luitteko Väestöliiton ja kehitysvammaisten asiasta?

naaka f

että Väestliitto ollut 32 v sitten sitä mieltä että mitalia äitienpäiväjuhlssa ei voi antaa sellaiselle äidille jonka lapsi on kehitysvammainen, koska lapsi ei ole yhteiskuntakelpoinen.

ja että jos äiti tulisi televisioon, hän ei jaksaisi salamavalojen räiskettä.mutta 2 kehit.vammaistahan hän kyllä jaksanut hoitaa.
http://www.kehitysvammatuki-riihimaki.fi/blogi/2012/06/02/5

hävettää olla ihminen.

16

93

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siiri-maline

      kyllä on kovaa tekstiä, vielä VÄESTÖLIITOLTA.

      tässähän alkaa miettiä että
      mitä ajatellaan, mutta ei sanota ääneen, niistä jotka ei ole yhteiskuntakelpoisia.
      aika kovaa. siis yhteiskunnassa on tärkeää vain raha.
      mihin yhteiskunnalla on kiire, kuollaan tässä kuitenkin, ja kaikki loppuu lopulta. miks ahnehditaan, ett jopa joudutaan laittamaan ihmiset tärkeysjärjestykseen. ihan tyhmää.
      nautittais vaan tän pallon antimista sen aikaa ku ollaan.

    • korpikirjailija

      En ole enää aikoihin noteerannut näitä äitien kunnianosoituksia.

      Yksinhuotajia, jotka ovat leskiä heille kuuluuu mitalli, ei missään nimessä eronneille äideille jne.

      En arvosta näitä mitallinsaajia, en miehiä enkä naisia sillä ne annetaan ulkopuolisten hakemuksien perusteella ja elämän tosi sankarit eivät kalastele mitalleja.

      • yksi äiti

        Usein lapset hakevat mitalia äidilleen.


      • korpikirjailija
        yksi äiti kirjoitti:

        Usein lapset hakevat mitalia äidilleen.

        Kuinka usein?


      • yksi äiti
        korpikirjailija kirjoitti:

        Kuinka usein?

        Lukuja en tiedä, mutta ainakin yhden kerran ja joskus onnistaa.


      • Nittaminax
        yksi äiti kirjoitti:

        Usein lapset hakevat mitalia äidilleen.

        Joko lapset tai muu joka tuntee perheen tilanteen.


      • tällaistakin on

        Kehitysvammaisten yhdstykset ovat hakeneet mitalia jäsenelleen, perustelujen täytyy olla hyvät.


    • y65tfgvg878

      väestöliiton mielestä EI voi antaa äidille joka on kasvattanut yhteiskuntakelvottomia jälkeläisiä!

      • juuttuuA

        heidän mielestä Saima oli niin tehnyt


    • RosaLiiin

      Minua ei hävetä yhtään olla ihminen.

      Monet asiat ovat tänään toisin, asiasta jota esität näkyy olevan jo 32 vuotta.

      Siitä olen varma, että jokainen kehitysvammaisen äiti ansaitsisi mitalin presidentin kädestä.

      Uskon kuitenkin, että suurempi merkitys äidille on yhteiskunnan, yhteisöjen ja lähipiirin tuki ja apu jokapäiväisen arjen pyörityksessä. Monesti kehitysvammaisen omaiset joutuvat taistelemaan heille kuuluvista etuuksista yms joka vuosi.

      Ihminen on 32 vuodessa kehittynyt ja ajatusmaailma muuttunut suvaitsevammaksi. Joskus voi senkin kehityksen kyllä kyseenalaistaa, Ylilyöntejä on, mutta yleistäminen noin vanhoilla jutuilla muistuttaa provoa.

      Hyvä vie eteenpäin ja hyvä ja asiallinen ohjelma oli televisiossa Erilaiset frendit, toivottavasti se saa jatkoa.

      • taaaaaaaaaaaaaaaaaaa

        "Ihminen on 32 vuodessa kehittynyt ja ajatusmaailma muuttunut suvaitsevammaksi. "

        Onko?


      • RosaLiiin
        taaaaaaaaaaaaaaaaaaa kirjoitti:

        "Ihminen on 32 vuodessa kehittynyt ja ajatusmaailma muuttunut suvaitsevammaksi. "

        Onko?

        Suvaitsevaisuus on yksi asia, jolla tätä meidän elämää saadaan parempaan suuntaan ja maailmasta parempi paikka meille jokaiselle .

        Kehitys ja muutokset asiassa kuin asiassa vaativat aikaa, vahvaa tahtoa ja halua, mutta ennen kaikkea ne edellyttävät, että ihmisen korvien välissä on muutakin kuin itsekkyyttä, vihaa, kateutta ja katkeruutta.


    • Ihan hirveetä

      No joo, mahtaako tämäkin juttu olla noin. Vaikuttaa kyllä provosoinnilta. Koska syrjintä on jo lainsäädännössä kielletty, Väestölitto ei julkisesti ryhdy rikkuriksi. Kohu-uutinen saadaan aikaan vaikka mistä, kun jätetään riittävästi kertomatta. Ehkä äiti itse on kieltäytynyt juuri siksi,että ei jaksa julkisuutta. Ei siinä sen kummenpaa, mitalia ei voi väkisin myöntää, jos saaja ei sellaista halua, vaikka olisi kuinka ansioitunut.

      • tuuuttaa,.-

        etkö osaa lukee?


    • .

      Eiköhän 32 vuodessa ole moni ihminen sivistynyt, moni asia muuttunut.
      Eiköhän kehitysvammaisen äiti ole erityisen kiitoksen ansainnut julkisesti ja yksityisesti.

      Mietitään tämän päivän vääryyksiä, niitäkin riittää yllin kyllin.

      Minua ei hävetä olla ihminen. Hyviä ja rehellisiä on aina enemmistö.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe