Muuttofirma

Turkulainen VS –muutto on huonoin muuttofirma jota olemme ikinä käyttäneet. Ensiksi, olivat myöhässä yli tunnin. Toiseksi he olivat hitaita kuin etanat, muutto ei ole meillä ikinä noin kauan vaikka on muuttomiehiä ollut vähemmän. Kolmanneksi laskuttivat ihan miten sattui ja hyvin huono maku jäi siitäkin. Ikinä ei ole muutto maksanut noin hulppeita summia. Neljänneksi, yhteydenottoihin ei vastata. Viidenneksi, rikkoivat tavaroita, eivät edes pahoitelleet. Ja muuttomiehet kehtasivat valittaa tavaroiden painosta ja firman johtaja pyysi vielä Facebookissa suosittelemaan. Huh huh mitä toimintaa. Ei enää ikinä kyseistä firmaa, enkä sitä kenellekään suin surminkaan suosittele. Olemme muuttaneet yli 15 kertaa ja vaikeistakin paikoista. Nyt kaikkein helpoin muutto tuli kaikkein kalleimmaksi ja vei aikaa eniten.
12194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Juu ei kyllä minullakaan ole hyviä kokemuksia tuosta puljusta. Heidän FB-sivunsa vaan tuntuu olevan täynnä positiivista kommenttia, itse pistin sinne negan, mutta mahtavatko puhdistaa...

Äänestä

"Yli 15 muuttoa"kertoo jo ihmisestä paljon!
Elä niin,ettet saa jatkuvasti häätöjä niin saat asua yhdessä paikassa...

Äänestä
  • Muuton syy ei tarvitse olla häätö.Elämäntilanteet voi vaihdella ja jotkut ihmiset vain tahtovat nähdä elämässään enemmän kuin yhden paikkakunnan.Kaikki ei ole mustavalkoista.Ei edes itse elämä.

    Äänestä

  • Eihän se ole edes paljo. Itse olen muuttanut 8 kertaa ja elämä on vasta puolessavälissä ja kahdessa paikassa olen kummassakin asunut 12 vuotta.

    Äänestä

  • Eipä se aina kirjoitti:

    Muuton syy ei tarvitse olla häätö.Elämäntilanteet voi vaihdella ja jotkut ihmiset vain tahtovat nähdä elämässään enemmän kuin yhden paikkakunnan.Kaikki ei ole mustavalkoista.Ei edes itse elämä.

    Seepra on.

    Äänestä

  • elämä heittelee kirjoitti:

    Eihän se ole edes paljo. Itse olen muuttanut 8 kertaa ja elämä on vasta puolessavälissä ja kahdessa paikassa olen kummassakin asunut 12 vuotta.

    Mistä tiedät, että sulla on elämää jäljellä saman verran kuin on kulunut??

    Äänestä

  • elämä heittelee kirjoitti:

    Eihän se ole edes paljo. Itse olen muuttanut 8 kertaa ja elämä on vasta puolessavälissä ja kahdessa paikassa olen kummassakin asunut 12 vuotta.

    Yli 15 on paljon enemmän kuin 8kertaa!Olet puolessa välissä elämääsi!?Mistä ihmeestä sen tiedät???Jo huominen kaiken muuttaa voi ja elämäsi loppu...

    Äänestä

  • Mitä se siis kertoo. Sinusta tuo teksti kertoo ettet tainnu äidin helmoista olla vieläkään muuttanut

    Äänestä

niinhän se on että pers aukiset hipaheikit muuttavat vähän väliä.Näköjään sossusta saa nykyään apua jopa muuttofirman palkkaamiseen.Pikku vinkki yhteiskunnan loisille.Menkää töihin ja maksakaa asumisenne ihan itse.Ei tarvii parkua muuttofirmoja eikä vuokran antajia sillä niiden vikahan se on että ette pysty vuokrianne maksamaan.

Äänestä

itse olen muuttanut 12 kertaa ja viimein suurempaan(900neliö)taas.
muutot menneet ok! (eikä sossu matkassa!)

Äänestä

Anna kunnon työtä niin mennään heti, vai luuletko että niitä työpaikkoja puiden oksilla kasvaa. Aivan turhaa syyllistämistä täällä taas.

Äänestä

Miten häädöt ja sossu liittyy tähän mitenkään. Kai sitä nyt muuttaa saa kuin tahtoo. Itsekin muuttanut joku 10 kertaa ja joka kerta omasta tahdosta kun on vaan kaivannu vaihtelua elämään. Jotkut vaihtaa kampauksia toiset autoja ja kolmannet asuntoja ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei tätä kirjoitti:

Turkulainen VS –muutto on huonoin muuttofirma jota olemme ikinä käyttäneet. Ensiksi, olivat myöhässä yli tunnin. Toiseksi he olivat hitaita kuin etanat, muutto ei ole meillä ikinä noin kauan vaikka on muuttomiehiä ollut vähemmän. Kolmanneksi laskuttivat ihan miten sattui ja hyvin huono maku jäi siitäkin. Ikinä ei ole muutto maksanut noin hulppeita summia. Neljänneksi, yhteydenottoihin ei vastata. Viidenneksi, rikkoivat tavaroita, eivät edes pahoitelleet. Ja muuttomiehet kehtasivat valittaa tavaroiden painosta ja firman johtaja pyysi vielä Facebookissa suosittelemaan. Huh huh mitä toimintaa. Ei enää ikinä kyseistä firmaa, enkä sitä kenellekään suin surminkaan suosittele. Olemme muuttaneet yli 15 kertaa ja vaikeistakin paikoista. Nyt kaikkein helpoin muutto tuli kaikkein kalleimmaksi ja vei aikaa eniten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu