Mieti sinä ex-lessu!

***luulis, ettei tää meiän usko ketään häiritte????***

Monia lapsianne varmaan häiritsee...

Tokihan sitä katkeroituu, kun huomaa, että lahko on pilannut lapsuuden ja nuoruuden - joskus merkittävästi enemmänkin.

Mieti itse miksi meistä useat ovat katkeria... Syitä on niin monia, liian monia.
Muutaman mainitakseni: se että on kasvanut ylisuuressa perheessä ja jäänyt vailla aikuisen huolenpitoa ja huomiota (teini-ikäiset ja nuoremmat siskot eivät korvaa äitiä). Se, että ei ole ollut lupaa ajatella omilla aivoillaan vapaasti vaan joku on ajatellut ja pureksinut kaiken valmiiksi (omien ajatusten kieltäminen ja niistä syyllisyyden tunteminen on erittäin epäterveellistä psyykelle). Se, että joutui lapsena täysin sopimattomalla tavalla kosketelluksi (omakoht. kokemusta on) ja tästä parantuminen on vaikeaa (eritoten kun asiaa väheksytään ja peitellään edelleen vl-piireissä.
Useilla katkeroitumisen syynä on pakkosynnytykset, ehkäisykielto, itsensä toteuttamisen mahdottomuus (esim. homouden vuoksi tai kun lahjat olisi riittäneet artistiuteen, mutta sellainen on syntiä), potentiaalisten ihmissuhteiden menetys (lahkon eristäytyneisyyden vuoksi).
Enempää en jaksa mainita, ehkä joku jatkaa listaa...

Tavallaan onkin yksi ja sama mihin itse kukin uskoo, mutta kun sitä helvetillä pelottamalla aivopestään muutkin "uskomaan" niin se on ihan helevetin väärin.

Juu tahdompa minäkin tuoda omat ajatukseni ex lessuna tänne. Isäni ei varmasti olisi perustanut suurperhettä, jos srk ei ois nii hänen puolestaan päättäny. Jotenka koen itse porukan keskipaikalta,notta olen täällä srk:n ansiosta.Elämä on ihan äärettömän siistiä. Sen toki voi käyttää purnaten tai sitte ottaa tosiasiat huomioon ja rakentaa sen päälle. Kiitos SRK elämästäni!! Itse en allekirjoita oppianne, mutta silti.

Ketä lie tarkoitata, mutta ymmärrän kirjoituksesi kohdistuvan niihin väkivaltahoitajiin, jotka näyttävät "kyntensä" myös tällä palstalla. Hoitajat eivät ole korjanneet tekojaan ja heitä pidetään "ex-lessuina" kuten itsekin asian ilmaisit. Hoitoväkivallasta on keskustelu vasta alussa, mutta kuitenkin hyvässä alussa.

Ette häiritse edes lastenraiskaamisenne uhreja?

Ne jotka ovat katkeria vl-yhteisöstä lähteneitä, eivät ole käyneet itsessään läpi asiaa. On niin niin niin helppo syöttää skeidaa toisten päälle ja kiillottaa omaa kuorta, haukkua omien vanhempien kasvatustaidot esim vähättelemällä lastenmäärällä huomiotta saamista. Mutta yllätys yllätys: samalla nämä katkerat ovat kuitenkin saaneet kasvaa sosiaalisessa ympäristössä ikiomassa perheessä ja sitä kautta yhteiskuntakelpoisiksi... saaneet vanhemmiltaan rakkautta, leipää ja vaatteet, kodin ja turvan. Miksi tuollaisia ette mainitse? Ei se teidän katkerian ruikutus yhtään teitä nosta ylemmäs, jo psykologisestikinhan se menee niin että jos toisiin kohdistaa pilkan, se kertoo omasta huonosta olosta.

Menkää ja jutelkaa asiat vanhempiennen akssa auki ja kertokaa mille teistä tuntuu jos tuntemisenne on aito. Turha täällä kakkapalstalla on levitellä ihme juttuja.
Ja sitä paitsi: 99% riippuu katkerasta henkilöstä itsestään miten suhtautuu jälkeenjättäneisiin vl:iin.

Olen itse (teidän mielestä) ns. "epäuskoinen" nuori nainen ja minullakaan ei ollut rakastavaa perhettä. Olen kuopus ja jäänyt paitsi kaikesta itse oppimisen taidoista ja luvasta ajatella vapaasti. Ja olen myös jäänyt vailla aikuisen huolenpitoa ja huomiota. Olen kärsinyt siitä kovasti ja joutunut oppimaan kaiken itse näin aikuisiällä. Tympii vaan että te ex-lestat laitatte kaiken vl-lahkon syyksi, koska näin voi käydä myös muualla. Jos itse olisin kasvanut vl-lahkossa, saattaisin syyttää myös sitä, mutta periaatteessa se on kiinni ihmisistä ja niitten jaksamisesta, mielialoista, ja myös miten vanhemmat elivät oman lapsuutensa. Älkää ajatelko mustavalkoisesti.

JOtakin tynnyrissä kasvamisesta kertoo tuokin asenne että asetetaan alkoholistiperheiden hylätyt ja huostaan otetut lapsetkin itsensä yläpuolelle.

Kysymys lienee muusta maailmasta eristetyssä elämässä elämisestä.

Itse olen lestadiolaisen kodin lapsi, en tisin vanhoillislestadiolaisen kodin, enkä ole niin hyvää kohtelua kuullut kenenkään kertovan omasta lapsuudenkodistaan aviopariryhmissä, vaikka he ovat olleet niitä teidän mielikuvituksissa ihailemianne vapaita suruttomia, jotka "saavat tehdä mitä lystäävät ja ovat saaneet elää vapaasti kaikissa synneissä, kuin elopellossa".

Olen huomannut ettei vanhoillislestadiolaisia ole missään tilaisuuksissa, joissa ihmisten sisimpiä kohdataan hoidetaan ja heitä opetetaan elämään sellaisina ihmisinä kun he ovat.

Pidän siis muista ihmisistä eristäytymistä (ja omasta itsestäänkin eristäytymistä), osin omienkin kokemusteni valossa, pääsyynä siihen miksi elämä ei suju niin kuin sen pitäisi.

Suomlainen kansanluonne on varsinkin meidän miesten osalta sisäänpäin kääntynyt. Tunteita ei tunnisteta, ja ihminen elää kuin vieraassa kehossa tunnistamatta oman sisäisen ihmisensä tarpeita ja liikkeitä. Kehbo elää utta se ei saa kosketusta itseen eikä ympäröivään elämään sosiaalisten taitojen kehittymättömyyden vuoksi.

Eikä se mikään ihme ole että henkisessä tynnyrissä ollaan, kun lain ja ihmissääntöjen alla eletään jatkuvan ympäristöstä tulevan tarkkailun alla, pelossa syyllisyydessä ja häpeässä, tuntematta turvallista Jumalan rakkautta joka ei ikinä hylkää omiaan.

Minä olen työkyvytön ja sairaseläkkeellä psyykkisistä syistä.