On kaajeet rankoja

Ovat niin kateelisia

Valkoinen rotu on kummallinen ! Olen melkein ikäni asunnut ruotsissa, enkä koskaan
ennen ole tavannut, eikä ollut semmoisia valkolais rotuisia ihmisiä, mitä näinä aikoina olen kokennut. Puoli vuotta olemme asunneet tässä nykyisessä asunnossa, ja on ollut aivan mahottomia kaajeita. Huoneisto on aivan puiston ja lammen rannalla.(kaupugin arvosteluin paikka ).Itse maksamme vuokran. (kunnalla ei ole meidän kansa mitään tekemistä) Naapurit valittaa, että meillä on lian paljon nuoria autoja.Ja teemme autokaupaa.Vaikka autot ei ole tämän talon parkissa.(Minun pojilla on ruotsalaisia rakleita kavereina) Täässä samassa pihassa on myös Pizzateria.Tämän ruokapaikan yläällä asuu, kaajo joka kyttää meitä.Hän oli yhtenä iltana ravintolassa, ja kertoi kaverilleen, että hän soittaa aina poliisit, kun minun lapseni tulevat käymään meillä. No tällä kavilla oli kaveri, joka on minun pojan tuttava (raklo) Tämä kaajon kaveri, kertoi minun pojan kaverille, että hän soittaa aina poliisit (kun pojat tulee käymään) Kopska meillä on ainakin tuhat autoa, joka autot vaihtuu aina. Nyt tietän mistä huineistosta valitetaan.Niin kun naapuri on ikkunassa, tervehtimme häntä aina , tuijottamalla häntä, ja nostamalla käden ylös. (siis pihalta)
Toinen kaajo, sanoi; ajakaa autonne lähemmäksi toisia. ( mutta ei niin vopi tehdä, koska silloin tulee sakka, väärin parkeeratusta autosta)
Hän rupesi sitten nimittelemään (pirun mustalaiset) kun ei siihen suostuttu. No poika teki rikos ilmoituksen. Aatelkaa- tämä kaajo sanoi sitten; kyllä hänkin tietää meistä asioita ! Vaikka emme tee mitään pahoja, ei varasteta, eikä ryöstetä ketään, eikä käytä mitään alkoholia.(minä olen muutaman päivän ajatellut, että mitä hän muka tietää .) Niin ja minun vaunusta tuli kansa jatkuvasti valituksia. Ja minä tietän jo miksi.

Ovat niin kateellisia. Se taitaa olla yleinen sairaus valkoisella rotulla.

4

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ALOITTAJA::::::::

      Niin,- nyt on tämä aikakausi:

      1 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.

      2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,

      3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,

      4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia

    • Älä välitä niistä!

      Älä hyvä ystävä välitä! Meissä valkolaisissakin on eroja. Toiset kadehtivat kun joillakin asiat ovat hyvin. Teillä ilmeisesti on.
      Olen syvästi pahoillani naapurinne puolesta!

    • ALITTAJA::::::::::::

      Kiitos sinulle!

      Niin- on yksi autoverstas, jota minä olen käyttänyt jo 20 vuotta. Vein auton määrä aikais huoltoon, piti saata leima huoltokirjaan. Sovittiin mitkä filterit hän vaihtaa, siis kaikki filterit. Hommasin internetistä omat öljyt, siis kalliit öljyt.sovittiin hinnaksi 2800 skr.Mutta hän ei vaihtanutkaan diesel filteriä, sanoi että siittä ei puhuttu mitään. Aatelin että olkoon, en ruvennut väitelemään. (ihmiset oikeasti syövät rahaa) Eikä minulle ikinä ole tullut öljyn vaihto noin kalliiksi.

      • Repe S.

        Se on totta että ilkeitä ja hankalia ihmisiä löytyy kaikista roduista. Samoin myös mukavia ja ystävällisiä ihmisiä löytyy kaikista roduista. Kohdelkaamme kaikkia ihmisiä yksilöinä, ei ennakkoluulojen tai rodun mukaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe