Haluttomuus masentaa

Apua kaivataan

Olen siis sinkku. Aikaisemmin olen ollut erittäin voimakkaan seksuaalivietin omaava riippumatta siitä, olenko ollut suhteessa vai sinkku. Viimeisimmän seurustelukumppanin kanssa seksi oli aivan upeaa, olisin voinut harrastaa sitä suunnilleen kellon ympäri. Eromme oli mulle hyvin rankka ja masentava juttu. Sitten tapasin mukavan oloisen nuoren miehen, joka piristi mua joksikin aikaa ja tämänkin kanssa kuitenkin sentään nautin seksistä. (Mutta tämän jätkän kanssa ollaan siis vain nyt kavereita, kun tämä ei sitten oikein yhtäkkiä tiennytkään mitä haluaa ja tällä oli jotain muitakin henkisiä ongelmia...) Haluni olivat siis ihan normaalit vielä tuossa keväällä, mutta nyt arviolta pari kuukautta ei ole jaksanut seksi kiinnostaa juurikaan. Olen kyllä yrittänyt keväällä säätää muutaman miehen kanssa, josko olisin löytänyt mieluisan vakipanokumppanin piristämään arkea. Mutta sopivaa ei oikein löytynyt. Nyt ei sitten tunnu seksi kiinnostavan oikeastaan ollenkaan. Ei huvita edes masturboida. Tämä on mielestäni ihan kauhea tila, koska en ole tämmöisenä yhtään oma itseni ja halun puute masentaa ja ahdistaa. Haluaisin, että mulla olisi aktiivinen ja hyvä seksielämä, mutta kun ei vaan jaksa kiinnostaa.

Mitä ihmettä tämmöisessä tilanteessa voisi tehdä? On tylsää ja masentavaa olla harrastamatta seksiä, mutta toisaalta seksin pitäisi olla tosi hyvää, jotta siitä voisi nauttia ja saada hyvää fiilistä, ja että kiinnostus pysyisi yllä. Parisuhdetta en siis kaipaa enkä yhdenillanjuttujakaan, mutta haluaisin periaatteessa vakituisen seksikumppanin. Mutta en tiedä miten päästä tästä haluttomuuden masentavasta tilasta eroon.

L-arginiinia en voi alkaa syömään terveydellisestä syystä. Pitäisikö tässä kääntyä lääkärin puoleen vai mitä ihmettä? Auttakaa. Pää hajoaa.

1

247

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Dildo naulassa

      Miksi se pää siitä hajoaa, että ei halua seksiä eikä sitä myöskään harrasta silloin? Ovatko paineet ulkopuolella vai sisäpuolella? Elämässä on muutakin mukavaa kuin seksi, jospa aloittaisit siitä. Ensin on muuten mukavaa ja unohtuu nuo turhat "pakko harrastaa seksiä" -paineet. Sitten voi jossain vaiheessa tulla se halu takaisin.

      Toinen juttu on sitten, että jos sä haluut valtavasti seksiä etkä pysty harrastamaan sitä fyysisen tai psyykksien "erektion" puuttumisen vuoksi. Mutta tuolta se sun homma ei kuulosta. Naisilla yleensäkin puuttuu se intohimo kun puhutaan haluttomuudesta. Sen puuttuminen on sitten jo vuorovaikutus-asia. Tunteet on jäässä. Vastata en osaa, miksi sinulla on haluttomuutta, mutta itsestäni tiedän, että jos mies ei puhu eikä pukahda, yhteisesti ei harrasteta, ei tee sen kanssa mitään mieli. Jos jokin asia masentaa ei sitten tee mieli edes masturboida, luulen ettei naisilla ole tapana lohdutella itseään itsetyydytyksellä.

      Suosittelisin, että nauttisit nyt ihan vaan elämästä muilla elämänalueilla. Seksihalut palaa jos on palatakseen, ei pakottamalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1600
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      105
      807
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe