sijaripalstan neuvoja

Pihalla on kysyjäkin, oikein pitää ihmetellä, mistä hän tuon 80-luvulla vielä käytetyn RAD-termin onkin löytänyt.

"Kiintymyssuhdehäiriö" viittaa mitä suurimmalla tod.näköisyydellä jonkin asteiseen autismiin tai sen kirjon oireyhtymiin. Siis kyse ei ole kiint.suhdehäiriöstä, vaan geeniperitystä ominaisuudesta lapsen käytöksessä. Hän voi olla hyvinkin sisäänpäin kääntynyt, ihan kuin ei olisi paljon kiinnostunut ympäristöstään, ei ota katsekontaktia kuin harvoin, ei välttämättä edes reagoi ympäristön tapahtumiin, ei ainakaan aina.

Parhaimman kontaktin lapseen saa kuitenkin oma vanhempi tai sitten ei kukaan.

Mutta että taas eivät menisi puurot ja vellit täysin sekaisin, on muistutettava, että oma Asperger-lapseni meni vauvana toiseen äärimmäisyyteen. Hän ei viihtynyt hetkeäkään yksin, vaan aina olisi äidin pitänyt olla näköpiirissä, eikä aina sekään riittänyt, vaan jatkuvasti piti olla TEKEMISTÄ ja jotain tapahtumia, joita lapsi seurasi. Ulkopuolinen seuraaminen ei riittänyt, vaan hänelle piti puhua ja selostaa jo vauvana kaikkea ympärillä tapahtunutta. Mutta hänen käytöksessään ei ole ikinä löydetty mitään viitteitä varsinaisesta autismista, mitä enemmän sitä ominaisuutta lapsella on, sitä vähemmän hän on kiinnostunut ympäröivästä maailmasta. Tai ainakin näyttää sille.

Jos minun lapseni olisi joutunut sijaisperheeseen, olisivat sijarit ihan varmasti leimanneet hänetkin kiint.suhdehäiriöiseksi pienenä. Olisi kauhisteltu, että lapsi ei ujostellut ketään, oli valmis ottamaan kontaktin keneen tahansa (syntyi kamalia ja kiusallisia tilanteita), ruokailutottumuksistaan hänet olisi leimattu varmaan syömishäiriöiseksi, listaa voisi jatkaa vaikka miten pitkälle.

Ja silti lapsi oli saanut vanhemmiltaan sitä kuuluisaa vuorovaikutusta, lähellä oloa, rakkautta ja huolenpitoa enemmän kuin moni keskivertolapsi saa ikinä. Mutta sijareille tätä olisi ollut täysin turha vakuutella, heidän silmissään kun kaikki vanhemmat ovat virheitä täynnään, vaikka eivät sitä itse muka ymmärräkään.

tän kirjotuksen pointti oli?

Kirjoitin tuon kommentin sijaripalstalle, mutta en ole itse sijaisvanhempi, en siten kyllä varmana olisi saanut vastatakaan, kun ei minulta mitään kysytty=/

En tullut ajatelleeksi, että tuollaisestakin kommentista joku voisi mielensä pahoittaa, kuten sinä näytit tehneesi.

Tarkoitin tuolla vain yksinkertaisesti sitä, että vanhempi saattaa olla surullinen (ja mielestäni on oikeus olla, vaikka lasta silti rakastaakin) siitä, että lapsi on autistinen eikä vaikka esimerkiksi viihdy sylissä. Minun mielestäni vanhempi SAA lapselta vuorovaikutusta yleensä hyvinkin paljon jo vauvana: silmiin katsomista, juttelua, läheisyyttä. Autistilapsen kanssa vuorovaikutus voi olla vähäisempää. Mutta tämä siis ihan minun mielipiteeni ja näkemykseni, jonkinlaisen kokemuksenkin pohjalta.