KUIN SILLOIN ENNEN

Mariko Vaara

Yhteisö on juuri niin vahva
kuin sen näkyville ilmestyneet
heikoimmat lenkit.

2

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tee.

      Mariko, pidän yksinkertaisista, selkeistä runoista. Selaisista kuin tämä.
      Harmi, ettei ehdi runopalstaa varsinkaan kesäisin paljon seurata, kun mökki houkuttelee.

    • Mariko Vaara

      Huoh!
      Ettäkö Mariko olisi runoillut?

      Johon kuhun on kyllä tainnut osua, ja uponnut on sekin otoksia tästä ketjusta, jonka sisältämä linkki yhä roikkuu niinkuin stalkkerit Marikon kannoilla yhä tuolla kohdassa Ettei pääsisi vetämään.

      Yhäkö niitä ylläpidollisia ongelmia pyrkii siten esiintymään niin kovin uudistuneeksi itseään markkinoivassa Suomi24:ssä?:)

      Mariko Vaara kun ei ole runoilija. Eikä hänestä sellaistakaan saa tekemälläkään, eikä sen enempää hänen pelkästä toteamuksestaan "Yhteisö on juuri niin vahva kuin sen näkyville ilmestyneet heikoimmat lenkit" runoa.

      Vai saako, kirjoittamalla tilanteeseen sopivia tekstien selityksiä, niin kuin näkyisi olevan tapana niin tällä foorumilla kuin toisaallakin, vaikka teksteissä ei olisi hajuakaan runoista.

      Huoh! kun vielä ko. foorumeita yhdistää sana rakkausrunot.

      Vai mahtoiko tee. tarkoittaa sanoillaan "Selaisista kuin tämä." omaa ns. palautettaan Mariko Vaaralle? Oliko se sitä runoilua?;D

      Mariko Vaara ei ota ymmärtääkseen, kuten on varmaankin tee.kin tullut huomanneeksi.

      Pitäisiköhän Marikonkin tyytyä tyynesti osaansa, ja opiskella itselleen siistijän perin rehellinen ammatti?

      Räyh!;D

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      144
      7228
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5035
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      69
      4472
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3533
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2341
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      341
      1920
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1826
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1639
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      68
      1517
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1468
    Aihe