Ennustelaitokset: Talous kituuttaa vuosikymmeniä

Luki.

Oisitte kysyneet tai uskoneet Lukia ajat sitten kun kerroin tulevasta.

Suomi menettää koko 2000 luvun nousun.

Asuntojen hinnat laskevat vuosi kausia uskokaa pois.

Suomen pitkän aikavälin kasvunäkymiä ovat selvittäneet Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen, Palkansaajien tutkimuslaitoksen, Pellervon taloustutkimuksen, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ja Suomen Pankin tutkijat.

Tutkijoiden ennusteiden perusteella laskettu keskiarvoennuste julkistettiin tänään keskiviikkona taloustutkijoiden kesäseminaarissa Jyväskylässä.

Sen mukaan bruttokansantuotteen kasvuvauhti jää vuosina 2013-2022 1,6 prosenttiin. Vuosina 2023-2032 BKT:n kasvu jäisi vielä pienemmäksi eli 1,4 prosenttiin.

Ennusteet kasvuluvuista ovat pienentyneet vuonna 2008 julkaistusta edellisestä keskiarvoennusteesta.

Jyväskylän kauppakorkeakoulun professori Ari Hyytinen ei pidä suuntausta yllättävänä. Taustalla on jo varsin pitkään jatkunut synkkä taloustilanne Euroopassa ja se, että aikaisempia ennusteita pidettiin melko optimistisina, Hyytinen sanoo.

Keskiarvoennusteen mukaan työn tuottavuus kasvaa vuoteen 2022 asti keskimäärin 2,1 prosenttia ja sitä seuraavana vuosikymmenenä 1,8 prosenttia.

Aalto-yliopiston professori Matti Pohjola kiinnittää huomiota ennusteiden häkellyttävän suuriin eroihin. Ne tulevat hänen mukaansa siitä, että joissain ennusteissa tuottavuuden kasvuvauhdin arvioidaan kiihtyvän, kun taas toiset näkevät sen säilyvän ennallaan tai hidastuvan.

Ennusteet laadittiin Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun aloitteesta

Monille tulee mieleen muuttaakko pois suomesta.

13

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 44555666666666688888

      Täysin mahdollinen kehityskulku tuo on, varsinkin kun ottaa huomioon väestön ikääntymisongelmankin. Mutta ei tämä suinkaan sitä välttämättä merkitse, että numeraaliset hinnat lähtisivät tämän vuoksi laskuun. Pikemminkin päinvastoin on tämän vuoksi käyvä, kun politikot joutuvat kasvavassa määrin budjettivajeita kasvattamalla(ja niin lisää velkarahaa kehiin talikoimalla) hoitamaan pakollisen infran ja omat törsäilynsä ja omilleen jakelemiset.

      • 44555555666666666666

        Niin. Korjaisin tuohon että jos nämä hiipuvan kasvun vuodet pistävät politikot kasvattamaan asuntojen verotusta ja muuta kuppausta, niin silloin kyllä asuntojen hinnat tulevat romahtamaankin.


    • da capo

      eli kehitystä positiiviseen suuntaa 1,6% vuosivauhtia! Miksi asuntojen hinnatr laskisi kun talous on nouseva?

      • muuit ostaa vaan

        eli kehitystä positiiviseen suuntaa 1,6% vuosivauhtia! Miksi asuntojen hinnatr laskisi kun talous on nouseva?

        No ihan siksi, koska nyt on kupla ja hinnat ei ole millään muotoa kestävällä tasolla!
        Kuka hullu maksaa näitä hintoja kun jo syksyllä saa paljon halvemmalla
        Hullut!


      • No se vasta
        muuit ostaa vaan kirjoitti:

        eli kehitystä positiiviseen suuntaa 1,6% vuosivauhtia! Miksi asuntojen hinnatr laskisi kun talous on nouseva?

        No ihan siksi, koska nyt on kupla ja hinnat ei ole millään muotoa kestävällä tasolla!
        Kuka hullu maksaa näitä hintoja kun jo syksyllä saa paljon halvemmalla
        Hullut!

        hullua onkin asua vuokralla vuosikymmenet ja odotella vuosi toisensa perään reaalihintojen laskua todeten "kohta saa halvemmalla". Siinä ne menee parhaat vuodet kiskurivuokraa maksellen, eikä elämästä nauttien. Melkoista itsensä pettämistä saada sitten lopulta asunto "halvalla", kun vuosien saatossa on maksanut niin paljon vuokraa, ettei tule ikinä pääsemään tässä tuohussa plussalle.


    • 666

      Matalaa korkoa pukkaa jatkossakin.

    • Luki.

      Kyllä pukkaa toistaiseksi,mutta ei olenkaan varmaa kuinka kauan,nimittäin itsekkin kuulin sen olevan vuosikausia,tilanne on toinen,jos euro vaihtuu toiseen valuuttaan meillä nousee korko äkisti.

      Eli nyt elämme euron ajoista epävarminta aikaa jopa 2030 luvulle asti.

      Eli velkaiselle tämä on yhtä helvettiä niin kuin se palstaltakin jokainen käsittää toinen on että elääkö velkainen kovinkaan kauan tätä menoa,rasvamaksa on lähes kaikilla.

      • The_Rat

        > tilanne on toinen,jos euro vaihtuu toiseen valuuttaan meillä nousee korko äkisti.

        Minun korkoni on sidottu euriboriin. Ei korko nouse, jos euro vaihtuu suomessa.

        Huno puoli on se, että lainani on euroissa. Inflaatio iskee ja pahasti, jos noin kävisi. Luultavasti pitäisi laina muuttaa pikimmiten kotiman valuuttaan.

        Onneksi tuo "jos" tuossa lauseentapaisessasi on aika iso "jos".

        > Eli nyt elämme euron ajoista epävarminta aikaa jopa 2030 luvulle asti.

        Tarkoitat siis, että korot pysyvät alhaalla vielä parikymmentä vuotta? En jaksa uskoa, mutta todennäköisemmältä tämä kuullostaa kuin suurin osa muista ihmeellisyyksistä, joita suustasi päästelet.

        > Eli velkaiselle tämä on yhtä helvettiä niin kuin se palstaltakin jokainen käsittää

        Hmm? Ei.


    • kjhguyt765

      Hoh hoijaa.
      Välillä ei tiedetä mikä korko on ens viikolla ja mikä maa tarvii tukea, mutta nyt tiedetään jo mikä tilanne on vuonna 2030 :)

      On täällä maassa vaan eri klounilauma tutkijoita, taas on mennyt määrärahat moppen pil-luun.
      Kukaan ei es tiä mitä nuo luvut ovat syksyllä, saati mitä ens vuonna.

      Ei voi kuin nauraa näille ennustajaeukoille, hassuja setiä.

      Samaa sarjaa kuten se, miten tutkijat kertoo mitä dinosauruksia eli miljoona vuotta sitten, miten ne liikkui, miten ne äänteli, mitä ne söi ja montako oli mitäkin lajia.
      Silti ei es tiedetä montako hirveä suomessa on, vaikka ne sentään lasketaan vuosittain, ja ne ovat täällä nyt.

      Menkää nyt vaan rauhassa nukkumaan ja antakaa ajan tehdä tehtävänsä, oli sitten velkaa tai ei. Asui sitten vuokralla tai omassa.

    • Luki.

      Pitäskö ummistaa silmät,näin teki muulit ja osti päämärkänä.

      Itsekkin olen kertonut ja mennyt vuoteen 2030 palstalla,sain vain naurua palstalaisilta,mutta tosielämässä joka ajattelee tulevaisuutta ajattelee näin.

      Vain harvat kykenevät tuohon.

      • dfgert43526

        Oletko se sama mies joka on ennustanut rommausta jo 10 vuotta seuraavalle syksylle?

        Ei se hääviä ole sinullakaan, mutta jos nyt ei muuta tekemistä ole ollut viimeiset 10 vuotta kuin miettiä apocalyptiaa pää märkänä. Minä olen viimeiset 10 vuotta elänyt elämää, nauttimut ja pitänyt hauskaa.
        Jos lama ja rommaus tulee, niin ne tulee, mietti ja saarnasi sitä tai ei.

        Muistutat sellaista juuri uskoon tullutta, hiukan mieleltäänyksinkertaista ihmistä jolla ei ole muuta tekemistä kuin seistä kadunkulmassa ja levittää sanaa.
        "Jeesus tulee, oletko valmis"-lappuja olen nähnyt siitä asti kuin muistan.

        Ajattelitko painaa "Rommaus tulee, oletko valmis?" julisteita ja alkaa levittämään niitä.

        Mitäs jos sinäkin alkaisit elämään elämääsi, kohta voi olla myöhäistä kun ei ksokaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaa. Olet nyt jonkinmoisen pakkomielteen riivaama etkä oiekin osaa päästää irti. Saarnaat täällä tälle max 30 hengen porukalle jostain iänikuisesta rommauksesta vaikka sille ei mitään voi jos se tulee.

        Ostakaa, rakentakaa, tuli mitä tuli. Pahinta on antaa pelon ohjata ja lamaannuttaa, jää paljon tekemättä ja kokematta.

        Tunnen monia jotka menettivät kaiken 90-luvun lamassa, ja sen mitä he oppivat on että turha miettiä ja stressailla, se tulee mitä on tuleman, täysillä vaan.


    • hmmm....

      "Rommaus tulee, oletko valmis", tuossapa vaihtelua ainaisiin jeesus-hihhulien iänikuisiin ja puhkikuluneisiin one-linereihin.

    • Luki.

      Ja se näyttää tulevan,en ole muuten ollut palstalla kuin kolmisen vuotta puoli vuotta olin tuosta ajasta poissa.Parhaat velkaiset on kiikkuneet täällä 11 vuotta näit oikein.

      Joten lienee parempi kun jatkan kirjoittelua palstan hengen yllä pidoksi.

      Ai niin,kehotat elämään,no paraikaa ,oon tässä kesäkuun aikana mukavasti kierellyt ja kaarrellut omalla matkailuautolla nytkin olen matkailu autolla.

      Vähän kuin kakkos koti,ostin kun sain edullisesti en sortunut kuplan maksuun,parin kolmen vuoden päästä pitäisi vielä saada omat pois ehkä vähän ylikin.

      Eihän sitä vuosia samaa niinhän,sama se ok-taloissakin ei samaa vuosisotalla.

      Mutta jos tykkäät että palstalla on aina samat venkulat ja samat stoorit asuntojen hintojen noususta niin mikäs siinä,asuntojen hintojen laskusta ei ole montaa kaveria kirjoittelemassa,mutta noususta sitäkin enemmän.

      No tehdäänpä niin että jätän palstan ja seuraappa nyt niitä kirjoituksia.

      Hyvää kesää kaikille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe