Minkä valitsen?

15123

Hain kotikaupunkini yliopistoon kolmeen eri koulutusohjelmaan: yhteiskuntatieteisiin, ympäristötieteisiin ja tietojenkäsittelyyn. Tänään sain tiedon, että minut on hyväksytty ympäristötieteisiin ja täten korkeakoulupaikka on jo varma vaikkei kahdesta muusta tuloksia olekaan vielä tullut.

Todennäköistä on, että pääsen myös tietojenkäsittelyyn mutta yhteiskuntatieteisiin pääsy vaatisi melkoista onnea ja täydellistä onnistumista pääsykokeessa, jota kieltämättä ei ehkä tullut. Joten kumman valitsen sitten kun tällainen valinta lähiaikoina luultavasti on edessä? Kertokaas jotain näistä kyseisistä aloista, tärkeitä faktoja sekä muuta tietoa joka auttaisi tekemään päätöksen. Minulla ei ole mitään minne erityisesti haluaisin joten olen nyt kahden vaiheilla.

4

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iygiy

      Tietotekniikka ja ympäristötieteet ovat sikäli samankaltaisia aloja, että niissä kummassakin sinulla on pienenpieni mahdollisuus päästä rahakkaisiin hommiin ja suuri mahdollisuus päästä kitupalkkahommiin.

      Ympäristöpuolella sinulla on kuitenkin mahdollisuus päästä virkamieheksi, eli suunnilleen keskipalkoille.

      Oikeasti: sinun pitää miettiä ihan itse, minkälaisia hommia haluat tehdä. Tai edes, minkälaisia asioita haluat opiskella. Lue netistä opinto-oppaita ja kurssikuvauksia, niistä saa jonkinlaisen kuvan mitä opinnoissa tulee eteen.

      Kukaan meistä ei osaa ennustaa 6 vuoden päähän, onko tietojenkäsittelypuolella töitä, onko valtio konkurssissa ja ympäristövirkamiehet kortistossa... Valinta on sinun.

      • ap

        Olen joka tapauksessa ajatellut kouluttautua tohtoriksi asti ja jäädä yliopistolle tutkijaksi mutta onko se kovin todennäköistä näillä aloilla? Luulisi, että jossain vaiheessa yliopistollekin tarvitaan kyseisten alojen asiantuntijoita.

        Eikä se mitään jos vaikka en heti töitä saisikaan. Vanhemmat ovat luvanneet elättää niin kauan kuin tarve vaatii.


      • tt
        ap kirjoitti:

        Olen joka tapauksessa ajatellut kouluttautua tohtoriksi asti ja jäädä yliopistolle tutkijaksi mutta onko se kovin todennäköistä näillä aloilla? Luulisi, että jossain vaiheessa yliopistollekin tarvitaan kyseisten alojen asiantuntijoita.

        Eikä se mitään jos vaikka en heti töitä saisikaan. Vanhemmat ovat luvanneet elättää niin kauan kuin tarve vaatii.

        Mikäli haaveilet tutkijan urasta, niin silloin valikoit ehdottomasti sen aineen kumpi sinua kiinnostaa enemmän. Sinulla täytyy löytyä aitoa sisäistä motivaatiota kyseistä aihetta kohtaan. Tutkijan paikkoja tavoitellessa pääaineella ei oikeastaan ole merkitystä. Silloin korostuu aito kiinnostus, joten kuuntele itseäsi.


      • ap
        tt kirjoitti:

        Mikäli haaveilet tutkijan urasta, niin silloin valikoit ehdottomasti sen aineen kumpi sinua kiinnostaa enemmän. Sinulla täytyy löytyä aitoa sisäistä motivaatiota kyseistä aihetta kohtaan. Tutkijan paikkoja tavoitellessa pääaineella ei oikeastaan ole merkitystä. Silloin korostuu aito kiinnostus, joten kuuntele itseäsi.

        Okei... No todella vaikea tietysti tässä sanoa kumpi kiinnostaisi enemmän. Minulla ei oikein koskaan ole ollut selkeää pitkäaikaista kiinnostuksen kohdetta elämässäni jota voisi opiskella. Intohimoisia asioita minulle ovat elämäni varrella olleet urheilu, tietokonepelit, musiikki ja hyönteiset/luonto. Olenkin aina sanonut, että jos lällykkävanhempani eivät olisi minua läskiksi syöttäneet, olisin ehdottomasti halunnut huippu-urheilijaksi sillä siihen asiaan minulla saattaisi todella olla suunnaton polte. Mutta nyt on liian myöhäistä, sain itseni urheilulliseksi mutta en voi enää parikymppisenä alkaa miettimään suunnitelmien vaihtoa. Nyt minulla on opiskelupaikka yliopistossa ja haluan ehdottomasti edetä sillä tiellä niin pitkälle kuin voin. Innostus saattaa löytyä myös odottamattomistakin asioista, sen olen huomannut... En esim. uskonut osaavani soittaa mitään soitinta kunnes halusin opetella ja opin itse, mm. kitaraa ja pianoa käymättä kertaakaan tunneilla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5140
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      124
      1643
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1479
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1406
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1205
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1110
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      827
    10. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      16
      827
    Aihe