Pakoon masennusta

dfghjklllllll

Olen 18-vuotias tyttönen, joka on kyllästynyt masennukseen, ahdistaviin elämäntapoihin ja kotiseutuunsa. Haluaisin pakata kamat ja lähteä vaeltamaan ja kulkemaan omia teitäni.

Minulla on loistavat selviytymistaidot. Isäni on harrastanut lapsesta saakka eräretkeilyä ja vaellusta, ja opetti minulle omat tietonsa ja taitonsa jo silloin kun olin ihan pieni. Olen ollut useaan kertaan eräretkellä. Rakastan luontoa ja vaeltamista. Mikään muu ei tee minua onnelliseksi, kuin vapaus ja luonnossa liikkuminen.
Olen valmis lähtemään joko yksin, tai sitten poikaystäväni kanssa. Hän ei tosin ole yhtä kiinnostunut ulkoilmassa ja luonnonhelmassa liikkumisesta, eikä juurikaan tykkää poistua kotoa. Itse olen joka tapauksessa menossa.
Olen tehnyt suunnitelmaa reissustani.
Pyydänkin nyt teitä jakamaan kaikki mahdolliset vinkit, joista uskotte olevan minulle hyötyä. Onko joku tehnyt saman tempun, jonka olen itse aikeissa tehdä? Kerro mulle kokemuksistasi!

2

318

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Synkkä vaeltaja

      Ikävä kyllä vaelluksella ei pääse pakoon itseään, ongelmiaan ja ahdistustaan.

      Olen joskus yrittänyt, mutta turhaan.

      Parempi hoitaa asiansa ensin kuntoon, reissustakin nauttii enemmän.

      Koskaan ei pidä raahata mukaan vastahakoista kaveria.

    • Vuosikymmeniä kulken

      Minulla oli kaveri joka oli alkoholisoitunut niin että oli mennyt työpaikka, perhe ja asunto. Asui siltojen alla. Omien sanojensa mukaan oli päätoiminen juoppo.

      Lähti Lappiin, osti parin viikon muonat. Kun se pari viikkoa oli mennyt kairassa tuli kylille ja osti lisää ruokaa. Tapasi myöhemmin siellä naisen jonka kanssa tuli toimeen ja jäi sinne.

      Jos osaamista ja sopivat välineet niin mikäs siinä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      272
      3362
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1853
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      28
      1517
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1401
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1048
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1004
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      64
      859
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      766
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      707
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      686
    Aihe