Upeeta

Miten on yleensäkkin mahdollista, että Suomi on etunenässä menossa valvomaan natomaan ilmatilaa, tietämättä edes mitä se maksaa ja samalla tekemässä kotimaassa valtavat säästöt ja supistukset, levittääkö herra Katainen tuolla maailmalla omalla vastuullaan rahaa ja kertoo sitten Suomessa että nyt on pakko, tai tulee sitä ja tätä, ei suurikaan ihme jos Venäjän kenraalikin jo vähän Suomea opastaa, kun päättäjät nuoleskelevat natoa. Olisi korkea aika eduskunnan tehdä asialle jotain, ennenkuin Suomen muutama päättäjä myy viimeisetkin Suomalaiset arvot, kuten koti , uskonto ja isänmaa. Valtava tuntuu näillä nuorilla päättäjillä olevan tuo oman egon puolustaminen, kansasta ja sen mielipiteestä välittämättä. Nyt alkaa olla viimeinen aika meidän Suomalaisten tehdä jotakin ja saada järkeä päätöksiin, myös kansaa kuulemalla, muuten meidät paha perii todella nopeasti, euroopassakin alkaa olla tilanne todella tulenarka, eikä siinä auta minkään maan pelkät miljadit.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos Islannilla on varaa olla Natossa, pitää sillä olla omat ilmavoimatkin. Jenkeistä löytyy kyllä vapaaehtoisia reserviläisiä omilla koneillaan valvomaan ilmatilaa siksi aikaa että kalastajavaltio saa omat tyttärensä koulutettua hävittäjän puikkoihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


deledaadiot kirjoitti:

Miten on yleensäkkin mahdollista, että Suomi on etunenässä menossa valvomaan natomaan ilmatilaa, tietämättä edes mitä se maksaa ja samalla tekemässä kotimaassa valtavat säästöt ja supistukset, levittääkö herra Katainen tuolla maailmalla omalla vastuullaan rahaa ja kertoo sitten Suomessa että nyt on pakko, tai tulee sitä ja tätä, ei suurikaan ihme jos Venäjän kenraalikin jo vähän Suomea opastaa, kun päättäjät nuoleskelevat natoa. Olisi korkea aika eduskunnan tehdä asialle jotain, ennenkuin Suomen muutama päättäjä myy viimeisetkin Suomalaiset arvot, kuten koti , uskonto ja isänmaa. Valtava tuntuu näillä nuorilla päättäjillä olevan tuo oman egon puolustaminen, kansasta ja sen mielipiteestä välittämättä. Nyt alkaa olla viimeinen aika meidän Suomalaisten tehdä jotakin ja saada järkeä päätöksiin, myös kansaa kuulemalla, muuten meidät paha perii todella nopeasti, euroopassakin alkaa olla tilanne todella tulenarka, eikä siinä auta minkään maan pelkät miljadit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu