Tässä mietin erästä asiaa. Toki rakkaus on muutakin, mutta lähdetään näin biologiselta kannalta pohtimaan.
Ihminen ihastuu/rakastuu osittain varmasti sellasen draivin takia, että perustaisi perheen. Se on luonnollista, kun yksi suhde "kuolee" niin ihmiseen on rakennettuna uusi ihastuminen. Elämä jatkaa kulkuaan niin.
Jos kuvitellaan tilanne, että olet elänyt saman ihmisen kanssa pitkän aikaa, lapset ovat kasvaneet aikuisiksi eikä enää ole tarkoitus niitä lisää hankkia. Millaiseksi ihastuminen muuttuu? Vai muuttuuko se? Muuttaako tää "biologian puutos" sitä ihastumista?
Tilanne A: tulee av(i)oero. Menee toipumiseen varmasti aikaa, mutta millainen tää uusi ihastus on? Jos lapsia ei aio hankkia, muuttuuko se jotenkin syvemmäksi vai mitä sille tapahtuu? Kuulee monien sanovan, että ihastuminen on nuorten puuhaa, mutta luulisin, että kyllä vanhemmatkin ihmiset ihastuu?
Tilanne B: av(i)oliitto jatkuu lasten lähtemisenkin jälkeen, miten rakkaus muuttuu tässä kohtaa?
Kyselee vain utelias parikymppinen nainen. Tuli mieleen, kun itsellä suhde päättyi aikaa sitten ja tajusin viimein "uudelleen ihastumisen" olevan ihan hyväksyttävää, koska maailma jatkaa kulkuaan sillä tavoin.
Ihminen ihastuu/rakastuu osittain varmasti sellasen draivin takia, että perustaisi perheen. Se on luonnollista, kun yksi suhde "kuolee" niin ihmiseen on rakennettuna uusi ihastuminen. Elämä jatkaa kulkuaan niin.
Jos kuvitellaan tilanne, että olet elänyt saman ihmisen kanssa pitkän aikaa, lapset ovat kasvaneet aikuisiksi eikä enää ole tarkoitus niitä lisää hankkia. Millaiseksi ihastuminen muuttuu? Vai muuttuuko se? Muuttaako tää "biologian puutos" sitä ihastumista?
Tilanne A: tulee av(i)oero. Menee toipumiseen varmasti aikaa, mutta millainen tää uusi ihastus on? Jos lapsia ei aio hankkia, muuttuuko se jotenkin syvemmäksi vai mitä sille tapahtuu? Kuulee monien sanovan, että ihastuminen on nuorten puuhaa, mutta luulisin, että kyllä vanhemmatkin ihmiset ihastuu?
Tilanne B: av(i)oliitto jatkuu lasten lähtemisenkin jälkeen, miten rakkaus muuttuu tässä kohtaa?
Kyselee vain utelias parikymppinen nainen. Tuli mieleen, kun itsellä suhde päättyi aikaa sitten ja tajusin viimein "uudelleen ihastumisen" olevan ihan hyväksyttävää, koska maailma jatkaa kulkuaan sillä tavoin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sinä tutustut ensin itseesi muiden kanssa ts. niin että olet vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Unohda ihastukset, unohda suhteet. Kuuntele ja tarkastele läheisiesi suhteita ja ongelmia niissä, ole kiinnostunut ja kohtaa itsesi jos olet vajavainen auttamaan niissä -olet kasvava ihminen. Saat vastauksia kun olet kuulolla.
Jos olet kiinnostunut ihmissuhteiden toimivuudesta ja ym ym, voit hankkia tunteillesi ja tiedonjanollesi yhteiskunnan tarjoamaa yleissivistävää koulutusta esim. avoimessa yliopistossa. Suosittelen sinullekin sosiaalipsykologiaa.
Esittämiisi kysymyksiin ei ole yksiselitteistä vastausta olemassa, sillä moni pitkässäkin suhteessa painii todellisten jatkaako-erota -ongelman esessä. On ihan sama, onko kyse hetero- vai nk. homoliitosta. Samat ongelmat jokaisella.
Arki on aikuisuudessa pitkälti sitä, että sinä käyt työssä, joka tarjoaa sinulle riittävästi vastetta ja että sinulla on se muu elämä, jossa sinä pystyt olemaan ja elämään.
Tähän kuuluvat ratkaisut, joita olet mahdollisen kumppanisi kanssa tehnyt eli onko yhteistä omaisuutta, (talot, mökit, autot, veneet mahdollisuuksien mukaan, ja millaiseksi teidän suhde on vuoisen varrella päässyt hioutumaan) On tai ei ole. Suhteellista, riippuu tilanteesta ja siitä, onko esim. sosioekonomisia eroavaisuuksia suvussanne. Nämä kulkevat käsi kädessä.
Aika kuluu kuin siivillä ja jossakin vaiheessa on kyse siitä, onko teillä riittävästi tyydyttävää seksiä, kenen ehdoilla mennään, kumpi joustaa vai joustavatko molemmat, menneisyys ja kaikki luettelemani em. seikat.
Näin.
Mä olen 36
Olen kyllä eri mieltä siinä .että mitä toiselle ihmiselle kuuluu jonkun läheisen ihmisen menneisyys niillä ei ole mitään merkitystä jos menneisyydessä ei ole jatkuvuutta ,sosioekonomiset eroavuudet =voi olla että joskus on funtsittu et mies hoitaa raha puolen ja nainen antopuolen et se riittää ,nykypäivänä jaetaan hommat tasan ,on pakko, ei ole työpaikkoja josta voi tienata riittävästi maksaakseen asunnon hoitokulut sähkölaskut autot veneet ym mukavuudet sen takia vaan et toinen osapuoli haluaa ja tienaa , haluavan osapuolen kieltäydyttyä töistä vaan ihan mukavuus syistä
Joo, noi on sitten niitä asioita, joita jokainen pohtii suhteessaan toisen kanssa ollessaan. Ne eivät niinkään tarjonneet aloittajalle vastausta. Mehän emme ole täsä suhdetta perustamassa :))
Hyvä että toit esiin tuon ymmärryksesi sosioekonomisista seikoista. Mä tarkoitin niillä lähinnä suurta eroa toimintakulttuureissa, arvostuksissa, asenteissa, ajatuksissa ja ehkä jopa yhteiskuntaluokan eroavaisuutta. Siis painotan sanaa suurta :)
Siis luulen nyt, että kumpikaan ei ollut vastaus mun varsinaisiin kysymyksiin. Siis, suhde on päättynyt ja tajusin uudelleen ihastumisen olevan "luonnollista" vaikka se ei johtaisikaan mihinkään, kun pohtii suhdetta, niin siinä ratkaisee toki muutkin asiat. Ihastut siis uuteen, jotta suvunjatkaminen on uudelleen mahdollista, jonkun toisen kanssa. Jos ihminen jäisi vanhan suhteen "ihastuksiin", niin aika mahdotontahan tuo olisi?
Lähinnä kysymyksissä viittasin ihmismieleen ja uteliaisuuteeni siitä. Että muuttuuko ne tunteet jotenkin oleellisesti sen ihastumisen tai rakastamisen suhteen vai säilyvätkö ne "samoina"? Jääkö se biologinen tarve sinne taustalle lisääntymisen muodossa edelleen vaikkei lapsia suunittele?
Eli toisinpäin vielä muotoiltuna, paljonko tämä biologinen "lisääntymishalu" vaikuttaa ihastumiseen/rakastumiseen ja millä tavoin ? ;)
No uusperheitähän on maa pullollaan. Jotkut antavat lisääntymisvietillä varustetun ihmisen lisääntyä ja uskovat siinä sivussa johonkin rakkauteen tms..
Järkeähän tuossa tarvitaan tässä yhteiskunnassa eikä pelkästään primitiivistä tarvetta jakaa jälkeläisiä minne sattuu?!? En itseasiassa ymmärrä tuota sinun kysymystäsi.
Niin että pysyykö kumppani uskollisena vaikka ei saisikaan lapsia juuri sen hetkisen kumppanin kanssa ja halu olisi kuitenkin kova, sitäkö ajattelit kysyä?
Tajusin aloittajan tarkoittaman kysymyksen aivan täysin!!!
Teidän vastaukset vaan ei oikein sovi siihen... :D
Mutta hitto, olen 18 v likka ja en pysty siihen vastaamaan kun ei ole kokemusta suhteista eikä sitä myöten eroista, enkä muutenkaan ole 40 -vuotias.
Haluun tietää itekki kysymykseen vastauksia!
Kun biologisessa mielessä juna on mennyt, niin ei enää jaksa rakennella uusia suhteita. Elämässä on paljon tyydyttäviä asioita, mitä kenelläkin, ja sitä oppii kuuntelemaan ja kunnioittamaan itseään paremmin kuin joskus nuorena. Sitten, kuin taivaan lahjana, voi tulla eteen ihminen, johon alkaa tuntea vetoa (elämä voi yllättää tosi monella tavalla). Ihastuminen ja ne vibat ovat ihan yhtä kutkuttavia vanhempanakin, ja ihan samanlaisia kotkotuksia niihin liittyy: odotellaan viestiä ja soittoa ja arvuutellaan, onko ihastus molemminpuolista vai ei jne. Samalla kuitenkin tajuaa, että aikaa ei ole loputtomasti tuhlattavaksi. Siksi näin vanhempana on helpompi tuoda esiin omat toiveet ja tunteet, eikä jäädä jumittaan suhteisiin, jotka eivät ota tuulta purjeisiin. Sitä tietää pärjäävänsä omillaan ja voi elää ihan tyydyttävää elämää itsekseenkin. Huonon suhteen takia ei kannata vaivautua, mutta hyvä suhde - sitä osaa arvostaa ja vaalia toisin kuin nuorempana.
Yllä oleva kirjoitti aivan totta. Mutta kun on jo tuossa 40 iässä ja vastaan tulee sattumalta se toinen Oikea niin mikä eteen? Jos ei vielä kuulostanut tarpeeksi pahalta, voinen kertoa, että toinen osapuoli ei jääne yhtään sen kylmemmäksi.
Ihan yhtä ihmeissämme olemme tapahtuneesta tunteesta. Kemiaksi kai sitä kutsutaan ;)
Ihan samat tunteet jyllää kuin nuorena alle parikymppisenä, ihan yhtä ihastunut olo, miettii koska näkee taas sen toisen, mitä pukisi päälleen yms, mutta voiko se olla totta, kun vierellä elää ihminen jonka kanssa olet ollut puolet elämästäsi, jota rakastat niin myötä-kuin vastamäessä, edelleen kuin viimeistä päivää ja samalla elät turvallista ja onnellista kumppanuutta hänen kanssaan haluamatta muuttaa mitään.
Ei sitä enää halua sisimmissään lähteä tästä, aloittaa alusta. On niin paljon liikaa painolastia, liikaa loukkaantuvia osapuolia. Ei meistä kumpikaan halua mutta tässäpä sitä ollaan pyöritty jokunen aika jo hämmästyneinä, miten lopettaa tunne?
Olen nainen 45 v ja kaksi avioliittoa takana.Ei elämässä menee kaikkki niin kuin suunittelee, ja sen toisen osapuolen toimintaan ei voi vaikuttaa.Meninnuorena naimisiin ja liittoa varjosti kuningas alkohuoli.Oli pakko irtautua tai tuhoutua miehen mukaan.Oltiin nuoria kun tavattiin ja siinä vaiheessa et tiedä miten asiat lähtee rullamaan.Toinen mies tuli sopisvasti kuvioihin, rehellesisti voin sanoa etten häntä rakastannut mutta hän oli sopivaa ja halusin vihdoin perheelämän.Mutta enhänmä sitä tajunnut.Hänellä oli omat ajatukset naisen paikasta ja kun hän oli saanut mitä halusi liiton ja lapsia niin jouduin riviin hellan ja jääkaapin kanssa.Ny tolen vapaa, en vältämättä koskaan tulee solmimaan uutta liittoa ,Osaan arvostaa vapauttani ja itsemäärämisoikeuttani ...Eli ei se elämää aina niin kuin kuvittelee ja et välttämättä voi vaikuttaa kaikeen .rakkaus ei merkitse kaikkea vaan pystyt elämäänlaadukkaan elämän myös ilman miestä..Toki olisin halunnut elä eläämäni loppuun asti saman ihmisen kanssa mutta se ei ollut mahdollista.Totta kai suhde muuttaa pitkän liiton aikana mutta se on ihmisestä kiinni mitä siitä tekee,,ja kukaan ei pysty mihinkään yksin,Sitähän sä kysyit ....
Kyllä ne tunteet ovat samanlaisia nuorena kuin näin yli 40:senäkin. Minulla on lapsi tehtynä ja eronneena rakastuin ensisilmäyksellä. Tunne oli valtavan voimakas, ensi kertaa elämässäni rakastuin näin. Tunne oli molemminpuolinen. Seurustelimme aikamme ja nyt olemme eronneet eräistä syistä johtuen. Tosiaan tunteet ovat samanlaiset kuin silloin nuorena, ehkä elämänkokemus on opettanut kärsivällisyyttä ja hidasta etenemistä suhteessa vaikka mieli velloo valtavan tunnekuohun vallassa kaiket päivät ja yöt... Rakkautta kaikille kesään :)