Matkustelu

Olen matkustellut tosi vähän elämäni aikana, mutta joka matka on ollut ihana.
Pitkä lista on maista, joissa haluaisin vielä käydä... joissakin useamman kerran :)

Vaikka matkustelu on ihanaa sellaisenaankin, sitä haaveilee, että kaikkiin tai edes joihinkin niihin paikkoihin voisi lähteä jonkun erityisen kanssa. Tietysti sitä voisi pariutua jonkun ihan kivan kanssa ja lähteä reissaamaan, mutta ei se ole sama.

Jotenkin sitä vaan haluaisi matkustaa tietyissä maissa jonkun aivan erityisen ihmisen kanssa... tekisi siitä matkasta vieläkin ihanamman ja erityislaatuisemman. Ihana samalla tavalla kun haluaisi jakaa muitakin ihania ja kivoja asioita elämässään jonkun tärkeän kanssa. Jotenkin kaikki olisi paljon merkityksellisempää. Rakkaus ja parisuhde antaisi elämään sen viimeisen silauksen...

Vaikka en säästä elämääni sitä päivää varten kun olen parisuhteessa sen oikean kanssa, ja vaikka matkustan sitä ennenkin ja nautin matkoistani suunnattomasti, niin täytyy tunnustaa, että on muutama sellainen maa, joihin en halua matkustaa vielä... "säästän" tiettyjä matkakohteita siihen, että haluan kokea ne ensi kertaa rakkaan kanssa... Pari eurooppalaista kaupunkia on tässä listassa, yksi amerikkalainen ja yksi afrikkalainen kaupunki :)
23353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

kysyä mitkä maat ja paikat ovat kyseessä?

Äänestä
  • ei saa :)

    En kerro niitä kuin yhdelle sitten joskus kasvokkain.

    Äänestä

casablanca (Marokko)?
pariisi ja rooma?
hollywood?

Äänestä
  • yhden asian olen elämässä oppinut: ei ole mitään väliä missä olet tai minne menet, tärkeintä on kenen kanssa... öitä.

    Äänestä

  • matkalle... kirjoitti:

    yhden asian olen elämässä oppinut: ei ole mitään väliä missä olet tai minne menet, tärkeintä on kenen kanssa... öitä.

    entä kun minä nautin matkata yksin?

    Äänestä

  • riemulomailija kirjoitti:

    entä kun minä nautin matkata yksin?

    no matkusta yksinäsi sydämesi kyllyydestä! :D
    Mitä se mulle kuuluu, sinulle täysin tuntemattomalle ihmiselle? :D

    Äänestä

jos osaisin laittaa ajatukseni vähän paremmin olisin kirjoittanut aivan samoin. Paljon on nähty, paljon on näkemättä. Kaikki asiat ovat merkityksellisimpiä jos ne voi jakaa jonkun toisen kanssa, tietenkin ;)

Äänestä

matkustaa maailman ympäri moneen kertaan, käydä jokaisessa maanosassa, jokaisessa maassa, purjehtia etelän merillä, hytistä lumisilla jäätiköillä ja ihan kaikkea. jotakin olen nähnytkin, ja aina vain kauemmaksi huvittaisi lähteä, ehkä pysyvästikin, kun täällä on niin helvetin kylmäkin ;-)

Äänestä
  • ai niin, with or without you ;-)

    Äänestä

  • on sellaisia realistisestin toteutettavia, ei haihattelua.

    Äänestä

  • mulla haaveet kirjoitti:

    on sellaisia realistisestin toteutettavia, ei haihattelua.

    haaveet on haaveita, jotkut toteutettavia, jotkut ei. En minä usko, että ehdin kaikkia haaveita saavuttaa, mutta silti voi haaveilla isosti ja olla auki maailmalle, minkäs sille voi, että on kaikesta kiinnostunut.

    tämä matkustelu on kivaa kyllä, mutta niin kuin tuossa joku edellä sanoi, tärkeämpää on vielä se matkaseura, varsinkin jos vertauskuvallisesti matkaa ajatellaan. jos voisin antaa rakkauteni roihuta, vaihtaisin mielelläni kaikki matkani siihen matkaan, jossa tutustutaan toiseen ihmiseen, tottahan sellaiset asiat on paljon tärkeämpiä. ties vaikka kaukokaipuu ja levottomuus vähän rauhoittuisikin siitä.

    mut elämä on, ja erilaisista asioista voi nauttia. joskus ihan parasta on olla yksin himassa ja lukea hyvää kirjaa ja kuunnella hiljaisuutta.

    Äänestä

  • ed lisäys kirjoitti:

    ai niin, with or without you ;-)

    Samat haaveet ja samat sanat muutenkin!

    Äänestä

  • Kylmyydestä en ole samaa mieltä, mutta muusta kylläkin. :-)

    Purjehtia merillä - sen haluaisin kyllä edes kerran kokea.

    Äänestä

  • ed lisäys kirjoitti:

    ai niin, with or without you ;-)

    Minun kanssa voi matkustaa :)

    Jos olet Hän :)

    Äänestä

  • !! kirjoitti:

    Minun kanssa voi matkustaa :)

    Jos olet Hän :)

    mielelläni sinun kanssasi mutta en ole Hän, joten matkustan myös yksin ;)

    Äänestä

with me, of course.. :)

Äänestä
  • lähdenkö enää koskaan matkalle.

    Äänestä

  • mä en tiedä kirjoitti:

    lähdenkö enää koskaan matkalle.

    sä lähdet, kun nostit tän vanhan ketjunkin ylös...eikös niin.

    Äänestä

  • Tottakai... kirjoitti:

    sä lähdet, kun nostit tän vanhan ketjunkin ylös...eikös niin.

    Hyvin arvattu Honey ;)

    Äänestä

ajatuksin...paitsi mulla on vaan yksi kohde, jonne haluaisin mennä sen oikean
kanssa on... amerikassa.Lähinnä kustannus-syistä, matkustelu vie paljon rahaa,
tietysti pitemmällä aikavälillä sitten.

Äänestä

Sen oikean etsintään lähtisin venäjälle :D

Äänestä
  • Valinnan varaa piisaisi Tatjanoissa ja Igoreissa. Voisi hommata vielä oikean karhunkin lemmikiksi.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Valinnan varaa piisaisi Tatjanoissa ja Igoreissa. Voisi hommata vielä oikean karhunkin lemmikiksi.

    Tai sit tulee tuberkuloosin ja hivin kans takas karhun kyydis

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


matkalle... kirjoitti:

Olen matkustellut tosi vähän elämäni aikana, mutta joka matka on ollut ihana.
Pitkä lista on maista, joissa haluaisin vielä käydä... joissakin useamman kerran :)

Vaikka matkustelu on ihanaa sellaisenaankin, sitä haaveilee, että kaikkiin tai edes joihinkin niihin paikkoihin voisi lähteä jonkun erityisen kanssa. Tietysti sitä voisi pariutua jonkun ihan kivan kanssa ja lähteä reissaamaan, mutta ei se ole sama.

Jotenkin sitä vaan haluaisi matkustaa tietyissä maissa jonkun aivan erityisen ihmisen kanssa... tekisi siitä matkasta vieläkin ihanamman ja erityislaatuisemman. Ihana samalla tavalla kun haluaisi jakaa muitakin ihania ja kivoja asioita elämässään jonkun tärkeän kanssa. Jotenkin kaikki olisi paljon merkityksellisempää. Rakkaus ja parisuhde antaisi elämään sen viimeisen silauksen...

Vaikka en säästä elämääni sitä päivää varten kun olen parisuhteessa sen oikean kanssa, ja vaikka matkustan sitä ennenkin ja nautin matkoistani suunnattomasti, niin täytyy tunnustaa, että on muutama sellainen maa, joihin en halua matkustaa vielä... "säästän" tiettyjä matkakohteita siihen, että haluan kokea ne ensi kertaa rakkaan kanssa... Pari eurooppalaista kaupunkia on tässä listassa, yksi amerikkalainen ja yksi afrikkalainen kaupunki :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu