Näin hieman varttuneempana hakijana epäilen valintakoelautakunnan harjoittavan ikärasisimia. Tästä kertoo se, että jokaisen koepaperiin tulee ehdottomasti merkitä henkilötunnus kokonaisuudessaan, näin tarkastajat heti näkevät minkä ikäisestä hakijasta on kyse ja pisteet ropisevat siihen malliin (ohi). Pelkkä tunnuksen loppuosa olisi muutoin aivan riittävä identifioimaan kokelaan.
Perustelen ikärasisima sillä, että vanhemman henkilön ei katsota enää olevan riittävän tuottava. Opiskelu vie vuosia ja maksaa yhteiskunnalle suunnattoman summan. Valmistumisen jälkeen ei jää niin paljon työ (lue: verotuotto-) -vuosia kuin nuoremmille. Näin jo kalkkiviivoilla voidaan karsia vanhemmat pois.
Tilastoja ei varmaan ole, mutta te oikiksessa opisekelvat, hälventäkää epäluuloni ja kertokaa, että fuksien joukossa on aina suhteessa yhtä paljon varttuneita kuin hakijoissa tai edes jokunen, sillä hakijoiden joukossa meitä näyttää kuitenkin olevan.
Ikärasismia
3
356
Vastaukset
- varttuneempi oik.yo
Tämä oli varmaan vitsi? Juu, kyllä meitä vanhempiakin oikislaisia on. Itse olen ihan ilman vaikeuksia löytänyt 30 seuraa itselleni, ei ole tarvinnut parikymppisten kanssa hengailla yliopistolla. Ja niitä 40 oleviakin löytyy omista tutuista.
Sinänsä ei mitään vikaa nuoremmissakaan opiskelijatutuissa ole, mutta kun on jo elänyt itse sen ajan, ja aikaisemmissa opiskeluissa tuossa iässä on tullut opiskelijariennot kierrettyä, ei enää "lapsellisena" viitsisi/jaksaisi tuota opiskelijaelämää.
Ja tämä ei nyt ole tarkoitettu kritiikiksi nuorempia kohtaan, nuorempien kuuluukin viettää nuoruuteensa, ja hyvä, jos myös vanhemmista opiskelijoista jotkut pysyvät näiden nuorempien perässä, itsestä ei enää siihen ole. Aika aikansa kutakin... - oikiksessa876
Minä ainakin aloitin 30 v. oikiksessa ja ensi keväänä valmistun, kolmen vuoden opiskelun jälkeen. Ei ole paljoa ikä mietityttänyt; oikiksissa kyllä on vanhempiakin. Työtilanteenikin on ollut todella hyvä, vaikka juridiikkaan olenkin siirtynyt puhtaalta pöydältä ilman aiempaa kokemusta / suhteita.
- 40+opiskelija,
Yliopistolla ei ole ikärasismia, mutta töiden saanti on jo vaikea, jos olet 40 .
Monella vanhemmalla opiskelijalla oikis on jo toinen korkeakoulun tutkinto.
Minusta yliopistolla on mukava ystävällinen ilmapiiri. Nautin siellä aina opettajista, opetuksesta ja opiskelijoiden seurasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16912833
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454780Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392788Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201955Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1111706Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471