Häpeän itseäni todella paljon.

20 kilon laihdutus kesässä on epärealistinen ja epäterveellinen tavoite. Paremmin sopisi 2-6 kg. En sitli usko että itsetuntosi kasvaa laihtumisen myötä. Voi käydä jopa niin että tulet yhä vaativammaksi itseäsi kohtaan. Ongelmasi ei ole paino vaan se miten näet itsesi ja kuinka puhut itsellesi. Tällä hetkellä sisäinen puheesi on arvostelevaa, ankaraa ja itsevihaista. Niin kauan kuin et pysty hyväksymään ulkonäköäsi, tulet olemaan onneton. Ihminen ei loppujen lopuksi voi kovinkaan paljon vaikuttaa omaan ulkonäköönsä. Geenit määtittelee sen aika pitkälti. Miksi epätoivoisesti murehtia ja surra sellaista asiaa jolle ei voi mitään. Et sinä valinnut syntyä ruumiiseesi tai siihen ulkonäköön. Älä syytä itseäsi! Opettele olemaan vähän armollisempi ja lempeämpi itseäsi kohtaan. Tuskinpa olet noin vihainen toisillekaan ihmisille, joiden ulkonäkö ei ole täydellinen. Elämäsi tärkein ihminen olet sinä itse. Opettele rakastamaan ja hyväksymään itsesi ja voin taata että olosi paranee.

Aseta tavoitteeksi ensi kevät niin 20 kiloa ei ole mitään. Lihavuuteen voi kyllä vaikuttaa katsomalla mitä syöt eli tosiaan jätä hiilihydraatit. Itse tein niin ja kilot kyllä alkoi karisemaan. Varsinaisesta karppauksesta ei ollut kysymys vaan söin kyllä aamupuuroni. Välttelin vaan perunaa, leipää ja makaronia ja kaikkea sokeripitoista, hedelmiä voi kyllä syöda. Välillä voi lipsahtaa mutta ei se mitään, jäätelötuutti näin kesällä maistuu tosi hyvälle. Liikuntaa kannattaa harjoittaa sen verran kuin voi eli saa aineenvaihdunnan toimimaan ja pikku hiljaa tulee kevyempi olo. Geneettiset erot eli aineenvaihdunnan erot ei todellakaan määrittele kenenkään painoa, näin väittää vain ihmiset jotka ei viitsi edes yrittää. Painonpudotus nosti ainakin minun itsetuntoani. Se on pikku elintaparemontti mutta kyllå kannattaa. Tsemppiä sinulle.

Kyllä itsetuntosi kohoaa kun laihdut terveesti toteutetulla ruokavaliolla ja kevyellä liikunnalla (esim. kävely, pyöräily), myös mieli virkistyy samalla ja se on varmaa! Onnea matkaan. :)

Oikeasti se synnynnäinen ulkonäkö ratkaisee, siihen ei vaikuta se oletko normaalipainoinen vai lihava. Jos on ruma niin valitettavasti mikään ei muuta sitä asiaa ja ihmiset varmasti tuijottavat olit sitten normaalipainoinen tai lihava. Luusto ja kasvonpiirteet ratkaisee kaiken.

Ei ihmisen ulkonäöllä lopulta ole merkitystä vaan sillä millainen ihmisenä on. Mutta toki jos sinusta tuntuu, että painoa voisi pudottaa ei se koskaan pahaksi ole ja tottahan sen luulisi kasvattavan itseluottamusta! Mutta pikku hiljaa hyvä tulee jos asetat liian suuren tavoitteen voit päinvastoin sitten masentua entisestään eli järkeä peliin ja muista, että olet ihmisenä yhtä arvokas pullukkanakin!

Outolintu, kannattaa yrittää saada ammattiapua, jos tilanne tuntuu itsellesi sietämättömältä! Minulla itseeni kohdistuva häpeä voimistui niin kovaksi, että se tukahdutti melkein kokonaan minut. Minulla oli juuri samanlaisia tunteita kun sinullakin. En osannut enää olla ja tuntui että halusin kuolla. Nyt olen tunnistanut häpeän ja sen aiheuttajia, ja olen saamassa ammattiapua. Sinulla on oikeus rakastaa itseäsi muiden kommenteista piittaamatta!

Tässä blogini, jossa mm. häpeänkin tunnetta koskevia bloggauksia: http://limeai.wordpress.com/

Itsemurha heitä jo pois ajatuksistasi.
Täällä yh nainen,170cm, 100kg. mie häpeen kaikkea itsessäni.ei oo mitään kaunista,ei edes kasvot!
mutta elää haluan,vaikka en kelpaa kellekkään miehelle enää

Et ole ainoa jota on ulkonäön takia arvosteltu. Muakin on sanottu rumaksi, luontaantyöntävän näköiseksi. Haukuttiin nuorempanakin vaikka olin hoikempi silloin. Sain aikoinaan potkut yhdestä työpaikasta, kun liikkeessä oli vaihtunut omistaja.Uusi omistaja irtisanoi mut ja kertoi liittoni toimitsijalle, että yks syy irtisanomiseen oli se että mun naama muistutti petolinnunpersettä ja mulle sanoi sen lisäks että mun ilme kartotti kaikki asiakkaat pois. Yhdessä entisessä työpaikassa yks työntekijä tyrkkäsi taulun kehyksissä olevan peilin mun naamaan melkein kiinni ja sanoi ett kato miten ruma naama näkyy. Aika loukkaavaa, ett henkilö jolle en ollut puhunut mitään tai tehnyt pahaa, tekee tuollaista toiselle. Kerran nuorempana tansseissa ollessani, oman ikänen poika tuli hakemaan, mutta nähtyään mun naaman sanoi ett oli luullut mua takaa päin katsottuna paremman näköseksi ja lähti inhon ilme kasvoilla pois. Olen myös lihava, mutta se on pieni synti rumuuteeni verrattuna. Mikään ei ole niin paha asia kuin naisella rumat kasvot, sen olen muilta ihmisiltä oppinut tämän elämäni aikana. Mihinkään mua ei monetkaan huolineet mukaan sen takia, koska olen ruma. Lukiossakin jäin tyttöjen porukoista ulkopuoliseksi, koska kukaan ei halunnut olla näin ruman kans tekemisissä. Muutavia tuttavia on ollut, mutta hekin ovat mut heittäneet syrjään, kun heille on ollut paremman näköistä seuraa tarjolla, sellasia ystäviä, joitten ulkonäköä ja muutakin käyttäytymistä ei tarvitse hävetä julkisesti liikkuessa. Välillä mäkin ajattelen sitä itsensä hävittämistä, mitä mieltä on elää, kun ei kelpaa ainoallekaan ihmiselle seuraksi. No, kelpaan ehkä vähän huonompiin paikkoihin, mutta en sellasiin jossa toisten tarvitsee pelätä että joku vielä saattais nähdä hänet tälläsen kuvatuksen seurassa ja sais kuulla siitä muilta tuttaviltaan jälkeenpäin. Miehille olen kelvannut vaan porukan yhteiseksi naurunaiheeksi ja pilkankohteeksi. Sulla aloittajalla on varmasti toivoa jäljellä, jos kerran on aikasemmin ollut ystäviäkin. Jos koet, että painoa pudottamalla saisit itsesi takaisin, niin toivottavasti onnistut. Ota pieni askel kerrallaan ja anna armoa itselles, pikkuhiljaa hyvää tulee. Tsemppiä matkaan.

Olet vain vanha ja ruma.

n iinkkö

Mäkin häpeän ett joskus edes kuvittelin ett joku mies vois pitää mun näkösestä, rumasta naisesta. Häpeän jokaista ihastumistani, ei näin rumalla ole mitään oikeutta tuntea ihastumista, koska ei miehet pidä siitä ett ruma nainen edes katsoo heihin päin. Onneksi tulin järkiini, enkä enää vuosiin ole katsonut ketään, enkä ihastunut kehenkään, on vain suuri häpeän tunne niistä aikaisemmista ihastumisista. Huvittavaa, ett näinkin ruma on kuvitellut aikoinaan ett joskus joku mies vois välittää minusta. Ei sellasta koskaan tapahtunut, eikä koskaan tule tapahtumaan.

On se kumma juttu kun tuo ulkonäkö näyttää olenav niin tärkeää. Kaveritkin valitaan ulkonäön perusteella. Emme voi ulkonäöllemme mitään, ja eikö ihmisessä ole se sisäinen kauneus tärkeintä?

suuri häpeä: Jännä miten jokainen sanasi suunnilleen pätee omallakin kohdalla! Vuosien myötä sen viimeistäänkiin näkee. Että vaikka kuinka itse on kasvanut ja kehittynyt ihmisenä. Niin sillä ei ole mitään väliä. Aina rumemmat tulee dissatuksi ja nätit tykkää pyöriä keskenään omissa piireissään, joihin "rumemmilla" ei ole asiaa. Meihin rumempiin ei halua juuri kukaan tutustua ja kauniiden ympärillä pyörii koko ajan miehiä. Sen huomaa jo pelkästään työpaikallakin. Tunnen todellakin olleenki idiootti kun joskus silloin tällöin olen luullut, että joku ehkä voisi mustakin pitää. Paskanmarjat. Yksin on joutunut olemaan vaan. Sitten just tulee pitkiä aikoja, ettei edes viitsi kattoa miehiin päinkään, kun kaikki aiemmat treffit ja yritykset ovat olleet yhtä tyhjän kanssa. Ja jos nään kivannäkösen miehen, olen pelkkää ilmaa sille. Mua on kans pitkään peruskouluaikoina haukuttu rumaks ja millon mikskäkin. SItten ammattikouluun mennessä, olin kyllä ystävällinen muille ja koitin tutustua ihmisiin, mutta kumma vaan mua taas syrjittiin. Jotakuinkin yksin jouduin olemaan. Ja nyt aikuisena työelämässä todellakin huomaa ton kauneusarvo käsityksen.... hoh hoijaa. Kumpa saisin valitsemani naaman tosta noin vaan. Vähemmän viehättäviä todellakin pidetään eriarvoisina ihmisinä.