Mistä oireet johtuvat?

Sekava olo..

Olen ollut elämäni ensimmäiset n. 9 viikkoa nyt vesiselvänä. Minulla alkoi olemaan jo vuoden alusta todella epämiellyttäviä henkeä ja kehoa raastavia oireiluja..

Oloni on ollut kuin olisin kokoajan kamapäissä/lääkkeissä/kännissä, tuntuu kuin olisin jotenkin jossain ihme olotilassa.. Kävellessä tämän huomaa erityisesti.

Sitten minulla oli siis tuosta vuoden alusta yhdessä vaiheessa todella ylivoimainen kausi.. Kuvailen sitä vaikka näin: Kun kauhuelokuvissa on tapahtumassa jotain todella pelottavaa ja sydäntä pysäyttävää, ja sitten vielä semmoinen kohta elokuvassa, missä joku pakenee jotain todella sairasta ja pelottavaa, niin minulla on noiden kahden tunteen järkyvvätän hirveä pelottava tunne.. Siis niin sairaanloisen pelottava tunne että isona miehenä meinaan lyödä pään seinästä sisään ja viiltää kurkun auki kun tuntuu välillä että NYT TAPAHTUU jotain todella sairasta..

Mutta nyt noita SAIRAIMPIA kauhuelokuva sairauks tunteita ei ole ollut vähään aikaan.. Sen sijaan minä pelästyn JOKAISTA ääntä todella todella paljon.. Ja kaikki mahdolliset äänet mitä kuulen, varsinkin äkilliset ja kovat äänet, meinaavat pysäyttää minun pumppuni ja on TODELLA epämiellyttävä olo niin psyykkisesti kuin fyysisesti..´

Ja siis pelkästään kaikki pääni sisälle tulevat ärsykkeet, tai lähinnä äänistä, tuntuu että ne on jotenkin todella ylivoimaisia.. Puheet kuullostaa niin kovalta ja esineiden osuessa johonkin, kuullostavat niin kovalta ja jotenkin kauhistuttavalta ja epämiellyttävältä, että tekisi mieli iskeä puukko rintaan kun tuntuu niin epämiellyttävältä.. Mutta en lyö sitä puukkoa rintaan kun kyllä nuo silti jotenkin kestää ja niihin on kai tottunut.. Mutta siis kaikki ääni ärsykkeet varsinkin, jos vaikka parvekkeella käväisen istumassa, tuuli, puiden kohina, lentokoneiden törinä ja kaikki tuntuu siltä että niihin pitää jotenkin keskittyä ja ne tuntuu voimakkailta ym.. Ja esimerkiksi kaikki kovaa ääntä pitävät hyönteiset mitkä pörisee vierestä niin tuntuu kuin sydän lähtisi rinnasta irti..

Ja jos vaikka kääntelen katsettani / päätäni eri suuntiin, tuntuu kuin kaikki tapahtuisi jotenkin "vammaisesti" tai hirveän työstäen.. Jotenkin ehkä kuin kroppani menisi edeltä ja sitten minun tietoisuus tai katse jotenkin tulisi todella jälkijunassa sekavana..

Hmm.. En nyt tiedä missä järjestyksessä asioita tuli ja mitä unohtui sanomatta ja mikä kuullosti sekavalta tai vaikeasti ymmärrettävältä.. Eli en tiedä onko tämä vain pahenemaan päin, ei tämä ainakaan missään nimessä ole lievittynyt.. Paitsi tosiaan tuolta jostain alkuvuodesta kun oli ne TOOOOOOOOOOODELLLLLLLLLA hälyttävät kauhuelokuva skenariot niin sellaista ei ole NYT ollut.. En tiedä..

Ja elämäni ensimmäisillä 9 vikkoa vesiselvänä tarkoitan että siis olen käytännössä pienestä pojasta lähtien läträillyt päihteiden kanssa.

Ja kun sanoin että näihin oloihin on tottunut niin ei niihin siis todellakaan ole TOTTUNUT vaan.. niihin on vain tottunut..

Ja jos tämä selväpäisyydestä johtuu niin miksi tämä on vain käytännössä pahentunut, ei ainakaan helpottunut?

Unohdin lisätä että kaikki liikkuvat ärsykkeet tuntuu kanssa jotenkin oudoilta.. Tai että voin sivusilmällä nähdä että joku liikkuu jossain tai näen jonkun liikkeen tai jonkun ihmismäisen hahmon liikkuvan, mutta sellaista ei tietenkään ole kun olen yksin..

Ja sitten sivusilmällä jos näen jotain pieniä esineitä jossain, vaikka pöydällä tai lattialla, niin pelästyn että mikä örkki tai elukka siinä liikkuu, mutta sitten kun katson sitä, se onkin vain joku pölypallo ja joku asia mikä ei todellakaan edes liiku..

Ja jos katson ulos niin voin pelästyä jonkun vaikka kasvin liikahtaessa, että siinä on joku ihminen ym..

Mistäköhän voisi johtua?

Sama kirjoitus on osastolla YLEISTÄ MIELENTERVEYDESTÄ.

2

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sekava olo.

      Osaako kukaan kertoa?

      • Sekava olo.

        Mitä täällä pitää tehdä että joku vastaa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe