Jussilla lienee sisäpiiritietoa karvan verran.
Jeppasissakn ollaan jo uutista soinin erottamisesta pohittu.
Hajoaako persukaiset tänään
21
52
Vastaukset
- tarkotikko noiden
halla-ahosten vikurointia ? Olisko niillä jo enemmistö ?
- Jos noin käy
alakaa kepulien ilonpäivät nopsaan. Sipilän siemasulla.
- Sipilä siemasee
ison osan persukaisista. Näin kävi muinoin vennamolaisuudellekin.
Sipilä siemasee kirjoitti:
ison osan persukaisista. Näin kävi muinoin vennamolaisuudellekin.
Minä vaan sanon että Juha Sipilästä ei ole vaaraa meille PerusSuomalaisille.
Sipilän johtama Keskusta häipyy pienpuolueeksi muutaman vuoden sisällä ja siihen Keskustan porukkaan ei jää kuin nuo L-positiiviset.- seteliselkärankaiset
j.jussiW-T kirjoitti:
Minä vaan sanon että Juha Sipilästä ei ole vaaraa meille PerusSuomalaisille.
Sipilän johtama Keskusta häipyy pienpuolueeksi muutaman vuoden sisällä ja siihen Keskustan porukkaan ei jää kuin nuo L-positiiviset.tunnisti jo vekku vennamo. Heitä on porukasta iso osa.
seteliselkärankaiset kirjoitti:
tunnisti jo vekku vennamo. Heitä on porukasta iso osa.
Vekulla ei ole mitään tekemistä PerusSuomalaisen puolueen kanssa.
- läts läts puolue
j.jussiW-T kirjoitti:
Vekulla ei ole mitään tekemistä PerusSuomalaisen puolueen kanssa.
Eikai kukaan haluakkaan olla persupuolueessa?
- pyydykset on
Sipilä siemasee kirjoitti:
ison osan persukaisista. Näin kävi muinoin vennamolaisuudellekin.
jo viritetty.
Loikkareita liikutellaan.
Kuuleppa Esko hyvä tätä.Päinvastoon meidän PerusSuomalaisten joukko vaan kasvaa sekä Haapavedellä että valtakunnallisesti,mutta miten on käymässä sinun vasemmistoliitolla se häypyy puoluekartalta seuraavien kolmen vuoden aikana.
- Persujen palleissa
näkyy hauskuus asuvan ja hupsuus viihtyvän. Soinin sutkauksilla naureskelaan vielä hetken.
- pettävätie
Persut taitaa olla ainoa puolue joka ei ole saanu eduskuntavaalien jälkeen mitään aikaan, muutaku höpinää vain?
- saamatonta sakkia
pettävätie kirjoitti:
Persut taitaa olla ainoa puolue joka ei ole saanu eduskuntavaalien jälkeen mitään aikaan, muutaku höpinää vain?
sen myöntää jussikin.
- persut turhapuolue
saamatonta sakkia kirjoitti:
sen myöntää jussikin.
Joo, ei jussi pysty ainakaan kieltämään!
- timo soinin pitäs
erota ja päästää vaikka aimo remes astialle.
Tuoresta jäärää tarviis johtoon. Ettei kansa kyrpiintys. - ensi tiistaista
kertovat abc:llä. Että sillon puolue ratkijaa.
- pahalta näyttää
ja tunkio haisee.
- Ei taija löytyä
sellasta erikeepperiä ,jolla persupuolue kasassa pysyis ?
- maton alle lakaise-
malla paiseet vain muhivat ja suurenevat. Hakkarainen ,halla-aho ,hirvisaari jne....
- soinin aika on
lopuillaan ,kuka vallan kaappaa ?
- Ennen syksyn
vaaleja ehtii paljon tapahtua.
- Kovasti tuntuu
ätisevän Kajjaanissa tännäänki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652