Pelkääkö kukaan Martinniemen baarin menon vuoksi? Toista tuntia sitten baarin edessä poliisit piiritti kirveellä heilunutta miestä, ei ollut päässyt kaupastakaan kuin kiertotien kautta kotiin??Ovatkohan vielä siellä?
Smartti-baari
34
2598
Vastaukset
- Sinut tunnetaan
Onpa tosi tökerö provo. Ei päätä eikä häntää. Keksisit niitä satujasi vain p'äkopassasi. Voit jourua edesvastuuseen pe'ättömuistä viesteistä.
- martti rulez
Taisi kyseinen kirvesmies olla TEEKOO?!?
- Smartin Baari
Smartin Baarilla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä. Kyseisellä kirveenheiluttelijalla on Baariin ikuinen porttikielto, ollut jo viime joulukuusta asti.
Se että Repolantiellä häiriköidään, ei kuulu aina automaattisesti Smartin Baarille, vaan tienvarressa on muitakin asumuksia.
Tämäkin tapaus oli n. 200m. baarista kylällepäin, ei siis baarilla.
Ohjasin tarkoituksella ohikulkevia kiertotien kautta, etteivät joutuisi piiritystilanteeseen uhreiksi. Kulkivat siis baarin ohi turvallisesti.
Alkuperäinen kirjoittaja ei ole asiasta perillä, vaan ilmeisesti haluaa mustata baarin mainetta. Voin vain kuvitella mistä tämäkin provo lähti...
T:Tiina Ylitalo, Smartin Baari- hohhoijjaa!
senhän takia se siellä riehu ku on smartin baarista porttikielto....
- Hyvä yrittäjä
KIITOS!!
Hienosti olet toiminut. Antakaa hyvät ihmiset yksityiyrittäjän yrittää.
En ole vielä ehtinyt kyseisessä baarissa vielä käydä, mutta minusta on tosi hienoa, että joku jaksaa täällä vielä yrittää!
Tsemppiä Smartin baarin omistajalle, ehkä lomalla ehtisin siel piipahtaa:)
- 13+8
Miksi pitää sievistellä?
Kyllähän kaikki tietää martissa että miten tuo homma oikiasti meni!
Anniskeluravintolat tuovat aina mukanaan ongelmia!!! - Puhutaanpa tottakin
Ei se ole vähääkään baarin syy. Provoilua!
- Martti Spärde
Tosi uskottavaa kun yrittäjä yrittää kiillottaa mainettaan netissä!!!
ei helevetti mitä hommaa!!!
Jos hoitaa hommat kunnolla ei tarvi verkossa tapella :DDDD- Pertsa
Baarista on saanu pillua mukaan ja oli liukasta naminami
- mee äiteen selän ...
Pertsa kirjoitti:
Baarista on saanu pillua mukaan ja oli liukasta naminami
Voi reppanaa ku pitää oikein mainostaa.
- aaölllkaaöaö
Pertsa kirjoitti:
Baarista on saanu pillua mukaan ja oli liukasta naminami
siksi siellä ei viitsi kunnon kansalainen käydä, kun siellä jahdataan vaan p....a ja k....a. Hyi helevetti!!!!
- SMARTIN BAARI PARAS
aaölllkaaöaö kirjoitti:
siksi siellä ei viitsi kunnon kansalainen käydä, kun siellä jahdataan vaan p....a ja k....a. Hyi helevetti!!!!
Kyllä tuota jahtaamista on myös muissa baareissa ja vielä huomattavasti enemmän. Ei ehdi kunnolla sisälle baariin kunjo ollaan ehottelemasa vaatteiden pois ottammista ja nai..... Smartin baarissa ei tätä ongelmaa ole vaan siellä saat istua rauhassa kavereiden kanssa viettämässä iltaa jos niin haluaa. Baarin henkilökunta on fiksua ja valveutunutta, että huomaa kyllä, jos joku "ahdistee" liikaa. Toki, jos joku haluaa sieltä miehen / naisen mukaan lähteä, niin sehän on hänen asia. Aikuisia ihmisiähän baarissa kulkee.
Olen kulkenut pitkää Smartin baarilla ja aion kulkea siellä jatkossakin. Paras paikka koko Haukiputaan alueella!
Tsemppiä Tiinalle ja koko henkilökunnalle!!!!!
T. Mari, vakioasiakas :)
- en asiakas..mutta
Jos teillä jotain sanottavaa, eikö olisi reilua käydä asianomaiselle henkilökohtaisesti sanomassa asioista ja ottaa selvää totuudesta eikä kuulopuheita levitellä.. Toivottavasti jo ylläpitäjä puuttuu näihin törkyviesteihin..
- KANSSA KATSELIA
Pidä Tiina Baarissa LIPPU KORKEALLA.
- hullu mikä hullu
samahanse on lopettaa koko kylä pahanen, kaupoista saa kaljaa nekin kiinni, TÄNNE EI JÄIS MITÄÄN "ELÄMÄÄ".. tosi typerää jossittelua.. ja kylällä monta paaria ne pitäs siirtää jonnekki kauas kauas, niin ja linja-autot jos ne hullut tulee linja-autolla jostain kaukaa pitäisikö linja-autojen ja koko liikenteen kiertää martinniemi. ei mutta jos ne tulee vettä pitkin puita pilkkoon.. rekenna muuri, oma pikku berliinin muuri. mut ei hän se käy kun ne tekee ilma hyökkäyksen :D...heehhee
- Jovain
Vau, että ihan kylähullutkin nykyisin ovat ravitsemusliikkeen syytä. Jopas jotain! Jos nurkan takana mies mottaa vaimolleen mustan silmä, onko sekin anniskeluravintolan vika, täh? Sitäkin varmaan tapahtuu. Kaikkee sitä viitsittekin pohtia pienissä päissänne.
Hulluja kirveenheiluttajia mahtuu varmasti joka kylään, olipa niissä sitten yks tai useempi baari tai ei baaria laisinkaan. Joten suut suppuun ja tassut pois näppikseltä, jos ei ole muuta mielessä. - kakkaakakkaa
Eiköhän se ole ihan järkevääkin baarin pitäjältä tulla tänne oikaisemaan omalla nimellään perättömiä juoruja, ku nimimerkillä kommentoivat ihmiset täällä levittelevät näitä juttuja? Ja minäkun luulin että Iiläiset ovat ainoita joilla menee huonosti, ainakin Rantapohjan tekstaripalstan perusteella, mutta sama paska näkyy pyörivän Martinniemeen kohdistuvissa palstoissa.. ( :DDD )
- kippis
Vaan aatelkaapa, jos kylälä oliski KAKS baaria, kuten tässä joku vuos sitten ;)
- Kesäjaolut
Rupespa janottamaan. Josko sitä kävisi tuonkin paikan kokeilemassa :).
- P ja M
Kiitoksia SBn Tiina Kalaateriasta.
- seliseliseli
Tässä on jälleen todiste siitä kuin jutut kasvaa kun ne kiertää tuolla kylällä. Mutta meidän jokaisen pitäisi muistaa, että joka baarissa ja ravintolassa on ne omat ongelmat ja hankalat asiakkaat ja äkkiarvaamattomat tilanteet joihin ei pysty kukaan edeltäkäsin vaikuttamaan, eikä arvaamaan että jotain tapahtuu juuri sillä hetkellä. Saa siinä sitten omistajat ja työntekijät selitellä. Koskaan ei tiedä koska se ongelma astuu ovesta sisään tai pyrkii astumaan ja kun et päästä, niin ongelma on sitten sielä baarin lähistöllä ja se on juuri baarista tai ravintolasta aiheutuvaa. Muuksi sitä asiaa ei voi muuttaa. Ja sitten on vaan niitä ihmisiä, jotka nauttivat juoruilusta ja mustamaalaamisesta sekä paisuttelevat tapahtumia syystä tai toisesta. Toivokaamme vaan kaikki rauhallista kesää niin martinniemeen kuin kirkonkylälle kuin muihinkin lähiympäristön baareihin ja ravintoloihin.
- KasperiKotilo
Alkoholihan on tunnetusti yksi pahimmista päihteistä.
Päihtymystila on jopa vahvempi kuin heroiinillä.
Koukutusriski on verrattavissa heroiiniin.
Yliannostusriski on olemassa ja yliannostus on hengenvaarallinen.
Kun sellaista liuotinta on juonut paljon niin päihtymystilaa ei voi
kontrolloida mitenkään.
Silloin ei paljon katsota ja mietitä mitä tekee, vaistomaiset toiminnot
sekä äkkipikaiset päätökset saattavat johtaa jopa murhaan, pahoinpitelyyn, häiriköintiin ym. .
se ei suoranaisesti ole baarin vika, mutta tietty baari ei lain mukaan saa
tarjota selvästi päihtyneelle asiakkaalle juomaa, tätä velvollisuutta pitää valvoa ja käyttää. Pitäisi vain raa'asti sanoa ei juopuneelle ihmiselle, useasti euron kuvat voittavat lain noudattamisen, jos lompakosta näkyy nippu viiskymppisiä niin ei sitä annostelua oikein rajoiteta, myöskin riehumisen pelko on varmasti, juopuneet kun eivät pidä sanasta "EI".
Baaria ei voi syyttää mistään muusta kuin baarin perustamisesta, sitäkään ei mielestäni ole kielletty missään, sekä melusta ulkoilmatapahtumissa, siinä on asuinalue heti vieressä. kerrostalolle kuuluu varmasti melkoinen älämölö. Sitä pitäisi sumplia että miten sen saisi pienemmäksi, sillä se kuului siwalle asti melko selvästi.
- Marttilaine
Tuosahan se vissiin nähtiin että kismitti kirveenheiluttajallaki ku ei pääse mukavaan baariin ku on porttikielto :DD Tiinalle tsemiä!
- :D
Voi jeesuksenvittu teijän kans! :D me ollaan martissa aiheutettu palio enemmän hämminkiä mitä siellä nyt on, ennenku kukaa ees suunnitteli SB.tä. Että äläkäähä sen piikkii pistäkö!
- "Sindy"
Hei!
Elä sie Tiina välitä "tollojen" ja kateellisten panettelusta! Paikka on hyvä, siisti ja asiakkaat osaavat joskus pilata tilanteet ihan ite, ja sinä osaat katsoa, milloin on aika poistua ulkotilaan. Eihän aina voi tuntea uutta asiakasta tai tietää mitä alkoholi aiheuttaa meille kullekin. Jatka vain baarin pitoa aivan rauhassa. Parempi paikka kuin eräät muut kylällä. Ainakin siistimpi!- Naurispena
Yöunien menetyskö on "kateellisten panettelua"? tai "Tolloa"
Tolloa on riekkua kännissä yöllä jossain lähiökapakan tapahtumassa ja pitää melua.
Oikeesti, opetelkaa ajatteleen objektiivisesti, keskittykää faktoihin:
1. Alkoholi on vaarallista.
2. Sitä ei kannata juoda, koska kohta 1.
3. Ihmiset asuvat kapakan vieressä.
4. Ihmisen täytyy nukkua yöllä, varsinkin jos on aamuksi menoa.
5. Vauvojen pitää saada nukuttua yöllä, että terve kehitys on taattu.
6. Ääni ulottui ihan selvästi SIWA:lle asti kuten jo totesin,
7. Asuntoja on useita kymmeniä siwan ja kapakan välillä.
8. Ihmiset asuvat asunnoissa ja pitävät ikkunoita raollaan yön aikana että ilma vaihtuisi nukkumisen aikana tai viilentääkseen asuntoa.
9. Ääni kuuluu paljon isompana kun ikkuna on auki.
10. Elämän askareet, tärkeät menot ja ihmisen hyvinvointi ovat tärkeämpiä asioita kuin humalainen juhliminen, tai pelkkä juhliminen.
Jos tätä objektiivisen ajatttelun tulosta, faktojen listaa katsoo ja lukee,
ymmärtää varmaan että ihmisten humalainen juhliminen ei ole tärkeämpää kuin
se että ihmisten hyvinvointi ja lasten turvallinen kasvu. En ala puhumaan muista haittatekijöistä koska ne saattavat sattua pahasti..
- marttilainen minäkin
Tsemppiä baarinpitäjälle. Ilmeisesti olet joutunut jonkun häirikön tulilinjalle. Ota yhteys poliisiin ja tee tutkintapyyntö.
MInulla oli sama tilanne aikoinaan ja tein tutkintapyynnmön. Häiriköinti sai nolon lopun. - näin on
Joo ei kannata ruveta sylkykupiksi. Martinniemen palstalla häiriköi yksi jokseenkin varmuudella tunnistettu henkilö josta on tiedot
- sahanpiippu
hilijasuus alakaa kello kymmenen miksi pittää mussiikkia soittaa täysillä ettei lähistöllä saa nukkua rauhassa.
- joopajoojapölökylläp
ja seuraavaksi varmaan täällä vaaditaan noiden Oulun venetsialaisten kieltämistä, kun kuuluupi ilotulitus toppilasta marttiin...
- ++++++++
eipä tänne asti kuulu ja ilotulitushan komia pauke :)
- joopajoojapölökylläp
sarkasmia.
- sukuku
Kyllä niitä häiriköitä on aikani kolme ja taitavat vielä olla vähä sukua toisilleen
- Naurispena
Kyllä nuista miinuksista ja plussista näkee että mikä on yleinen mielipide.
Juopot ja juoppojen huumediilerit eli baarimikot ja huumepomot eli baarinomistajat haluaa remuta vaikutuksen alaisena, muiden hyvinvoinnin kustannuksella, niinku yleensä (hei kamoon voit sä nukkuu vaikka me juodaanki, mee vaikka tonne toiseen huoneeseen, sinne ei kuulu, hei ei ne tentit nii tärkeitä oo ja voit sä sinne mennä vaikka oisit valvonukki, me vaa vähä pietää hauskaa). ja diilerit kääriä massia näistä huumejuhlista kun kamaa menee kuiviin ja märkiin kurkkuihin että se musa kuullostas paremmalta ja naiset kaunistuis vaikutuksen myötä..
Sillä alkoholi on huume. Jos joku väittää jotain toista, hän on pahasti väärässä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647