Taas olisi mitä mainioin sää mennä ulos, vaikka edes yksin, MUTTA EI!
On niin sekavassa mielentilassa sekavine mielentiloineen, niinkuin joka päivä, että ei voi mennä edes yksin ulos?
Mitä vittttua oikeasti? Mitä vittttua? Jos tuolta tulisi joku jehovantodistaja ovelle, niin varmaan suutuspäissäni ja katkera täräyttäisin nenän lyttyyn.
Voitteko te oikeasti kertoa, että mitä tämä maailmankaikkeus tarkoittaa? Ihan oikeasti. Siis tässä ja näissä oloissa, ei ole järjen häiventä, millään tasolla mitenkään!
Agressiivisuus ja törkeä kielenkäyttö ja huutomerkit ajaa taas jotkut auttajat pois kenties, mutta mitä vittttua nämä olot oikeasti tarkoittaa?
Mitä ihmettä tämä elämä tarkoittaa?
38
311
Vastaukset
- 6+7
VASTAUS:
Olot ovat osoitus ihmismielen herkkyydestä ja alttiudesta kehittyä aivan väärään suuntaan -> ja alkaa pelätä järjenvastaisia asioita. Pelkojaan on mahdottoman helppoa alkaa ruokkia ja ne kasvavat päivä päivältä. Toisaalta ihmisen mieli kehittyy periaatteessa yhtä helposti myös toiseen suuntaan -> jos onnistumisen kokemuksia kertyy varsinkin nuorella iällä runsaasti, alkaa syntyä illuusia että minähän pärjään missä vaan ja olen mahtava tyyppi. Tässä onnellisessa asemassa olevat ihmiset katselevat kaikkea vaaleanpunaisten lasien läpi ja huomaavat asiat positiivisen kautta. Pelokkaat ihmiset taasen löytävät kaikesta jotain negatiivista.
Kaiken kaikkiaan pelokas ihminen on mahdottoman negatiivinen. Ja tarkemmalla järkeilyllä itse kukin huomaa että nämä negaativiset ajatukset ovat yleensä aivan puuta heinää. Itse asiassa tämä pelokkaaseen ihmiseen takertunut kriittinen ja negatiivinen persoona syöttää meille koko ajan valheita - aivan suoranaisia valheita - ja me uskomme -> Ja kehitymme yhä pelokkaammaksi.
Pelokkaan ihmisen on katkaistava nämä negatiiviset ajatukset. Niihin EI SAA uskoa hetkeäkään. Ne ovat VALETTA. Negatiivinen puoli syöttää ajatuksia kuten "ihmiset ajattelevat minusta jotakin pahaa"
"ihmiset pitävät minua säälittävänä"
"olen huonompi kuin muut"
YMS.
Vaikka asia ihan toden teolla olisi niin, että joku ajattelee sinusta pahaa niin mitä sitten. Asian ajattelu ei hyödytä mitenkään. Heivaa pois tämä pahaa ajatteleva ihminen mielestäsi. Oikeasti suurin osa ihmisistä ei ajattele pahaa. Jonain päivänä kun olet selvinnyt nykyisestä ajattelumallistasi, tajuat kuinka kieroutuneita asenteita ole ylläpitänyt.
Seuraavan kerran kun saat päähäsi negatiivisen ajatuksen, niin järkeile hetki. Luo äkkiä realistisempi mielikuva ajatuksesta. Tee kaikkesi estääksesi nämä kriittiset ajatukset. Ne ovat valetta. Niitä ei pidä sietää hetkeäkään. Ne eivät tuo mitään hyvää sinulle.- OIKEASTI!
Kiitos asiallisesta ja laajasta vastauksesta.
Mutta eikös tuossa ole vähän semmoista meininkiä, että sanotaan syöpäpotilaalle että "Nyt vaan parannut ja ryhdistäydyt!" ?
"Olot ovat osoitus ihmismielen herkkyydestä ja alttiudesta kehittyä aivan väärään suuntaan -> ja alkaa pelätä järjenvastaisia asioita. Pelkojaan on mahdottoman helppoa alkaa ruokkia ja ne kasvavat päivä päivältä. Toisaalta ihmisen mieli kehittyy periaatteessa yhtä helposti myös toiseen suuntaan -> jos onnistumisen kokemuksia kertyy varsinkin nuorella iällä runsaasti, alkaa syntyä illuusia että minähän pärjään missä vaan ja olen mahtava tyyppi. Tässä onnellisessa asemassa olevat ihmiset katselevat kaikkea vaaleanpunaisten lasien läpi ja huomaavat asiat positiivisen kautta. Pelokkaat ihmiset taasen löytävät kaikesta jotain negatiivista."
Hyviä lohkomisia.
"Kaiken kaikkiaan pelokas ihminen on mahdottoman negatiivinen. Ja tarkemmalla järkeilyllä itse kukin huomaa että nämä negaativiset ajatukset ovat yleensä aivan puuta heinää. Itse asiassa tämä pelokkaaseen ihmiseen takertunut kriittinen ja negatiivinen persoona syöttää meille koko ajan valheita - aivan suoranaisia valheita - ja me uskomme -> Ja kehitymme yhä pelokkaammaksi."
Hyviä lohkomisia.
"Pelokkaan ihmisen on katkaistava nämä negatiiviset ajatukset. Niihin EI SAA uskoa hetkeäkään. Ne ovat VALETTA. Negatiivinen puoli syöttää ajatuksia kuten "ihmiset ajattelevat minusta jotakin pahaa"
"ihmiset pitävät minua säälittävänä"
"olen huonompi kuin muut"
YMS."
Hyviä lohkomisia.
Ja sitten seuraavaksi tulee sellainen "Hei syöpäpotilas, nyt vaan ryhdistäydyt ja paranet!" fiilis.
"Vaikka asia ihan toden teolla olisi niin, että joku ajattelee sinusta pahaa niin mitä sitten. Asian ajattelu ei hyödytä mitenkään. Heivaa pois tämä pahaa ajatteleva ihminen mielestäsi. Oikeasti suurin osa ihmisistä ei ajattele pahaa. Jonain päivänä kun olet selvinnyt nykyisestä ajattelumallistasi, tajuat kuinka kieroutuneita asenteita ole ylläpitänyt."
Kyllä minä tiedostan nämä asiat varsin hyvin. Varsin hyvin. Mutta esimerkiksi tässä sosiaalisten tilanteiden pelossa, tuo asia ei toimi noin yksinkertaisesti. Voin vaikka kuinka oivaltaa ja tiedostaa asioita, mutta ei ne siitä muutu. Eikä mitään ajatuksia ole mahdollista "heivata" noin vain pois. Se ei vain toimi niin. Siinä tämän vitsauksen yksi vitsaus piilee.
No sitten vähän lievemmin sanottuna:
"Seuraavan kerran kun saat päähäsi negatiivisen ajatuksen, niin järkeile hetki. Luo äkkiä realistisempi mielikuva ajatuksesta. Tee kaikkesi estääksesi nämä kriittiset ajatukset. Ne ovat valetta. Niitä ei pidä sietää hetkeäkään. Ne eivät tuo mitään hyvää sinulle. "
Kyllä minä koitan järkeillä ja olla realistisena ja en todellakaan haluaisi tätä kauheutta sietää sekunttiakaan.. Mutta tuntuu vain niin vahvasti siltä, että ne ei nyt hievahdakkaan..
Kiitos. - 17+2
OIKEASTI! kirjoitti:

Kiitos.Jeps, varmasti toimivia neuvoja on hankala antaa kun ihmiset ovat erilaisia ja eri vaiheissa pelkojensa kanssa. Mutta ajatustyöllä niihin tunteisiin lopulta vaikutetaan. Täytyy vain istua alas ja miettiä millä tavoin omalla kohdallaan voisi ajattelumalleja koittaa kehittää parempaan. Sitten kokeilla ja jos ei toiminut - istua alas uudelleen ja keksiä jotain muuta.
Jos tuohon negatiivisten ajatusten blokkaamiseen pystyy, niin siitä seuraava edistysasken on huimaava. Positiivisella asenteella on helpompi elää ongelman kuin ongelman kanssa. Mutta tokihan tähän ei kaikki kovinkaan hyvin pysty - muutenhan kaikki sos. fobiasta kärsivät paranisivat sormia napsauttamalla.
Niin, ja huomiona vielä että puhelen tässä nimenomaan sosiaalisten tilanteiden pelosta. Jollekin toisen sorttiselle ongelmaiselle tiettyjen ajatusten blokkaaminen voisi olla kovinkin luonnotonta. Mutta sos. fobiassa se on juurkin mitä tarvitaan, koska tätä ongelmaa potevalla ne negatiiviset ajatukset ovat todellakin täysin epärealistisia. Sama tilanne jos hyvällä itsetunnolla varustetulle henkilölle tulee joku haukkumaan päin naamaa "Olet täysi paska!", niin hyvä itsetunto ei siihen murru. Hän tietää itse paremmin onko täysi paska vai ei. Sos.foobikot sen sijaan ovat itse itsensä pahimpia vihollisia ja syöttävät alituiseen täysin perättömiä syytöksiä. Ja vaikka ihan todella olisit oikeasti täysi paska, niin olet se sama paska ajattelit negatiivisesti tai positiivisesti. Mutta kun ajattelet positiivisesti niin on paljon suuremmat mahdollisuudet olla jonakin päivänä jotain muuta kuin se pelkkä paska.
No kliseitä kliseitä.. Osaa tällaiset ohjeet vain vituttavat. Onhan nämä tavallaan itsesätään selvyyksiä mutta eivät sitten kuitenkaan. Näin se menee. Jokaisen täytyy vain itse ratkaista millä keinoin ajattelun muutoksen saa itselleen tehtyä. - OIKEASTI!
17+2 kirjoitti:
Jeps, varmasti toimivia neuvoja on hankala antaa kun ihmiset ovat erilaisia ja eri vaiheissa pelkojensa kanssa. Mutta ajatustyöllä niihin tunteisiin lopulta vaikutetaan. Täytyy vain istua alas ja miettiä millä tavoin omalla kohdallaan voisi ajattelumalleja koittaa kehittää parempaan. Sitten kokeilla ja jos ei toiminut - istua alas uudelleen ja keksiä jotain muuta.
Jos tuohon negatiivisten ajatusten blokkaamiseen pystyy, niin siitä seuraava edistysasken on huimaava. Positiivisella asenteella on helpompi elää ongelman kuin ongelman kanssa. Mutta tokihan tähän ei kaikki kovinkaan hyvin pysty - muutenhan kaikki sos. fobiasta kärsivät paranisivat sormia napsauttamalla.
Niin, ja huomiona vielä että puhelen tässä nimenomaan sosiaalisten tilanteiden pelosta. Jollekin toisen sorttiselle ongelmaiselle tiettyjen ajatusten blokkaaminen voisi olla kovinkin luonnotonta. Mutta sos. fobiassa se on juurkin mitä tarvitaan, koska tätä ongelmaa potevalla ne negatiiviset ajatukset ovat todellakin täysin epärealistisia. Sama tilanne jos hyvällä itsetunnolla varustetulle henkilölle tulee joku haukkumaan päin naamaa "Olet täysi paska!", niin hyvä itsetunto ei siihen murru. Hän tietää itse paremmin onko täysi paska vai ei. Sos.foobikot sen sijaan ovat itse itsensä pahimpia vihollisia ja syöttävät alituiseen täysin perättömiä syytöksiä. Ja vaikka ihan todella olisit oikeasti täysi paska, niin olet se sama paska ajattelit negatiivisesti tai positiivisesti. Mutta kun ajattelet positiivisesti niin on paljon suuremmat mahdollisuudet olla jonakin päivänä jotain muuta kuin se pelkkä paska.
No kliseitä kliseitä.. Osaa tällaiset ohjeet vain vituttavat. Onhan nämä tavallaan itsesätään selvyyksiä mutta eivät sitten kuitenkaan. Näin se menee. Jokaisen täytyy vain itse ratkaista millä keinoin ajattelun muutoksen saa itselleen tehtyä."Jeps, varmasti toimivia neuvoja on hankala antaa kun ihmiset ovat erilaisia ja eri vaiheissa pelkojensa kanssa. Mutta ajatustyöllä niihin tunteisiin lopulta vaikutetaan. Täytyy vain istua alas ja miettiä millä tavoin omalla kohdallaan voisi ajattelumalleja koittaa kehittää parempaan. Sitten kokeilla ja jos ei toiminut - istua alas uudelleen ja keksiä jotain muuta."
Hyvin lohkottu..
"Jos tuohon negatiivisten ajatusten blokkaamiseen pystyy, niin siitä seuraava edistysasken on huimaava. Positiivisella asenteella on helpompi elää ongelman kuin ongelman kanssa. Mutta tokihan tähän ei kaikki kovinkaan hyvin pysty - muutenhan kaikki sos. fobiasta kärsivät paranisivat sormia napsauttamalla."
Hyvin lohkottu..
"Niin, ja huomiona vielä että puhelen tässä nimenomaan sosiaalisten tilanteiden pelosta. Jollekin toisen sorttiselle ongelmaiselle tiettyjen ajatusten blokkaaminen voisi olla kovinkin luonnotonta. Mutta sos. fobiassa se on juurkin mitä tarvitaan, koska tätä ongelmaa potevalla ne negatiiviset ajatukset ovat todellakin täysin epärealistisia. Sama tilanne jos hyvällä itsetunnolla varustetulle henkilölle tulee joku haukkumaan päin naamaa "Olet täysi paska!", niin hyvä itsetunto ei siihen murru. Hän tietää itse paremmin onko täysi paska vai ei. Sos.foobikot sen sijaan ovat itse itsensä pahimpia vihollisia ja syöttävät alituiseen täysin perättömiä syytöksiä. Ja vaikka ihan todella olisit oikeasti täysi paska, niin olet se sama paska ajattelit negatiivisesti tai positiivisesti. Mutta kun ajattelet positiivisesti niin on paljon suuremmat mahdollisuudet olla jonakin päivänä jotain muuta kuin se pelkkä paska."
Hyvin lohkottu..
Minulla meni hieman ohi aluksi, en tajunnut että puhuit juuri sosiaalisesta fobiasta. Juuri tämmöistä bensalla tulipalon sammuttamista nämä ajatukset on.. Nuo paska vertaukset oli hyviä. Sai paremmin kiinni itse ajatuksesta.
"No kliseitä kliseitä.. Osaa tällaiset ohjeet vain vituttavat. Onhan nämä tavallaan itsesätään selvyyksiä mutta eivät sitten kuitenkaan. Näin se menee. Jokaisen täytyy vain itse ratkaista millä keinoin ajattelun muutoksen saa itselleen tehtyä. "
En minä sanonut kommenttiasi "kliseiseksi". Eikä minua vituttanut kommenttisi, mutta oletin tietenkin että et "tajunnut tätä tilannetta". Näköjään tajusit varsin hyvin. Vittu nyt kerään kyllä voimia pikkuhiljaa ja alan tehdä parannusta. Kiitos paljon avusta. Fiksuja lohkoperunoita lohkoit.. Heheh.. Kiitos! - 7+6
OIKEASTI! kirjoitti:
"Jeps, varmasti toimivia neuvoja on hankala antaa kun ihmiset ovat erilaisia ja eri vaiheissa pelkojensa kanssa. Mutta ajatustyöllä niihin tunteisiin lopulta vaikutetaan. Täytyy vain istua alas ja miettiä millä tavoin omalla kohdallaan voisi ajattelumalleja koittaa kehittää parempaan. Sitten kokeilla ja jos ei toiminut - istua alas uudelleen ja keksiä jotain muuta."
Hyvin lohkottu..
"Jos tuohon negatiivisten ajatusten blokkaamiseen pystyy, niin siitä seuraava edistysasken on huimaava. Positiivisella asenteella on helpompi elää ongelman kuin ongelman kanssa. Mutta tokihan tähän ei kaikki kovinkaan hyvin pysty - muutenhan kaikki sos. fobiasta kärsivät paranisivat sormia napsauttamalla."
Hyvin lohkottu..
"Niin, ja huomiona vielä että puhelen tässä nimenomaan sosiaalisten tilanteiden pelosta. Jollekin toisen sorttiselle ongelmaiselle tiettyjen ajatusten blokkaaminen voisi olla kovinkin luonnotonta. Mutta sos. fobiassa se on juurkin mitä tarvitaan, koska tätä ongelmaa potevalla ne negatiiviset ajatukset ovat todellakin täysin epärealistisia. Sama tilanne jos hyvällä itsetunnolla varustetulle henkilölle tulee joku haukkumaan päin naamaa "Olet täysi paska!", niin hyvä itsetunto ei siihen murru. Hän tietää itse paremmin onko täysi paska vai ei. Sos.foobikot sen sijaan ovat itse itsensä pahimpia vihollisia ja syöttävät alituiseen täysin perättömiä syytöksiä. Ja vaikka ihan todella olisit oikeasti täysi paska, niin olet se sama paska ajattelit negatiivisesti tai positiivisesti. Mutta kun ajattelet positiivisesti niin on paljon suuremmat mahdollisuudet olla jonakin päivänä jotain muuta kuin se pelkkä paska."
Hyvin lohkottu..
Minulla meni hieman ohi aluksi, en tajunnut että puhuit juuri sosiaalisesta fobiasta. Juuri tämmöistä bensalla tulipalon sammuttamista nämä ajatukset on.. Nuo paska vertaukset oli hyviä. Sai paremmin kiinni itse ajatuksesta.
"No kliseitä kliseitä.. Osaa tällaiset ohjeet vain vituttavat. Onhan nämä tavallaan itsesätään selvyyksiä mutta eivät sitten kuitenkaan. Näin se menee. Jokaisen täytyy vain itse ratkaista millä keinoin ajattelun muutoksen saa itselleen tehtyä. "
En minä sanonut kommenttiasi "kliseiseksi". Eikä minua vituttanut kommenttisi, mutta oletin tietenkin että et "tajunnut tätä tilannetta". Näköjään tajusit varsin hyvin. Vittu nyt kerään kyllä voimia pikkuhiljaa ja alan tehdä parannusta. Kiitos paljon avusta. Fiksuja lohkoperunoita lohkoit.. Heheh.. Kiitos!=) Vaikuttaa siltä, että mielialasi ja taistelutahtosi kohosi hiukan.
Mielestäni elämässä tulee tehdä päätös: Elänkö elämän loppuun asti vai päätänkö sen kesken. Noh, kaikkien ei tarvitse tätä kysymystä miettiä mutta toisien tarvitsee. Ja iso osa päättää elämää elämänsä loppuun asti, toiset onnettomana ja toivonsa menettäneinä. Mielestäni samalla kun päättää ELÄÄ tulee tehdä päätös että kannattelee toivoa loppuun asti ja tekee voimavarojen mukaan töitä onnellisuuden puolesta. Näin siksi että paikoilleen jääminen ja masentuminen on varmasti raskaampi vaihtoehto.
Joillekin tulee sitten sekin dilemma, että elämällä ei tunnu olevan riittävästi merkitystä, jotta jaksaisi painaa. No, tarvitseeko elämän tarkoitusta oivaltaakaan? Yksinkertaisesti on vain järkevintä tehdä elämästä mahdollisimman miellyttävää aikaa, täällä ku kerta nyt sitten ollaan ja eletään joka tapauksessa (mikäli on tehty päätös elää). Kannattaa kaikin voimin pitää takaporttia auki onnelle, miten se sitten kullakin tapahtuukaan, eikä lamaantua täysin paikoilleen. Isolle osalle ihmisistä helpotus on iän myötä tulollaan. Ihmisen fysiikka ajan myötä hidastuu kaikin puolin ja sekin osaltaan tasoittaa tunneskaaloja. Milloin tahansa voi olla se päivä, kun tajuat olevasi tilanteessa jossa sinulla yhtäkkiä on enemmän voimavaroja taistella onnesta.
Prosessista, joka tähtää onneen ja tasapainoon, voi tulla kovinkin innostava osa elämää. Ainakin siinä vaiheessa kun tuloksia alkaa tulla. Ja niitä tulee kyllä. Välillä tulee myös takapakki-päiviä jolloin tuntuu kuin kaikki olisikin valunut hukkaan ja olet yhtä ahdistunut kuin pahimpina päivinä. Täytyy vain hyväksyä nämäkin hetket. Ne ovat aina ohimeneviä ja merkitystä on vain niillä edistymisaskelilla, joita otat.
- OIKEASTI!
"Vaikuttaa siltä, että mielialasi ja taistelutahtosi kohosi hiukan."
Kyllä.. Vaikka tänä aamuna meinasin taas rojahtaa montun pohjalle. En rojahtanut.
"Mielestäni elämässä tulee tehdä päätös: Elänkö elämän loppuun asti vai päätänkö sen kesken. Noh, kaikkien ei tarvitse tätä kysymystä miettiä mutta toisien tarvitsee. Ja iso osa päättää elämää elämänsä loppuun asti, toiset onnettomana ja toivonsa menettäneinä. Mielestäni samalla kun päättää ELÄÄ tulee tehdä päätös että kannattelee toivoa loppuun asti ja tekee voimavarojen mukaan töitä onnellisuuden puolesta. Näin siksi että paikoilleen jääminen ja masentuminen on varmasti raskaampi vaihtoehto."
Hyvin lohkottu..
"Joillekin tulee sitten sekin dilemma, että elämällä ei tunnu olevan riittävästi merkitystä, jotta jaksaisi painaa. No, tarvitseeko elämän tarkoitusta oivaltaakaan? Yksinkertaisesti on vain järkevintä tehdä elämästä mahdollisimman miellyttävää aikaa, täällä ku kerta nyt sitten ollaan ja eletään joka tapauksessa (mikäli on tehty päätös elää). Kannattaa kaikin voimin pitää takaporttia auki onnelle, miten se sitten kullakin tapahtuukaan, eikä lamaantua täysin paikoilleen. Isolle osalle ihmisistä helpotus on iän myötä tulollaan. Ihmisen fysiikka ajan myötä hidastuu kaikin puolin ja sekin osaltaan tasoittaa tunneskaaloja. Milloin tahansa voi olla se päivä, kun tajuat olevasi tilanteessa jossa sinulla yhtäkkiä on enemmän voimavaroja taistella onnesta."
Hyvin lohkottu..
Minä koitan nimenomaan vain päästä tilanteeseen että voisin vain edes olla.. En mitää liikoja todellakaan koita missään mielessä..
"Prosessista, joka tähtää onneen ja tasapainoon, voi tulla kovinkin innostava osa elämää. Ainakin siinä vaiheessa kun tuloksia alkaa tulla. Ja niitä tulee kyllä. Välillä tulee myös takapakki-päiviä jolloin tuntuu kuin kaikki olisikin valunut hukkaan ja olet yhtä ahdistunut kuin pahimpina päivinä. Täytyy vain hyväksyä nämäkin hetket. Ne ovat aina ohimeneviä ja merkitystä on vain niillä edistymisaskelilla, joita otat. "
Olisi todella mukava jos saisi tuota intoa oikein kunnolla. Mutta tosiaan kun vuosiin ei ole tuloksia tullut, niin on vähän heikossa hapessa ja motivaatiot alhaalla.. Tai on joitain asioita mennyt parempaan päin, mutta niitä ei oikein huomioi.. Siinä vaiheessa kun huomasi aikoja sitten, että ei tämä näytä mihinkään muuttuvan, niin meni sellaiseen kuoppaan jossa rypenyt..
Kiitos taas lohkoperunoista! :) Vittu nyt kyllä muutosta ja rikki näitä kierteitä. Nyt muutosta saatana. Nyt muutosta. - 9+17
http://thepiratebay.se/torrent/3437180/Overcoming_Social_Anxiety-Social_Phobia
Tuolta muuten löytyy erinomaisen oloinen terapiakuunnelma-sarja, jolla hoidetaan sosiaalisten tilanteiden pelkoa pois. En ole kuunnellut vielä kuin muutaman ensimmäisen osan, mutta niissäkin on tullut paljon hyvää settiä. Paljon asiaa, jonka olen itsekin oivaltanut mutta aina välistä löytyy jokin näkökohta jota en ole niin tullut ajatelleeksikaan. Listaan tähän pari tärppiä, jotka olivat kiinnostavia:
1. Hidas puhe
Rupea treenailemaan itseksesi hitaampaa puhetta. Tämä toimii käytännössä niin, että luet ääneen esim pätkää kirjasta ja et tee muuta kuin hitusen hidastat normaalia puhenopeuttasi. Puheen hidastaminen tuo mukanaan paremman keskittymisen ja ihan fyysistä rentoutumista. Kun hitaampi puhe alkaa tuntua luontevalta, ala kokeilla sitä myös sosiaalisissa tilanteissa ja katso mitä tapahtuu... :-) Aloita helpoimmista tilanteista, esim. perheenjäsenelle puhuminen.
2. Älä TAISTELE sos. fobiaa vastaan
Tämä on jännä ohje. Nimittäin sos. fobian kukistaminen on paradoksaalinen prosessi. Se minkä kuvittelisi auttavan EI auta. Helposti syntyy ajatuksia "mihähän helvetti selätän tämän vaivan ja menen hammasta purren tänään kouluun/töihin/tapaamiseen...!!" Silloin kun taistelutahtoa piisaa, hyökkäämme herkästi aggressiolla vastustamaan ongelmaa. Vastustamme negetiivisten ajatusten ja tunteiden kautta.
Nyt se suuri paljastus: Tällainen suhtautuminen vain ruokkii pelkoa. Aggressiiviset ja vihaiset ajatukset ovat bensaa pelon liekkeihin.
Pelkoa kohtaan tarvitaan sen sijaan viileää/haaleaa vettä. Toisin sanoen melko välinpitämätön, tai ehkä ennemminkin ymmärtävä, asenne. Tulee myöntää itselleen, että okei, elän nyt tällaisen ongelman kanssa mutta olen aloittanut prosessin joka vie minua pikkuhiljaa kohti helpotusta. Se prosessi ei vihaisesti vastusta sos.fobiaa. Prosessi sisältää ennemminkin rationaalista ajattelua ja usein myös hyvin positiivista ajattelua. Pelko tarvitsee elääkseen negatiivista ajatteluamme. Se nauttii jopa riitelystä kanssamme. Ilman negatiivista suhtautumistamme se ei voi muuta kuin mennä pois.- 9+18
Niin, ja tarkennusta positiivisesta ajattelusta... Ei ole tarkoitus keinotekoisesti etsiä asioista hyviä puolia. Varsinkin sos.foobikko jos yrittää tehdä näin, niin kaikkihan v*tuttaa vaan entistä enemmän. Tarkoitus onkin ajatella asioita objektiivisesti ja järkevästi, yrittää tajuta miten asiat oikeasti ovat. Toisin sanoen hylätä ne oman sisäisen äänen solvaukset jotka ovat tavallisesti kaikki täyttä valetta.
Sos.foobikon normaaliin ajatteluun verrattuna järkevä ja totuudenmukainen asioiden tarkastelu varmasti tuntuu erittäin positiiviselta ajatukselta. Mutta sisimmässäsi tiedät, että tämä positiivisempi versio asioiden tilasta on oikea totuus. - OIKEASTI!
9+18 kirjoitti:
Niin, ja tarkennusta positiivisesta ajattelusta... Ei ole tarkoitus keinotekoisesti etsiä asioista hyviä puolia. Varsinkin sos.foobikko jos yrittää tehdä näin, niin kaikkihan v*tuttaa vaan entistä enemmän. Tarkoitus onkin ajatella asioita objektiivisesti ja järkevästi, yrittää tajuta miten asiat oikeasti ovat. Toisin sanoen hylätä ne oman sisäisen äänen solvaukset jotka ovat tavallisesti kaikki täyttä valetta.
Sos.foobikon normaaliin ajatteluun verrattuna järkevä ja totuudenmukainen asioiden tarkastelu varmasti tuntuu erittäin positiiviselta ajatukselta. Mutta sisimmässäsi tiedät, että tämä positiivisempi versio asioiden tilasta on oikea totuus."Niin, ja tarkennusta positiivisesta ajattelusta... Ei ole tarkoitus keinotekoisesti etsiä asioista hyviä puolia. Varsinkin sos.foobikko jos yrittää tehdä näin, niin kaikkihan v*tuttaa vaan entistä enemmän. Tarkoitus onkin ajatella asioita objektiivisesti ja järkevästi, yrittää tajuta miten asiat oikeasti ovat. Toisin sanoen hylätä ne oman sisäisen äänen solvaukset jotka ovat tavallisesti kaikki täyttä valetta."
Voitko kertoa jonkun esimerkin? Minun vaikea edes ymmärtää että mitä siis tuolla tarkoitat.. Tai siis että ajattelisin positiivisesti, tuntuu niin vieraalta että en pysty sellaista ajattelemaan.. en ole varma..
"Sos.foobikon normaaliin ajatteluun verrattuna järkevä ja totuudenmukainen asioiden tarkastelu varmasti tuntuu erittäin positiiviselta ajatukselta. Mutta sisimmässäsi tiedät, että tämä positiivisempi versio asioiden tilasta on oikea totuus."
Minun pää ja ajatuksen on niin turtana ja sekavana myttynä että en tiedä mistä minun pitäisi aloittaa ja miten... Tuntuu kuin olisi päässä umpisolmu ja miten minun sitä nyt pitäisi alkaa ratkoa.. mitä ensimmäisenä..?!?
Kiitos lohkoperunoista.. Sinun pitäisi ryhtyä kokiksi.. hehe..
- OIKEASTI!
http://thepiratebay.se/torrent/3437180/Overcoming_Social_Anxiety-Social_Phobia
Tuolta muuten löytyy erinomaisen oloinen terapiakuunnelma-sarja, jolla hoidetaan sosiaalisten tilanteiden pelkoa pois. En ole kuunnellut vielä kuin muutaman ensimmäisen osan, mutta niissäkin on tullut paljon hyvää settiä. Paljon asiaa, jonka olen itsekin oivaltanut mutta aina välistä löytyy jokin näkökohta jota en ole niin tullut ajatelleeksikaan. Listaan tähän pari tärppiä, jotka olivat kiinnostavia:"
Tuo linkki ei toimi? Tekisi todellakin mieli koittaa tuota, kun tuo olisi tuommoinen apukeino mitä voisi tehdä kotona..
"1. Hidas puhe
Rupea treenailemaan itseksesi hitaampaa puhetta. Tämä toimii käytännössä niin, että luet ääneen esim pätkää kirjasta ja et tee muuta kuin hitusen hidastat normaalia puhenopeuttasi. Puheen hidastaminen tuo mukanaan paremman keskittymisen ja ihan fyysistä rentoutumista. Kun hitaampi puhe alkaa tuntua luontevalta, ala kokeilla sitä myös sosiaalisissa tilanteissa ja katso mitä tapahtuu... :-) Aloita helpoimmista tilanteista, esim. perheenjäsenelle puhuminen. "
Kokeilin tuota jo tässä tekstiä lukien.. Aika "huvittava".. En ollut ennen miettinytkään moista.. Ja tajusin että minulla tuo lukeminen on ollut aikamoista suhahtelua.. Helppoja tilanteita minulla ei ole kun en ole edes pystynyt puhumaan perheenjäsenilleni nykyisin..
"2. Älä TAISTELE sos. fobiaa vastaan
Tämä on jännä ohje. Nimittäin sos. fobian kukistaminen on paradoksaalinen prosessi. Se minkä kuvittelisi auttavan EI auta. Helposti syntyy ajatuksia "mihähän ******** selätän tämän vaivan ja menen hammasta purren tänään kouluun/töihin/tapaamiseen...!!" Silloin kun taistelutahtoa piisaa, hyökkäämme herkästi aggressiolla vastustamaan ongelmaa. Vastustamme negetiivisten ajatusten ja tunteiden kautta."
En ole varma sisäistinkö tätä asiaa.. Tai kai minä sisäistin.. Ja aika "hassu" juttu sitten taas... "mihähän ******** selätän tämän vaivan ja menen hammasta purren tänään...." Tuolla asenteella minä olisin juurikin mennyt ja olenkin mennyt aina..
"Nyt se suuri paljastus: Tällainen suhtautuminen vain ruokkii pelkoa. Aggressiiviset ja vihaiset ajatukset ovat bensaa pelon liekkeihin.
Pelkoa kohtaan tarvitaan sen sijaan viileää/haaleaa vettä. Toisin sanoen melko välinpitämätön, tai ehkä ennemminkin ymmärtävä, asenne. Tulee myöntää itselleen, että okei, elän nyt tällaisen ongelman kanssa mutta olen aloittanut prosessin joka vie minua pikkuhiljaa kohti helpotusta. Se prosessi ei vihaisesti vastusta sos.fobiaa. Prosessi sisältää ennemminkin rationaalista ajattelua ja usein myös hyvin positiivista ajattelua. Pelko tarvitsee elääkseen negatiivista ajatteluamme. Se nauttii jopa riitelystä kanssamme. Ilman negatiivista suhtautumistamme se ei voi muuta kuin mennä pois. "
Ai että tuo "mihähän ******** selätän tämän vaivan ja menen hammasta purren tänään...." meininki / suhtautuminen vain pahentaa sitä? Vai siis mitä tarkoitit? Sinulta on kyllä tullut todella fiksuja lohkoperunoita.. Pahoittelen jos turta mieleni on hidas.. Tuli jo tämän viestisi aikana sellainen uusi kappale tähän touhuun..- OIKEASTI!
Mitä minä ajattelen ensin?!?!? Siis minun pää on yksi MYTTY UMPISOLMUSSA niin sattuu jo ihan ajatella..
- 7+15
"Tuo linkki ei toimi? Tekisi todellakin mieli koittaa tuota, kun tuo olisi tuommoinen apukeino mitä voisi tehdä kotona.."
Pitäisi toimia. Linkin takaa löytyy latauslinkki torrentille, jolla saa ladattua koneelleen ko. englanninkielisen (todella selkeää ja ymmärrettävää enkkua!) terapiasarjan. Setti sisältää ikään kuin 20 terapiaistuntoa, jossa tosin ei tässä tapauksessa tarvi itse osallistua kuin kuuntelemalla. Itselläni on kokemusta myös "oikeasta" live-terapiasta, ja voin rehellisesti sanoa että jo lyhyellä tuttavuudella tuo kuunnelmaterapia saattaa helposti mennä hyödyllisyydessään heittämällä ohi perinteisestä terapiasta. Tämä siksi että puhuja oikeasti tietää mistää puhuu ja on itse selvinnyt sos.fobiasta. Suurimmalla osalla terapeuteista on se ongelma, etteivät ne oikeasti ymmärrä mistä tässä on kysymys ja eläytyminen potilaan tilanteeseen on vaikeaa.
HIDAS PUHE
"Kokeilin tuota jo tässä tekstiä lukien.. Aika "huvittava".. En ollut ennen miettinytkään moista.. Ja tajusin että minulla tuo lukeminen on ollut aikamoista suhahtelua.. Helppoja tilanteita minulla ei ole kun en ole edes pystynyt puhumaan perheenjäsenilleni nykyisin.."
Tämä on varmasti kokeilemisen arvoinen juttu. Vaikka kuinka paljon jännittäisi niin miksi tarvitsee ruveta husimaan puheensa kanssa (puhua liian nopeasti ja jälkeenpäin katua kun tuli höpötettyä jotain harkitsematonta)? Sinun tarvitsee varmaan joskus soittaa puhelimella jonnekin? Kannattaa joskus jossain mahdollisimman helpossa tilanteessa kokeilla, mitä tuo hidas puhe tekee tilanteelle.
ÄLÄ TAISTELE SOS.FOBIAA VASTAAN
"En ole varma sisäistinkö tätä asiaa.. Tai kai minä sisäistin.. Ja aika "hassu" juttu sitten taas... "mihähän ******** selätän tämän vaivan ja menen hammasta purren tänään...." Tuolla asenteella minä olisin juurikin mennyt ja olenkin mennyt aina.."
Tämä on keskeinen viesti mainituissa terapiakuunnelmissa. Tässäpä hieman omaa järjeilyäni:
Ensinnäkin, siedättämishoito toimii todella epätehokkaasti silloin kun sos.fobia on jo kovasti päällä. Tilanteisiin väkisin meneminen kun tuottaa todennäköisesti enemmän negatiivisia kokemuksia kuin positiivisia. Tai vaikka tilanne menisi neutraalisti, niin sos.foobikko aina luovasti keksii jotakin mikä mukamas meni pieleen. Monet tästä ongelmasta kärsivät siedättävät itseään päivittäin työelämässä tai koulussa, eivätkä tule siitä kummoisemmaksi. Ongelma pysyy. Siedättämistä tarvitaan vasta kun alat kehittyä ja uskoa että sosiaaliset tilanteet saattavat antaa myös positiivisia kokemuksia.
Ota rennosti: Prosessia sosiaalisten tilanteiden pelosta pois pääsemiseksi voi tehdä helposti ihan neljän seinän sisällä, ainakin alkuunsa.
Kyseessä on prosessi, jossa aivoihin luodaan aivan uudenlainen hermorata vanhan virheellisesti toimivan rinnalle. Lopulta virheellinen hermorata poistuu kokonaan kun sitä ei enää käytetä. Prosessia viedään eteenpäin järjestelmällisellä ajattelunmuutoksella.
Kiteytän nyt ydinajatuksen:
Älä kamppaile sos.fobiaa vastaan millään negatiivisella ajatuksella. "Mitä v*ttu selätä tämän paskan!" on hyvin aggressiivinen ajatus. Aggressiivisena ajatuksesi ovat negatiivisia -> ei toimi. Kaikki negatiivinen vain vahvistaa pelkoa. Ja mitä enemmän yrittämällä yrität kukistaa pelkoa, sitä enemmän se kasvaa.
Pelko kuolee neutraaleihin ja posiviisiin ajatuksiin. Pysytään kylmän rauhallisena. Myönnetään että minulla on tämä ongelma nyt, mutta sen alla on ihan ok persoona, joka jonakin päivänä toivottavasti pääsee esille ku olen prosessissani pidemmällä.- 16+11
POSITIIVINEN/NEUTRAALI AJATTELU
"Voitko kertoa jonkun esimerkin? Minun vaikea edes ymmärtää että mitä siis tuolla tarkoitat.. Tai siis että ajattelisin positiivisesti, tuntuu niin vieraalta että en pysty sellaista ajattelemaan.. en ole varma.."
Selitän mielelläni.
Ei tarvitse ajatella positiivisesti. Riittää että ajattelet neutraalisti. Ja se miten sos.foobikko normaalisti ajattelee EI TODELLAKAAN ole neutraalia vaan erittäin negatiivista. Sekä maailma että oma itsemme näyttäytyy negatiivisessa valossa. Ajattelemme:
- Munasin itseni äsken ja nyt varmasti joku ajattelee minua ihan idiootiksi
- Puhelinsoitto/tapaaminen pelottaa. Olen ahdistunut jo nyt ja itse tilanne menee varmasti kamalan jännityksen vallassa ja sitä kautta ihan v*tuiksi.
KUN tällainen sos.foobikolle normaali ajatus tulee mieleen, ensimmäinen vaihe on spotata se: Ahaa! Nyt minulle tuli tällainen automaattinen negatiivinen ajatus eli ANT: Automatic negative thinking
Kannattaa aloittaa ihan vain spottaamalla näitä ANT-ajatuksia. Tee siitä itsellesi numero joka kerta kun tällainen ajatus pukkaa mieleesi.
Kun olet valmis, ala uskomaan totuuteen: Nämä ANT-ajatukset ovat KAIKKI VALETTA. Istu vaikka tunniksi alas ja kelaa voisiko jokin tällainen ajatus ihan oikeati olla täyttä totta. Jos mielestäsi voisi, niin se on vain merkki erittäin kieroutuneesta ajattelusta. Nyt on lähdettävä suoristamaan sitä.. Nämä ANT:t eivät ihan oikeasti ole koskaan totta.
ANT-ajatuksia voi sitten pikkuhiljaa alkaa, aina kun niitä tulee, korvaamaan rationaalisella ajattelulla. Ei pidä heittäytyä liian positiiviseksi sillä mieli ei usko liian positiivisia väitteitä. Ole neutraali:
- Okei. Tunnen, että äskeinen tilanne meni ihan pipariksi. Joo, kyllähän minä änkytin välillä ja naamakin oli tulipunainen kun yhdessä vaiheessa vilkaisin peilistä. Mutta kuinka merkityksellistä tämä oli muille? Miettivätkö he sitä vielä ihan oikeasti? Olenko ainut joka tätä enää miettii? Kuinka pitkään itse muistelisin jonkin tulipunaista naamaa? Ja vaikka joku muistelisikin käytöstäni vielä "olipas hän tökerö silloin", ja rupeaisi jostain syystä vihaamaan minua niin mitä h*lvetin väliä. En tarvitse sellaista tyyppiä elämääni, saati kaverikseni.
Itselleni on jo syöpynyt sen verran hyvin mieleen, että ANT-ajatukset ovat valetta, etten jokaisen moisen kohdalla edes pysähdy miettimään ko. ajatusta. Usein vain hylkään negatiivisen ajatuksen... Koska miksi täyteen valheeseen pitäisi edes puuttua? Valhe mikä valhe. Mutta alkuvaiheessa voi tuntua luonnottomalta ikään kuin hylätä iso osa ajatuksista, joten kannattaa käyttää energiaa luomalla tilalle rationaalinen ajatus.
Mitä minä ajattelisin jos joku vaikuttaisi jännittyneeltä ja käyttäytyisi oudosti? Kuinka kauan muistelisin asiaa jälkeenpäin?
Ja kun totuushan on, että vaikka olisimme kuinka valtavan ahdistuneita ja jännittyneitä tahansa - tästä näkyy ulospäin muille ihmisille vain jäävuoren huippu. Ahdistuksen tunne on niin dominoiva, että tuntuu kuin kaikki näkisivät ahdinkoni niin hyvin kuin minä. - OIKEASTI!
"Pitäisi toimia. Linkin takaa löytyy latauslinkki torrentille, jolla saa ladattua koneelleen ko. englanninkielisen (todella selkeää ja ymmärrettävää enkkua!) terapiasarjan. Setti sisältää ikään kuin 20 terapiaistuntoa, jossa tosin ei tässä tapauksessa tarvi itse osallistua kuin kuuntelemalla. Itselläni on kokemusta myös "oikeasta" live-terapiasta, ja voin rehellisesti sanoa että jo lyhyellä tuttavuudella tuo kuunnelmaterapia saattaa helposti mennä hyödyllisyydessään heittämällä ohi perinteisestä terapiasta. Tämä siksi että puhuja oikeasti tietää mistää puhuu ja on itse selvinnyt sos.fobiasta. Suurimmalla osalla terapeuteista on se ongelma, etteivät ne oikeasti ymmärrä mistä tässä on kysymys ja eläytyminen potilaan tilanteeseen on vaikeaa."
Koita klikkaista? Ei se toimi..
http://thepiratebay.se/torrent/3437180/Overcoming_Social_Anxiety-Social_Phobia
Todella hyvä että ilmoitit tällaisesta.. Tämän avulla voin sitten myös valmistautua tuommoiseen ihan live-terapiaan...
"Tämä on varmasti kokeilemisen arvoinen juttu. Vaikka kuinka paljon jännittäisi niin miksi tarvitsee ruveta husimaan puheensa kanssa (puhua liian nopeasti ja jälkeenpäin katua kun tuli höpötettyä jotain harkitsematonta)? Sinun tarvitsee varmaan joskus soittaa puhelimella jonnekin? Kannattaa joskus jossain mahdollisimman helpossa tilanteessa kokeilla, mitä tuo hidas puhe tekee tilanteelle."
Hyvä lohkoperuna..
"Tämä on keskeinen viesti mainituissa terapiakuunnelmissa. Tässäpä hieman omaa järjeilyäni:
Ensinnäkin, siedättämishoito toimii todella epätehokkaasti silloin kun sos.fobia on jo kovasti päällä. Tilanteisiin väkisin meneminen kun tuottaa todennäköisesti enemmän negatiivisia kokemuksia kuin positiivisia. Tai vaikka tilanne menisi neutraalisti, niin sos.foobikko aina luovasti keksii jotakin mikä mukamas meni pieleen. Monet tästä ongelmasta kärsivät siedättävät itseään päivittäin työelämässä tai koulussa, eivätkä tule siitä kummoisemmaksi. Ongelma pysyy. Siedättämistä tarvitaan vasta kun alat kehittyä ja uskoa että sosiaaliset tilanteet saattavat antaa myös positiivisia kokemuksia.
Ota rennosti: Prosessia sosiaalisten tilanteiden pelosta pois pääsemiseksi voi tehdä helposti ihan neljän seinän sisällä, ainakin alkuunsa.
Kyseessä on prosessi, jossa aivoihin luodaan aivan uudenlainen hermorata vanhan virheellisesti toimivan rinnalle. Lopulta virheellinen hermorata poistuu kokonaan kun sitä ei enää käytetä. Prosessia viedään eteenpäin järjestelmällisellä ajattelunmuutoksella.
Kiteytän nyt ydinajatuksen:
Älä kamppaile sos.fobiaa vastaan millään negatiivisella ajatuksella. "Mitä v*ttu selätä tämän paskan!" on hyvin aggressiivinen ajatus. Aggressiivisena ajatuksesi ovat negatiivisia -> ei toimi. Kaikki negatiivinen vain vahvistaa pelkoa. Ja mitä enemmän yrittämällä yrität kukistaa pelkoa, sitä enemmän se kasvaa.
Pelko kuolee neutraaleihin ja posiviisiin ajatuksiin. Pysytään kylmän rauhallisena. Myönnetään että minulla on tämä ongelma nyt, mutta sen alla on ihan ok persoona, joka jonakin päivänä toivottavasti pääsee esille ku olen prosessissani pidemmällä. "
Hyviä ja uusia lohkoperunoita.. Tuli jopa sellainen tunne että tästä voi ihan aikuisten oikeasti päästä eroon..
Voitko koittaa laitoitko oikean linkin? Se näyttää että väärä sivu kun sitä klikkasee.. Haluaisin todellakin koittaa tuota.. - OIKEASTI!
16+11 kirjoitti:
POSITIIVINEN/NEUTRAALI AJATTELU
"Voitko kertoa jonkun esimerkin? Minun vaikea edes ymmärtää että mitä siis tuolla tarkoitat.. Tai siis että ajattelisin positiivisesti, tuntuu niin vieraalta että en pysty sellaista ajattelemaan.. en ole varma.."
Selitän mielelläni.
Ei tarvitse ajatella positiivisesti. Riittää että ajattelet neutraalisti. Ja se miten sos.foobikko normaalisti ajattelee EI TODELLAKAAN ole neutraalia vaan erittäin negatiivista. Sekä maailma että oma itsemme näyttäytyy negatiivisessa valossa. Ajattelemme:
- Munasin itseni äsken ja nyt varmasti joku ajattelee minua ihan idiootiksi
- Puhelinsoitto/tapaaminen pelottaa. Olen ahdistunut jo nyt ja itse tilanne menee varmasti kamalan jännityksen vallassa ja sitä kautta ihan v*tuiksi.
KUN tällainen sos.foobikolle normaali ajatus tulee mieleen, ensimmäinen vaihe on spotata se: Ahaa! Nyt minulle tuli tällainen automaattinen negatiivinen ajatus eli ANT: Automatic negative thinking
Kannattaa aloittaa ihan vain spottaamalla näitä ANT-ajatuksia. Tee siitä itsellesi numero joka kerta kun tällainen ajatus pukkaa mieleesi.
Kun olet valmis, ala uskomaan totuuteen: Nämä ANT-ajatukset ovat KAIKKI VALETTA. Istu vaikka tunniksi alas ja kelaa voisiko jokin tällainen ajatus ihan oikeati olla täyttä totta. Jos mielestäsi voisi, niin se on vain merkki erittäin kieroutuneesta ajattelusta. Nyt on lähdettävä suoristamaan sitä.. Nämä ANT:t eivät ihan oikeasti ole koskaan totta.
ANT-ajatuksia voi sitten pikkuhiljaa alkaa, aina kun niitä tulee, korvaamaan rationaalisella ajattelulla. Ei pidä heittäytyä liian positiiviseksi sillä mieli ei usko liian positiivisia väitteitä. Ole neutraali:
- Okei. Tunnen, että äskeinen tilanne meni ihan pipariksi. Joo, kyllähän minä änkytin välillä ja naamakin oli tulipunainen kun yhdessä vaiheessa vilkaisin peilistä. Mutta kuinka merkityksellistä tämä oli muille? Miettivätkö he sitä vielä ihan oikeasti? Olenko ainut joka tätä enää miettii? Kuinka pitkään itse muistelisin jonkin tulipunaista naamaa? Ja vaikka joku muistelisikin käytöstäni vielä "olipas hän tökerö silloin", ja rupeaisi jostain syystä vihaamaan minua niin mitä h*lvetin väliä. En tarvitse sellaista tyyppiä elämääni, saati kaverikseni.
Itselleni on jo syöpynyt sen verran hyvin mieleen, että ANT-ajatukset ovat valetta, etten jokaisen moisen kohdalla edes pysähdy miettimään ko. ajatusta. Usein vain hylkään negatiivisen ajatuksen... Koska miksi täyteen valheeseen pitäisi edes puuttua? Valhe mikä valhe. Mutta alkuvaiheessa voi tuntua luonnottomalta ikään kuin hylätä iso osa ajatuksista, joten kannattaa käyttää energiaa luomalla tilalle rationaalinen ajatus.
Mitä minä ajattelisin jos joku vaikuttaisi jännittyneeltä ja käyttäytyisi oudosti? Kuinka kauan muistelisin asiaa jälkeenpäin?
Ja kun totuushan on, että vaikka olisimme kuinka valtavan ahdistuneita ja jännittyneitä tahansa - tästä näkyy ulospäin muille ihmisille vain jäävuoren huippu. Ahdistuksen tunne on niin dominoiva, että tuntuu kuin kaikki näkisivät ahdinkoni niin hyvin kuin minä."Selitän mielelläni.
Ei tarvitse ajatella positiivisesti. Riittää että ajattelet neutraalisti. Ja se miten sos.foobikko normaalisti ajattelee EI TODELLAKAAN ole neutraalia vaan erittäin negatiivista. Sekä maailma että oma itsemme näyttäytyy negatiivisessa valossa. Ajattelemme:
- Munasin itseni äsken ja nyt varmasti joku ajattelee minua ihan idiootiksi
- Puhelinsoitto/tapaaminen pelottaa. Olen ahdistunut jo nyt ja itse tilanne menee varmasti kamalan jännityksen vallassa ja sitä kautta ihan v*tuiksi.
KUN tällainen sos.foobikolle normaali ajatus tulee mieleen, ensimmäinen vaihe on spotata se: Ahaa! Nyt minulle tuli tällainen automaattinen negatiivinen ajatus eli ANT: Automatic negative thinking
Kannattaa aloittaa ihan vain spottaamalla näitä ANT-ajatuksia. Tee siitä itsellesi numero joka kerta kun tällainen ajatus pukkaa mieleesi.
Kun olet valmis, ala uskomaan totuuteen: Nämä ANT-ajatukset ovat KAIKKI VALETTA. Istu vaikka tunniksi alas ja kelaa voisiko jokin tällainen ajatus ihan oikeati olla täyttä totta. Jos mielestäsi voisi, niin se on vain merkki erittäin kieroutuneesta ajattelusta. Nyt on lähdettävä suoristamaan sitä.. Nämä ANT:t eivät ihan oikeasti ole koskaan totta.
ANT-ajatuksia voi sitten pikkuhiljaa alkaa, aina kun niitä tulee, korvaamaan rationaalisella ajattelulla. Ei pidä heittäytyä liian positiiviseksi sillä mieli ei usko liian positiivisia väitteitä. Ole neutraali:
- Okei. Tunnen, että äskeinen tilanne meni ihan pipariksi. Joo, kyllähän minä änkytin välillä ja naamakin oli tulipunainen kun yhdessä vaiheessa vilkaisin peilistä. Mutta kuinka merkityksellistä tämä oli muille? Miettivätkö he sitä vielä ihan oikeasti? Olenko ainut joka tätä enää miettii? Kuinka pitkään itse muistelisin jonkin tulipunaista naamaa? Ja vaikka joku muistelisikin käytöstäni vielä "olipas hän tökerö silloin", ja rupeaisi jostain syystä vihaamaan minua niin mitä h*lvetin väliä. En tarvitse sellaista tyyppiä elämääni, saati kaverikseni.
Itselleni on jo syöpynyt sen verran hyvin mieleen, että ANT-ajatukset ovat valetta, etten jokaisen moisen kohdalla edes pysähdy miettimään ko. ajatusta. Usein vain hylkään negatiivisen ajatuksen... Koska miksi täyteen valheeseen pitäisi edes puuttua? Valhe mikä valhe. Mutta alkuvaiheessa voi tuntua luonnottomalta ikään kuin hylätä iso osa ajatuksista, joten kannattaa käyttää energiaa luomalla tilalle rationaalinen ajatus.
Mitä minä ajattelisin jos joku vaikuttaisi jännittyneeltä ja käyttäytyisi oudosti? Kuinka kauan muistelisin asiaa jälkeenpäin?
Ja kun totuushan on, että vaikka olisimme kuinka valtavan ahdistuneita ja jännittyneitä tahansa - tästä näkyy ulospäin muille ihmisille vain jäävuoren huippu. Ahdistuksen tunne on niin dominoiva, että tuntuu kuin kaikki näkisivät ahdinkoni niin hyvin kuin minä. "
Todella mielenkiiintoisia uusia lohkoperunoita.. Ihan kuin olisi tullut pari uutta ovea tuonne takaraivoon ja ajatuksiin.. Nyt on paljon miettimistä.. - NÄIN ON
OIKEASTI! kirjoitti:
"Selitän mielelläni.

Todella mielenkiiintoisia uusia lohkoperunoita.. Ihan kuin olisi tullut pari uutta ovea tuonne takaraivoon ja ajatuksiin.. Nyt on paljon miettimistä..Et munannut!
- 13+5
http://thepiratebay.se/torrent/3437180/Overcoming_Social_Anxiety-Social_Phobia
Minulla tuo linkki toimii. Kokeile vaikkapa kopioida ja liittää linkki osoitepalkkiin, auttaisiko se. Tai sitten haet Pirate Bayn hausta nimellä Overcoming social anxiety Social Phobia. Noin se ainakin löytyy.
Tuo terapia-setti vaatii siinä mielessä aikamoista itsehillintää, että yhden istunnon saisi kuunnelma vain kerran viikossa. Eli koko homman kestoksi tulee 20 viikkoa. Kun varmasti moni haluaisi kahmia nopeasti kaiken tiedouden mitä on saatavilla..
Mutta kuten nauhoitteessakin sanotaan, sos.fobian hoito ei voi tapahtua sormia napsauttamalla tai syöttämällä potilaaseen kertalaakista kaikki tietous. Prosessille on pakko antaa aikaa. Suosittelen kovasti kyllä, että käy tuon läpi 20 viikkoisena.. Ei ole paha aika siihen nähen jos loppuelämä on sen jälkeen huomattavasti mielekkäämpää :-)
Huvittavaa sinänsä, että tuo terapia on c-kaseteilta peräisin..- Huomenta Suomi!
"http://thepiratebay.se/torrent/3437180/Overcoming_Social_Anxiety-Social_Phobia
Minulla tuo linkki toimii. Kokeile vaikkapa kopioida ja liittää linkki osoitepalkkiin, auttaisiko se. Tai sitten haet Pirate Bayn hausta nimellä Overcoming social anxiety Social Phobia. Noin se ainakin löytyy."
Ei toimi koko sivut.. Onko nuo sivut kaatuneena nyt?
"Tuo terapia-setti vaatii siinä mielessä aikamoista itsehillintää, että yhden istunnon saisi kuunnelma vain kerran viikossa. Eli koko homman kestoksi tulee 20 viikkoa. Kun varmasti moni haluaisi kahmia nopeasti kaiken tiedouden mitä on saatavilla..
Mutta kuten nauhoitteessakin sanotaan, sos.fobian hoito ei voi tapahtua sormia napsauttamalla tai syöttämällä potilaaseen kertalaakista kaikki tietous. Prosessille on pakko antaa aikaa. Suosittelen kovasti kyllä, että käy tuon läpi 20 viikkoisena.. Ei ole paha aika siihen nähen jos loppuelämä on sen jälkeen huomattavasti mielekkäämpää :-)
Huvittavaa sinänsä, että tuo terapia on c-kaseteilta peräisin.. "
Minun pitää opetella sitä itsehillintää kaiki tavoin.. Parempihan tuo on varmaan muutenkin käsitellä päässä tuollaista yhtä istuntoa kunnolla... Tuskin niitä hirveän hyvin sisäistäisikään jos hirveällä vauhdilla haluaisi kahlata läpi..
Minulla ei tosiaan ole muuta kuin aikaa.. Kyllä tuo 20 viikkoa sopii vallan mainiosti.. hehheh.. Mutta onko nuo sivut nyt kaatuneena vai mitä? "Internet Explorer ei voi näyttää WWW-sivua" kun koitan mennä pelkästään Piratenbayn etusivuille..
Ja kiitos todellakin avusta mitä olet auttanut.. Oppinut ja tajunnut uutta..
- 19+12
Se on tilanteessasi mahtava juttu että on aikaa. Vedä kunnon 20 viikkoinen setti ja yhtä istuntoa voi kuunnella viikossa useastikin jotta sen anti varmasti iskostuu päähän. Kyllä yhdessä osassa tosiaan muutenkin on per viikko tarpeeksi tekemistä. Ajattelunmuutosta ei aikaansaada ihan pienellä prosessoinnilla :)
Onkohan sulla jokin palomuuri joka estää pääsyn epäilyttäville sivustoille.. Kokeile toisella selaimella? Tai jos sulla on jokin "roskaposti-maili" jonka osoitteen viitsii laittaa tähän niin voin lähettää sulle sinne linkin josta saat paketin ladattua. Laitan esim. dropboxiin koko setin hetkeksi. En viitsi tässä julkisesti kuitenkaan alkaa laittomasti levitellä latauslinkkejä.. :D- Huomenta Suomi!
"Se on tilanteessasi mahtava juttu että on aikaa. Vedä kunnon 20 viikkoinen setti ja yhtä istuntoa voi kuunnella viikossa useastikin jotta sen anti varmasti iskostuu päähän. Kyllä yhdessä osassa tosiaan muutenkin on per viikko tarpeeksi tekemistä. Ajattelunmuutosta ei aikaansaada ihan pienellä prosessoinnilla :)"
Heh.. Niin.. Odotan kyllä mielenkiinnolla ja todella innolla nyt tuota.. Siis ihan vilpitön innostus tästä kuntoutuksesta! Oletko sinä käynyt läpi tuon koko ohjelman?
"Onkohan sulla jokin palomuuri joka estää pääsyn epäilyttäville sivustoille.. Kokeile toisella selaimella? Tai jos sulla on jokin "roskaposti-maili" jonka osoitteen viitsii laittaa tähän niin voin lähettää sulle sinne linkin josta saat paketin ladattua. Laitan esim. dropboxiin koko setin hetkeksi. En viitsi tässä julkisesti kuitenkaan alkaa laittomasti levitellä latauslinkkejä.. :D "
No on minulla palomuureja ja estoja, mutta siitä ei tuossa näytä olevan kyse.. Kaikki valot on vihreillä ja ei ole estot päällä, mutta silti näyttää että sivuja ei olisi olemassa. En ymmärrä nyt yhtään että mikä tuossa kiikastaa.. Aivan ymmälläni.. Suljin kaikki estotkin hetkeksi vaikka niiden ei pitänyt vaikuttaakkaan, mutta silti:
" Internet Explorer ei voi näyttää WWW-sivua "
Tuossa on minun sähköpostiosoitteeni: Fysiikkat@hotmail.com - 14+2
Huomenta Suomi! kirjoitti:

Tuossa on minun sähköpostiosoitteeni: Fysiikkat@hotmail.comMailattu!
- Humenta Suomi!
14+2 kirjoitti:
Mailattu!
"Mailattu! "
Kiitos.. Käyn kurkkaamassa..
"Toi linkki ei muuten toimi kun jotkut netin tarjoajat(elisa) on blokannut pirate bayn, onhan noita muitakin torrent sivuja..."
No siinä se ratkaisu sitten oli? Blokannut sivuja.. Voi hyvänen aika..
- 32
Toi linkki ei muuten toimi kun jotkut netin tarjoajat(elisa) on blokannut pirate bayn, onhan noita muitakin torrent sivuja...
Sama tiedosto löytyy tästä jos joku sen haluaa ladata:
http://kat.ph/overcoming-social-anxiety-social-phobia-t1409036.html - NÄIN ON
Ois muuten ihan tosissaan mielenkiintoista kelata sun kaa tätä juttua, mietin vähän väliä, ihan tosi, että mitä ihmettä tämä kaikki oikein on...
- Huomenta Suomi!
"Ois muuten ihan tosissaan mielenkiintoista kelata sun kaa tätä juttua, mietin vähän väliä, ihan tosi, että mitä ihmettä tämä kaikki oikein on... "
Kukas sinä nyt oletkaan? Nuo taisi olla "humalaisen" puheita kun tuohon aikaa aamuyöstä kirjoitit.
- 2+13
"Ja kun totuushan on, että vaikka olisimme kuinka valtavan ahdistuneita ja jännittyneitä tahansa - tästä näkyy ulospäin muille ihmisille vain jäävuoren huippu. Ahdistuksen tunne on niin dominoiva, että tuntuu kuin kaikki näkisivät ahdinkoni niin hyvin kuin minä."
Tästä eri mieltä, oli kerran sellainen tilanne, että nainen sanoi päin naamaa, että näytän pelokkaalta ja tämä tuli itselle ihan yllätyksenä, luulin, että siinä tilanteessa oli ihan normaali ilme päällä, ehkä vähän yllättynyt mutta ei todellakaan pelokas ilme.
Eikä ole edes ensimmäinen kerta kun näin sanotaan, kerran vanhus sanoi jotain että ei tarvii pelätä, itse olin ihan että mitä, näytänkö muka siltä että pelkäisin? Kerran yksi keski-ikäinen mies yritti ns leikillään pelästyttää.
Eipä ainakaan paranna itsevarmuutta jos tietää, että oma epävarmuus näkyy muille näin korostuneesti.- Huomenta Suomi!
""Ja kun totuushan on, että vaikka olisimme kuinka valtavan ahdistuneita ja jännittyneitä tahansa - tästä näkyy ulospäin muille ihmisille vain jäävuoren huippu. Ahdistuksen tunne on niin dominoiva, että tuntuu kuin kaikki näkisivät ahdinkoni niin hyvin kuin minä."
Tästä eri mieltä, oli kerran sellainen tilanne, että nainen sanoi päin naamaa, että näytän pelokkaalta ja tämä tuli itselle ihan yllätyksenä, luulin, että siinä tilanteessa oli ihan normaali ilme päällä, ehkä vähän yllättynyt mutta ei todellakaan pelokas ilme.
Eikä ole edes ensimmäinen kerta kun näin sanotaan, kerran vanhus sanoi jotain että ei tarvii pelätä, itse olin ihan että mitä, näytänkö muka siltä että pelkäisin? Kerran yksi keski-ikäinen mies yritti ns leikillään pelästyttää.
Eipä ainakaan paranna itsevarmuutta jos tietää, että oma epävarmuus näkyy muille näin korostuneesti. "
Osittain samaa mieltä, siis käyttäjän 2 13 kanssa. Siis että kyllä ulkopuolelle voi todellakin näkyä ja vielä usein kun sitä luulee itse että ei näy.
- abc246
Mutta tuosta 2 13 kirjoituksesta saa sellaisen kuvan että hän ei ollut edes ahdistunut tuolloin.
Tyypillistä että jotkut ihmiset sanoo mitä sattuu; kun et ole peloissaan niin sanotaan pelokkaaksi, ja päinvastoin. Luultavasti sinulla on vain ollut joitain vähän pelokkaan näköisiä maneereita joskus.
Minulla oli sosiaalifobian pahimpana aikana aika pitkä tukka. Kuulin joiltakin sellaisia puheita että "Onko tuo tyttö? Kato, on sillä rinnat!" (Heh heh, ne piti olla rintalihakset.) Arvaa tykkäskö sosiaalifobia hyvää. Yleensä kuitenkaan minua ei pidetty tytön näköisenä.
Tavalliset ihmiset kuittaa tuollaiset puheet vaan pikku harmituksena.- Huomenta Suomi!
"Tavalliset ihmiset kuittaa tuollaiset puheet vaan pikku harmituksena. "
Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä ihminen imee pienimmätkin kommentit ulkonäköön liittyen, erityisesti jos se liittyy niihin tunteisiin joita koittaa peittää, todella voimakkaalla negatiivisella tavalla. Siis esimerkki tapauksena juuri tuollainen, että kun on peloissaan ja sitä koittaa peitellä ja joku kysyy tai sanoo "Miten sinä näytät noin pelästyneeltä?". Sillä ei ole merkitystä että miten pelokkaan näköinen on ollut, se kysymys tai kommentti tekee sen kaiken merkityksen. Eikä sillä ole merkitystä, että onko kysymyksen tai kommentin esittäjä koko asiaa pitänyt kovin suurena. Mutta itse kohde pitää koko asiaa äärimmäisen suurena asiana monella tavalla.
- abc246
2 13 ajattelee noiden tapausten jälkeen että hän näyttää pelokkaalta ulospäin kun on ahdistunut. Dr. Richards sanoo että kielteiset ajatukset valehtelee aina. Joten tästä voi päätellä ettei hän näytä pelokkaalta.
Tällätavalla voi muuten käyttää "judoa" kielteisiä ajatuksia vastaan. esim. Tunnetko itsesi tyhmäksi? : Se todistaa ettet ainakaan ole tyhmä. Keksin ihan itse :)- Huomenta Suomi!
"2 13 ajattelee noiden tapausten jälkeen että hän näyttää pelokkaalta ulospäin kun on ahdistunut. Dr. Richards sanoo että kielteiset ajatukset valehtelee aina. Joten tästä voi päätellä ettei hän näytä pelokkaalta.
Tällätavalla voi muuten käyttää "judoa" kielteisiä ajatuksia vastaan. esim. Tunnetko itsesi tyhmäksi? : Se todistaa ettet ainakaan ole tyhmä. Keksin ihan itse :) "
En häntä tunne niin en voi hänen puolesta vastata.
Hän juuri sanoi että hänelle on sanottu päin naamaa useamman kerran, että hän näyttää pelkäävän.
Esimerkiksi...
"nainen sanoi päin naamaa, että näytän pelokkaalta ja tämä tuli itselle ihan yllätyksenä"
Niin kyllä hän silloin on näyttänyt pelokkaalta.
- abc246
Niin mutta ihmetyttää että hän on yllättynyt joka kerta kun niin on sanottu. Näyttää siltä että hän ei ollut pelännyt näyttävänsä pelokkaalta. Onko ollut edes ahdistunut?
Uskon vasta sitten että tämä liittyy tilanteisiin jossa on ahdistunut ,kun joku on sanonut niin sen jälkeen kun hän on alkanut murehtia näyttävänsä pelokkaalta. Sittenhän se ei tulisi enää yllätyksenä.- Huomenta Suomi!
"Niin mutta ihmetyttää että hän on yllättynyt joka kerta kun niin on sanottu. Näyttää siltä että hän ei ollut pelännyt näyttävänsä pelokkaalta. Onko ollut edes ahdistunut?"
En tosiaan tiedä.. Se herra voisi tulla nyt itse selvittämään ja kommentoimaan, mutta tässä hän se minun mielestä sanoi.
" nainen sanoi päin naamaa, että näytän pelokkaalta ja tämä tuli itselle ihan yllätyksenä, luulin, että siinä tilanteessa oli ihan normaali ilme päällä,"
En tosiaan tiedä..
"Uskon vasta sitten että tämä liittyy tilanteisiin jossa on ahdistunut ,kun joku on sanonut niin sen jälkeen kun hän on alkanut murehtia näyttävänsä pelokkaalta. Sittenhän se ei tulisi enää yllätyksenä. "
Minulla on ollut yksi tilanne missä luonnollisesti olen ollut sekavan pääni sisällä aivan hysteerisen ja sairaan tärisevän rotan tuntuisena, ja minulle on sanottu tyyliin: Onko sulla kaikki kunnossa? Ja se tuli yllätyksenä kun luulin että osasin peittää sen..
2 13 voisitko pikkuhiljaa tulla kommentoimaan noita kokemuksiasi??????
- -lkj.-
Tosiasiassa ei ihminen ymmärrä juuri mitään elämästä eikä maailmankaikkeudesta.
Sitä ollaan yhden suurnisäkäslajin yksilöitä, joiden elimistö on kehittynyt maapallolla henkiin jäämiseen.- Huomenta Suomi!
"Tosiasiassa ei ihminen ymmärrä juuri mitään elämästä eikä maailmankaikkeudesta.
Sitä ollaan yhden suurnisäkäslajin yksilöitä, joiden elimistö on kehittynyt maapallolla henkiin jäämiseen. "
Mietin vain että mitä selviytymistä tällainen sekava sairas sekavuus mieli edistää kun tämä tappaa ihmisen.. On jähmettynyt rotta joka kuolee nälkään ja janoon kun hävettää ja nolottaa hakea ravintoa.
- dominokeksi
Täällä on näköjään useampi joka käyttää nimimerkkinään 3 2 -tyylistä ratkaisua joten vaihdan omaani. Olen siis jamppa, joka topicin alkuvaiheessa paasasi pitkiä viestejä ja puhui terapia-kuunnelmasarjasta.
Totesin aiemmin, että ahdistuksesta näkyy ulospäin vain jäävuoren huippu. Ajatus sai hiukan vastustusta.
Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että asia on yleensä näin. Ihmisillä on kyllä kykyjä astia toistensa olotiloja pienistä vihjeistä ja joskus on huomattavissa, että jollakulla on jostain syystä vaikea olo. Mutta tässäkin tapauksessa muille näkyvä ahdistus näyttäytyy muille pienempänä kuin itselle. Muille näkyy pelkästään fyysiset oireet kun taas itsellä myös tunnepuoli myllertää ahdistuksen syövereissä. Vaikka joku näkee että hikoilet ja änkytät, niin hän ei todennäköisesti osaa silti edes likimain aavistaa kuinka syvissä vesissä parhaillasi kuljet.
Olen joskus katsellut iseäni videolta ja yllättynyt kuinka vaikutan vain kaikin puolin äärimmäisen rauhalliselta tyypiltä. Näyttäydyn muille vain yltiö rauhallisena heppuna joka silloin tällöin vaikuttaa hermostuneelta - mutta siinä se. Ei kukaan saata arvata millainen myllerrys pääni sisällä käy. - 2+13
"Minulla on ollut yksi tilanne missä luonnollisesti olen ollut sekavan pääni sisällä aivan hysteerisen ja sairaan tärisevän rotan tuntuisena, ja minulle on sanottu tyyliin: Onko sulla kaikki kunnossa? Ja se tuli yllätyksenä kun luulin että osasin peittää sen..
2 13 voisitko pikkuhiljaa tulla kommentoimaan noita kokemuksiasi?????? "
Minä siis tuo 2 13, en nyt tiedä oikein mitä piti kommentoida mutta oma tilanne meni niin, että olin baarissa ja puhuin tälle naiselle. En käy baarissa usein ja voi olla, että vähän jännitän tuossa ympäristössä ja se jonka kanssa puhuin oli kunnon jääkuningatar joten jännitys vaan kasvoi. Itsekin vaan luulin, että olisin osannut peittää oman jännitykseni.. Silti ihmetyttää miksi nämä ihmiset eivät käyttäneet esimerkiksi sanaa ujo, "näytät ujolta" "älä ujostele", ihmettelen että näytänkö tosiaan pelokkaalta ja miksi näin.. en tiedä - Huomenta Suomi!
"Totesin aiemmin, että ahdistuksesta näkyy ulospäin vain jäävuoren huippu. Ajatus sai hiukan vastustusta.
Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että asia on yleensä näin."
Näinhän se menee. Mutta se on tosiasia, että ihmiset kyllä voi nähdä toisessa jotain erikoista. Ja pieninkin huomautus on kuin isku vyön alle. Tai tarkoitin että tämä oli minun pointtini.
Miten te vietitte juhannuksen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647