Combat academy of Finland

En suosittele.

EN SUOSITTELE!!
Aloitin peruskurssin combatissa maaliskuussa. En ole vieläkään päässyt suorittamaan tasokoetta, vaikka tarvittavat tunnit ovat kasassa. Tänään viimeksi kysyin, voinko suorittaa kokeen, mutta ohjaaja sanoi, ettei ole aikaa.

Ilmoittauduin combatin peruskurssille, sillä Sörnäisissä piti olla kahdet treenit aamuisin ja kahdet iltaisin JOKA viikko. Tämä aikataulu sopi vuorotöihini hyvin. En pystynyt osallistumaan Kampin tai myrtsin treeneihin aikataulujen takia. Kaksi viikkoa kurssin alun jälkeen aamukurssi peruttiin kokonaan ja iltatunneista toinen. Tämän jälkeen pääsin tunneille enää kahdesti kuukaudessa, kun ilmottautuessani treenejä luvattiin kahdeksan kuukaudessa, ainakin. Lisäksi opetuksen taso ei ole niin hyvä kuin alussa odotin.

Nyt suoritan edelleen peruskurssia, enkä pääse ensi viikollakaan tasokokeeseen töiden takia. Minulle luvattiin, että voin suorittaa kokeen treenien yhteydessä, kunhan olen saanut tarvittavat tunnit kasaan, mutten näköjään voikaan. EN TODELLAKAAN ole saanut rahoilleni vastinetta, enkä aio jatkaa kraw Magaa combatissa peruskurssin jälkeen! Valitsen jonkun toisen, tasokkaamman paikan.

20

9477

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ex-Magaaja.

      En allekirjoita, erittäin laadukasta krav magaa on Combatilla,Richard Douiebin liiton alla ja Ari K on yksi suomen pätevimmistä krav maga ohjaajista.

      • Pjhjl

        Ari tosiaan on hyvä kouluttaja, mitä olen kuullut. Mutta ei hän ole kertaakaan ollut kouluttamassa peruskurssilla, vaikka sen pääkouluttaja onkin. Kerran oli sivusta seuraamassa peruskurssin treenejä, silloinkin vain osan ajasta. Lisäksi Arilla menee aina hemmetin pitkään vastata sähköposteihin, monet ovat valittaneet, että jopa kuukausi.

        Aamukurssilla oli hyvä ohjaaja, en muista nimeä. Hän oli vaativa, ja sai minun odotukseni korkealle. Mutta kun aamukurssi peruttiin kokonaan, ei häntäkään ole enää näkynyt, ja kouluttaja vaihtuu lähes joka tunnilla, taso vaihtelee aloittelevan kouluttajan ja ihan ok:n välillä. Kuitenkin ensimmäisten aamutuntien jälkeen odotukset olivat korkealla, mutta jatkossa tuntien taso oli suoraan sanoen pettymys.


    • Tulevaisuus...

      Niinpä Ari on muuten suomen ensimmäisiä krav maga ohjaajia, valmistui ensimmäisestä suomessa järjestetystä Krav maga koulutuksesta 1996, silloin IKMF:n alaisuudessa.. Gb gymillä on kamppailu/kilpalajeja, siellä ei treenata itsepuolustusta.

    • tuuma!l!ja

      mikä tyylisuunta combatilla?
      tammikuussa osuin kampin keskukseen, jossa oli
      combatin monipuolinen esittely eri lajeista.
      aivan kuin "esiintyjillä" olisi ollut KMG paidat päällä?

      • mav kraga

        Combatin tyylisuunta on Tactical Krav Maga. Sitä edustaa Pohjolan Krav maga-liitto.


      • Erkki Teräväinen hki
        mav kraga kirjoitti:

        Combatin tyylisuunta on Tactical Krav Maga. Sitä edustaa Pohjolan Krav maga-liitto.

        Tämä edellinenhän viesti on harvineisen selkee mainospierasuprovo, kas kun ei vastata ilman kysymistä mikä on suomen paras krav maga ja vastausta heti perään.Kukahan vastuksen on antanut tähänkin ei ole vaikeata tietää vastausta.


      • mav kraga
        Erkki Teräväinen hki kirjoitti:

        Tämä edellinenhän viesti on harvineisen selkee mainospierasuprovo, kas kun ei vastata ilman kysymistä mikä on suomen paras krav maga ja vastausta heti perään.Kukahan vastuksen on antanut tähänkin ei ole vaikeata tietää vastausta.

        En itse edes harrasta krav magaa, vaan muita lajeja, joten en ole tämän palstan liittokiistoista(?) niin perillä...

        Sen verran nyt tiedän kuitenkin, että Suomessa on pääosin nämä kaksi suuntausta ja niillä eri liitot ja seurat.


    • tuuma!l!ja

      kiitos vastauksesta. itse pohdin lähinnä IKMF ja KMG eroavaisuuksia.

      jos on reilua urheilumieltä, kestää kyllä toisiakin tyylisuuntia.
      epäselvistä firmoista voi kysyä kaupparekisteristä.

    • Anonyymi

      mulla kävi niin että tein sopparin ja lähdin viikoksi ukomaille joka sitten venyi onnettomuuden takia 2 vuodeksi, tianne oli niin kaoottinen ukomailla ettei tullut pieneen mieleen heti ensimmäisenä että pitäs perua se combatin treenisoppari. jossain vaiheessa kun tilanne oli tasaantunut alkoi asioiden hoito. velkaa oli kerääntynyt combatile 800 euroa (tyhjästä) ja he perustelevat että sopimus on sopimus. härskiksi on mennyt rahan vastiikkeeton pummaaminen ihmisltä jotka joutuvat onnettomuuteen. en suosittee kenelekkään tai ainakin kun asia menee kriittiseksi niin ymmärrystä ei näitä veijjareilta heru .

      • Anonyymi

        Erikoista, itse olen saanut sovittua eräpäiviä todella jouhevasti, mitään ongelmaa ei koskaan ole ollut. Joka paikassa maksamattomat laskut menevät perintään, ellei asiaa sovita tai sopimuksia irtisanota. Jatkossa sopimuksia ei varmaan kannata tehdä, jos ei ole halua-kykyä maksaa laskujaan pariin vuoteen.


      • Anonyymi

        Erikoista, että perintä ei reagoinut 2 vuoden kooman jälkeen, vaikka laittaa lääkärin ja teho-osaston selvityksen sinne.


    • Anonyymi

      Poliisille tutkintapyyntöä vaan jos asia on noin, asia ratkaistaan oikeudessa.

    • Anonyymi

      Olen erittäin pettynyt Combat Academyn toimintaan. Varsinkin laskutusasioissa on tullut sellainen vahva rahastuksen - "maksa meille heti tai!" fiilis.
      Otin tammikuussa 2024 peruskurssin + 6kk treenit sopimuksen. Laskut eivät tullut tasan kuukaden välein vai noin 26-27 päivän eli maksupäivä aina vaan aikaistettiin muutamalla päivällä, joten heinäkuun treeneistä joutui maksamaan jo kesäkuun 26 pv. Eihän kukaan maksa seuraavan kuukaden vuokraa edellisen kuukauden aikana.
      Ja jos yksikin lasku oli edes 7 päivä myöhässä, niin tuli heti karhukirje + muistutusmaksu + korko.
      Tuli koko hommasta niin vahva rahastamisen makua, jollaista en ole koskaan Suomessa kokenut.
      Eli en todellakaan suosittele Combat Academya enkä varsinkaan heidän turkulaista laskutusfirmaa Amili Vismaa, ovat niin törkeitä ja ahneita tahoja kuin tässä maassa voi olla!

      • Anonyymi

        Potalta huutelua, pyydä äitiä pyyhkimään, et selvästi tiedä laskujen maksusta mitään😅 Eräpäivät on kaikissa laskuissa, tietenkin maksamaton lasku menee perintään, myös vuokra, vaikka et selvästi sen maksamisesta mitään tiedä🥳


      • Anonyymi

        Kun tekee sopimuksia jonkin tahon kanssa, niin sopimus perustuu molempien vapaaseen tahtoon ja allekirjoituksella ehdot vahvistetaan. Jos ei halua noudattaa sopimusta, niin ei pidä tehdä sellaista. Sopimusehdot koskevat molempia osapuolia, laskun maksamatta jättäminen siirtää asian aika nopeasti perintään. Tämä ihan tiedoksi yleisellä tasolla, niin ei tarvitse itkeä näitä suuria ”vääryyksiä” omien toilailuiden vuoksi.


    • Anonyymi

      Olen pettynyt Combat Academyyn. Minulle luvattiin, että osaisin tuplahyppypotkun, donitsilyönnin ja puolikas haamukaatu. Toisinkävi, Ari otti rahat, lupasi joka viikko harjoittelua mutta tunteja ei edes ole joka paikassa. Kun kysyin asiasta, sanoi että kato juutuupista klippejä. Meni hermot ja menin ohjaajaksi CA ja nyt tienaan helposti 5500e/kk

    • Anonyymi

      Kuulin ihan muuta, et jaksanut käydä harjoituksissa, vaikka niitä oli mahdollisuus käydä melkein joka päivä. Eikö kotona opetettu puhumaan totta, valehtelu on rumaa😀

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1917
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1312
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      101
      1067
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      918
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      771
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      662
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      69
      532
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      528
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe