meillä tuli tässä juuri 5kk ihana koiranpentu,mutta koira ei tahdo millään hoksata sisäsiisteyttä.vaikka yllätät tämän juuri aikeissa tehdä asiansa sisälle ja kerkeet ottaa pennun ja viedä paperile tai ulos,niin tämä ei ulos tee vaikka monta tuntia siellä senkanssa kävelisit.vaikuttaako tähä se että meillä on matot sisällä? on aina kehuttu kun on tehnyt ulos tarpeensa mutta niitä kertoja nyt ei ole kauheesti...mitä neuvoksi???
koiranpennun sisäsiisteys asiaa
4
132
Vastaukset
- kärsivällisyyttä
Eikö koiraa ole ennen tätä opetettu sisäsiistiksi? Jos näin on, on ihan ymmärrettävää, että koko pienen ikänsä sisälle tehnyt ei voi heti tajuta ulos pissimisen ideaa.
Seuraa koiraa ja opettele sen "pissirytmi", koeta ehtiä viedä koira ulos reilusti ennen hätää. Kun koiran nappaa kesken (tai juuri ennen) pissimistä kainaloon ja vie ulos, pissimis-ajatus katkeaa ja ulkona olevat miljoonat mielenkiintoiset asiat vievät huomion. Sisällä taas kaikki on tuttua, siellä malttaa paremmin pissiä, valitettavasti. Koita tehdä ulos pissimisestä perustylsää touhua, pyörikää samaa ympyrää jotta pissimiseenkin malttaa keskittyä.
Tsemppiä ja kärsivällisyyttä, varaudu siihen että oppiminen vie useita kuukausia, mutta lopulta sinulla on mahdollisesti yli 10 vuotta sisäsiisti ja muutenkin mallikelpoinen kaveri! - Kyllä se siitä oppii
Opeta sille miten MUKAVAA on pissiä ulos. Ota superherkkua mukaan aina kun menette ulos - siis aina HETI pennun herättyä ja pian pennun syötyä. Palkitse ja kehu sitä ylitsevuotavasti, kun se tekee tarpeensa ulos. Matot kannattaa kerätä pois - lattialle pissiminen, ja pissin siitä jalkoihin leviäminen on ainakin joistakin koirista vähän epämiellyttävää.
Kärsivällisyyttä ja hyviä hermoja...(mitä ilmeisesti löytyy, koska matot ovat edelleen lattialla :D )
Sitten vielä yksi varoituksen sana: Älä rankaise koiraa siitä että se pissii sisälle. Ystävälläni oli joskus saksanpaimenkoira, joka oli oppinut ko. tavalla että pissiminen on väärin. Niinpä koira ei pissinyt ihmisen läsnäollessa, ei vaikka olisi tehnyt monen tunnin lenkin. Kun koira sitten pääsi kotiin ja yksin johonkin nurkkaan (tai yöllä tms...) niin pissi ja kakkasi sitten sinne.
Vasta puolivuotiaalta pennulta voi odottaa sisäsiisteyttä, että ette te nyt mitenkään vielä myöhässä kehityksestä ole. - oppii se
Aamulla pentua kannattaa pitää sylissä tai kiinni niin ettei se ehdi tehdä pissoja minnekään sinä aikana, kun omistaja pukee vaatteet päällensä ja pääsee pennun kanssa ulos. Namia mukaan ja runsaasti kehuja ja nami suuhun aivan sillä sekunnilla kun pentu on melkein lakannut pissimästä. Pennun pitää tajuta namin ja kehujen sekä pissimisen yhteys keskenään joten pitää olla nopea ja antaa ne sekunnin sisällä pissimisestä tai jo pissimisen loppuvaiheessa..
Koirat ovat yksilöitä ja oppivat kukin eri nopeudella asiat. Pienikokoiset koirat ovat usein sisäsiisteysasioissa hitaampia kuin isokokoiset. Minkä kokoinen tai painoinen koirasi on aikuisiässä? Kärsivällisyyttä vaan! - toista/mieltä
Varmaankin muutto toiseen kotiin hidastaa oppista, pentu taantuu hetkeksi. Normaalia siisteyskasvatusta vaan joka kysyy hieman kärsivällisyyttä.
Meillä kyllä pennut oppivat helposti siisteyden ilman namejakin. Vähän turhaa namittaa, ei tarpeidenteon aikana kukaan syö! Se häiritsee tilannetta ja voi keskeyttää hyvin alkaneen pissimisen. Kehuissakin parasta olla aika hillitty, eikä isoa meteliä nostaa luonnolisesta toiminnasta.
Säästäkää makupalat oikeiden asioiden opetteluun, tuolla menetelmällä ne kärsivät inflaation jo heti alkuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671