VL-säännöt

Tv on kiellettyjen listalla.
Säännöissä kielletään myös vääräuskoisten kanssa oleskelu.
Säännöt kieltävät naista ottamasta esimiesasemaa. Tämän johdosta yhdessäkään lestadiolasiessa perheyrityksessä ei ole nais toimitusjohtajaa. Se on kiellettyä.
Aikaisemmin myö sradio oli kiellettyä, nykyään se on sallittua.
Eli sääntöjä on vaikka kuinka paljon.
Säännöt kieltävät nuoria pukeutumaan muoti vaatteisiin. Meikkaaminen on kiellettyä. Nykyään myäs korvakorut. Ne on aikaisemmin joskus olleet sallittuja.
Hiuksia ei saa laittaa eikä värjätä. Nykyään kyllä aletaan sallimaan naisten kihartaa hiuksia.
Nuoret eivät saa kunnella maallista musiikkia, ainoastaan omasta kaupasta ostettu hengellinen musiikki sallitaan
221883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

onnee vaa teillekkin

Äänestä
  • sallin mun nauraa sun "listalle" ;D

    Äänestä

  • voevoe kirjoitti:

    sallin mun nauraa sun "listalle" ;D

    Joka sanoo, ettei lista pidä paikkaansa. Perustelkoot kohdan minulle. Minun saamani tiedon mukaan kaikki listalla olevat asiat ovat VL-liikkeen jäseniltä kiellettyjä. VAI?

    Äänestä

Sulla on melkoinen lista asioita jotka eivät ole ihan noin!!voisitko ottaa asioista selvää, mikä on totta ja mikä ei!ennenkuin levität tuollaisia juttuja??!

Äänestä
  • Voisitko kertoa,mikä listalla olevista asioista ei pidä paikkaansa.
    Toisin sanoen kerro ne kohdat, joita VL- uskova listaltani saa tehdä.

    Äänestä

  • Ihmettelen?? kirjoitti:

    Voisitko kertoa,mikä listalla olevista asioista ei pidä paikkaansa.
    Toisin sanoen kerro ne kohdat, joita VL- uskova listaltani saa tehdä.

    Meneppä katsomaan professorin tielle kuinka monella on tukka laitettu ja kuinka moni pimatsu kulkee napa paidassaan ei erota muista kuin meikkaamattomuudesta ja siitä että eivät ole aivan räkäkännissä.

    Äänestä

  • voi voi kirjoitti:

    Jos ei saa meikata ni saako kulkea napapaidassa? tai tukka laitettuna? eiks ne ole ihan samoja asioita kun meikkauskin?

    Äänestä

Vl:t haluavat kunnioittaa yhteiskunnan asettamia lakeja. Me haluamme välttää syntiä. Me haluamme säilyttää uskon ja hyvän omantunonnon. Kaikkea mitä raamatussa sanotaan synniksi, me haluamme välttää. Vl: lla ei ole ainoatakaan sääntöä, varsinkaan nuita sinun esittämiä asioita. Meidän piirissä on yhteisesti tultu joissakin asioissa siihen johtopäätökseen, että ei ole hyvä käydä esim urheilukilpailuissa ja elokuvissa, koska sellaisiin tapahtumiin liittyy monia asioita, jotka eivät ole uskon säilyttämisen kannalta siunauksellisia. Me emme halua, että kiintyisimme liiaksi maailman tapoihin, jotka aiheuttavat liiallista kiintymistä ja voivat tulla liian tärkeiksi ja uskon esteeksi.
Kommentteja sinun väitteisiisi:
- Uskovaiset elävät maailmassa yhdessä muiden ihmisten kanssa ja ovat "maailman suolana" niinkuin raamatussa sanotaan.
- Uskovaisia naisia on varmasti hyvinkin korkeilla paikoilla yhteiskunnassa(kansanedustajana , ylilääkäreinä, professoreina) Luonnollisesti moni on kotiäiti, sillä me haluamme kasvattaa lapset kristillisten arvojen pohjalta ja meillä on monesti isoja perheitä.
- Radio on ollut aina uskovaisissa kodeissa.
- Uskovaiset pukeutuvat myös muodin mukaan, mutta on katsottu uskon kannalta hyväksi, että pukeutuminen olisi ns. hyvän maun mukaista , ettei pukeutumisen tarkoitus ole herättää kanssakulkijoissa esim. lihan himoja. Liiallisen kaunistautumisen ja ihmisruumiin eli jumalan kuvan yletön koristelu on katsottu olevan jumalan luomistyön halventamista. Ihmis ruumis on jumalan täydellinen luomistyö.
- Musiikkiin liittyy yleensä sanat ja oheiskulttuuria, jossa monesti halvennetaan jumalan sanaa. Tanssimusiikkiin liittyy monesti vapaiden suhteiden ihannointi. Sanoitukset saattavat olla yhteiskunnan tai jumalan sanan vastaisia. Klassinen musiikki on koettu hyväksi.
Meillä ei ole sääntöjä, vaan me haluamme pysyä uskomassa. Me haluamme välttää niitä paikkoja, jossa sielunvihollisella on helppo vietellä syntiin. Vanhojen uskovaisten neuvot ovat arvossa meidän keskuudessa. Heillä on kokemusta uskomisen kilvoittelusta. Me haluamme vapaina armolapsina vaeltaa niin ettei sielunvihollinen saisi meitä houkuteltua epäuskoon. Sääntöjä meillä ei ole eikä lakia, sillä me emme ole lain alla vaan armon alla.

Äänestä
  • eikä mm. autokaan.
    Korviksista on tullut huomautuksia seurakunnan
    vanhimmilta ja 80-alussa SRK antoi käskyn
    paikallisseurakunnille että ne muutamat joilla
    televisio vielä kotonaan oli, oli hoidettava
    kuntoon.
    Miksi valehdella itselleen ettei sääntöjä kerran
    ole, kun niitä tosiasiallisesti on. Ostappa telkkari ja kerro siitä ystävillesi ja seuraa mitä tapahtuu ja tule sitten sanomaan onko sääntöjä vai ei.

    Äänestä

Puuttumatta nyt siihen, että ovatko nuo lestadiolaisille sääntöjä vai eivät, niin olen sitä mieltä, että nehän olisivat ihan terveellisiä noudattaa meille kaikille. Muodin perässä juokseminen, TV:n katsominen ja moni muukin asia, ovat melko turhaa ajanhaaskausta, ja lisäksi saavat helposti liian suuren merkityksen ihmisen elämässä. Jopa ei-uskovat myöntävät sen. Mutta täällä vaan toiset uskovat kitisevät siitä lestadiolaisille, ja pitävät pahana. Vain silloin se olisi paha, jos sen väitettäisi olevan pelastumisen edellytys. Minun ymmärtääkseni lestadiolaisetkaan eivät sellaista väitä?

T: Tiinaliina

Äänestä
  • ja kärysin siitä. Kylläpä kuului kommenttia että asiat ei ole kunnossa ja taivaaseen ei tällä menolla päästä. Kun en nöyrtynyt koska en asiassa
    nähnyt väärää, haettiin lisävahvistuksia.
    Kyseinen lähisukulainen joka laittoi härdellin
    liikkeelle suhtautuu nyt varsin väkinäisesti
    ja pidättyvästi mustaan lampaaseen. Ei edes riittänyt että telkkaa ei enää ole vaan pitäisi
    (teko)parannusta ruveta vääntämään. Että kylläpä toisinaan lojaliteetti liikettä kohtaan on jopa
    verta sakeampaa.

    Äänestä

  • vl-kulkuri kirjoitti:

    ja kärysin siitä. Kylläpä kuului kommenttia että asiat ei ole kunnossa ja taivaaseen ei tällä menolla päästä. Kun en nöyrtynyt koska en asiassa
    nähnyt väärää, haettiin lisävahvistuksia.
    Kyseinen lähisukulainen joka laittoi härdellin
    liikkeelle suhtautuu nyt varsin väkinäisesti
    ja pidättyvästi mustaan lampaaseen. Ei edes riittänyt että telkkaa ei enää ole vaan pitäisi
    (teko)parannusta ruveta vääntämään. Että kylläpä toisinaan lojaliteetti liikettä kohtaan on jopa
    verta sakeampaa.

    Miksi sinä hyvä mies menit telkkarin ostamaan. Ei sitä olis kyllä kannattanut ostaa. Harmiahan siitä sulle vaan tuli.
    Ne televisio-ohjelmat on niin jonninjoutavia, ettei niitä kehtaa kauvaa katella.
    Sitte joutuu vielä kalliin luvan lunastamaan joka vuosi turhauttavasta viihteestä.
    Uskovaiset hyväksyy tietokoneen, mistä voit katsella tarpeeksi ja mikä on paljon kehittävämpi ja mielenkiintoisampi vempele, kuin telkkari.

    Televisiota ei ikinä tulla hyväksymään uskovaisten koteihin.
    Mikä on aikanaan katsottu pahaksi, sitä ei tietenkään haluta perua, koska silloinhan pitäisi myöntää tehneensä erehdyksen.
    Tietokonetta ei ole uskallettu julistaa sontaluukuksi, koska se on tärkeä kapistus nykyaikana.
    Televisio sen sijaan on joutavanpäiväinen kapistus, mitä ilman tulee oikein hyvin toimeen.

    Äänestä

  • reinhard kirjoitti:

    Ei ole telkkaa enää.
    En silti ymmärrä mitä vikaa siinä on.
    Itsellä toimii kontrolli ainakin mitä siitä katselin.

    Äänestä

on tuo sun viestisi. Tänään taas kontaktoin vl-toimitusjohtaja naista.Omakin vaimoni on toimitus
johtajana parhaillaan. Jumalan valtakunnassa on oikein hyvä tasa-arvo!

Äänestä

Jos ihminen on syntynyt uudesti ylhäältä, ts täyttynyt Pyhällä Hengellä hänellä on sydämmessään pelastusvarmuus, rauha, ilo, Kristuksen vapaus vain muutamia mainitakseni. Silloin kaikki ulkonainen koreus ja hienous menettävät merkityksensä, ne tuntuu aivan joutavalta ja turhanpäiväiseltä sen onnen ja autuuden rinnalla jonka hän on saanut sydämmeensä saadessaan kokea pelastusvarmuuden.

Äänestä
  • Jos ihminen on tarpeeksi sekaisin niin silloin kaikki ulkonainen koreus ja hienous menettävät merkityksensä, ne tuntuvat aivan joutavilta ja turhanpäiväisiltä.

    Äänestä

Ei ihan pidä paikkaansa tuo lista, esim. kyllä naiset voivat olla johtavassa asemassa. Radio ei koskaan ole ollut kielletty, TV kylläkin. Lestadiolaisilla on kyllä käytännössä säännöt joita on noudatettava, vaikka he niitä ohjeiksi kutsuvat. Jos näitä "ohjeita" ei noudata, edessä on hoitokokous ja jos ei auta, hylätään jäsen yhteisön ulkopuolelle. Tästä on ihan omakohtaista kokemusta perhepiirissä.

Äänestä
  • Nii sun perhepiirissä älä yleistä!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Nii sun perhepiirissä älä yleistä!

    Nuo hoitokokoukset eivät ole kenenkään yksittäisen perhepiirin sisäisiä asioita vaan hoitokokoukseen kutsutaan (tietysti jonkin muun kuin kyseisen henkilön/perheen toimesta) paikallisen rauhanyhdistyksen jäseniä joissa on yleensä puhujia ja muita "silmää tekeviä" ja sitten aletaan riepottelemaan asioita. Hoitokokous voi olla "uhrin" kotona tai rauhanyhdistyksellä ja ne voivat kestää pikkutunneille asti, asioista riippuen.

    Äänestä

  • jape kirjoitti:

    ns. negatiiviset hoitokokoukset ovat loppunee4t 1980 luvulla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ei
    ole kristillisyydessä nähty tarvetta hoitokokouksille. Asiat on puhuttu kahden kesken tai hyvin harvoin kolmen henkilön läsnäollen. Kristuksen kirkkolaki ei ahdista, vaan vapauttaa!

    Äänestä

  • al Karahwi kirjoitti:

    sitten on tarvetta uskontojen uhrien tukiryhmille tms.

    Äänestä

  • al Karahwi kirjoitti:

    ns. negatiiviset hoitokokoukset ovat loppunee4t 1980 luvulla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ei
    ole kristillisyydessä nähty tarvetta hoitokokouksille. Asiat on puhuttu kahden kesken tai hyvin harvoin kolmen henkilön läsnäollen. Kristuksen kirkkolaki ei ahdista, vaan vapauttaa!

    Mietippäs tätä:

    1) Hoitokokouksia oli, seurakunta oli oikeassa
    Johtopäätös: Seurakunta on nyt väärässä.

    1) Hoitokukouksia ei ole, seurakunta on oikeassa.
    Johtopäätös: Seurakunta oli väärässä.

    Lopputulos: Seurakunta ei ole erehtymätön

    Ja sitten on ihan turha väittää että liikkeellä olivat yksityishenkilöt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmettelen?? kirjoitti:

Tv on kiellettyjen listalla.
Säännöissä kielletään myös vääräuskoisten kanssa oleskelu.
Säännöt kieltävät naista ottamasta esimiesasemaa. Tämän johdosta yhdessäkään lestadiolasiessa perheyrityksessä ei ole nais toimitusjohtajaa. Se on kiellettyä.
Aikaisemmin myö sradio oli kiellettyä, nykyään se on sallittua.
Eli sääntöjä on vaikka kuinka paljon.
Säännöt kieltävät nuoria pukeutumaan muoti vaatteisiin. Meikkaaminen on kiellettyä. Nykyään myäs korvakorut. Ne on aikaisemmin joskus olleet sallittuja.
Hiuksia ei saa laittaa eikä värjätä. Nykyään kyllä aletaan sallimaan naisten kihartaa hiuksia.
Nuoret eivät saa kunnella maallista musiikkia, ainoastaan omasta kaupasta ostettu hengellinen musiikki sallitaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu