...

kai se terapeutti yritti vain vihjaista, että sun ei tarvi syödä tollasia light-juttuja, että sä voit syödä ihan normaaleja juttuja.tai niin mä sen ymmärtäisin, vähän samantapaisia muistikuvia omasta kokemuksesta. ja oikeesti, laihisjuusto ON pahaa, maistuu kumilta..

violet kirjoitti:

kai se terapeutti yritti vain vihjaista, että sun ei tarvi syödä tollasia light-juttuja, että sä voit syödä ihan normaaleja juttuja.tai niin mä sen ymmärtäisin, vähän samantapaisia muistikuvia omasta kokemuksesta. ja oikeesti, laihisjuusto ON pahaa, maistuu kumilta..

Tää on aika arka aihe useimmille "laihduttaville" tytöille.Mä oon päässy suht yli omasta sairaudestani, onneksi, mutta silti päivittäin ajattelen päivän aikana saamiani kalorimääriä sun muuta.En yksinkertasesti voi sille mitään.Mä syön kyllä nyt hyvin, ja jopa suklaata ja karkkia yms. ehkä n.2 kertaa viikossa.Oon 173cm ja 50/51kg.

Mun anoreksia alko joskus vuosi sitten.Laihduin 6 tai 7 kg, siinä vaiheessa äiti alkoi tarkkailla mitä syön, huolestui silminnähtävästi.Minä vaan sanoin kovana, että mähän syön kuin hevonen ja että älä sä ala mun ruokamääriä vahtaamaan.Sitten keväällä, kun oli terveydenhoitajan tarkastukset terkka meinas lentää perseelleen, kun eihän pienessä kylässä voi mitään tällaista tapahtua.Mä selitin, että laihtuminen johtuu antibioottikuurista, kuinka se pisti mun mahan sekasin.Se ihme kyllä usko.Ainakin tietääkseni.Nyt käyn säännöllisesti punnituksissa, ja painon pitäs nousta 55kg.Että kuukautiset alkais.MUTTA mä en oo ihan varma alkoko ne jo nyt, tän kokosena.Alushousuissa oli peukalonkynnen kokonen veritahra.Siis mitä muuta se voi olla??Vastauksia!!
Mä toivon, ettei mun tarvis lihottaa väkisin.Enempää.Tiiän olevani aika laiha, mutta mä viihdyn kehossani näin.Eli mä en toivo mitään muuta, ku että menkat alkas pyöriä normaalisti NYT, eikä vasta 55kg jälkeen.Jos painasin sen verran, tuntisin itteni pyöreäksi, mitä en todellakaan halua olla.

Kiitos, kun jaksoit lukea.Kommentteja.

Minä kirjoitti:

Tää on aika arka aihe useimmille "laihduttaville" tytöille.Mä oon päässy suht yli omasta sairaudestani, onneksi, mutta silti päivittäin ajattelen päivän aikana saamiani kalorimääriä sun muuta.En yksinkertasesti voi sille mitään.Mä syön kyllä nyt hyvin, ja jopa suklaata ja karkkia yms. ehkä n.2 kertaa viikossa.Oon 173cm ja 50/51kg.

Mun anoreksia alko joskus vuosi sitten.Laihduin 6 tai 7 kg, siinä vaiheessa äiti alkoi tarkkailla mitä syön, huolestui silminnähtävästi.Minä vaan sanoin kovana, että mähän syön kuin hevonen ja että älä sä ala mun ruokamääriä vahtaamaan.Sitten keväällä, kun oli terveydenhoitajan tarkastukset terkka meinas lentää perseelleen, kun eihän pienessä kylässä voi mitään tällaista tapahtua.Mä selitin, että laihtuminen johtuu antibioottikuurista, kuinka se pisti mun mahan sekasin.Se ihme kyllä usko.Ainakin tietääkseni.Nyt käyn säännöllisesti punnituksissa, ja painon pitäs nousta 55kg.Että kuukautiset alkais.MUTTA mä en oo ihan varma alkoko ne jo nyt, tän kokosena.Alushousuissa oli peukalonkynnen kokonen veritahra.Siis mitä muuta se voi olla??Vastauksia!!
Mä toivon, ettei mun tarvis lihottaa väkisin.Enempää.Tiiän olevani aika laiha, mutta mä viihdyn kehossani näin.Eli mä en toivo mitään muuta, ku että menkat alkas pyöriä normaalisti NYT, eikä vasta 55kg jälkeen.Jos painasin sen verran, tuntisin itteni pyöreäksi, mitä en todellakaan halua olla.

Kiitos, kun jaksoit lukea.Kommentteja.

Terve, olen itse ns. entinen (sairastan vieläkin)anorektikko/syömishäiriöinen. Sairastuin tautiin kaksitoistavuotiaana yli 20 vuotta sitten ja muistan päivän kuin eilisen miten kaikki alkoi.
Se alkoi kun luulin olevani lihava ja halusin laihduttaa (oikeasti olin hieman pyöreä) paino putosi ja putosi, ruoaksi kelpuutin vain tomaattia ja vettä, viikossa harrastuksiin kului ajassa parhaimmillaan 30h (balettia, rytmistäkilpavoimistelua, kilpauintia)Tauti vei mennessään ja vei itsetuntoni jota en tänäänkään ole takaisin saanut, en näe itseäni vieläkään peilistä normaalikokoisena. Anoreksiaan kuuluvat masennukset on vieläkin päällä ja syöminen aiheuttaa erittäin pahat itseinhokohtaukset.
Nämä ongelmat seuraavat kaikissa ihmissuhteissa.
Jotkut anorektikoista parantuvat, kun saavat ammattiapua, joillekin jää loppuelämäksi syyllisyys ja häpeä ruokaakohtaan. Tällä tarinalla ei ole ns. opetusta eikä varoitusta, sille kun ei mitään mahda, jos sairastuu niin sairastuu.

Minä kirjoitti:

Tää on aika arka aihe useimmille "laihduttaville" tytöille.Mä oon päässy suht yli omasta sairaudestani, onneksi, mutta silti päivittäin ajattelen päivän aikana saamiani kalorimääriä sun muuta.En yksinkertasesti voi sille mitään.Mä syön kyllä nyt hyvin, ja jopa suklaata ja karkkia yms. ehkä n.2 kertaa viikossa.Oon 173cm ja 50/51kg.

Mun anoreksia alko joskus vuosi sitten.Laihduin 6 tai 7 kg, siinä vaiheessa äiti alkoi tarkkailla mitä syön, huolestui silminnähtävästi.Minä vaan sanoin kovana, että mähän syön kuin hevonen ja että älä sä ala mun ruokamääriä vahtaamaan.Sitten keväällä, kun oli terveydenhoitajan tarkastukset terkka meinas lentää perseelleen, kun eihän pienessä kylässä voi mitään tällaista tapahtua.Mä selitin, että laihtuminen johtuu antibioottikuurista, kuinka se pisti mun mahan sekasin.Se ihme kyllä usko.Ainakin tietääkseni.Nyt käyn säännöllisesti punnituksissa, ja painon pitäs nousta 55kg.Että kuukautiset alkais.MUTTA mä en oo ihan varma alkoko ne jo nyt, tän kokosena.Alushousuissa oli peukalonkynnen kokonen veritahra.Siis mitä muuta se voi olla??Vastauksia!!
Mä toivon, ettei mun tarvis lihottaa väkisin.Enempää.Tiiän olevani aika laiha, mutta mä viihdyn kehossani näin.Eli mä en toivo mitään muuta, ku että menkat alkas pyöriä normaalisti NYT, eikä vasta 55kg jälkeen.Jos painasin sen verran, tuntisin itteni pyöreäksi, mitä en todellakaan halua olla.

Kiitos, kun jaksoit lukea.Kommentteja.

Kyllä ne varmaan oli menkat, ne töhry housuissa. Laihuus heittää kropan hormonit ihan sekaisin. Itselläni on nyt sellainen ehkäisy, ettei viime menkoista tullut muuta, kuin muutama tippa. Käytätkö jotain E-pillereitä tai muita hormoneja?

Kun olin itse laihimmillani, niin minulla pyöri erittäin runsaat menkat edelleen ja lisäksi rinnat alkoivat erittää maitoa (sarjassamme: ruumiimme fiksut reaktiot), mikä vaikeutti tilannettani entisestään, tuli anemiaa ja kaikenlaista heikkoutta, kun energiaa meni tuollaiseen aivan turhaan toimintaan.

Minä ymmärrän tuon, kuinka tärkeää on tuntea olonsa kotoisaksi omassa kropassaan - että se kroppa on sen näköinen, jollaiseksi itsensä ajattelee. Minä en kykenisi muuten olemaan. Olen nyt 47/162, eli normaalin alarajoilla, mikä sopii minulle ja kaikki pelaa, hiukset pysyy päässä on littana maha ja nätit tisut, eikä ole hutera olla, vähän vain viluttaa. Painoindeksi on melkein 18. Kun indeksi menee reippaasti 17:n alle, alkaa ruumiini kiukuttelemaan. Se on yksilöllistä.

Sellainen vinkki, että koeta nostattaa painoa ihan hitaasti. Niin hitaasti, kuin vain kykenet. Sillä tapaa omassa päässä oleva ruumiinkuvasi pysyy mukana muutoksessa, eikä muutos tule shokkina, jolloin siihen reagoisi laihduttamalla. Mikä hoppu teillä tässä on? Onhan tilasi muutenkin vakaa ja syöt ihan hyvin? Minkätähden sitten tarvitsee "keikuttaa venettä"?

Odota muutama kuukautiskierto ja katso mitä tapahtuu. Ensimmäiset menkat ovat yleensä tuollaiset hentoiset ja seuraaviin menkkoihin voi olla pitempi aika, kuin normaali kuukautiskierto. Niin menkat alkoivat minulla aikoinaan. Voi olla, että seuraavat ovat jo runsaammat. Odota vaan rauhassa ja katso.

Jos menkat rupeavat kovin runsaiksi ja jos olet rajoittanut lihan syöntiä, MUISTA SYÖDÄ RAUTAA ja B C -vitamiineja (auttavat rautaa imeytymään) menkkojen aikana ja vähän aikaa niiden jälkeen. Älä syö raudan kanssa maitoruokia (kalkki estää rautaa imeytymästä). Sellainen apteekista saatava yrttimehurauta toimii hyvin.

Tsemppiä!

Syömishäiriöinen kirjoitti:

Terve, olen itse ns. entinen (sairastan vieläkin)anorektikko/syömishäiriöinen. Sairastuin tautiin kaksitoistavuotiaana yli 20 vuotta sitten ja muistan päivän kuin eilisen miten kaikki alkoi.
Se alkoi kun luulin olevani lihava ja halusin laihduttaa (oikeasti olin hieman pyöreä) paino putosi ja putosi, ruoaksi kelpuutin vain tomaattia ja vettä, viikossa harrastuksiin kului ajassa parhaimmillaan 30h (balettia, rytmistäkilpavoimistelua, kilpauintia)Tauti vei mennessään ja vei itsetuntoni jota en tänäänkään ole takaisin saanut, en näe itseäni vieläkään peilistä normaalikokoisena. Anoreksiaan kuuluvat masennukset on vieläkin päällä ja syöminen aiheuttaa erittäin pahat itseinhokohtaukset.
Nämä ongelmat seuraavat kaikissa ihmissuhteissa.
Jotkut anorektikoista parantuvat, kun saavat ammattiapua, joillekin jää loppuelämäksi syyllisyys ja häpeä ruokaakohtaan. Tällä tarinalla ei ole ns. opetusta eikä varoitusta, sille kun ei mitään mahda, jos sairastuu niin sairastuu.

Olen suurinpiirtein sun ikäinen ja myös mulla tää oireilu alkoi vuosia sitten, 13-vuotiaana. Vieläkin taistelen lähes päivittäin -välillä helpompia jaksoja ja sitten joku tyhmä asia taas laukaisee ahdistuksen ja samat asiat alkaa kiertää kehää.Peiliin katsominen anhdistaa ja pidän itseäni kömpelönä "norsuna", tuhlaan aikaani erilaisten ateriasuunnitelmien tekemiseen, mietin miten saan kulutettua kaikki, miten pystyn salaamaan kumppanilta. Sekin ahdistaa kun en tiedä mikä mua NYT vaivaa kun en ole mikään "teini" enää... mutta kai se on se sama vanha "ystävä", joka aikanaan asettui taloksi minuun ja tuli osaksi persoonaani.

Olen tosi herkkä lähimmäisten syömiskäyttäytymiselle, ja nyt mulla onkin ongelmana se että kumppanini on laihtunut ja mulle on tullu sairaalloinen kilpailuvietti. Vertaan jatkuvasti syömistäni häneen ja yritän laskea, että saan vähemmän kaloreita kuin hän... nyt olen ajatellu alkaa liikkua salaa, että pääsisin edelle. Tervettä? Ei varmaan. Pelkään että menetän suhteeni tämän takia :(

Yksi monesta kirjoitti:

Olen suurinpiirtein sun ikäinen ja myös mulla tää oireilu alkoi vuosia sitten, 13-vuotiaana. Vieläkin taistelen lähes päivittäin -välillä helpompia jaksoja ja sitten joku tyhmä asia taas laukaisee ahdistuksen ja samat asiat alkaa kiertää kehää.Peiliin katsominen anhdistaa ja pidän itseäni kömpelönä "norsuna", tuhlaan aikaani erilaisten ateriasuunnitelmien tekemiseen, mietin miten saan kulutettua kaikki, miten pystyn salaamaan kumppanilta. Sekin ahdistaa kun en tiedä mikä mua NYT vaivaa kun en ole mikään "teini" enää... mutta kai se on se sama vanha "ystävä", joka aikanaan asettui taloksi minuun ja tuli osaksi persoonaani.

Olen tosi herkkä lähimmäisten syömiskäyttäytymiselle, ja nyt mulla onkin ongelmana se että kumppanini on laihtunut ja mulle on tullu sairaalloinen kilpailuvietti. Vertaan jatkuvasti syömistäni häneen ja yritän laskea, että saan vähemmän kaloreita kuin hän... nyt olen ajatellu alkaa liikkua salaa, että pääsisin edelle. Tervettä? Ei varmaan. Pelkään että menetän suhteeni tämän takia :(

Saitpas hyvin kuvattua asian. Just tollasta on mun elämä, joskus on parempi kausi ja sitten "jokin" aktivoi tuon häiriön päälle (mulla se on serkku, joka on myös entinen/nykyinen syömishäiriöinen). Tää on vaan sairasta kamppailua, jolle ei loppua näy. Mä en tosin voi mitään ihmissuhteita (seurustelu sellaisia) edes kuvitella, koska tietyissä tilanteissä pitäis olla ilman vaatteita ja silloin mun itsetunto saavuttaa pohjanoteerauksen.

mä oon katellu kans noit painon vartioitten höskiä. Mul on paino sahannu koko elämän ajan jopa 15kg:n heittoa. Välillä oman painoluokkani pistemäärät tuntuvat hirvittävän suurilta, ei millään jaksaisi syödä. Toisinaan taas menee yli. Mutta pistetaulukkoa seuraamalla oon oppinut mikä on vuorokautisen ruoantarpeen oikea määrä. Ennen se oli myös mulle hämärän peitossa. Nuo auttaa pysymään kuosissa (ettei tule sahaamista).

Yksi monesta kirjoitti:

Olen suurinpiirtein sun ikäinen ja myös mulla tää oireilu alkoi vuosia sitten, 13-vuotiaana. Vieläkin taistelen lähes päivittäin -välillä helpompia jaksoja ja sitten joku tyhmä asia taas laukaisee ahdistuksen ja samat asiat alkaa kiertää kehää.Peiliin katsominen anhdistaa ja pidän itseäni kömpelönä "norsuna", tuhlaan aikaani erilaisten ateriasuunnitelmien tekemiseen, mietin miten saan kulutettua kaikki, miten pystyn salaamaan kumppanilta. Sekin ahdistaa kun en tiedä mikä mua NYT vaivaa kun en ole mikään "teini" enää... mutta kai se on se sama vanha "ystävä", joka aikanaan asettui taloksi minuun ja tuli osaksi persoonaani.

Olen tosi herkkä lähimmäisten syömiskäyttäytymiselle, ja nyt mulla onkin ongelmana se että kumppanini on laihtunut ja mulle on tullu sairaalloinen kilpailuvietti. Vertaan jatkuvasti syömistäni häneen ja yritän laskea, että saan vähemmän kaloreita kuin hän... nyt olen ajatellu alkaa liikkua salaa, että pääsisin edelle. Tervettä? Ei varmaan. Pelkään että menetän suhteeni tämän takia :(

täyty hetken aikaa kattoo oonko ite jo aiemmin kirjoteluu tälle palstalle ku tuntu nii tutulta, mutta enpä ole, en.
paljoo huonommin ei vois päivä alkaa ku sillai, et ku katon peiliin, siä näkyy järkyttävät sisäreidet liimautuneena kiinni toisiinsa ja vieläpä höllyvä vatsa kun vähän hypähtää. No juu, moni sanoisi että aivan normaalia, mutta kyllä se muilla on normaalia, en mä ainakaa pahaks pistä jos tälläsiä kroppia näkyy ympärillä. Mä vaan ite en oo sujut. Haluaisin noi löllyt pois. vaan kun ne ei lähe vaikka paino ois 2kg. tää on mun ruumis ja joko opin sietään sitä tai niinku näkyy, tappelen ikuisesti.
Nii, no poikaystävä kans laihtu tos joku aikaa sitte ku se masentu, ja mul tuli kans tollane "pakko olla hoikempi juttu". Ku normaalisti paino suhteessa pituuteen ollaan saman painoset. Meinas mennä poikki koko suhde ku se rupes ihmetteleen ku kyselen kokoajan mitä se on syöny ja vaadin iha yksityiskohtaset vastaukset. Sit se ajatteli et mä jotenki kostan sille olemalla syömättä.
Nooh, tilanne ratkes ku alettii laskee painonvartioitten pisteitä. Epäreiluu vaan ku se saa syödä enemmän, mut mä lihoin enemmän. Kai mun on salaa pudotettava pistemääräni 18:sta muutamaa pykälää alemmas :)

sinisilmäinen kirjoitti:

mä oon katellu kans noit painon vartioitten höskiä. Mul on paino sahannu koko elämän ajan jopa 15kg:n heittoa. Välillä oman painoluokkani pistemäärät tuntuvat hirvittävän suurilta, ei millään jaksaisi syödä. Toisinaan taas menee yli. Mutta pistetaulukkoa seuraamalla oon oppinut mikä on vuorokautisen ruoantarpeen oikea määrä. Ennen se oli myös mulle hämärän peitossa. Nuo auttaa pysymään kuosissa (ettei tule sahaamista).

Painovartioissa ei tule oikeaa ruoka määrää. Sinun pitää syödä enemmän.