En halua mennä huomenna töihin!

niin rikki

Vihaan kesätyöni hotelli kerrossiivoojana, siellä sykin kuin pieni eläin, niin että työpäivän jälkeen ei jaksa tehdä yhtään mitään, Kuitenkin 8-9,5 tunnin päivän päätteeksi haukutaan hitaaksi ja kehotetaan ryhdistäytyä. Ja vieläkin maksetaan perehdytys palkkaa (7,60€/tunti - verot) vaikka olen jo ollut kuukauden töissä ja annetaan sama työmäärä kuin kokeneille. Eli teen yhdeksässä tunnissa, sen mitä vakituisessa työssä olevat tekevät kahdeksassa.

Ehkä pahin on se, että en uskalla irtisanoutua, koska jännitän tilannetta. Muutenkin sosiaaliset tilanteet jännittää.

Minulle on dignosuitu vakava masennus pari kuukautta sitten. Viime maanantaina kerroin hoitavalle lääkärille tuosta ja pyysin itkien sairaslomaa, edes muutamaksi päiväksi, mutta mitään ei tippunut, paitsi lääkitystä lisättiin.

Myöhemmin samana päivänä tein viillon käteeni ja menin ommelluttamaan päivystykseen, Sanoin, että tein ruokaa ja veitsi lipsahti. Sieltä tippui lomaa muutamaksi päiväksi, mutta nyt se on jo ohi.

Haluan jo tappaa itseäni, ettei tarvitsisi palata tähän työhön. Haluisin kuitenkin kokeilla ensin irtisanoutua. Mitä keksiä ertisanoutumis syyksi?

15

755

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Työtodistuksen takia

      Kauanko olet siis nyt hommaa tehnyt? Voisitkoo mitenkään nyt ohittaa huomautukset hitaudesta, sillä olen kuullut, että kaikki siivousalalle helposti kuulevat tuon. Ota huomioon, ettää vaatimukset minuuttiaikataulussa pysymiseksi ovat epäinhimilliset, eikä sinussa se vika ole.

      Vaikkaa en taustojasi tunne, niin ehdottaisin sinua pinnistelemään, että tämän työsuhdeen kuitenkin selvität loppuun. Olisi tärkeä, että sinulla asiasta asiallinen työtodistus sitten elämäsi jatkoon

      Kärsivällisyyttä jospa saisit. Tekisit nyt vaan hommaa, yrittäisit; investointina elämääsi tämä työsuhde loppuun tehtynä olisi kuitenkin voitto. Tilanne ei todellakaan kestä ikuisesti.

    • Vanhempi ihminen

      Siis mikä on diagnoosi keskivaikea vai vaikea masenus F32.1. vai F32.2.?

      Jos vaikea, niin sairauslomaa pitäisi saada.

      Etkö pääse työpaikan työterveyshuoltoon?

      Ei irtisanoutumiseen tarvita syytä, siinä on vaan tietty aika, tosin määräaikaisena se on kai aika lyhyt.

      Ei kannattaisi irtisanoutua vaan mennä toiselle lääkärille. Onko sinulla se paperi siitä masennuksesta? Seuraavan kerran kun pomo valittaa niin näytä sitä.

      Sillä jos irtisanoudut, niin ainakaan työkkäriin et pääse ilman karenssia.

    • niin rikki

      On se kyllä totta, että menin töihin vain ja ainoastaan työtodistuksen takia. Mutta nyt en vaan jaksa enää, onko se työtodistus sen arvoinen? Jos päivän päätteeksi mietin, että pitäiskö tappaa itseäni, ettei tarvitsisi enää ikinä palata sinne. Mitä sillä työtodistuksella tekee haudassa?

      Mua ei enää edes kiinnostaa mitä työkkäri sanoo. Olen sitten tuloton vaikka koko heinäkuun ajan, jos ne katsoo, että olen laiska paska. Elokuussa sitten aloitan opiskelut ja haen kesäopintotukea.

      Ja nyt pitäis lähtee taas sinne.

      • joku vaaaaan

        Jos sulla on 2 kuukautta sitten todettu vakavamasennus niin eikö sulla ole järjestetty mitään hoitosuhdetta?????
        Mulla oli keskivaikea ja sain heti lähetteen kuntani mielenterveystoimistoon. Siellä kävin juttelemassa hoitajan kanssa ja häneltä sain jopa lausunnon työkkäriä varten miksi lopetin työt. Ei tullut karenssia eikä mitään muutakaan sanktiota...


    • Pillerit pois.

      Jos haluat pois töistä tavalla tai toisella, niin et yksinkertaisesti mene sinne enää. Ja teet takuuvarmasti itsemurhan jos niiden lääkkeiden kanssa läträilet, sillä sinun itsemurhan todennäköisyys vain kasvaa.

    • neuvvvoja

      Paljonko sulla on koe aikaa?? se pitäis lukea työsopimuksessa. Koe ajalla voi vain ilmoittaa etten tule enää huomenna ilman erityistä syytä, jos tälläistä kysytään voi sanoa vaan että tää ei ole oikein mun ala tai juttuni. Jos koe aika on jo ohi niin silloin pitää irtisanoa itsensä ja töissä joutuu vielä olemaan 2vk. Jos sun lääkäri ei anna lomaa kannattaa mennä toiselle, itse varasin joskus mehiläiseltä ajan, maksoi kyllä sen 50e mutta saikkua masennukseen sain heti 2 viikkoa. Terveys keskuksesta sain jopa sen päivän jona siellä kävin, vaikka olin ihan paskana. Ja lääkärillä kun haluaa oikeasti sairaslomalle ei saa koskaan vähätellä mitään vaan kertoa juuri sen mitä tuntee...
      Ja työnantajalla on velvollisuus antaa silti työtodistus tekemästäsi kuukaudesta.
      Mara alalla käytetään harjoittelijan palkkaa jos ei ole kyseisen alan koulutusta saatikka työkokemusta...

      Tiedän tilanteesi olen ollut samassa joskus... siksi en kehota jatkamaan työtä sillä se tekee olon vain pahemmaksi. Ja tuo itsensä satuttaminen on jo merkki siitä. Sitä minäkin tein ja suunnitelin murtavani raajojani sairasloman saamiseksi....

    • jojojouu

      Sano että sait muita töitä jne.. On hyvä hoitaa pää ensin kuntoon ennen kun lähtee työelämään ja etenkin paskaduuniin. Jos on valmiiksi jo henkisesti upuunut niin eipä se vittumainen työ kyllä vie asioita yhtään eteenpäin. Eli ensin psyyke kuosiin ja sitten uudestaan töihin, sitä paskaa tulee niskaa teki mitä tahansa joten on hyvä olla "pääomaa" että kestää sitä arkea.

    • tässä neuvoja

      No ei nyt tuollisen takia itseään tuhota tarvitse. Loppujen lopuksi kesätyö ei ole enää pitkäaikainen. Tee nyt vain sillä tahidlla kun ehdit. Itsellesikin joku ponnistuksen tulos saada keikka lopuun vaikka madellen. Jos käy ihan ylivoimaiseksi niin on parempi lopettaa ja sanoa totuus, että et jaksa. Mene lääkäriin ja kerro silloin että jopa viiltelet ja itsetuhon ajatukset vaivaavat. Silloin lekuri ymmärtää, että olet tosissasi etkä ole laiskuri.

    • niin rikki

      Lopetin työt maanantaina, keskiviikkona sain sairaslomaa. Mutta en jaksa enää mitään. Hädin tuskin jaksan nousta sängystä. En jaksanut edes kirjoittaa tänne.

      Muutenkin nyt on kelvoton olo, koska jätin työni. Tekee niin mieli kuolla jo. Ajattelin juhannuksena ryypätä kunnolla ja hukkua järveen.

      • Joo.

        "Ajattelin juhannuksena ryypätä kunnolla ja hukkua järveen. "

        Kumpa toiset pääsisi järveen.


    • Kylmät kädet

      Sinulla on kuitenkin työpaikka. Ajattele aina sitä, jos alkaa ahdistamaan, että olet kunnon veroamaksava kansalainen.

      Siivoustyössä ei ole mitään hävettävää. He ovat aivan yhtä tärkeitä, kuin lääkärit ja palomiehet.

    • loppu työlle

      Ei ole ihme, että ihmiset palaa loppuun töissä. Painetaan niska limassa ja ollaan tunnollisia, ja päälle saa valitukset ettei ole tehnyt tarpeeksi, ja sitä ja tätä on huonosti. Ei jumankauta, kun tulis lottovoitto ja pääsis pois työelämästä. Alkais varmaan mielenterveyskin siinä kohentua, kun vois valikoida kenen jauhantaa sitä päivittäin joutuu kuuntelemaan.

    • keskisormee vaan

      Siis mitä V*TTUA !! Siivouksen takia ei kenenkään kannata vetää itseään kiikkuun! Haistat niille paskat ja käsket siivoon itte. Maksa nyt kuitenkin ensin ammattiliittoon jäsenmaksut ja tsekkaa työssäoloehdot. Persus sentään, että jonkun mieleen tulee jonkun siivous-duunin takia heittää veivi nurkkaan. Tai minkään muunkaan duunin.

      PS. TES on tutustumisen arvoinen läpyskä. Avoimessa yliopistossa voipi myös käydä esim. Työoikeuden kurssin.

    • niin rikki

      En sittenkään jaksanut tappaa vielä itseäni. En jaksanut tänään edes nousta sängystä. Pitää kai elää vielä hetken, kun en keksi muuta keinoa tappaa itseäni, niin ettei kukaan epäilisi itsemurhaa.

      En usko, että TES auttaisi minua, koska olin osa-aikaisessa työssä ja muutenkin en uskaltaisi vaatia oikeuksiani.

      • Ryhdistäydy ja..

        Roiku nyt vain rohkeasti köyden varassa köydellä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1954
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      919
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      863
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      736
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      722
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      704
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      678
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      656
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      78
      656
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      204
      647
    Aihe