Häpeän lapsuuteen liittyviä asioita, kotia, sukulaisia, sukua, johon liittyvät kaikki mahdolliset luuseriuteen kuuluvat asiat viinasta köyhyyteen,mielenterveyshäiriöihin ja rikoksiin asti. Häpeän myös häpeämistä, koska en voi alentavalle tunteelle mitään aikuisenakaan, pitäisi olla asioista yli, mutta menneisyyttä ei voi pyyhkiä pois ja irrottautua täysin erilleen. En halua puhua tai kertoa niistä kellekään mitään, enkä halua esitellä heitä edes ystäville. Häpeä estää myös kumppanin löytymistä, koska en voi ja halua puhua hävettävistä asioista kellekään. En pääse häpeästä irtikään, vaan kannan joitakin asioita aina mukanani, enkä voi irrottautua heistä koskaan kokonaan. Olen kantanut häpeää ainakin kahdeksanvuotiaasta saakka, kun kaupungilla ihmiset alkoivat tenttaamaan kotiasioista, joita lapsen olisi pitänyt selvittää tai edes ymmärtää. En "päästä ketään lähelleni" joidenkin mielestä. Tosiasiassa minussa ei ole mitään salaisuutta, paitsi nuo hävettävät asiat. En tiedä, mitä tarkoittaa päästää lähelle, koska olen mielestäni aito. Minusta sanotaan, että minä olen etäinen tai on joku kuori, mutta minä olen sellainen, en mitenkään tee sitä. Olen se kuori, ei siellä alla ole mitään muuta salaisuutta. Ei minusta löydy jotakin "lämmintä sydämellisempää ihmistä" kun pääsisi kuoren sisään. Siellä ei ole mitään sellaista, mitä ihmiset kuvittelevat olevan. Pettyvät, kun eivät löydä sitä "jotakin" minkä siellä piti olla.
Onko ketään kohtalotoveria, joka kokee olevansa kameleontin kuori, mutta todellisuudessa silti tietää, ettei ole muuta, eikä ole mitään sisäistä herkkää ihmistä, joka löytyisi, kun sen kuoren hajottaisi?
olen häpeäkuori
kameleonttikuori
0
161
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561