viime yönä. Siinä olimme vierekkäin katsomassa jotain elokuvaa julkisessa paikassa, elokuvateatterilta se vaikutti. Siellä oli paljon ihmisiä ja sen takia istuimme tiivisti toisiimme kosketuksissa, tosin vain sen verran kuin oli pakko ahtaudesta johtuen. Elokuvassa alkoi romanttinen kohtaus parin välillä. Tämä herätti minussa voimakkaan tunnereaktion ja kohtauksen edetessä suuteluun aloin täristä voimakkaasti jalkojen ollessa edelleen kosketuksissa sinuun. Tunsin jalkojeni kautta, miten tärinä tarttui lähes välittömästi sinuunkin ja se yltyi aina vain suuremmaksi. Yhdessä täristen katsoimme elokuvaa kohtauksen edetessä intohimoiseen rakasteluun. Tässä vaiheessa uskaltauduimme koskettelemaan toisiamme vuorovaikutteisesti muutenkin kuin paikan ahtaudesta johtuvan pakollisen verran. En yritäkään kuvailla sitä hetkeä, että miten ainutkertaiselta se tuntui. Tunne suureni entisestään ja jostain syystä romanttinen elokuva alkoi muuttumaan pornoelokuvaksi. Tässä vaiheessa uni katkesi, mutta olipa hyvä mieli herätä uuteen päivään.
Näin sinusta unta
Hyvä yö
7276
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla haaveilu toimii paremmin, kuin unet. Tuollainen uni tulee kerran seitsemässä vuodessa.
Kyllä varmaan jalat tärisisi, ihan todentuntuinen uni. Jos näkisin tuollaista unta, niin siitä olisi vaikea herätä. Näinkin sellaisen yhden ainoa kauan sitten, siinä oli tosi lämmintä ja kaikki oli jotenkin hyvin.
Eli sinun alitajuntasi kertoo oikean karvasi; lirkuttelun kautta (pakollisen) naintisessioihin. Sitähän sä haet, eh?
No huh, huh, johan oli tarina. Erään kanssa kyllä voisikin mennä elokuviin mutta enpä taitaisi siellä kyllä ihan tuollaista uskaltaa tehdä.....
minä näin unta että olin tulossa ehtoolliselle mutta en saanut sitä sinulta, pudistelit vain päätäsi ja ilmeesi sanoi parempi näin...tulin kovin surulliseksi vaikka ymmärsin syyn ja menin kirkosta ulos.. siellä tulit vastaan mutta sinulla oli jo harmaata.. otit minut syliin ja halasit tiukasti minä purskahdin itkuun myös sinäkin ja minä sopertelin syitä erääseen asiaan.. itkimme sylikkäin seisten yhdessä kunnes erottauduimme katselemaan toistemme kasvoja.. otin kädet hartioittesi ympäriltä ja otin pääsi käsieni väliin ja silitin jo vähän harmaantuneet hiuksesi suoraksi kunnes ymmärsin etten voinutkaan koskettaa sinua noin ja purskahdin itkuun noloissani näytit ymmärtävän mitä tarkoitin vaikken pystynyt sanomaan mitään...
Mulla jalat tärisee joka kerta kun tiedän näkeväni Hänet.
h ä n ja m i n ä kohdataan joskus toisemme
Kaikki voimakkaasti ja selkeästi näkemäni uneni ovat toteutuneet.