Miesystäväni haluaisi olla homo?

miehenionwannabe?

Olen 28-v heteronainen, seurustellut puolisen vuotta 29-v miehen kanssa. Ihmettelen kovasti miesystäväni seksuaalista identiteettiä.

Hän on sanonut olevansa hetero, ei edes biseksuaali, vaan hetero. Seksielämämmekin on normaalia, hyvää, ja hellyyttä yms riittää. Mies silti koko ajan puhuu homoseksuaalisuudesta. Kun sanon koko ajan, tarkoitan todella joka päivä. Hän kannattaa homojen oikeuksia ja puhuu siitäkin paljon, mutta en koskaan ole kuullut hänen puhuvan mitään naispuolisista homoseksuaaleista, vaan aina puheen sisällöstä ilmenee, että kyse on nimenomaan homomiehistä.

Elokuvia katsellessamme mies tekee tulkintoja mahdollisista homoviittauksista ja kommentoi niitä. Jos jossain keskustellaan homoudesta, miehen aistit heti tarkentuvat ja hän haluaa osallistua keskusteluun, jos se on mahdollista. Mies myös tilaa netistä elokuvia ja levyjä, joilla on homopiireissä kulttimaine.

Vähän aikaa sitten, kun eräässä keskustelussamme tuli luontevasti mahdollisuus kysyä, kysyin uudestaan häneltä, kuin pilkesilmäkulmassa "niin, sä siis määrittelet itsesi heteroksi etkä edes vähän biseksuaaliksi?", ja miesystäväni sanoi naurahtaen "joo, mä oon hetero". Katsoin häneen hymyillen ja sanoin lopulta että "okei". Annoin hänelle siis selkeän mahdollisuuden tarvitessaan uudelleenmääritellä seksuaalisen identiteettinsä, mutta hän edelleen vahvisti olevansa hetero.

Miesystäväni on perinteiseen mieskuvaan nähden ehkä hieman feminiininen, enemmän sellainen pehmeä "runopoika"kuin supermaskuliininen mies. Ei kuitenkaan ihan täysin pehmokaan. Hän on todella herkkä. Mutta koska olen itsekin tosi herkkä ja "pehmeä", mies on kuitenkin ns. joutunut suhteessamme ottamaan sen "johtajan" paikan. Suhteemme on kyllä hyvin tasavertainen.

Vaikuttaa aivan siltä kuin miesystäväni haluaisi olla homo, vaikkei oikeasti olekaan. Aivan kuin hän jostain syystä identifioituisi homomiehiin, vaikka onkin hetero. Biseksuaalisuus ei häntä edes puheenaiheena kiinnosta, vain täysi homoseksuaalisuus. Sen tiedän että jotkut heteronaiset ovat hyvin kiinnostuneita homoista, mutta mahtaako tämä ilmiö olla tuttu myös heteromiesten keskuudessa? Tiedättekö te homomiehet tällaisen ilmiön?

11

725

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ddddddddddssssssssss

      Luin koko jutun mutta... en... mitä :D No hyvä että on positiivisella tavalla kiinnostunut eikä sellaisella ristiinnaulitsemistavalla.

    • Vilhunaattor

      Ei siitä kun joku jätkä tukisi homojen oikeuksia saatikka olisi kiinnostunut homoista tarkoita välttämättä sitä, että mies olisi homo.

      Muistan itse opiskelu aikoina kun olin avoimesti homo kuinka moni koulukaveri oli kiinnostunut ylipäätänsä minkälaista homona olo oli jne.

      Miehesi on vain avoinmielinen ei muuta :) Asia voi tuntua oudolta, koska tyypillisintähän hetero miehissä on juuri se, että he eivät juttele homoista saatikka kannusta heidän oikeuksiaan.

      Uskallan jopa väittää, että suurin osa Hetero jätkistä eivät välitä onko joku homo vai ei kunhan vain eivät tule lääppimään, he eivät vain uskalla sitä myöntää homoksi leimautumisen pelossa

    • Narsku II

      Minunkin mieheni on homo, ollaan oltu jo yli 12 vuotta yhdessä, enkä usko, että hän olisi kertaakaan pettänyt minua naisen kanssa. Joten ollaan ollaan onnellisia!

    • parasneuvo

      Tuo ilmiö tarkoittaa sitä että miehesi on oikeasti homo, mutta joutuu vaan teeskentelemään kun ei halua loukata sinua. Hän haluaisi olla miehen kanssa, ja että hänen elämänkumppaninsa olisi mies. Hän on ns. kaappihomo.

      Säästäisitte itsenne tulevilta murheilta kun mahdollisimman pian lopettaisitte kumpanenkin itsenne pettämisen, ja sinä etsisit naisista kiinnostuneen miehen ja hän mies/poika ystävän.

      Voisitte jäädä toki ystäviksi

      • miehenionwannabe?

        Heh, parasneuvo, en ehkä kuitenkaan usko, että miesystäväni olisi homo. En itse asiassa edes usko, että hän olisi biseksuaali. Toki kaikkihan on aina mahdollista, kenen tahansa kohdalla. Sataprosenttisen varmasti kunkin ihmisen seksuaalisen suuntauksen voi tietää vain kukin henkilö itse. Seksuaalisen aktiivisuutemmekin huomioiden pidän tuota kaappihomo-teoriaa kuitenkin epätodennäköisenä.

        Olen itse tullut siihen tulokseen, että hän vain on kiinnostunut homoseksuaalisuudesta ilmiönä, kuten tässä viestiketjussa jo aiemmin on arveltu. Tarkemmin ajatellen tuollainen voimakas kiinnostus jotain ihmisryhmää kohtaan ei ole kovin harvinaista. Ehkä se, että mieheni on kiinnostunut nimenomaan homoseksuaalisuudesta ja homoista ja homokulttuurista, on harvinaisehkoa, mutta ei se riittäne vielä perusteluksi väitteelle, että hän olisi homo. Lisäksi, onhan homokulttuuri(t) "eksoottisuudessaan" mielenkiintoinen ilmiö.


      • selvä tapaus
        miehenionwannabe? kirjoitti:

        Heh, parasneuvo, en ehkä kuitenkaan usko, että miesystäväni olisi homo. En itse asiassa edes usko, että hän olisi biseksuaali. Toki kaikkihan on aina mahdollista, kenen tahansa kohdalla. Sataprosenttisen varmasti kunkin ihmisen seksuaalisen suuntauksen voi tietää vain kukin henkilö itse. Seksuaalisen aktiivisuutemmekin huomioiden pidän tuota kaappihomo-teoriaa kuitenkin epätodennäköisenä.

        Olen itse tullut siihen tulokseen, että hän vain on kiinnostunut homoseksuaalisuudesta ilmiönä, kuten tässä viestiketjussa jo aiemmin on arveltu. Tarkemmin ajatellen tuollainen voimakas kiinnostus jotain ihmisryhmää kohtaan ei ole kovin harvinaista. Ehkä se, että mieheni on kiinnostunut nimenomaan homoseksuaalisuudesta ja homoista ja homokulttuurista, on harvinaisehkoa, mutta ei se riittäne vielä perusteluksi väitteelle, että hän olisi homo. Lisäksi, onhan homokulttuuri(t) "eksoottisuudessaan" mielenkiintoinen ilmiö.

        Voi voi kuule monet homot halutessaan pystyvät olemaan naisen kanssa! Et pysty kontroloimaan sitä, mitä miehesi ajattelee kun te sekstaatte. Todennäköisesti hän kuvittelee sinut mieheksi tai pojaksi.

        Joka tapauksessa kukaan ei ole 100% :nen hetero tai homo. Kaikissa on enemmän tai vähemmän heteroa tai homoa. Se, mikä on vallitseva käytös ja vietti, määrää.

        Tuo on juurikin tyypillistä kaappihomoille, että asiaa täytyy käsitellä jollain tasolla, koska se on kuitenkin hallitseva vietti. Monet miehet ovat koko elämänsä kaapissa, koska eivät uskalla tai halua toteuttaa itseään... Surullista mutta totta.


    • gay_jones

      En saa päähäni miksi heteromies haluaisi olla homo. Vaikka Suomalainen yhteiskunta on mennyt hieman eteenpäin se on edelleen aika ahdasmielinen. Homofobiaa on edelleen paljon, etenkin heteromiesten keskuudessa. Homona oleminen ei aina ole kovin helppoa (ja en siis väitä että heteroilla aina olisi helppa), ja avoin homous tuomitaan vieläkin valitettavan usein. Jos saisin valita, olisin hetero, mutta valitettavasti se ei ole valintakysymys.

      Tuosta seksuaalisesta aktiivisuudesta, kyllä mä itse pystyn harrastamaan seksiä naisten kanssa. En vain saa siitä juuri mitään irti, enkä kiihotu naisista.

      On kieltämättä aika outoa että hänellä on tällainen kiinnostus. Toisaalta ei hän ole ainoa heteromies jolla olisi tällainen kiinnostus. Yleisempää on kuitenkin että naiset ovat kiinnostuneita homoista.

      Itseäni etoo "homokulttuuri", en tunne kuuluvani mihinkään homouteen liittyvään kulttuuriin. En pysty samaistumaan muihin homoihin ainoastaan heidän seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Usein koen että minulla on enemmän yhteistä heteromiesten kanssa. Homot ovat yhtä heterogeeninen ryhmä kuin heterotkin.

      • miehenionwannabe?

        Joo, en tuossa edellisessä viestissäni tarkoittanut, että olisi joku yksi yhtenäinen homokulttuuri, ja että kaikki homomiehet olisivat samanlaisia jotenkin, vaan käytin homokulttuuri-sanaa paremman puutteessa tarkoituksenani ilmaista, että miesystävääni kiinnostavat ilmiöt, jotka yleensä liitetään homomiehiin (kuten ne kulttimaineen tietyissä homopiireissä saaneet elokuvat).

        Kuten aloitusviestissäni kuvailin, minun miesystäväni on perinteiseen mieskuvaan nähden hieman feminiininen. Joten, tuohon homojen heterogeenisyyteen viitaten, onkin mielenkiintoista, että homomies voi toisinaan olla maskuliinisempi kuin heteromies.

        Olen jo pitkään ihmetellyt sitä tapaa, jolla homomiehet usein esitetään (valta)mediassa. Siis sitä kuvaa, jonka mukaan suurin osa homomiehistä olisi todella överillä tavalla "naismaisia", hyvin pinnallisia ja vähintään huumorin varjolla huonokäytöksisiä bitchejä. 2000-luvulla on ollut paljon ns. tosi-tv -ohjelmia, joissa tällaista homokuvaa on pidetty yllä, varmaan lähinnä sen oletetun viihdyttävyyden (överiydellä ja pinnallisuudella provosointi, riidat) takia. Minusta tosin vaikuttaa, että aivan viime vuosina on tapahtunut vähän monipuolistumista tässä esitystavassa.

        Tuosta homomiesten esitystavasta mediassa vielä... Niin, ja onhan ollut aina mukana myös, tosin huomattavasti harvinaisempana, ns. äärimaskuliininen homomies-kuva. Eli tärkeintä kai olisi esitystavassa päästä eroon tuosta jähmeästä ääriajattelusta (naismainen - miesmäinen), joka uskoakseni tekee paljon hallaa suurelle osalle homomiehistä. Jähmeä ääriasetelma vaikuttaa heterojenkin silmissä aina jotenkin feikiltä, jolloin kielteiset ennakkoluulot lisääntyvät. Näin siis itse ei-homomiehenä ajattelisin.


      • 54577

        Miksi homo nyt haluaisi " vapaaehtoisesti" harrastaa seksiä naisten kanssa? En siis tarkoita varsinaisesti nuoruutta, itsensä etsimistä, jolloin ollaan kaapissa tai muuta ja ehkä ei uskalleta olla avoimesti homoja, lesboja, mitä sitten ollaankin.
        mutta varmasti iso osa homoista ei tunne mitään kiinnostustakaan naisiin, eivätkä edes kykenisi yhdyntään naisten kanssa. Eikä ajatus naisesta, pimpsasta ja seksistä naisen kanssa innosta ja kiihota, eikä sitä nyt haluta kokeillakaan.


    • xxxxxxx2

      Mulle tulee vaan mieleen, että jos miehelläsi olisi asperger? Epätavalliset ja epätavallisen voimakkaat kiinnostuksenkohteet on niille tyypillisiä.

    • YA

      gay_jones

      Homona voi olla varsin helppoa olla jos tekee siitä itse helppoa. Esimerkiksi tämä muiden tuomitseminen, niin mitä sillä on väliä? Ei kai nyt kukaan normaali ihminen muutenkaan anna muiden mielipiteiden estää elämistään :D Siis: ihmisenhän pitää joka tapauksessa tehdä juuri niin kuin haluaa, eikä siihen kellään ole mitään nokan koputtamista. Ihan samanlailla se toimii jos on heteromies ja haluaa jotakin asiaa ja menee sen perään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1987
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1021
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      872
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      757
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      749
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      721
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      685
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      680
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      666
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      208
      663
    Aihe