Lieksa on kaunis kaupunki

kehitystä olla pitää

Lieksa on kaunis kaupunki. Pielisentien valmistuminen tekee keskustan alueellisesti houkuttelevaksi asua, siitä tulee todella kaunis ja viihtyisä. Lieksan ympärillä on pieniä kyliä, eli valmiiksi asuttuja, kuten esimerkkinä Pankakoski, tämä tehdasyhdyskunta, joka on hiipumassa asukkaiden vanhentumisen myötä, tätä kylää olisi kehitettävä niin, että…. Pankakoski on kylänä rakennettu melko rumaksi, suurin osa taloista, taloryhmistä on sijattu suon reunoille, tai johonkin paikkaan mistä ne eivät ole edukseen. Pankakosken parhaat asutusalueet ovat kuitenkin Rasivaara, Kirkkomutka, Pankalampi, Petronkatu, Vanhaniska ja entinen Uusiniska, jossa ei nykyään ole edes rakennuksia, mutta elämää siellä on ollut ja Hangaspuro mukaan luettuna, Ojalakin on siellä mukana, näin on aina ”koskella” eletty. Heittopelto on edelleenkin paikallaan, mutta Metsolan paikalla ei ole mitään, tai kuoppa, eli entinen metsolaisten jääkaappihan se siinä. Voimakylä on myöskin, mutta itse en ole koskaan pitänyt siitä ympäristöstä, koska se tehdasnäkymä on todella ruma olohuoneen ikkunan peitteeksi. Tässä ei vielä ole kaikki Pankakosken asumakulttuurista, mutta halusin tuoda vielä esille sen, että miksi ei kaavoitettaisi asumiselle Miiluntienvartta, Niskanrannan, sekä ” edesmenneen” sahan rantamia ja siitä vielä uimalaitoksen läheisyyteen. Uusiniska siinä töyräällä, jopas olisi hyvä laadukkaille rivitalonpätkille, että se siitä. Matkat eivät ole esteenä asumiselle, jos ympäristö on kaunista ja luontohuvitukset siinä vieressä, kuten Pankajärvi. Eihän se Pielinen tietenkään ole tuo Pankajärvi, mutta väitän, että kauniimpi se on kuin Pielinen.

1

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näköala

      Onpas perusteellinen näkökanta tästä Koskesta lisäisin et vaiikka akkunasta pelkkä tehtaan seinä,jokuhan voi pitää sitä kauniin urbaanina näkymänä.Ei kaikki kaipaa sitä vesistö näkymää.Itsestäni kunnon kuusikko ikkunasta mitä kaunein.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1979
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      989
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      868
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      747
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      740
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      718
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      683
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      80
      674
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      662
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      207
      655
    Aihe