Ruotsalaiset riesana

supisupisuomalainen

Vaikea olla yleistämättä, mutta erikoisella asenteella nuoremmat ruotsalaiset tänne saarelle tulevat. Kertoo aika paljon, että asuinkompleksissamme on kolme uima-allasta ja erittäin edullinen allasbaari, mistä saa oluen 50 sentillä. Uima-altaalle on kielletty viemästä lasipulloja ja omaa musaa. No ruotsalaiset uudet kivat asukit tätä sääntöä rikkoivat eka tunnilla. Huudattivat omaa musaa, ja heittelivät kilpaa lasipulloa korkealle ilmaan. V....n rohkeeta. Sanoin että vippaan musakaman altaaseen, ja sen jälkeen joka pikkuhurrin perään jos meno ei muutu. Kolme tuntia myöhemmin porukka, tai suurin osa siitä vietiin rauhoittumaan poliisilaitokselle. Ikävintä oli, että nuoret ruotsalaiset naiset hannasivat kunnolla poliiseja vastaan. Vielä äiden tullessa paikalle heittivät mm appelsiineja huoneistojen ulkoseinille. Muuten rauhallinen taloyhtiö, mutta neljä ruotsalaisporukkaa saanut häädöt. Onko muilla täällä asuvilla samanlaisia kokemuksia ruotsalaisista.

13

601

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sotavento (ei kirj.)

      Kerroppa nyt aluksi mistä saaresta puhut.

    • ex-mix-max

      Gran Kanarialla on kunnostautuneet muutamat suomalaiset. He eivät tule niinkuin ruotsalaiset suuremmalla porukalla, mutta silti ei kannata puhua, että joku kansa olisi riesaksi.
      Tietysti olisi hyvä, kun joku pitäisi oppituntia nuorille, kun he lähtevät ilman vanhempiaan bailaamaan Kanarialle, ihan heidän itsensä vuoksi. Putkat eivät kuulemma ole kovin mukavia, ei sänkyä, vain peitto ja vaikka olisi kuumetta, ei pääse lääkäriin. Tällainen juttu oli saksalaisilla sivuilla, kun pari sakua oli innostunut vähän liikaa reuhuamaan.

    • Perdone

      Kyllä on kokemuksia kaikkien pohjoismaiden nuorisosta(muidenkin maiden), ja isommalla porukalla ja pahempaa aikaanssavat nykyään ruotsalaiset ja joku aika takaperin norjalaiset, ehkä nytkin. Huudetaan koko hotelli hereille aamuyöstä 4-6 välillä ja koko joukko altaaseen paskaiset kengät ja kaikki muutkin vaateparret päällä! Jätetään roskat siihen mihin kädestä tipahtaa. Myös suomalaisissa on vastaavaa, mutta pienemmässä mittakaavassa. Osaa ne enkku- ja sakasan nuorisokin omat pravuurinsa esittää. No manner-espanjalaiset ovat aika kovapäistä porukkaa. Häätö ja poliisi saa kyllä kumman paljon asiaa rauhoitettua espanjassa. Juhliminen on muuta kuin toisten lomalaisten kiusaamista!

    • Jaana S

      Jostain syystä meillekin on sattunut viime vuosina häiriönaapureiksi ruotsalaisia juoppoja parikin kertaa. Muista ei ole ollut vastaavaa häiriötä.

    • supisupisuipi

      Harmittaa kun oltiin tyttöystävän kanssa bileristeilyllä, ja mukaan tuli ruotsalaisia nuoria mellastaan. Mee oltaisiin haluttu nähdä delfiinejä ja syödä kunnon päivällinen mikä kuului hintaan. No noi ruotsalaiset juttelivat keskenäänn koko ajan, tanssivat discomusiikin tahtiin, eivätkä istuneet hetkeäkään paikoillaan. Lisäksi banaaniveneessä ne yritti kaataa koko veneen, vaikka tarkoitus on että sillä banaaniveneellä pääsee lähemmäksi delfiinejä kun se vissiin houkutttaa niitä lähemmäs kun se on keltainen väriltään. Lisäksi nää ruotsalaiset syytti mua, että pilasin niiden ruokahalun, vaikka oksensin muovipussiin niiden vieressä kunn ne söi. Mua ei oksettanut veneen keikunta vaann se kun yksi nuoripari suuteli toisiaan kaikkien nähden, siis silleen että niiden kielet näkyi. Kaikki muut oli bileristeilyllä kunnolla.

      • tkoip

        Ällöö, hyvä, että oksensit niitten nähden. Ihan oikein moisille sioille. Yäk.


    • supprisuomalinen

      Meidän taloyhtiössä oli ongelmia ruotsalaisten nuorten kanssa. Olivat töissä Inglesissä. Reuhasivat aamu neljältä, ja kun sanottiin että talossa asuu ihmisiä joilla on aamulla töihin lähtö, vastaus oli, että meidän pitää ymmärtää että he ovat nuoria ja töissä baarialalla. Sanoin että perkele, mä alan aamusta poramaan tauluja seiniin jos homma ei lopu. Vastaus oli, että sitä varten on korvatulpat olemassa ! No kun tälle linjalle lähdettiin, menin infoon päivystämään viikonloppuna puoli kolmen jälkeen. Maistelin rauhassa punaviiniä, ja kuuntelin hissukseen Suomi- iskelmää. No vartin yli neljä tuli kuusi ruotsalaista nuorta. Neljä tyttöä ja kaksi miestä, ja helkutinmoisen metakan kanssa. Sanoin työvartijalle espanjaksi että hänen pitää tarkistaa ketkä asuvat talossa, eikä niitä saa päästää sisään joilla ei ole avainta. Tiesin etukäteen, että asunnon haltija oli sammunut jo kahtaa tuntia aiemmin, kiitos minun ja tyttöystäväni tarjoaman teqilan ansiosta. Hänellä oli luonnollisesti kännykkä, jonka tyttöystäväni ystävällisesti sulki. No nää ruotsalaiset hiilty kunnolla kun asunnon haltija ei vastannut puhelimeen, minä en luvanut käydä sitä herättämässä, ja etenkin kun vartija ei päästänyt niitä sisälle, ei edes niitä jotka oli nähnyt aikaisemmin. Ei koskaa, eikä tämän jälkeen ole piunaviini maistunut niin hyvältä, kun ilmoitin ruotsalaisporukalle että heillä on viisi minuuttia aikaa poistua kadulle tai vartija soittaa poliisit paikalle. Ps. Yövierailut loppuivat, mutta sama porukka aiheutti sitten tahallaan häiriötä uima altaalla.

      • Mummo,maalta

        Törkeitä noi ruottalaiset. Meijäkkii talossa erottuvat kun nauravat yöllä, ja päivälläkkii. Harmittaa tollanen kun haluais olla ihan yksin hiljaasuuden keskellä. Pitäisivät hauskaa kotonansa, kyllä loma on muutaki kun nauramista ja ilottelua


    • kojomo

      Kannatti siis opiskella joskus ruotsia´.

    • GC, Puerto Rico

      Kyllähän se on tiedetty, ettei ruotsalaiset ole hyvässä huudossa kanarialla. Esimerkiksi Puerto Ricossa suomalaiset ovat hyvää seuraa norjalaisille, norjalaiset eivät voi käsittää ruotsalaisten ylimielistä käytöstä.

      Norjalaiset ja suomalaiset ovat kuin yhtä perhettä, mutta ruotsalaiset saavat kulkea omia polkujaan, Toki muutama poikkeus on. Joskus kohdille sattunut ruotsalainen joka häpeää kansalaistensa käytöstä. Joutuvat esiintymään norjalaisina, ettei tarvii hävetä.

    • mummeli maalta

      Kyllähhää see kaikkii tiettää, että jos ensi kevvääänä jokku hokkaa vaan euroviisuis provoisoida Ruottin kuninkaan hoorausreisuja, elikkä että sillä ei oo kaikki hommat ok. Sillalailla niin kuin arvostella Ruottin kuningashuonetta, ja maailma lehret siitä kirjoittaa niin varppina voittaa koko viisuhommelin. Näinhä se oli nyttenki kun se marokklainen arvoosteli sitä pakuulaista kunigasta, ja sitä että siellä on poikkien olosuhteet hirveitä. Mä en muutekkaa tykkää kun poliitiikka sotekettaa joka paikkaan, sinnekki mine se ei kuulu, ja sekkii on ruottalaisten vika.

      • Paapapapaapa

        Ei taida olla mummon muumilaaksossa enää juurikaan asukkaita.


    • hilipatihipppaa

      Mummelille: Bakussa ei ole kuningasta vaan presidentti, joka on diktaattori, tai ainakin polkee ihmisoikeuksia. Totta on kuitenkin se, että jos joku armenialainen laulaja uskaltaisi arvostella vaikkapa Ruotsin kuingashuoneen uuden jäsenen etunimeä, ja pitäisi sitä törkeänä voittaisi varmaankin. Ihme on ettei ruotsalaisia saa arvostella missään. JHjo tämän palstan otsikosta jotku vetää herneet nenään. Itsellä ei ole kuin hyvää sanottavaa ruotsalaisista joilla on joku muun maalaiset vanhemmat. Parhaimmat ruotsalaiset ovat sellaisia joilla vähintäänkin kolmen sukupolven ajalta molemmilla vanhemmilla on puhdas suomalainen rotuveri.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      144
      5548
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3962
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2490
    4. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      0
      2350
    5. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      39
      2107
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      29
      2012
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1953
    8. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      20
      1884
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      42
      1745
    10. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      11
      1654
    Aihe