Miten luopua ihmisestä, johon kokee ainoana maailmassa omaavansa todellisen sanattoman, ajan sekä paikan ylittävän yhteyden?
Miten paeta niitä hetkiä kun tunnen hänen ajattelevan minua tai reagoivan johonkin minuun liittyvään - kuten viestiin? Miten nousta ylös siitä kelluvasta pehmeän lämpimästä tunteesta, johon joskus iltaisin uppoan, miten unohtaa se, että tunsin hänen olevan vierelläni vuosia sitten, kun lähetin hänelle viestin yllättäen monen kuukauden jälkeen? Se ilo, riemu sekä hämmennys...
Miten unohtaa? Miten päästä yli? Miten unohtaa osa itseään?
Joka aamu kysyn saman kysymyksen: mikä tarkoitus tällä on ollut? On kuin syntymäsokealle olisi annettu vain kerran, yhdeksi päiväksi kyky nähdä.
http://youtu.be/_fvFeW8fgaw
Miten paeta niitä hetkiä kun tunnen hänen ajattelevan minua tai reagoivan johonkin minuun liittyvään - kuten viestiin? Miten nousta ylös siitä kelluvasta pehmeän lämpimästä tunteesta, johon joskus iltaisin uppoan, miten unohtaa se, että tunsin hänen olevan vierelläni vuosia sitten, kun lähetin hänelle viestin yllättäen monen kuukauden jälkeen? Se ilo, riemu sekä hämmennys...
Miten unohtaa? Miten päästä yli? Miten unohtaa osa itseään?
Joka aamu kysyn saman kysymyksen: mikä tarkoitus tällä on ollut? On kuin syntymäsokealle olisi annettu vain kerran, yhdeksi päiväksi kyky nähdä.
http://youtu.be/_fvFeW8fgaw
Vastaukset 25
Vanhimmat
"Syntymäsokealle annettu päivä nähdä" :-)
kaikesta mitä sait kokea ja päästät irti. Kaikkea ei voi saada, mutta tärkeintä on olla kiitollinen, että sait olla hetken osa hänen elämäänsä. Joskus meille ei anneta täyttä vaan vajaa malja, että oppisimme jotain tärkeää. Luultavasti tulet tulevaisuudessa kohtaamaan hänen kaltaisensa.
Charlie Chaplin ei voinut koskaan lakata rakastamasta ja unohtaa ensirakkauttaan Hette Kellyä,Hette oli hänen elämänsä rakkaus. Suhde ei toiminut ja hän etsi tuota elämänsä rakkauden kaltaista korviketta ja meni kolme kertaa naimisiin laastarin kanssa, kunnes tapasi Oona O´Neilin, jonka kanssa tunsi löytävänsä taas tuon saman ensirakkauden tunteen. He elivät elämänsä loppuun saakka onnellisina ja saivat kahdeksan lasta.
Charlien tiesi mitä kaipasi ja tiesi vielä kerran löytävänsä sen oikean. Hän uskoi rakkauteen ja myös löysi ja sai sen.
http://www.youtube.com/watch?v=I85ApzR43jU
ja tosiaan, siellä sitten, dark side of the moon..
Unohtaa, ettei tarvitsisi aina muistaa.
http://youtu.be/6NSscinP0Ww
tarvitsisi? Mikä on se sinun tarve? Et muistaisi, jos sinun ei tarvisi muistaa, miksi tarvitsee? Ketä tarvitset? Sallitko itsesi tarvita?
Luulen suurimman ongelman piilevän siinä, että tilanne on minulle täysin uusi. En ole koskaan ollut kenenkään ex ja nyt minuun kuitenkin suhtaudutaan sillä lailla. Yritin rakentaa ystävyyttä sinne, jossa menin ja rakastuin varattuun mieheen, mutta menetin lopulta sen kaiken vähänkin mitä oli. Tätä menetystä ja pettymystä on vaikea käsitellä. Opetella elämään hiljaisuudessa, kun et voi osoittaa sanojasi hänelle, jolle haluaisit ne osoittaa.
Tein niin paljon työtä voittaakseni itseni ja kyetäkseni elämään tunteitteni ja elämäntilanteeni kanssa, mutta tavallaan se kaikki työ onkin nyt turhaa, koska tein sen voidakseni joskus jatkaa ystävyyttä hänen kanssaan. Suurin ongelma ei kuitenkaan piile ehkä minussa, vaan myös hänessä - emme ole samalla viivalla tämän asian kanssa ja ehkä minun kohtaamiseni vain herättää hänessä yhä tunteita, jotka hän olisi tahtonut jo kadottaa.
Maailma on kiehtova, mutta toisinaan turhan monimutkainen paikka elää.
toi on hyvä pointti..henkasta tuli mieleen, että on niin kovin vähän ihmisiä, joilla on omia ajatuksia, hänellä oli, paljonkin.. kerran se mietti, tulisko taivaaseen pahakin tungos, jos koko telluksen väki kuolis samalla kertaa, heh, et joutusko pahasti kyynerpäitään käyttää, mahtuakseen
Mahtava ajatus ja silti myös jotenkin positiivinen - hyvä että hän arveli kaikkien päätyvän taivaaseen, eikä Helvettiin...
Elämällä elämää, menemällä eteenpäion, tapaamalla uusia ihmisiä. Kyllä ne yhteysfiilikset katoaa kun tapaa muita ihmisiä........
Kunnes näet hänestä unta, tai jokin elokuva tai musiikkikappale herättää muistoja... Meistä jokainen on niin ainutlaatuinen kokonaisuus ja toiset jättävät syvemmän jäljen kuin muut. Ehdoton unohtaminen tuntuu silloin mahdottomalta, kun olet hetken elänyt tarinaa, jota et koskaan luullut kohtaavasi.
Eikä se tunne hellitä, että kaikki meni niin pahasti vikaan ja jäi kesken. Kuin kirja joka jäi sinulta kesken, koska hukkasit sen, ja nyt sen painos on loppuunmyyty, eikä lainattavissakaan.
nyt kyllä sattu ihan tänne asti, toi sun viestin loppuosa, kirjavertaus, tuntui niin kovin lohduttomalle, enkyl mitään lohdullista osaa sanoa, mut itelläni jeesaa toi pink floydin kuuntelu silloku oon down, joo ja radiohead jeesii kans
Kiitos - ei tarvitsekaan sanoa mitään lohdullista. Enää ei satu niin paljon kuin ennen kun ensimmäistä kertaa eroon joutuminen tuntui silkalta fyysiseltä tuskalta ja suru - se on sulanut haikeudeksi, kaipuuksi johonkin utopiaan sekä nostalgian tunteeksi "vanhoista hyvistä ajoista".
Kuuntelen nyt itse tuulta sekä sadetta, sillä se ei tuo muistoja kuten vaikka Hendrix. Tuulessa elää vain tämä hetki, eikä lainkaan mennyttä.
kuuntelen, sateen ropinaa, siihen on hyvä nukahtaa. ja huomenna, taas päivä uusi
se on kohtalo!
Toisaalta, mitä enemmän tuollainen asia voi vaivata, sitä lujemmin voi ehkä uskoa rakkauteen. Siihen, että kun on kaikkensa yrittänyt pois, eikä sitä ole syönyt aika, eikä paikka, eikä kukaan toinen ota sitä sydämen koloa asuakseen. Sitä enemmän vakuuttuu rakkaudesta. Onko se sinun tiesi opetella tuntemaan rakkauden olemus, näytetäänkö se sinulle tuolla tavalla? Pitääkö sinun elää tuollainen vaihe elämässäsi, jotta sinulle valkenee, mitä se on ja miksi se on. Oletko ihminen, jolle myös omat tunteesi pitää elämän testaja ja todistaa kantapään kautta, jos et niihin muuten luota?
Onko niin, että niin kauan, kun juokset karkuun, se tunne vain vahvistuu. Niin kauan asia kiusaa sinua, kun et sitä kohtaa ja se tunne ei pääse eteen eikä taaksepäin, ei kasvamaan, mutta ei myöskään kuolemaankaan. Mitä elämä haluaa sulle opettaa noilla kokemuksilla? Sä et ainakaan anna tunteiden virran viedä. Mitä tapahtuisi, jos antaisit?
Miten voi yksin antautua tunteiden virtaan? Se on mielestäni mahdotonta. Tietysti sitä voi omissa oloissaan rypeä ja fiilistellä, kirjoittaa vaikka 500 runoa rakkautensa kohteesta tai 5 tiiliskiviromaania, mutta ei se ole antautumista. Rakkaus konkretisoituu vain yhdessäololla ja sillä että se voi osoittaa kaikin tavoin tunteittensa kohteelle, ja tämä vastaa siihen.
Luulen, etten tiedä vastausta kuin vasta joskus tulevaisuudessa. Aika antaa perspektiiviä.
blaablaablaa
Sanoisin, että et ehkä halua päästää irti siitä mielikuvasta.
"Kohtaammeko eessä kuun katetraalin,
Venäjä maalla niin kuin kohdattiin ennenkin.
Onko hän siellä?
Lontoon metrossako käy viereeni istumaan
Vai käveleekö mua vastaan
Matkalla syyriaan tomuisella tiellä.
Minä ja hän,
Tiedän sen meillä on sielu yhteinen.
Minä ja hän,
Tiedän sen meillä on elämä ikuinen.
Olkoon silloin lintu tai lapsi,
Mä tunnistan hänet rakkaakseni
Vaikka silmäni ummistan.
Se tahto on herran.
Tietäkää että tulee se päivä
Jolloin nään hänet edessäin
Vaikka joutuisin etsimään
Vuosi tuhannet vielä."
Sitä vaan ei tiedä, miksi kaikki tapahtuu kuin ne tapahtuu.
Olkoon hän lintu tai lapsi... sielunkumppani voi olla ihan mikä/kuka tahansa.
Ja sinä olet suruksesi tavannut ihmisen, joka haluaa unohtaa sinut mutta sinä et häntä ?
Todellinen Hän on tätä: "Kohtaammeko eessä kuun katetraalin,
Venäjä maalla niin kuin kohdattiin ennenkin.
Onko hän siellä?
Lontoon metrossako käy viereeni istumaan
Vai käveleekö mua vastaan
Matkalla syyriaan tomuisella tiellä."
Ei se ole irti päästämistä. Molemmat haluavat pitää kiinni ...vaikka kuluisi tuhat vuotta.
Ajattele. .:)
Ajattelen, koko ajan sinua ja sitä mitä olisi voinut olla. Odotan vaikka tuhat vuotta vaikka tällä hetkellä sattuu niin pirusti!
Miten paeta...pakene itseäsi....Hämmennys...hei HAloooooo
Ja viesti..camoooon....
Miten unohtaa osa itseään... vmp! ja kato googlesta!
Katsoin Googlesta, ja "miten unohtaa rakkaus" taitaa olla yhtä yleinen kysymys kuin "mikä on elämän tarkoitus".
Miksi pitäisi luopua tai unohtaa? Eivätkö hyvät asiat, ja tärkeänä pidetyt ihmiset voi kulkea mukana edes ajatuksissa ja muistoissa, jos muulla tavoin ei ole mahdollista?
Tärkeänä pidetyt ihmiset kulkevat toki mukana, mutta mahdottomien unelmien kantaminen voi ajan saatossa satuttaa kohtuuttomasti. Elämässä realiteettien tutkailu voi olla tarpeellista itse kullekkin. Mikä on mahdollista ja mikä ei ??? Loppujen lopuksi aika harva asia on täysin mahdotonta... Jokainen tekee itse valintansa ja sitten niiden kanssa eletään. Mahdottomiin asioihin, ei ehkä alunperinkään pitäisi sotkeutua pikkusormellakaan. Helposti tulee leikkineeksi tunteilla. Omillaan on tietysti lupa jokaisen leikkiä, mutta epähuomiossa voi tulla satuttaneeksi myös toista. Mutta ihminen on ihminen ja joskus vain sydän tekee mitä sydän haluaa....
Rakkaus on ehdoton, mustavalkoinen ja väkevä. Voihan olla, että suurimpien kuohujen laskeuduttua, on mahdollista tällainen pikkusöpö ajatuksissa kuljettelu, mutta totuus kait on, että lihaa ja verta oleva ihminen kaipaa rakkaudelta muutakin.
Olet tuossa aivan oikeassa. Kaikki on mahdollista aina tiettyyn rajaan asti, eivätkä muistot ja tunteet lämmitä vuodetta kylminä öinä, vietä vuosipäiviä, matkusta yhteisille lomille, kasvata perhettä, tue heikkoina hetkinä, mökötä huonoina, hiero hartioita pitkän päivän jälkeen, pese pyykkiä, suutelee niskaasi kuin ohimennen.
Muistot ovat vain muistoja. Yksityisiä elokuvanäytöksiä ja diakokoelmia. Oletteko koskaan katsoneet elokuvaa yksin suuressa salissa ja huomanneet, että kokemus onkin jotenkin laimeampi kun kukaan ei ole siinä kanssanne sitä jakamassa? Yhtä kuin katsoa henkeäsalpaavaa maisemaa ja toivoa voivansa jakaa sen jonkun tärkeän, jonkun rakkaan kanssa.
"Olisitpa tässä" on yksi kivuliaimpia ajatuksia, jonka ihminen voi kohdata, ja saavuttamattomassa rakkaudessa eläminen on päättymätön elokuun iltahämärä - muistat yhä miltä auringon lämpö tuntui ihollasi, mutta et voi kääntää aikaa ja pelkäät edetä yöhönkään.
Oli mahdotonta tai ei, joku on jäänyt sieluuni asustelemaan enkä saa häntä häädettyä millään.
Samoin on käynnyt täällä :(. Sydämeensä ei pitäisi päästää ns. mahdottomia tapauksia. Joillekkin ehkä rakkaus on kevyempi juttu ja on mahdollista kantaa sydämessään useita rakkauksia kerralla (mahdollisia ja mahdottomia). Itseltä tällainen laaja-alaisuus puuttyy täysin, rakkauden on kohde on yksi ja ainoa.
Toisaalta ehkä tunnetta itsessäänkin on syytä arvostaa, minä kykenen tuntemaan ja rakastamaan = olen elossa :).