http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/kylma todellisuus iski vasten nokian kasvoja/a816903
Strategia ei toiminut toivotusti
Useat tekijät ovat vieneet yhtiön kuitenkin entistä vaikeampaan tilanteeseen.
Nokian strategia ei ole Woodin mukaan yksinkertaisesti toiminut toivotulla tavalla. Windows Phonea käyttävien puhelinten myynti ei ole ottanut tuulta alleen tarvittavissa määrin, Symbian-puhelinten myynti on pudonnut nopeasti ja edes peruspuhelimetkaan eivät enää vedä.
Älypuhelinten näkymät ovat tällä hetkellä kohtuullisen synkkiä kaikille muille toimijoille markkinoilla paitsi Samsungille ja Applelle.
”Markkinat ovat erittäin vaikeat. Applen ja Samsungin sekä kappalemäärissä että voitoissa ottama kuristuslenkki jättää muille vain muruja”, analyytikko Pete Cunningham tutkimusyhtiö Canalysista sanoo.
Myös Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop tunnusti tämän eilen. Elop myönsi, että Nokialla on ollut vaikeuksia murtaa sitä voimaa, joka Androidilla ja Applella on vähittäismyynnissä.
Windows on niin tukevasti hirttoköydessä, että Nokialla ei ole enää mahdollisuuksia. Linux on vallannut maksullisen softan markkinat ja korvannut ne avoimella, ilmaisella alustalla. Näin tulee käymään kaikessa maksullisen softwaren maailmassa, koska ilmainen on kaikille paras hinta. Tulevaisuus kuuluu ilmaisille, avoimille standardeille.
Android ja Apple hirttävät Nokian markkinat kuoliaaksi
Nokia kuolee
2
56
Vastaukset
- Aina on mahdollisuus
>...Nokialla ei ole enää mahdollisuuksia.
Kaikki riippuu halusta. Äkkiä eroon Elopista ja windowsista niin vain taivas on rajana tulevaisuudessa. - Görlitz
Noose on the neck of Nokia and no hope at all.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668