Kysyypi Silho.
Kellä Kuhmon kallein traktori?
17
757
Vastaukset
- kaupunkissa ei tarvi
Kylläpä joku on taas utelias ja varmaan kateellinenkin perukan pölöhö-Kustaa.
- Raattoriii
Traktori (latinaksi trahere 'vetää') on raskaiden esineiden siirtelyyn ja erilaisten työkoneiden vetämiseen tarkoitettu moottoriajoneuvo. Tyypillisesti traktoreita käytetään maatiloilla. Tällöin puhutaan maataloustraktoreista. Traktoreita käytetään myös muun muassa metsätöissä sekä taajamissa erilaisissa ympäristönhoitotöissä.
Traktorissa on voimakas, usein turboahdettu, nykyään aina dieselkäyttöinen moottori ja suuret hokkikuvioidut renkaat. Pelkästään taajama-alueilla käytettävässä traktorissa käytetään palarenkaita, joissa kulumiskestävyys kaduilla ajettaessa on tavallista traktorinrengasta parempi. Nykytraktorit ovat työtehokkuusvaatimusten takia lähes poikkeuksetta nelivetoisia.
Nykyään traktoreissa on turvaohjaamo pakollisena, työkoneiden kiinnittämistä varten kolmipistenostolaite ja perävaunun tai työkoneiden vetämistä varten vetokoukku. Joissakin malleissa on myös kolmipiste etunostolaite työkoneiden kiinnittämiseksi traktorin eteen. Etukuormain on varsinkin karjatiloilla yleinen traktorin runkoon tukevasti kiinnitetty monikäyttöinen lisävaruste. Etukuormaimeen voi kiinnittää moniin eri töihin pystyviä varusteita, esimerkkinä lumiaura tai suurten heinäpaalien käsittelyyn käytettävä hydraulinen koura.
Suomessa oli 342 259 rekisteröityä traktoria vuonna 2006.[1]
Valmet 505Traktorit voidaan luokitella vetotavan ja ohjattavuuden mukaan takavetoisiin traktoreihin, nelivetoisiin traktoreihin ja runko-ohjattaviin suurtraktoreihin. Lisäksi on olemassa monia erikoiskäyttöä varten suunniteltuja traktoreita.
- Pimpeli_Pom
Pimpeli pom...
- Onnettomuus kävi
Kolme varusmiestä loukkaantui henkilöauton ja traktorin yhteentörmäyksessä Kärsämäellä maanantai-iltana.
Onnettomuus sattui, kun traktori oli kääntymässä peltotielle. Henkilöauto törmäsi traktorin vetämään rehukärryyn ja suistui ojaan. Kaikki henkilöauton matkustajat loukkantuivat, ja heidät kuljetettiin ambulanssilla Oysiin. Henkilöauto romuttui törmäyksessä pahoin.
Traktoria kuljettanut paikallinen nuori mies ei loukkaantunut kolarissa.
Tapausta tutkitaan kummankin kuljettajan osalta liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Alkoholilla ei ole osuutta onnettomuuteen.
Onnettomuus tapahtui Kajaanintiellä noin kello yhdeksän.
- valmetti
2600e
- Retro traktori
Vuoden 1965 lopussa David Brown Implematicit korvattiin valkoisilla Selectamaticeilla. Nimensä uusi sarja sai uusitusta hydrauliikasta, joka tarjosi yhdellä käyttövivulla työsyvyydensäädön, asennonsäädön ja ulkopuolisen hydrauliikan käytön. Malliston pienin oli 36-hevosvoimainen 2,4-litrainen 770. Suomeen tuoduista malleista 990:n 3,0-litrainen moottori oli ennallaan, mutta 880:n iskutilavuus oli kasvanut 2,7 litraan. Suomessa ilmoitettiin SAE-tehot 48,5- ja 58 hv. Voiman ulosotossa oli myös 1000 r/min nopeus. 990:ssa oli 11" kytkin 10" sijasta. AS-malleissa oli kytkimestä riippumattoman voiman ulosoton mahdollistava kaksoiskytkin sekä 12 4 vaihdetta. Perusvaihteistossa pienin nopeus oli varsin suuri. Nostolaitteen ongelmana oli pieni nostoalue.
Keväällä 1967 esiteltiin malliston lippulaivaksi 67-hevosvoimainen (71 SAE) 1200 Selectamatic. 3,6-litraisen nelisylinterisen moottorin sylinterimitat olivat samat kuin 880:n 3-sylinterisessä. Voimansiirto oli pienempiä malleja järeämpi. Kaksoiskytkimen levyt olivat 11-tuumaisia ja voa hallittiin käsivivulla. Pienemmistä malleista poiketen hydraulipumppu oli kytkimestä riippumaton. Hydrauliikkaan oli saatavana kaksoispumppu, joka nosti tuoton 22,7 litrasta 52 litraan. 1200:n tehoa nostettiin viidellä hevosvoimalla jo seuraavana vuonna. Toinen uutuus vuonna 1967 oli 780, jossa 770:n kevyempään rakenteeseen oli istutettu 880:n 2,7-litrainen moottori. Myöskään 780:aa ei tuotu Suomeen. Vuonna 1970 esiteltiin 990:n ja 1200:n nelivetomallit, mutta niitäkään ei tuotu Suomeen.
- Pöllho kustu ite
nuhvista mäni tartti minne lie männy
- Tuppivuö
Ota nuffe olalle ja kanna..
- kiva case
Tuppivuö kirjoitti:
Ota nuffe olalle ja kanna..
Keväällä 1984 esitellyt nelivetomallit 4494 (194 hv), 4694 (236 hv) ja 4894 (305 hv) saivat uuden ohjaamon 90-sarjaan verrattuna. Muuten tekniikka oli lähes ennallaan. Aikaisempien mallien rinnalle tuli uusi 14,2-litraisella Scania V8-moottorilla varustettu 4994 (400 hv SAE), jossa oli uusi 12-portainen täyspowershift-vaihteisto. Myös näissä malleissa oli pitkälle kehitettyä elektroniikkaa. Mm. powershiftin ohjaus ja vetovastustunnustelu tapahtuivat sähköisesti. Luistonvalvonta oli saatavissa lisävarusteena.
Punaisissa Case IH:issa oli tehokkaampi hydrauliikka ja Eurooppaan tuoduissa malleissa 8000 kg nostovoima.
Case-pohjaiset nelipyöräohjatut suurtraktorit poistuivat tuotannosta sen jälkeen, kun Case IH oli ostanut Steigerin, joiden pohjalta tehtiin runko-ohjatut Case IH 9100-sarjan traktorit.
- konemies
Pyöräytä tuulettimen siivestä käyntiin.
- No eikä ku..
imaise pakoputkesta tulille.
- Iivant.Man
No eikä ku.. kirjoitti:
imaise pakoputkesta tulille.
Emännällä oli ollut ummetus. No,isäntä oli imassu eukon pakoputkesta ja taas oli elämän kiertokulku onnelliseti jatkunut. Tämä perinteinen menetelmä on käytössä tietenkin vain Lentiiran joulupukkikylässä.
- Kähy...peli
Ensimmäiset Suomeen tuodut David Brownit olivat vuosina 1947-53 valmistettua Cropmaster-mallia. Sen seuraajaksi esiteltiin vuonna 1953 uudistettu 25. Näiden mallien tehot olivat bensakäyttöisenä noin 37 hv ja petroliversiona ja dieselinä noin 30 hv. 25:ssä oli painonsiirtojärjestelmä ja 2-nopeuksinen voiman ulosotto. Vaihteisto oli 6 2 niin kuin myöhemmissäkin malleissa. Näiden mallien lisäksi meillä myytiin 15-hevosvoimaista työkoneenkantajaa 2D. Sen sijaan 25D:n tehokkaampi versio 30D ja etenkin 6-sylinterinen 50-hevosvoimainen 50D jäivät Suomessa harvinaiseksi.
- vaalija homo.
Kähy...peli kirjoitti:
Ensimmäiset Suomeen tuodut David Brownit olivat vuosina 1947-53 valmistettua Cropmaster-mallia. Sen seuraajaksi esiteltiin vuonna 1953 uudistettu 25. Näiden mallien tehot olivat bensakäyttöisenä noin 37 hv ja petroliversiona ja dieselinä noin 30 hv. 25:ssä oli painonsiirtojärjestelmä ja 2-nopeuksinen voiman ulosotto. Vaihteisto oli 6 2 niin kuin myöhemmissäkin malleissa. Näiden mallien lisäksi meillä myytiin 15-hevosvoimaista työkoneenkantajaa 2D. Sen sijaan 25D:n tehokkaampi versio 30D ja etenkin 6-sylinterinen 50-hevosvoimainen 50D jäivät Suomessa harvinaiseksi.
oesi myötövänä Setoori,70luvun,hyväpihakone,ei ou paperija,vaehossa otan järvenrantatilan,uuvenkarhean mesen,visgarsin vältin tae kuvijosukkahousut.
- Katepilluri
Vuonna 1987 Caterpillar esitteli ensimmäisen kumiteloilla varustetun traktorinsa, Challenger 65:n kilpailemaan lähinnä runko-ohjattuja suurtraktoreita vastaan. 24,5 tuuman levyiset ja 270 cm pituiset telat oli vahvistettu teräslangoilla. Vetovoiman luvattiin olevan pellolla yli 50 % ja kovalla alustalla 20 % pyörätraktoria suurempi ja pintapaine oli pieni pyörätraktoriin verrattuna kaksinkertaisen kosketuspinnan ansiosta.
Moottori oli ahdettu ja välijäähdytetty 10,5-litrainen teholtaan 270 hv. Vääntömomentin nousuksi ilmoitettiin 30 %. Vaihteisto oli 10 2 täyspowershift, jossa pystyi valitsemaan liikkeelle lähdettäessä suoraan minkä tahansa vaihteen. Ohjaamon melutaso oli 77,5 desibeliä. Lisävarusteena oli saatavana tutkaan perustuva luistonvalvonta, 3-pistenostolaite ja voiman ulosotto (1000 r/min).
Vuodelle 1991 teho nostettiin 285 hevosvoimaan ja mallimerkintä vaihtui 65B:ksi. Samaan esiteltiin uudella lyhytiskuisemmalla C-10 -sarjan moottorilla varuetettu 325-hevosvoimainen Challenger 75. Siinä telojen leveys oli kasvatettu 27,5 tuumaan. Molempiin malleihin oli tarjolla myös kapeampia ja leveämpiä telavaihtoehtoja.- vm-74
Mennä puksutteli seittekytluvun alussa kylänraittii joku texta vai mikä se oli...täs-täkö tuosta, täs-täkö tuosta johon valametti perässä niiin niiin niiin niiin....
- T-150 K
muutama juhannus sitten naapurin pojat ajelivat juhannusjuhlille tuliterällä Steyr 180:lla ... meniväthin melkosella haipakalla, ei meinannut juosten rinnalla pysyä...
pari talvea myöhemmin moottori halkesi pakkasella, olivat jättäneet järviveen moottoriin, vaikka lähellä olisi ollut koskivettä ... kenttäsirkkeliä piti ruveta taas pyörittämään suora8 Stutzilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672