Kesä mummolassa

hankipanki

Antakaa hyvät isovanhemmat neuvoja meille,kun lapsenlapset tulevat meille useaksi viikoksi lomalle ja he ovat lähes ruokahaluttomia. Valtavan energiset ja touhuavat tenavat vain "nokkasevat" ruokaa,kuin linnut ja hyvin valitusti tekevät senkin. Teelusikallinen saattaa mennä kerralla ja ovat jo koululaisia. Ovat erittäin laihoja. Olen kaiken aikaa pelännyt heidän tervettä kehitystään huonon ruokahalun vuoksi. Varasin jäätelöpuikkoja jälkiruoaksi makeannälkään ja lahjon/painostan sillä tavalla syömään. Istutanko heitä pöydän ääressä koko viikon,kuten super-Nanny,jos ei lautanen tyhjene.

8

287

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pieniruokainen

      Ei kannata painostaa, paremman tuloksen saat kun et kiinnitä syömisiin suurta huomiota mutta pidät terveellistä ruokaa säännöllisesti tarjolla.
      Ei siis kokoaikaa mutta säännöllisesti, eikä mitään tyhjiä kaloreita.

      Kyllä terve leikkivä lapsi syö tarpeensa mukaan jos ruokaa on säännöllisesti tarjolla.

    • kätevästi kesällä

      Samaa mieltä kuin pieniruokainen.
      Jos lapset leikkivät ja liikkuvat touhuten ja ulkoilleen, niin taatusti heillä jossain vaiheessa on nälkä.

      Minä teen aina ihan perusruokaa: nakkeja ja perunamuussio, lihapullia ja perunoita tai erilaisia makaroneja tai spaghettia ja jauhelihamurukastiketta. Makaroonilaatikko ja lihaperunasoselaatikko - lasagnekin ja joskus ihan ranskanperunat ja kalapuikot ovat OK. Kaikkeen vaan pitää olla lisänä ketchuppi. Keitoista : nakkikeitto ja jauhelihakeitto vaihdellen eri kokoonpanolla, siinä voi olla sekavihannespakasteitakin joukossa jne. - En mausta ruokia kovin erikoisesti mutta raastan kyllä valko- tai tavallista sipulia mukaan, kyllä lapsille kelpaa.

      Yksinkertaisia jälkiruokiakin harrastan: kotoisia marjoja jäätelön kanssa, omena-, mustikka- piirakka ja pikkupullat maidon tai välillä kaakaon kera.

      Kaikenkaikkiaan ihan terveellisiä ruokia, joihin yritän sisällyttää myös tuoreita vihanneksia ja tuttuja hedelmiä - ei sen kummenpaa. Laita ruokaa isoina satseina, niin sinun ei tarvitse olla koko ajan ruokaa laittamassa ja voit nauttia kesästä itsekin.

    • Toinen mummu

      Älä stressaa. Jos lapset hääräävät kesälomallaan paljon ulkona, uivat ja liikkuvat, niin ruoka maistuu.
      Tee maukasta arkiruokaa, anna aamupalat ja välipalat säännöllisesti. Ei makupaloja.

      Mitä niitä lahjomaan jätskillä! Jos eivät syö, niin ovat syömättä. Ruoka-ajat määritelty, määräajan jälkeen lautaset tiskiin ja ruuat kaappiin. Seuraavan kerran ateria 4 h kuluttua.

      lä mene mukaan ruoka souviin. Sinä olet aikuinen, älä anna manipuloida itseäsi.
      Älä puhu ruuasta kuin ruokapöydässä.
      Olet itse tehnyt ruokailuista ongelman. Se on lapsien mielestä mielenkiintoista ja hauskaa, hyppyyttää aikuisia. Älä hypi.
      Pane lapset kuorimaan perunoita ja tiskaamaan. Kysy, osaavatko tehdä itse ruokaa ja mitä. Tehkää yhdessä.

    • ----------

      Lapset syövät vähän siksi, että ovat pienikokoisia. He eivät ole pienikokoisia siksi, että syövät vähän. Koska he ovat "energiataloudellisia", eli eivät tarvitse paljon kaloreita, niin ne lahjontajätskit tarjoavat heille tarpeeksi energiaa ja näin ollen he syövät vain entistä vähemmän kunnon ruokaa. Unohda siis herkut ja lahjomiset ja tarjota terveellistä, kunnollista ruokaa ruoka-aikoina. Jos ei mene alas, niin sitten ei ole nälkä ja seuraavalla aterialla voi jo ollakin. Ei terve (tai edes suunnilleen terve) lapsi näe nälkää tai koe puutosta, jos hänellä on tarjolla ruokaa.

      Supernanny ei istuta lapsia pöydän ääressä viikkoa eikä varsinkaan lahjo lapsia herkuilla. Vaikka saisitkin lapset syömään viikon riittävästi (sinun mielestäsi, oikeasti kenties heille liikaa), niin se ei mitenkään oleellisesti paranna heidän terveyttään, mutta pakottamalla ja painostamalla teet sekä teidän että heidän kesälomastaan tuskallista.

    • hankipanki

      Kiitos ihanista ja asiallisista vastauksistanne.
      En stressaa . Tuolla ne mennä viilettävät,eikä nälkä vaivaa. Todellakin,he ovat pieniä ja vain puolet normaali-ikäisen painosta. Silti puoli teelusikallista on minusta vähän. Ravitsemusterapiassakin noita on käytetty. Saapa nähdä,kuolevatko nälkään lomalla.

      • Toinen mummu

        Oma poikani oli todella huonoruokainen pikkulapsesta. Minäkin totesin tuon puoli teelusikallista. Ihmettelin aina millä hän oikein pysyy hengissä ja terveenä ja jopa normaalipainossakin, tosin juuri ja juuri käyrän alarajalla.
        Ilmeisesti vain on pieniruokainen, koska yhä, aikusena ihmisenä, voi sanoa klo 17 ettei ole syönyt mitään koko päivänä, kahvia pari kupillista.

        Hänellä ei ole juuri koskaan nälkä. Ruokaa hän osaa valmistaa ja harrastaakin ruuanlaittoa. Jaksaa silputa hauduttaa ja ruskistaa, koska syöminen ei hänelle olekaan se pääasia.

        Noudatin sitä ajatusta aikanaan, että lapsi syö kun on nälkä. Pakottamalla ei mennyt yhtään enempää ruokaa lautaselta, mutta pienellä viekkaudella saatoin saada annoksen menemään. Pieni lautanen, pieni annos, puoli voileipää. puoli lasia maitoa. Ylpeyttä, kun on syönyt kaiken!
        Mainostin eri mausteita. Haistelimme ja maistelimme niitä. Kokeillaanko ruokaan?

        Välipaloja en tarjonnut, mutta eipähän hän niistä olisi välittänytkään. Jokainen suupala oli minulle voitto!
        Toiset sanoivat, että murrosikäisenä kyllä syö ja mikään ei riitä. En huomannut.
        Mutta kahden vuoden aikana kasvoi sitten 25 cm rippikoulun jälkeen. Kai hän sitten lähes aikuisena huomasi ruuan ilot itsekin.


    • rilla-anoppi

      Samanlaista ongelmaa meilläkin , nyt päätin tänä vuonna, että en sano mitään ruuan syömisestä tai määrästä lapsille , välillä tuntuu , että hakevat huomiotakin tällä tavalla.
      Olen saanut syömään niin , että teemme ruokaaa yhdessä , lapsi oikein odottaa , koska valmista . Pienetkin lapset voivat pilkkoa ja pestä perunoita, vaikka niitä sitten hienosäätäisi vielä itse .
      Tehdään myös " hommia " , niin nälkä tulee kummasti , kun touhuaa , vaikka syövätkin kuin linnut .
      Välillä menemme ulos " retkelle " , teemme hyvät eväät ensin ja lapset saavat itse pakata , nätit servetit ja kivat astiat mukaan ja piknik huopa mukaan , vaikka menemme vain omalle pihalle . Ulkona maistuu hiukan paremmin , laitamme mm , juustoleipää , kippoon vihanneksia , melonilohkoja , jauhelihalla täytettyjä lettuja yms .
      Kun ei hermoile , luovuuskin sujuu paremmin .
      Itse on kysele ( kuten monet vanhemmat päivittäin ) mitä haluaisivat syödä , vaan päätän itse monipuolisen aterian , jos joku ei kertakaikkiaan pidä , löytyy usein kaapista eilistä ruokaa tilalle .

    • mummo2 x

      http://www.sairaslapsi.com/lapsen-kasvu
      tuolla voit tarkastaa onko koko normaali. Suomalainen lapsi on pienen ja keskikokoisen välissä.
      Meillä 3v. 92 cm ja 6v. 112 cm.

      Älä anna aterioitten välissä namupaloja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe