Pelkään tulevaa

Olen 24vuotias nainen. Opiskelut on opiskeltu ja olin töissä vuoden verran samassa työpaikassa. Sain kenkää viime kuussa ja armoton rahapula vaivaa. Ei ole varaa maksaa tämän kuun vuokraa. Lopetin kahden koirani kanssa harrastuksissa käymiset, jotta rahaa säästyisi elämiseen. En saa mistään uutta työpaikkaa, vaikka olen pitkään jo etsinyt. Joudun muuttamaan halvempaan kämppään koirien kanssa.

Pelkään tulevaa äärettömän paljon, en saa apua tai tukea mistään. Rahat loppuu eikä sitä tule mistään. Säästin keväällä rahaa tulevia opintoja varten (tarkoitus ensi vuonna mennä opiskelemaan taas) , mutta nyt nekin säästöt käytetty. Olen auttanut muita ihmisiä ja kuljettanut kavereita baariin ym paikkoihin, jotta saisin edes jotain vaivanpalkkaa, mutta ei niillä 800euroa saa. Pulloja olen kerännyt myös. Tarkoituksena on lähteä myymään vanhoja tavaroita kirppikselle.

Perse, ryhdynkö myymään itseäni että saan rahaa?!!
3205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

voi kuulostaa typerältä mutta jos sinulle ei ole rahaa elämiseen niin esim seurakunnat avustaa ihmisiä, sinun ei tarvitse olla uskonnollinen tai kuulua kirkkoon, soita ja varaa aika ja saatko työttömyyskorvausta? muista se että vaikka mikä olisi niin ensimmäisenä pitää maksaa vuokra, ennemmin sitten jätät vaikka sähkölaskun maksamatta mutta et varmasti halua ns. merkintää silloin on vaikeampi saada asunto. Älä itseäsi myy hyvä ihminen:D seurakunnalta apua hakemaan ja kerro kuinka vaikea tilanteesi on. Tee tarkka listaus mihin rahaasi kuluu ja mitä oikeasti tarvit elämiseen. Pyydä vanhemmiltasi lainaa jos mahdollista ja kirpputori on hyvä keino vaikka kaverin kanssa pöytä puoliksi niin on halvempaa

Äänestä

Jos sinulla on turhaa omaisuutta, niin myy se jos se ei jokapäiväiseen elämääsi vaikuta. hommaa uusi työ tai hommaa opiskelupaikka niin saat hitusen enemmän tukia. kyllä pystyt elämään ihan sossupummina, mutta rahan käyttö tulee olla tarkkaan laadittua. Ota itseä niskasta kiinni tavalla tai toisella ja pientä unelmanpoikasta kehiin.

Äänestä

Oletko käynyt hakemassa toimeentulotukea? Jos et vielä ole, niin suosittelen kääntymään kaupunkisi sosiaalitoimen puoleen välittömästi. Sinähän olet rahoittanut tätä järjestelmää kovien verojen kautta, joten sinulla on kyllä täysi oikeus myös hyödyntää näitä palveluja, kun selkeästi niitä tarvitset. Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elänpelossa kirjoitti:

Olen 24vuotias nainen. Opiskelut on opiskeltu ja olin töissä vuoden verran samassa työpaikassa. Sain kenkää viime kuussa ja armoton rahapula vaivaa. Ei ole varaa maksaa tämän kuun vuokraa. Lopetin kahden koirani kanssa harrastuksissa käymiset, jotta rahaa säästyisi elämiseen. En saa mistään uutta työpaikkaa, vaikka olen pitkään jo etsinyt. Joudun muuttamaan halvempaan kämppään koirien kanssa.

Pelkään tulevaa äärettömän paljon, en saa apua tai tukea mistään. Rahat loppuu eikä sitä tule mistään. Säästin keväällä rahaa tulevia opintoja varten (tarkoitus ensi vuonna mennä opiskelemaan taas) , mutta nyt nekin säästöt käytetty. Olen auttanut muita ihmisiä ja kuljettanut kavereita baariin ym paikkoihin, jotta saisin edes jotain vaivanpalkkaa, mutta ei niillä 800euroa saa. Pulloja olen kerännyt myös. Tarkoituksena on lähteä myymään vanhoja tavaroita kirppikselle.

Perse, ryhdynkö myymään itseäni että saan rahaa?!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu