Todella rasittava anoppi

tinttarellapus

2,5v poikamme tekee vielä kakat vaippaan, käy kuitenkin kotona ollessaan potalla pissalla jos vain muistaa hänet sinne viedä eikä kotona pidä vaippoja, muuten kuin kakatessa. Kakkaamisen kanssa on ollut ongelmia, mm. todella sitkeä ummetus, joka on nyt onneksi helpottamassa, joten olen ollut vaan tyytyväinen jos saa kakat tehtyä ilman verta ja itkua edes vaippaan, enkä ole potalle vaatinut.
Anoppini mielestä lapsen kuitenkin pitäisi jo olla kuiva ja täysin vaipaton. Jos olemme anoppilassa vierailulla ja poika tekee kakat vaippaan, niin siitä alkaa jumalaton meteli kuinka nyt haisee joka paikassa ja on tuuletettava ja anoppi ei voi hengittää kun on niin paha haju ja kyllä nyt tuon ikäinen jo pitää pönttöön kakat tehdä ja hillitön jeesustelu asiasta. Poikaa hävettää ja itkettää ja vaikka olen sanonut, ettei mummin kommenteista kannata välittää niin nyt hän usein kyselee, että haiseeko pahalta. Mulla on äitinä kurja olo tästä ja välillä mietin, että pitäiskö anoppilassa vierailut jättää kokonaan siihen asti, kunnes lapsi on ohittanut vaippavaiheen kokonaan.
Kieltämättä viime episodin tapahtuessa oli aika hilkulla, etten tintannut kuonoon koko anoppia, joka on muuten ammatiltaan perhepäivähoitaja....

9

760

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mammmmutti

      Oi ei, todella inhottava tapaus. On todella harmi, kun lapsella on ummetusta. Hienoa että poika pystyy nyt kakkaamaan edes vaippaan. Lapselle jää helposti traumoja ja pelkoja kakkaamisen suhteen, jos se on kivuliasta ja saattaa hyvinkin käyttää vaippaa siihen vielä jonkin aikaa. Kyllä se sitten aikanaan jää pois, sitten kun lapsi on siihen valmis. Sano sille anopille suoraan että lakkaatte käymästä heillä, jos ei hän voi hyväksyä tilannetta. Tai pane mies asialle! Lapsiparka luulee tekevänsä väärin kun ylipäätään kakkaa.
      Kyllä se vaippa aikanaan jää. Pääasia ettei lasta moitita siitä. Voimia!!

    • Kesä & 2v = vaipaton

      Kannattaa pitää huolta lapsen terveellisestä ruokavaliosta ja riittävästä veden juonnista. Ei nimittäin ole lainkaan normaalia, että 2,5 vuotiaan ulostamisen yhteydessä tulee verta!
      Tosiasiassa ummetuksesta kärsivän on vaikeampi ulostaa vaippaan kuin pönttöön/pottaan. Kokeilkaapa äipät itse pusata hyvin istuvaan vaippaan kovahkoa jöötiä. :D

    • tinttarellapus

      Sitäkin mä olen miettinyt, mutta ilmeisesti saa vaipan kanssa paremman asennon kuin potalle, istuvaan asentoon ei suostu ollenkaan jos kakka on kovalla. Itku ja huuto tulee ja sattuu. Mut meillä noi vaipat on kieltämättä vähän väljiä.
      Ja joo, kyllä vaan on normaalia, että peräaukon seutuvilta tulee veriraitoja kakan mukana vaippaan jos ummetus on oikein pahana. Jos verta tulee enempi, esim. peräpukamien aiheuttamana, niin silloin on eri asia.
      Mut kyse oli nyt tässä enempi tuon anopin asenteesta ja siitä, miten tuollaiseen fanaattisuuteen pitäisi suhtautua. Poika teki välissä jo kiltisti pissat pottaan, kävi itsekin vessassa omatoimisesti.. Nyt tuon anoppiepisodin jälkeen on siivottu pissoja matoilta ja lattioilta ja potalle ehdottaminen aiheuttaa hillittömän itkuraivokohtauksen. Oisko tällä jotain tekemistä tuon lapsen haukkumisen kanssa jota anoppi niin mieluusti harrastaa....?

      • mamilaine

        Luultavasti asialla on yhteys anoppisi toimintaan. Lapsi reagoi todella herkästi sellaiseen käytökseen, ja monilla lapsilla kakka/pissa ongelmat johtuvat pelosta tms. Ja meillä poika kärsi ummetusta kahden vanhana. Mikään ei auttanut. Lääkäri määräs monia lääkkeitä, mutta ei. Pikkuhiljaa ummetus alkoi helpottaa, mutta vielä neljän vanhana teki asiat vaippaan, yksin eri huoneessa nurkassa, kun oli siitä kakkaamisen kivusta jäänyt pelko. Ajan myötä vaippa jäi pois ja kakkaaminen alkoi sujua pönttöön. Älä anna anoppis pahentaa asiaa. Pojalla on jo tarpeeksi hankalaa, kun luultavasti pelkää vielä koko kakkaamista. Kaikki ajallaan. :) tsemppiä.


      • Kesä & 2v = vaipaton

        Tarkoitin, että ei ole normaalia, että 2,5 vuotias kärsii niin pahasta ummetuksesta, että ulostamisen yhteydessä tulee verta. Tuo on kyllä totta, että kakkaamisen voi onnistua erilaisessa asennoissa paremmin.

        Luultavasti lapsi pelkää kakkaamistä nyt niin paljon, että ei kakkaa silloin, kun ulostamistarve tulee, mikä puolestaan pahentaa ummetusta. Anopin asenne varmasti lisää kakkaamispelkoa. Pitäkään taukoa anoppivierailuissa, kunnes kakka tulee pottaan, niin ei anopinkaan tarvitse kärsiä hirveistä hajusta ja tuulettaa. Ei kyllä varmaankaan ole yhtään mieltä ylentävää viedä pientä anopin haukuttavaksi. :(

        Itse en ole laittanut 2 - 2,5 vuotiaalle kesällä vaippaa ja hyvin nopeasti lapsi kyllä huomaa, että on ikävää olla pissat ja kakat tavallisissa pikkuhousuissa. Jos vanhemmat kovasti pelkää maatopyykkiä tai auton turvaistuimen kastumista voi hankkia pari kestovaippaa ja käyttää niitä ilman lisäimuja. Ajavat epämukavuudessaan tuolloin saman asian kuin märät pikkarit.

        Mutta teillähän lapsi siis osaa jo mennä vessaan, joten siis vesivahinkoja ei enää satu, vaan enemminkin tämä kakkaamistapahtuma on ohgelmana. Tekisin kaikkeni, että ulostemassa säilyisi (ulostamistarpeen laiminlyönnistä huolimatta) pehmeänä. Juotavaksi paljon vettä, ei valkoista vehnää, ei sokeripitoisia juomia eikä muutoinkaan sokeria (vaikka eihän nämä kyllä kuulukaan taaperoiden ruokavalioon). Päärynä löysentää joidenkin vatsaa ja banaani taas puolestaan kovettaa. Luumujen mausta harva lapsi tykkää ja nämä ruuansulatusjugurtit ovat ainakin hirmuisen makeita. Mutta kaikkea kannattaa kokeilla. Tsemppiä uudelleen pottaharjoitteluun.


    • tinttarellapus

      Kiitos rohkaisevista sanoista, enempi tässä tosiaan turhauttaa tuo anopin asennoituminen ja moukuminen lapselle tästä asiasta, kun heidän puolen suvussaan ei ummetusta ole, niin tuskinpa on mitään käsitystä millainen vaiva on kyseessä. Oman äitini puolelta tulee meillä tällainen kiusallinen vaiva perinnöllisenä, tosin mä olen itse päässyt aika vähällä sen hoidossa. Eli tiedossa on nuo ummetusta ehkäisevät toiminnat ja ruokavalio, meillä muuten pojalle maistuvat luumut ihan sellaisenaan, sekä tuoreena että kuivattuina ja myös liotettuna syö niitä. Apua on ollut satunnaisesti, mutta satunnaista on tuo ummetuskin, toivon että ois vaan joku kehitysvaihe. Nyt on hiukan jo helpottanut, viimeksi käytettiin apuna neuvolan suosituksesta Pegorion-jauhetta, josta apu löytyikin. Meillä tosin ei tarvinnut kuuria, vaan yhden annoksen kun aamulla antoi niin illasta sai kakat tulemaan ja suht pehmeänä. Mutta haluaa yhä tehdä ne vaippaan, enkä ole tästä vielä huolissani, kyseessä kuitenkin vasta taapero.
      Nyt on saatu taas vessatoiminnot pelaamaan, mutta ei suostu potalla käymään kuin äidin kanssa. Tosin jos isän kanssa on kotona, niin käy ihan itsekseenkin potalla, osaa laskea housut ja pissata pottaan sekä myös pyyhkiä itse. Tästä olen kyllä todella ylpeä.
      Nyt ollaan taas menossa juhannuksen viettoon anoppilaan, oikein jo hirvittää että mitä jos kakat tulee taas siellä vieraillessa, on ollut pari päivää taas tekemättä. :/ Pitääkö mun ruveta syöttämään laksatiiveja hyvissä ajoin ennen anopille menoa, että tietää varmasti ettei siellä sitten enää kakata... huh huijaa. En viittis tän takia välejä pistää poikki, kun muuten ovat lapsirakkaita, mutta tää on nyt kuitenkin aika iso asia lapsen kehityksen kannalta, ainakin mun mielestäni. Ja tällanen vaan viivästyttää vaipattomuuteen siirtymistä.

      • Mun mielestä

        Koska teillä pottatouhut sujuu jo noinkin hyvin, älä osta enää vaippoja! Lapsella menee vain pää sekaisin, kun välillä on vaipat ja välillä käydään potalla.


    • jokunnen

      Kokeilkaa levolacia, meillä auttoi se vähän.

    • GrazyHamstr

      Nii mitä jos näyttäis lapselle koko ajan että alkaa olla vaipat vähissä ja sitten ne vaan loppuu ja mainittee siitä mut ei kiinnitä lapsen vessa hommiin ns. huomiota jos se siten vahingossa kävis pottaan tekemässä.. meinaan että mun kaverin lapsi sai ummetusta ja ku se oli jo helpottanu niin ei siltikään suostunu käymään kakalla mut sitten ne päätti ettei kiinnitä asiaan mitään huomiota niin sitten tyvär alko vaan ittekseen käymään kakalla..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2254
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      25
      1028
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      962
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      54
      873
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      873
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      126
      853
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      773
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      753
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      749
    Aihe