Mikä masentaa?

Elämisen eläminen vailla mitään hyvää..... Masentaa kun ei ole rahaa, ei puolisoa, ei mitään.... Monet asiat olisin tehnyt toisin.... Mistä tiesin että esim. työpaikkaa vaihtamalla jouduin työpaikka kiusatuksi; en mitenkään. En voinut valita vanhempiani; alkoholisteja, toinen jo kuollut (itsemurha). Puolisostani (ex); tuli alkoholisti.. Pelkään lasteni puolesta; maailma on niin kova, liian kova. Olisinpa ollut tapaamatta tuota alkkis puolisoa joka on kiduttanut alkoholismillaan minua, lapsiamme ja lähes kaikkia sukulaisiaan. Olisiko tuossa jo muutama.........

sinä

No se kun en enää ole "maratoonari" kuten ennen olin. Masentelu vienyt ajan kuntoilulta ja näin rapistunut. Jos saisin edes osittain takas saman kunnon joka ennen oli niin masennuskin vähentyisi.

Se vieläkin harmittaa ja masentaakin joskus että en aikanaan uskaltanut hakea apua depressiooni ajoissa vaan menetin kaiken. Puolisoni kyllästyi ja sanoi lopulta ettei tarvitse tuollaista miestä. Ja potkaisi pihalle.

Nyt keskustelisin puolisoni kanssa. Ollaan kyllä aiheesta juteltukin ja nykyinen vaimoni ymmärtääkin toivoakseni. Jos masennus vielä iskee pahasti niin teen kaikkeni jotta perheeni pysyisi koossa ja saisin apua ettei kävisi niinkuin viimeksi.

Hakisin apua, yrittäisin selviytyä keinolla millä hyvänsä.

Työelämä. Sen mukanaan tuoma vastuu ja sitovuus. Ja ei mulla mitään erityistaitoja olekaa.

Lisäksi ihmiskunta, yhteiskunta, ihmiset ylipäänsä. Ehkä enemmän vihastuttaa. Maailmaa hallitsee eliitit, jotka riistää vähäosaisia. Pilaa elinympäristönsä, on ahne paska ja sellaisia tavalliset pulliaiset joutuu nuoleskella saadakseen nipin napin elantonsa.

En usko, että mitää olis voinu tehdä toisin. Tälläset ominaisuudet annettiin eikä auta vaikka minä kuinka päälläni seisoisin.

Yhden asian tietysti olisin voinu tehdä liittymättä edellisiin. Olisi pitäny valita yksinasuminen.

Äidin ja isän väkivalta kun olin pieni, äidin alkoholismi, isän välinpitämättömyys, masennus alkoi jo nuorena ja aiheutti minulle alkoholismia ja irrallisia suhteita. Siitä seurasi abortti, seurustelu linnajätkien kanssa, (heidän) rikolliset puuhat, entisen mieheni alkoholismi, äitini itsemurhayritys, suhde vieraaseen mieheen ja siitä aiheutunut ahdistus, lapsen synnyttäminen miehelle, joka ei sitä halunnut, oma ja lapsen masennus, miehen työttömyys, kiusatuksi joutuminen työpaikalla. Joko riittää? Ai niin ja geenit, kaikki äitini sukulaiset ovat olleet hoidossa mielenterveysongelmien takia. Great?!

Masentaa se että minua tai ketään muuta on olemassa. Haluaisin että ketään ei olisi olemassa. Haluaisin että me kaikki kuolisimme tänään.

Isä sairasti, vanhemmat riitelivät paljon, isä kuoli yllättäen, veli sairastui nuorena, äiti keskitti kaiken huomion veljeen ja oli itsekin pitkään masentunut, välillä vieläkin väsynyt. Pärjäsin pitkään hyvin, kunnes romahdin; asuin yksin, poikakaveri asui muualla, veli lähti maailmalle, äiti jäi yksin. Tuntui että kaverit pärjää ilman mua, että äiti rakastaa veljeä enemmän, pelko lähteekö poikaystävä. Itsesääli, miten itsellä menee huonosti ja kaikilla muilla hyvin. Epäsosiaalisuus, pelko jatkuvista epäonnistumisista, täydellisyyden tavoittelu.

Vaikeaa on, mutta pakko jaksaa, ei ole muuta vaihtoehtoa. Terapiassa käyn, lääkettä syön. Olo on hirveä, mutta ei saa jäädä liikaa paikoilleen. Mutta pitää uskaltaa myös käydä läpi vaikeita asioita ja omia pelkoja ja muuttaa ajattelutapaa. Itsesääliin ei voi jäädä, elämä on koetellut, mutta siitä on pakko päästä yli. Kirjallisuudesta on minulle apua, toisten tarinat ja masennuksen teoria ja käytäntö kirjat auttavat.

Mun olisi pitänyt tajuta lähteä väkivaltaisesta avoliitosta aikaisemmin, eikä vain kestää ja antaa itsetuntoni murentua. Sitten masennuttuani mun olisi pitänyt pysyä kiinni työelämässä kynsin hampain, eikä irtisanoutua, jäädä sairaslomalle ja sieltä edelleen eläkkeelle alle 30-vuotiaana...

Nyt masentaa eniten YKSINÄISYYS, TÄMÄ ERAKOITUMINEN.