Mulla on joskus sellaista luontaista "elämäntuskaa" en tiedä mistä johtuu tai miten saisin sen pois.. Enpäs tiedä mihin palstalle tää kuuluisi laittaa. No, sen tuskan lisäksi tulee aina joskus sellainen ihmeellinen irrallinen tunne. Olen luonnostaan iloinen ja aika sosiaalinen, mut aina joskus tulee aikoja kun alan ajattelemaan asioita ihmeen syvällisesti... Tunnen olevani niin erilainen kun ajattelen enemmän kuin muut, tai ainakin ajattelen ihan eri "tasolla" tai miten sen voi ilmaista..??
Onko tää jotain alkavaa masennusta vai mitä ihmettä? Yhtäkkiä se "tuska" vaan tulee mieleen ja olen hiljainen ja tulen tosi varautuneeksi. Oon vasta 16, ja en sit tiedä voiko johtua jostain "traumoista" mitä oli joskus lapsuudessa, no vaiks en oikeastaan ajattele niitä kun se tuska vaan tulee yhtäkkiä..??
Onko tää jotain alkavaa masennusta vai mitä ihmettä? Yhtäkkiä se "tuska" vaan tulee mieleen ja olen hiljainen ja tulen tosi varautuneeksi. Oon vasta 16, ja en sit tiedä voiko johtua jostain "traumoista" mitä oli joskus lapsuudessa, no vaiks en oikeastaan ajattele niitä kun se tuska vaan tulee yhtäkkiä..??
Vastaukset 6
Vanhimmat
Se menee ohi, kokemuksesta voin sanoa... menee ohi kun elämä alkaa tosissaan pyörimään, eli kun olet saanut ammattikoulun tai lukion suoritettua ja kenties olet kirjoittanut ylioppilaaksi.
Sitten se todellinen elämä vasta alkaa, alat miettimään jatko-opiskelupaikkaa ja silloin viimeistään huomaat, että tässä mennään eikä meinata.
Itsellä oli sama tilanne, olin tuolloin lukion ykkösellä ja sama tunne, mutta sen kanssa oppi elämään, eikä se nyt niinkään haitannut.
Niin tuosta elämän jatkumisesta.... kaverit pääsee kuka mihinkin opiskelupaikkaan ja se tuntuu kurjalta kun itse en saanut opiskelupaikkaa(olen varasijoilla) eikä ole töitäkään, jotta saisin ansaittua rahaa ja totutettua itseäni työelämään.
Tosin joskus ajattelen, että voisihan tilanne olla pahempikin, sillä itse suoritin lukion loppuun ja sain valkolakinkin yo-todistuksen siihen päälle, muutamalla kaverilla jäi tuo valkolakki saamatta ja se harmittaa minuakin, sillä onhan ne jo tuttuja ala-asteelta saakka.
Noh, kyllä sä huomaat sitten miten asiat on, viimeistään kun olet(toivottavasti) omissa lakkiaisissasi, mutta jollei se ajan kanssa helpota, mene juttelemaan terveydenhoitajan kanssa, se yleensä auttaa.
Jaksamista!
Kovin on valmiit mallit siitä miten tulee "hyvä elämä"...tietynlaista "normaaliuden" hakua tuossa on havaittavissa.....
Määpäs on vielä reilut 7 vuotta vanhempi tuohon sun ikään ja monenlaiset työt ja korkeakoulutkin on kyllä käyty.Pyrkimys on pois päin kaikesta siitä.
Toki jokainen saa olla tyytyväinen enempään tai vähempään.
Minä ainakin taidan tarvita enemmän,kuin konsensukseen mukautuminen ja "kaiken kivan" hankkiminen,sillä mitä saa,kunhan on "kuten kuuluu".
Terveyden hoitajia ja juttelemista en ole tarvinut.
Tietenkään tämä nyt ei suoraan sovellu 16 vuotiaan tilanteeseen.
"Tunnen olevani niin erilainen kun ajattelen enemmän kuin muut, tai ainakin ajattelen ihan eri "tasolla" tai miten sen voi ilmaista".
Mulle on tuttuja tollaset ajatukset. Monesti mietin, miksei muut ajattele niitä asioita mitä itse ajattelen. Tai eivät ainakaan tunnu ajattelevan, monet vaan elää elämäänsä ilman ihmeempiä kummastellen..
Pari ihmistä onkin mulle sanonut, että ajattelen liikaa..
No mulla on kuitenkin ollut masennusta jo kauan, mut sain laitettua itseni meneen psykologille ja nyt napsin masennustabletteja. Saa nähdä miten vaikuttavat.
"Tunnen olevani niin erilainen kun ajattelen enemmän kuin muut, tai ainakin ajattelen ihan eri "tasolla" tai miten sen voi ilmaista".
Mulle on tuttuja tollaset ajatukset. Monesti mietin, miksei muut ajattele niitä asioita mitä itse ajattelen. Tai eivät ainakaan tunnu ajattelevan, monet vaan elää elämäänsä ilman ihmeempiä kummastellen..
Pari ihmistä onkin mulle sanonut, että ajattelen liikaa..
No mulla on kuitenkin ollut masennusta jo kauan, mut sain laitettua itseni meneen psykologille ja nyt napsin masennustabletteja. Saa nähdä miten vaikuttavat.
En pitkään edes tajunnut sitä, että ajattelutavassani on jotakin erikoista. Aloin huomata, että kun tavanomaisessa keskustelussa otin esiin jonkin minusta keskeisen asian, kaikki katsoivat minua kummissaan ja keskustelu jotenkin kuivui kasaan. Myöhemmin moni on todennut minulle, ettei enää osaa siitä ja siitäkään nauttia, kun otin tuon vakavan asian esille.
Maailman taakan kantamisesta ei ole minusta mitään hyötyä, etenkään jos ei edes jaksa tai osaa yleisen hyvän eteen aktiivisesti toimia, ja siksi tuo "ajattelemattomuus" on mielestäni tavoiteltava tila. Ainainen murehtimiseni ei auta ketään ja usein toivon, että voisin vain olla ja mennä, miettimättä häiritsenkö nyt jotakuta, kulutanko suotta luonnon voimavaroja tai voisinko tehdä jotakin hyödyllistä.
Nyt ollaan tosin jo aika kaukana alkuperäisen kirjoittajan ajatuksista, mutta liikaa ajattelemista tämäkin. Sitä lienee monenlaista.
En pitkään edes tajunnut sitä, että ajattelutavassani on jotakin erikoista. Aloin huomata, että kun tavanomaisessa keskustelussa otin esiin jonkin minusta keskeisen asian, kaikki katsoivat minua kummissaan ja keskustelu jotenkin kuivui kasaan. Myöhemmin moni on todennut minulle, ettei enää osaa siitä ja siitäkään nauttia, kun otin tuon vakavan asian esille.
Maailman taakan kantamisesta ei ole minusta mitään hyötyä, etenkään jos ei edes jaksa tai osaa yleisen hyvän eteen aktiivisesti toimia, ja siksi tuo "ajattelemattomuus" on mielestäni tavoiteltava tila. Ainainen murehtimiseni ei auta ketään ja usein toivon, että voisin vain olla ja mennä, miettimättä häiritsenkö nyt jotakuta, kulutanko suotta luonnon voimavaroja tai voisinko tehdä jotakin hyödyllistä.
Nyt ollaan tosin jo aika kaukana alkuperäisen kirjoittajan ajatuksista, mutta liikaa ajattelemista tämäkin. Sitä lienee monenlaista.