Lapsipuoli terrorisoi parisuhdetta ja perhettä itsekkyydellään..

toi on ihanku meillä oli paitsi et kertaa4,ei jaksanu enää, joutu muuttaa takas omaan kotiin. yritin 4 kurittoman lapsen yh äidin kans ja mielenterveys oli mennä.3vhoisin kodin ,lapset,kasvatuksen,läksyt,kaiken.akka töissä aina ja väsyny ja vittuuntunu,lapsia ei saanu kurittaa eikä juurikaan rangaista mistään vaikka meno oli järjetöntä huutoa,kiljumista ja tappelua lähes joka asiasta joka päivä aamusta iltaan.itse pysyin tyynenä mutta sisällä rupesi kasvamaan viha tota touhua kohtaan.parisuhde pilalla,inho ja viha vaan jää jäljelle.kaikkeni annoin kaikille mut sekään ei riitä,kaikki pitäs sietää ja jaksaa.nyt kuulemma kaikki vika minussa koska olen narsisti joka ei ymmärrä että lapsiperheen elämä on tommosta....

Kaksi vuotta ? Sillä on suru .

Mb1 .

GOOGLE

Lakatkaa lähettämästä yksityistietoja julkisiksi .

Esimerkkinä:

"Montako kertaa tiedonhakija on käynyt jollakin sivulla ."

Eivät ole helppoja ne uusperheet ja miksi heti tarvitsee tehdä se yhteinen lapsi niin ettei lapsipuoli ehdi ollenkaan sopeutumaan uuteen tulokkaaseen. Aikuiset pakottavat lapsen sopeutumaan heti omiin järjestelyihinsä sillä ei se lapsi ole rakastunut siihen uuteen tulokkaaseen joka änkeää siihen perheeseen.

Inhosin isäpuoltani joka oli helvetin ankara toisen miehen tekemille lapsille mutta kun sai omia lapsia, onneksi eri naiselle niin niitä kohdeltiin ihan erilailla. Lapsi vaistoaa ettei ole samanarvoinen kun ne omat niin että olisikohan jotain vikaa itsessäkin? Oma lapsi kun ei ole oma niin se on kuin piikki lihassa ja lapsi vaistoaa sen että on eriarvoinen.

Isäpuoli pilasi elämäni pahoinpitelemällä niin että on karmeita omia kokemuksia uusperheestä. Tiedän mistä puhun kun on omia kokemuksia. Omiaan ei kohdellut sillä tavoin kun toisen miehen tekemiä.

Aikuisilla pitäisi olla se aikuisen järki päässä eikä odottaa että se on lapsella. Mutta jos suurin osa aikuisista on vähä- älyisempiä kuin ne lapset niin silloin tietää mitä siitä seuraa, vaikeuksia.

Jos miehellä on jäänyt lapset tekemättä niin aloittakaa perheen perustaminen lapsettoman naisen kanssa jos sosiaaliset taidotkin ovat kovin puutteellisia niin en suosittelisi menemistä valmiisiin perheisiin.

Aikuisen pitäisi miettiä sitä omaa käyttäytymistään provosoiko itse niitä ongelmia sillä metsä vastaa miten sinne huudetaan. Lapsipuolesi on älykäs ja huomaa ettei ole tasavertainen ja palvot omaa lastasi erilailla kun toisen miehen tekemää.

Meillä äidin piti mielistellä sitä äijää joka suostui tulemaan valmiiseen perheeseen ja me lapset inhottiin sitä. Lapset eivät terrorisoi itsekkyydellään vaan se joka sinne tunkeutuu terrorisoi omalla itsekkyydellään. Tulet valmiiseen perheeseen ja teet oman kakaran jota alat palvomaan. Toisen miehen tekemästä kakarasta löytyy kaikki viat. Omasta ei valiteteta vaikka olisi minkälainen "herranterttu" pahanlaisinen luonteineen mutta toisen tekemällä ei saa olla ns. pahaa luonnetta vaan pitäisi olla alistuvainen mahdollisimman vähän vaivaa aiheuttava.

Omassa kakarassa ei nähdä varmasti mitään vikaa vaan se on täydellinen vaikka olisi mikä luuseri tai vähä- älyinen pelle. Sehän se vituttaakin jos oma onkin vähä- älyisempi kun sen jonkun muun äijän tekemä. Ne pitää poistaa kuvioista ettei vaan sen oman kakaran tyhmyys tule esille.

Juuri saman ongelman kanssa yritän selviytyä kuin mb1 ja the end. Tosin naisena. Kaikki hirvittävät päivittäiset raivarit pitäisi sietää. Raivoaminen alkaa aamulla pukemisesta, syömiset on kaikkien 3 kanssa jokaikinen kerta hirveää tappelua mikään ei kelpaa. Haarukat, veitset ja lautaset lentää pöydän yli.

Lasten raivarit kun ei 2 kertaa päivässä ole lempiruokaa (3kpl kakaroita ja jokaisella oma mieliruoka joka myös vaihtelee..) sotkeminen, toistensa ja aikuisten hakkaaminen ja pureminen, huutaminen, haukkuminen, valehtelu, tavaroiden särkeminen, kiljuminen, huonekalujen päälle hyppiminen ja kiipeily, autossa kuskin potkiminen päähän jne... unelma tyttösiä isänsä mielestä. Tavallisia lapsia kuulemma. En usko.

Minussa on kuulemma vika kun en jaksa enkä ymmärrä kun ei ole omia lapsia? Olen toistuvasti saanut kuulle kuinka vihaan näitä lapsia. Ei mene jakeluun, että en vain jaksa tätä käytöstä. Halusin ja haluan tämän miehen lapsista huolimatta. Mutta kauanko tätä jaksaa, se on se ongelma. Mies haluaa sitoutua loppuelämäkseen minuun, mutta en halua sitoutua noihin lapsiin. Koska ne ovat viattomia ja täydellisiä isälleen. Isä haluaa kaikkien huoltajuuden ja minut niitten kanssa kotiin. Ilman minkäänlaista oikeutta vaikuttaa niitten holtittomaan käytökseen. Kaikesta puuttumisesta saan aina kuulla.

Joulunkin lapset katsoivat telkkaria minun sylissä ja kainalossa sohvalla telkkaria katsellen ja hauskaa oli. Isä mökötti itsekseen. Huusi minulle kun kerran korotin ääntä liian rajuksi menevästä menosta, meinasi kynttilät kaatua ja sytyttää tulipalon. Yhtäkkinen raivari taas keskimmäisellä. Lapset eivät olisi halunneet lähteä äitinsä mukaan vaan jäädä mun kanssa sohvalle, isästään eivät sanaakaan sanoneet. Ja isän mielestä olen liian ankara?

Onko mitään keinoa puhua tuolle miehelle niin, että se ymmärtää? Kertokaas isät, millä teidät saa tajuamaan. Naisellakin tulee uusioperheessä olla oikeus yksityisyyteen ja omiin toiveisiin. Ei voi olettaa, että myy sielunsa ja mielipiteensä ja elämänsä toisen lapsille täysin pyytettömästi. Kaikki kotityöt kuitenkin teen valittamatta ja yksin. Vanhin lapsista halusi muuttaa meille ja yksi syy oli se, että se halusi olla mun kanssa. Isä väittää, että vihaan tätä tyttöä. Se on kuitenkin mulle enemmän lapsikaveri kuin "oma lapsi". Mikä tässä on väärin? Äitihän sillä on, vaikka se onkin väkivaltainen. Ei ole mun tehtävä ottaa äidin paikkaa silti. Ollaan tytön kanssa puhuttu ja puhutaan ihan kaikesta, ihan kaikesta. Hän on 12v.

Auttakaa isät, kertokaa teenkö jotain väärin. Ja miten asia korjataan. Tekeekö rakas mieheni väärin, ja jos mitä. Ja miten saan tilanteen siedettäväksi. Naimisiin pitäisi kuulemma mennä, mutta en oikein ole halukas. Tämä tilanne ja lasten ja miehen asenne ei miellytä. Miksei voi jatkaa näin jonkun vuoden.

Meillä puolisoni lapsi on terrorisoinut parisuhdettamme. Ikää jo sen verrn, että tietää tarkalleen miten on toiminut. Hän valehtelee asioita, väittää minun tehneen niin ja niin, kohdelleen häntä rumasti. Nyt hän on jäänyt valehtelusta kiinni. Puolisoni on sanonut, että parisuhdettamme ei voi rikkoa. Arvostan hänen tukeaan. Olen silti erittäin loukkaantunut, tuntuu kuin olisi saanut iskun vasten kasvoja. Olen ollut niin hölmö että olen rakastanut ja kasvattanut koko tämän ajan kaikkia uusioperheen lapsia, omia ja puolison, kuin omiaan. Nyt tuntuu kuin matto olisi viety jalkojen alta. Suuri mielipaha on vallannut kaikkien mielen. Miten tästä rakentaa enää mitään kun tietää että lapsi on niin täynä vihaa ja katkeruutta, että käyttää jopa valehtelun keinoj saadakseen meidät pariskuntana hajalle? Voiko mielipahan vuoksi toivoa anteeksipyyntöä, vai pitääkö aikuisen vain olla kynnysmatto?

Googlasin sanan lapsipuoli.

Hulla köytyy useita keskusteluita.

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitoksen julkaisu 21.9.2000.

Uusperheitten lapset ja vanhemmat.

http://www.optula.om.fi/5828.htm
---------

Mene nyt vaikka netiin ja katso sieltä miten 8-vuotias kehittyy ja ota huomioon että tämä lapsi on joutunut kokemaan eron toisesta vanhemmastaan.
Tämä siinä erotessa jääkin vanhmmilta ymmärtämättä, että lapselle tapahtuu ero, sillä että hänellä on nyt kaksi paikkaa missä pitää olla, on hirvittävä tuska lapselle kulkea isän ja äidin väliä, vaikka ei hän sitä kerro, hän kuitenkin kärsii.
Ymmärsin että olet lisäksi isäpuoli ja on tullut pienikin lisäksi, tällä kahdeksan vuotiaalla on tosi rankkaa, hän tarvitsee nyt ennenkaikkea tuon oman vanhampansa syliä ja heidän kahdenkeskisä hetkiä ja salaisuuksia entistä enemmän.
Älälä sinä puutu millään tavalla nyt lapsen kasvatukseen, anna oman vanhemman auttaa lasta tämän vaikean kauden yli.

hei.. lähes kaikki lapset käyttäytyvät juuri noin tuossa iässä oli omia tai ei.. toiset enemmän toiset vähemmän. ja koska lapsella pitää olla joku kohde tunteilleen niin yleensä se on uusioperheessä se uusi vanhempi. itse ajattelen asian niin että oli lapsi oma tai ei, sama kuri kaikille ja samat rangaistukset myös. ja mikä tärkeintä, olen johdonmukainen ja turvallinen aikuinen kaikissa tilanteissa, etenkin silloin kuin saan lapselta paskaa niskaan.. ei ole helppoa, kaikkea muuta, mutta sinnikkyys palkitaan.. useimmiten. kun lapsi kasvaa ja alkaa ymmärtää että hänellä on ollut rajat siksi että hänestä välitetään eikä siksi että oltaisiin haluttu tehdä kiusaa, hän kyllä muistaa kuka ne rajat on asettanut. kuin myös lapsi muistaa kuka on ollut läsnä, oikeasti läsnä eikä vain paikalla. ongelmajätelaitos, sitä me vanhemmat ollaan.. otetaan kaikki saasta vastaan, käsitellään ja palutetaan käsiteltyinä lapselle jolloin lapsi pystyy niitä suodattamaan ja niistä käsittelemään.

kyllä kun lapsipuoli kasvaa niin oppii lisää metkuja meillä on soittanu poliiseja ja sosiaalitoimeen. lyönyt itselleen mustelmia ja väittänyt että minä lyön. en muuten enään ole jäänyt kotiin kaksistaan tai ilman että on todistajia. äitinsä on saanut monesti puolelleen valehtelemalla että en tule hakemaan. jos äidillä minulla on ollut riitoja niin kyllä niihin tehdään lisää hankaluuksia. jos oma vanhempi ei ymmärrä missä mennään niin sitten ei kukaan sitä muuta!!!! ei meidän lapsi tee niin... jos sitä toista ei olisi ollut siinä niin...ne teki sille tosi väärin ja siksi näin kävi.. AINA TOISEN VIKA. SILLOIN TÄYTYY ALKAA HÄLYTYS KELLOT SOIMAAN!!!