Heippa,
olen 22-vuotias ja kumppanini on 24-vuotias. Olemme olleet yhdessä nyt kolme vuotta, suhde on hyvä ja oikein vakaalla pohjalla :) Olemme todella onnellisia yhdessä, meillä on tosi hauskaa ja ihanaa, toki välillä kinastelujakin, mutta ei toistaiseksi kolmeen vuoteen mitään vakavaa. Itse näen meidät yhdessä vielä vuosikymmenienkin päästä.
Emme asu vielä saman katon alla, mutta vietämme lähes kaikki yöt aina jommankumman asunnolla. Olemme alusta saakka yrittäneet ottaa aikamme, ottaa rauhallisesti, ja odottaa rauhassa esim. yhteenmuuttoa... Emme ole halunneet kiirehtiä.
Hän on töissä, minä opiskelen vielä (n. vuosi valmistumiseen).
Kävipä nyt niin, että on suuri mahdollisuus, että olen raskaana... Tai ainakin minun järkeni mukaan siihen on tosi suuri mahdollisuus. Ja suuri mahdollisuus siksi, että unohdin ottaa uuden liuskan alkupään pillerin (olin keskellä työharjoittelustressiä ja megakiireistä työpäivää) ja olimme juuri edellisenä päivänä rakastelleet (ihan 'all the way'). Huuhhh.. Eli mahdollisuus on suurehko..
No, kävin hakemassa sitten jälkiehkäisypillerin heti kun tajusin unohdukseni ja pääsin lähimpään apteekkiin (n. 60 h yhdynnän jälkeen). Mutta en tiedä vielä, miten se on toiminut.. Jotenkin epäilyttää. Tai sitten se on vain minun pääni sisällä..
Puhuimme asiasta kumppanini kanssa. Että mitä jos olen raskaana? Mitä sitten? Mitä teemme.. Olemme vielä aika nuoria, emme suunnitelleet tätä, selviäisimmekö.. Minullakin opiskelut vielä kesken.. Ja suunnitelmissamme ei vielä ollut yhteenmuutto, SAATIKA lapsi..
Ja kumppanini sanoi (yllätyksekseni ja toki ilokseni myös), että jos olen raskaana, me ehdottomasti pidämme lapsen. Että ei tule kuuloonkaan, että tekisin abortin. Se yllätti minut.. :) Olin aina pitänyt häntä aika 'vanhoillisena' ja tiukkana.. Ihanana ihmisenä, mutta tiukkana tiettyjen asioiden suhteen. Esim. hän kerran sanoi minulle, että hän tahtoisi ehdottomasti ensin naimisiin, ennen kuin lapsia saisi tulla.. Koska se on kai "oikea malli".. Lisäksi hän on muissakin asioissa aika vanhoillinen ja perinteinen (miehen & naisen roolit, jne).
Mutta nyt hän olikin erilainen. Hän hymyili. Ja rutisti kovaa. Sanoi että jos niin on nyt käynyt, niin silloin sen on ollut tarkoitus tapahtua. Ja että hän tahtoo ehdottomasti, että pidämme lapsen, jos olisin nyt raskaaksi tullut.
Eli.. Mitä mieltä olette? Selviäisimmekö me tästä vastuusta? En tiedä mitä ajatella. Olen samalla peloissani, mutta myös jotenkin innoissani.. Elämä muuttuisi hurjasti.. :) Muuttaisimme yhteenkin sitten.. Ja kaikkea. Voi että! Pelottavaa ja jännittävää, samalla toki silti ihanaakin..
Ja entäs taloudellisesti? En oikein osaa hahmottaa, mitä lapsen elättäminen ja hoitaminen maksaa..? Voisiko joku valaista? Minulla ei ole tuloja kun opiskelen, kumppanini tienaa 3000 € / kk, mutta vain yhdeksältä kuukaudelta vuodessa.. Eli koko vuodeksi kun jakaa tuon vuosipalkan, niin siitä tuleen n. 2250 euroa kuukaudessa. Asumme pienehkössä kaupungissa, emme suurkaupungissa.. Vuokrat/omistusasunnot eivät ole tajuttoman kalliita täällä. Ja kumppanillani on auto.
Kertokaa tekin oma tarinanne.. :) Ja kertokaa mielipiteitänne.
Kiitos!
Mahdollinen raskaus ja pienoinen järkytys.. Silti myös iloa!
7
436
Vastaukset
- uopppppppppppppp
Et ole raskaana, vaikka nyt yhden pillerin olet unohtanut laatan alkupäästä (tuskimpa sinulla nyt heti ovulaatio on kuukautisten jälkeen jotta voisit raskautua)
- niin tai näin
Minunkin mielestä vähän turhaan nyt hössötät. On erittäin epätodennäköistä, että olisi ylipäätään tärppi käynyt ja vielä tuon jälkiehkäisynkin jälkeen sanoisin, että aika pienet on prosentit. Jatka nyt vain normaalia elämää ja ihmettele sitten jos menkat ei tule. Mulla on vähän sellainen kutina, että tulette olemaan jopa pettyneitä kun ne menkat alkaa..voisin veikata, että tuon kaiken jossittelun ja perheonnipohdiskelun perään iskeekin vauvakuume jos nyt tuli hutilaukaus :-).
- ergerd
"Pikkasen" hössötät :)
Tuskinpa tosiaan raskaus on alkanut, kun jälkiehkäisynkin otit.
nyt muuten on hyvä aika kaivaa se pakkausseloste esille ja lukea vielä kerran, sillä je-pillerit aika todennäköisesti aiheuttavat vuotohäiriötä. Tämä siis sen vuoksi, ettei seuraava ajatuksesti vuotohäiriön kohdalla ole se, että vuoto olisi ns. kiinnittymisvuotoa ja alkaisit sitten taas haaveilla raskaudesta.
Vrmaan kuitenkin hyödyllistä, että tunnet noin paljon: kertonee se ainakin siitä, että jollain tasolla toivot lasta (ja olet ainakin joltain osin valmis äidin rooliin) - yfdjgjkjölkäöl
Murehdi noita juttuja vähän myöhemmin. Tuskin olet raskaana. :)
Hienoa, että poikaystäväsi suhtautuu noin hyvin. Pidä kiinni hyvästä miehestä. :) - gesresergea
hohhoijaa taas...
eiköhän siellä lekurissa kannattaisi käydä tarkistuttamassa asia, ennenkuin alkaa itse arvailemaan asioita.. - kjgilggj
Et ole raskaana! Pillereiden teho ei heti lakkaa uhohdettuasi pillerin. Muistaakseni ehkäisyteho säilyy n.viikon? Korjatkaa jos olen väärässä...
- ihopenot
Toivottavasti et lapsi hyvä ole paksuna. Kasvakaahan yhdessä vielä muutamia vuosia - ehkä joku 7 vuotta olisi hyvä. ja muuttakaa yhteen nyt aluksi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647