Kokemuksia/neuvoja?

mammeliini--

Heip!

Mulla olis tässä kaks juttua, joihin kaipailisin kokemuksia ja vinkkejä!

Juttu 1:
Meillä tyttö 1v 1kk, joka ei ole ollut vielä kertaakaan hoidossa pitempiä aikoja kellään, eikä siis todellakaan yöhoidossakaan.
Isän kanssa on toki ollut kahdestaan, mutta eihän lapsi silloin missään hoidossa ole.
Isovanhempien (miehen vanhemmat) luona on ollut max 1h, mutta silloinkin viimeisen vartin on kontannut eteiseen etsimään minua ja isäänsä (lähinnä minua..) ja ollut vähän itkuinen.
Minun vanhempiani tyttö jostain syystä vierastaa, vaikka heidän luonaan pyrin tyttöä käyttämään mahdollisimman usein (asumme kaikki samalla paikkakunnalla). Haluaa heti takaisin minun syliini jos vaikkapa äitini ottaa hänet syliin. Isäpuoleni sylissä viihtyy vähän paremmin.
Äitini ei siis todellakaan ole kamala ihminen tms mistä voisi johtua. Kaikki ihmiset ei tietysti voi vaan miellyttää, faktahan se on..
Omat porukkani vain olisivat siinä mielessä parempi "vaihtoehto" ottamaan hoitoon, ovat paljon nuorempia kuin mieheni vanhemmat.
Miehen äiti varsinkin sen verran "kehnossa" kunnossa, ettei edes syliin ota koska pelkää ettei saa pideltyä jos alkaa rimpuilla. Appiukko kyllä jaksaa paremmin.
Miten teillä on sujunut hoitoon jättäminen? Oletteko menneet takaisin heti, kun lapsi on alkanut itkeä perään? Vai olisiko parempi "väkisin" pitää hoidossa, että kyllä jossain vaiheessa "unohtaa" ikävän?

Juttu 2:
Kuinka kauan teillä meni kun lopetitte yöimetyksen? Tai siis kuinka nopeasti lapsi alkoi nukkua sitten koko yönputkeen?
Kuinka vanha lapsenne oli?

Meillä aloitettiin tänä iltana yöimetyksen lopetus. Päivisinkään en imetä enää kuin ennen päikkäreitä ja sitten illalla ennen nukkumaan menoa, mutta öisin meinaa heräillä niin usein etten edes ole jaksanut laskea kuinka usein.

Kiitoksia vastauksista jo etukäteen!! =)

4

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jur009

      Niin tuota meinaatko sinä siis ihan päivähoitoon jättämistä vai tuota esim. mummulle hoitoon jättämistä? Meillä ainakin päiväkodissa ihan ohjeistivat vanhempia, että takaisin ei saa palata, vaikka lapsen kuulee itkevän perään vaan reippaat hei, hei kullat ja päättäväisesti ulos. Ja joka kerran ne sanoivat, että neiti oli lopettanut huudon ennenkuin auto lähti pihasta ;) Pahinta kuulema on palata takaisin.

      Ja kakkosjuttuun... Meillä imetettiin tyttöä 11kk ikään ja 1v ikään otti vielä nokkamukitömpsyt kerran kaks yössä. Aiemmin oli tosi huonouninen, joten yöimetys ei ollu number one meidän lopetettavien listalla. Täysiä öitä alkoi nukkua vasta 2,5v iässä.

    • mammeliini--

      Isovanhemmille hoitoon viemistä tarkoitan. En ole lasta missään vaiheessa viemässä päiväkotiin tms..

    • retyreyet

      1. Meillä on oltu noin vuorokausi kylässä ennenkuin vanhemmat on lähtenyt omille teilleen.

      2. Yöimetys lopetettiin ekana, noin 9 kk iässä. Pari yötä valvotti pari tuntia. Viikon päästä nukkui n. 9 tuntia putkeen.

    • )))(((

      Eka kysymys: lapsi helposti itkee perään kun lähdette, mutta mitä isommaksi tulee, sitä helpommaksi se käy, enkä suosittele menemään heti takaisin jos alkaa itkemään! Siitä tulee kierre, ja lapsi oppii että itkemällä äiti tulee heti takaisin. Kyllä se itku loppuu, sun täytyy sanoa vanhemmillesi että "harhauttavat" lasta, eli keksivät jotain esim. mielenkiintoista näytettävää lapselle kun te lähdette. Ja aina kun surku meinaa tulla. :) Meillä on esikoinen käynyt mummulassa yökylässä yhden yön kerrallaan silloin tällöin 9 kk ikäisestä saakka, mutta hän on ollut aina tosi reipas eikä ole itkenyt meidän perään.

      Toinen kysymys: Meillä on molemmilla lapsilla lopetettu yöimetys n. 9 kk iässä, mutta esikoinen alkoi nukkua täysiä öitä vasta n. 3-vuotiaana. Sitä ennen heräsi yleensä kerran yössä ja kipitti meidän makkariin. Kun vauva syntyi, hän alkoi nukkumaan omassa huoneessaan koko yön. (Huomasi kai että meidän makkarissa oli vähän levotonta kun vauva itkeskeli yöllä jne.) Kuopus on nyt 10 kk, ja tasan yhden yön on nukkunut klo 21-07 heräämättä, yleensä herää 1-4 kertaa yössä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      90
      4219
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3203
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      939
    6. 134
      931
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe