyhän tyttösi tällä hetkellä avohoidossa? Jos käy, niin kyllä siitäkin ajan myötä pitäisi olla helpotusta. Alku on aina vaikein, mutta, jos siitä selviää, ei varmasti peli ole menetetty.
Ilmeisesti myös yksin jääminen tuottaa hänelle hankaluuksia?
Minullakin oli vaikeaa olla yksin kotona, sillä pelkäsin sortuvani vahingoittamaan itseäni, eikä se vain peloksi jäänyt. Kaikkea sitä tarjottiin, mutta mielestäni mikään ei kuullostanut mieleiseltä.. Sitten päädyin kuitenkin tekemään sekä terapeuttini, että äitini kanssa kirjallisen sopimuksen, jossa lupaan olla vahingoittamatta itseäni, vaikka olisi kuinka vaikea olla. Aluksi sopimus horjui, mutta lopulta se tuotti tulosta, kun aloin asennoitua asiaan hieman eri tavalla.
Viiltämiseen voi jäädä koukkuun, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö siitä voisi päästä myös kuiville. Oletko esimerkiksi googlaillut vaihtoehtoisia konsteja eroonpääsemiseksi? Aina kannattaa yrittää.
Toivottavasti edes jostain lauseesta olisi hyötyä. Voimia sinulle ! - Mukana elänyt
Onko tyttösi saanut vieläkään mitään konkreettista apua? Ja sinä äitinä myös? Vai junnaateko edelleen samassa tilassa?
- tytön äiti
Tilanne edelleen sama.on sairaalassa edelleen mutta kotiutetaan vissiin loppuviikosta.Nyt vaan on sellainen tilanne että karkasi sairaalasta toisen hlön kanssa ja aikoo viettää yönsä ties missä.Siis tämä tilanne on päällä juuri nyt.
Juttelin juuri sairaalahlökunnan kanssa ja ei ole tytöstä kuulunut mitään.
Ei vastaa myöskään minun puheluihin.
En saamari tiedä....onko tässä nyt kysymyksessä joku todellinen irtiotto äidistä vai protestoiko sairaalasta kotiuttamista??
Lähtisin hakemaan jos tietäisin mistä!
Minun kanssa ei halua edelleenkään keskustella ja aika pattitilanne edelleen.
Olen väsynyt joten en kirjoita enempää....järki ei kulje:(
Yritystä on sikäli että aloitti päiväkuntoutuksen ja tuntuu pitävän siitä.
Mutta nyt tämä...en taida nukkua ensi yötä.Suututtaakin vielä niin pirusti tämän huolen lisäksi.Kaikki mahdolliset kauhukuvat pyörii mielessä. - Mukana elänyt
Lähetän oikein paljon voimia Sinulle! Ota vastaan!
Tyttö on ilmeisesti edelleen lääkittynä ja tuollaiset karkaamiset ovat kai aika yleisiä sairaaloista. Tiedän, että aikuisia ihmisiä tuodaan poliisien kanssa usein takaisin. Läheiseni on ollut hoidossa ja olen oppinut tuntemaan sairaalan käytäntöjä. Yleensä he ovat pakkolääkittyjä jota vastustavat, ainakin täällä päin.
16 vuotiaalla joka liikkuu kaverin kanssa ei yleensä ole mitään hätää. Nälkä ja rahan puute ja kun ei ole lääkettä, vieroitusoireiden alkaminen ajaa heidät yleensä takaisin ennen pitkää. Ehkä hän muistaa sen kuntoutusajankohdan...
Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että usein käytät sanontaa keskustelu. Kun tyttö tulee kotiin, kokeilepa, että et keskustele hänen kanssaan nyt. Anna hänen olla omissa oloissaan. Normaalit arkirutiinit, huonenta, syömään, televiso-ohjelmat, smol talk, vastaukset kysymyksiin ja kommentteihin ym. vain puheena. Oma järki kyllä osaa hoitaa tilanteen. - tytön äiti
Kiitos sinulle Mukana elänyt,olet oikeassa,minun tulisi luottaa enemmän itseeni.Yritän ihan liikaa tehdä niitä"oikeita" asioita.
Noh,eilinen tilanne on rauennut ja tyttö on palautettu sairaalaan.Sain häneen yhteyden aamulla ja ehdotin että voin lähteä hakemaan ja sehän kävi hänelle koska oli tosiaankin väsy,nälkä ja rahat loppu.Matkan tarkoitus oli pitää hauskaa??!!
En saarnannut vaan totesin että kiva että on kunnossa ja että vastasi puhelimeen.
Kerroin kyllä että haluan sopia tietyt pelisäännöt kun tulee kotiin ja tyttö oli sitä mieltä että olen tosikko!
Tavallaan pidän tietysti sitä hyvänä asiana että tyttö haluaa pitää hauskaa ja kyllä itsekin nuorena tuli "livistettyä" muutama kerta omille teille mutta minä en ollut itsetuhoinen.Enkä todellakaan halua olla tosikko ja olla jatkuvasti pelkäämässä että mitä nyt teet ja mihin meet.Pakkohan niitä omiakin siipiä on joskus alettava kokeilemaan....mutta ei sairaalasta karkaaminen nyt ole se tapa minun mielestäni.
On edelleen myös lääkitys päällä joten alkoholi ei ole hyvä juttu tässä kohtaa.
Omien sanojensa mukaan joi vaan yhden oluen.
Anyway,tyttö tallessa ja siltä osin kaikki hyvin.- ...
Olin itse nuorisopsykiatrian avo-osastolla Helsingissä. Siellä oltiin pitkiä aikoja ja kuten arvata saattaa, niin tuolloin syntyy helposti kaveri- ja seurustelusuhteitakin nuorten kesken. Joskus lähdimme hatkaan (pari tyttöä ja poikaa) ihan vaan seikkailun ja jännityksen vuoksi ja siksi, että saisimme olla vapaana yhessä ja omissa oloissamme myöhään ulkona. Mukavaa tietysti oli, kun tykättiin kovasti toisistamme ja saatiin syksyn kylmyydessä ja pimeydessä oleskella jossain lähekkäin ja näyttää tunteitamme. Osastolla kaikki läheisyys ja sen sellainen oli kielletty. Huoneessaankin sai olla jonkun toisen kanssa vain ovi auki. Fyysiseen koskemattomuuteen on tietysti jokaisella oikeus, mutta mielestäni tuollainen rajoittaminen menee liian pitkälle, ja voi olla haitallista nuoren seksuaaliselle kehitykselle, mikäli hänen sosiaalinen elämänsä rajoittuu tuohon ympäristöön.
- tytön äiti
Olen neuvoton....mitä mieltä tästä?
Luin tekstiä jonka tyttäreni on kirjoittanut aivan pari päivää sitten.Tiedän...on törkeää lukea toisen yksityisiä kirjoituksia mutta....onneksi luin.
Hän kertoo siinä että aikoo taas ottaa yliannostuksen lääkkeitä.Eikä tämä ole eka kerta kun on kirjoittanut näin.Viimeksi tunnustin että luin tällaista tekstiä ja käytiin lääkärissä joka totesi ettei ole syytä lähettää mihinkään kun ei sillä hetkellä ollut itsetuhoisia ajatuksia.Tyttö tietysti suuttui kun luin hänen kirjoituksiaan,ymmärsi kuitenkin kun selitin että mun on pakko,kun ei kerro itse mitään.
Eli miten ottaisin asian puheeksi nyt tällä kertaa.Tiedän siis että hän sunnittelee uutta yritystä mutta vahingosta viisastuneena tiedän että viime kertainen toiminta ei ollut hyvä.
Kerronko että luin tämän jutun vai pitäiskö yrittää pitää hänet toiminnassa mukana ja vain yrittää saada hänet näkemään elämän kauneus?
En tiedä,vaikeeta.
Olen miettinyt että jos sanoisin rehellisesti mitä ajattelen asioista.Että en kestäisi jos hän tappaa itsensä ja että hänen täytyisi kertoa minkälaista apua haluaa.
Kirjoituksista kävi ilmi myös että olisi halunnut olla vielä sairaalassa.
Hänet laitettiin kotiin koska alettiin pelätä laitostumista. - Mukana elänyt
Kierrat tyttösi kanssa nyt ainaista kehää, eli ylläpidät tilannetta. Vihellä peli poikki omalta osaltasi! Lopeta puhuminen ja puheeksi ottaminen ja jatkuva varoitteleminen, tiedät jo , että se ei johda mihinkään.
Toisen kerran salaa urkkiminen ja sen paljastaminen ei ole viisasta vaikka ymmärrän, että äiti tekee mitä vaan auttaakseen. Jospa tyttösi onkin tahallaan jättänyt kirjoituksen sillai jotta sen huomaisit, ja hän nauraa sinulle kun saa sinut paniikkiin?
"Eli miten ottaisin asian puheeksi tällä kertaa" Älä ota mitenkään puheeksi. Älä yritä häntä näkemään elämän kauneutta, sinusta ei siihen ole, se on jonkun muun tehtävä. Älä sano rehellisesti mitä ajattelet asioista. Älä vaadi että hänen TÄYTYISI kertoa millaista apua hän haluaa. Yhtä hyvin voisit pakottaa häntä hakemaan sinulle kuun taivaalta.
Ymmärrätkö?! - 18+2
Tytön äiti suosii psykiatrisella avo-osastolla harrastettavaa seksuaalista kanssakäymistä? Mahtaako olla korvien välissä mitään?
- tytön äiti
Edellistä viestiä en ymmärrä ollenkaan mutta sinulle "mukana elänyt"...ymmärrän kyllä mitä tarkoitat.Kiitos rehellisyydestäsi.Tiedän että yritän auttaa varmaan ihan rasittavuuteen asti mutta tekee hyvä kuulla mielipiteitä ja aion noudattaa neuvoasi olla puhumatta lukemastani yhtään mitään.Pelko on se tunne joka ajaa minut tällaiseen.Ja nyt kun vielä pohdin että entä jos hän sitten taas yrittää itsemurhaa ja pahimmassa tapauksessa onnistuu....ja minä olen ollut tietoinen siitä että hän hautoo tällaista niin mitä sitten?Voinko antaa itselleni anteeksi etten ottanut asiaa puheeksi?
Voi olla että en nyt ihan täysin pystynyt sisäistämään sanomaasi.Voitko hiukan vielä selittää?
Tarkoitan lähinnä sitä että onko minun nyt vain hyväksyttävä että näin voi käydä ja koittaa rakastaa ja olla "normaalisti"? - tytön äiti
Nyt oli pakko kirjoittaa velä....YES! Sain puhekontaktin!!!:)
Kysyin ihan yksinkertaisesti että mitä mieltä hän on tähän asti saamastaan avusta.
Hän kertoi yllättävän paljon asioita ja minulle jäi tosi hyvä mieli.Tuntuu siltä että menimme askeleen eteenpäin ja että hänelle heräsi uutta toivoa kun sanoin että jos tämänhetkinen hoito ei riitä niin keksitään jotain muuta vielä.
Huomaatte varmaan että tunteiden kirjo on laaja....pari tuntia sitten kirjoitin yhden tunteen vallassa ja nyt tuntuu ihan toiselta.... - Mukana elänyt
Pelko. Pelko siitä, että jotain kauheaa tapahtuu ja uskoo vakaasti, että varmasti näin tulee tapahtumaan ja sitten rupeaa tomimaan estääkseen sitä ettei tapahtuisi.
Itsemurha on varmasti totta, hän tulee tekemään sen, ihan varmasti. Nyt jo etukäteen täytyy tuntea itsesyytöksiä, en puhunut, en ottanut puheeksi, tein suuren synnin jota ei voi antaa anteeksi.
Mahdatkohan kärsiä häiriöstä nimeltä pakko-oire?
HYvä äiti, mitään ei ole tapahtunut sinun kauhukuvistasi! Ne jylläävät sinun pääsi sisällä ja ovat saaneet ylisuuret mittasuhteet. Huomisesta päivästä et voi tietää, etkä voi estää sitä tulemasta, tänään elät normaalisti ja rakastat itseäsi ja perhettäsi normaalisti. Miksi elät sellaisessa mitä ei ole tapahtunut ikäänkuin se olisi tapahtunut?
YES! Risukasaankin paistaa joskus aurinko! Nyt voi lopettaa sen puhumisen hoidoista ja puheeksi ottamisesta ja koitat rakastaa ja olla "normaalisti". - 7+1=8
Mun mielestä on törkeetä, että ap kertoo näin yksityiskohtaisesti tyttärensä sairastamisesta. Tytär ei ilmeisesti tiedä mitään, että äiti levittelee hänen asioitaan julkisesti (hoitavan lääkärin nimenkin mainiten)? Suututtaa tuon tyttären puolesta! Kauheeta, jos ois noin epäluotettava äiti :(.
Oisko aiheellista, ettei palstalla reagoitaisi näin yksityiskohtaisesti jonkun toisen henkilökohtaisista asioista kertoviin? Toki auttaa voi sairaiden läheisiä, mutta rajansa silläkin kuinka tarkasti läheiset raportoi JULKISEEN WEBBIIN, eikö? - Mitä pahaa siinä on?
Ap:han vain kysyi neuvoja ja apua vaikeaan tilanteeseen, ei tuosta tekstistä pysty tunnistamaan kuka on kyseessä. AP pystyy olemaan täysin anonyyminä täällä, ihan niin kuin me muutkin. Masennustapauksia on Suomessa todella paljon, joten ei aloitusviestistä tunnista kenestä on kyse.
- tyurwweure
Luepa koko ketju ja mieti samalla, että se olisi kerrottu sinusta jonkun hyvin läheisen ihmisen toimesta. Miltä tuntuu? Ei varmaankaan hyvältä? Ihan varmasti tuo ko. tyttö itsensä tästä tunnistaisi, ehkä tytön (potilas)kaveritkin. Miten luulet tyttären reagoivan, jos hän joskus löytää tämän keskustelun?
Ihan ok, jos kysyy apua, mutta tästä ketjusta tulee avun pyytämisen sijaan tunne, että tuo äiti hakee vain huomiota itselleen tyttären vaikean tilanteen vuoksi. Tytärhän on jo saamassa apua ja hoitoa livessä.
- tyttö
Vai ettei pysty tunnistamaan??
- tytön äiti
ok,taitaa olla parasta että lopetan tähän.En todellakaan halua aiheuttaa enempää vahinkoa,vaikka vilpittömin mielin tänne olen kirjoitellutkin.
Kiitos monesta ystävällisestä vastauksesta,on tästä apuakin ollut.- joo heihei....
Apua kenelle?
Jos tyttäresi löytää tämän keskustelun kuukauden kuluttua, luuletko, että tästä on apua hänen toipumisessaan? Luuletko, että tämä auttaa häntä luottamaan sinuun?
Kyllä, olet saanut tällä huomiota. Mutta todennäköisesti tytärtäsi ajatellen, tästä ei ole ollut hänelle mitään apua. Pahimmassa tapauksessa tästä on vain hirmuisesti vahinkoa.
Uskon kyllä, että kirjotit tänne vilpittömin mielin. Ihan yhtä vilpittömin mielin, kuin olet tyttäresi henkilökohtaisia kirjoituksia penkonut. Se, että teet ne "vilpittömin mielin", ei silti tarkoita, että nuo teot olisi oikein, tai että noista teosta seuraisi enemmän hyvää/hyötyä kuin pahaa/haittaa.
- Sinut_Tavannut?
Tunnistinko oikein?
Aloitatko chatissa usein: "Onko auto?"
No, mutta ainakaan kukaan, joka EI ole tavannut sinua jo aiemmin, ei voi ylläolevasta tunnistaa sinua.
Enkä edes minä voi 100% varmuudella tunnistaa, oletko se sinä, mutta myönnän, että mieleen tuli ajatus, että tuossa saatetaan kirjoitella sinusta.
JOS se nyt olet sinä, en voi kuin ihmetellä sekopäistä käytöstä treffeillämme, ja miettiä sitä, johtuuko se psyykkisestä sairaudestasi vai onko outo käytöksesi psyykenlääkkeiden vaikutuksia, mutta vainoharhainen käytöksesi sai minut miettimään, että ehkä minulla pitäisi olla hieman normaalimpi tyttö tyttöystävänä, niin vaikeaa kuin sellaisen löytäminen tänäpäivänä onkin.- Sinut_Tavannut?
Ainiin, JOS olen sinut tavannut, niin olenpa tavannut ohimennen äitisikin, Helsingin päärautatieasemalla vuosia aikaisemmin, äitisi ilmeisesti tajusi, että tykkäsin sinusta kun pusutin sinua hellästi, vaikka käänsitkin päätäsi ujosti niin, että pusu osui poskellesi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640