Maa teki onnettomaksi - mies vaatii miljoonia
Maanantai 18.6.2012 klo 02.35
Tansanialainen mies on haastanut Britannian valtion oikeuteen, sillä hänen mukaansa maa on tehnyt hänet hyvin onnettomaksi.
Mies vaatii miljoonia puntia Englannin valtiolta.
Mies vaatii miljoonia puntia Englannin valtiolta. (HENRIIKKA PULLI)
Tansanialainen Daniel Kiunsi työskenteli Britanniassa työviisumin turvin sähköinsinöörinä. Asuessaan Englannissa Kiunsi vastaanotti työn ulkomailta ja poistui maasta. Palatessaan takaisin Englantiin viranomaiset päättivät ottaa Kiunsin englantilaisen passin, sillä hän ei enää työskennellyt maassa. Kiunsi sai kuitenkin luvan oleskella maassa sen aikaa, että hän saisi järjestettyä asiansa ja perheensä paluumatkalle.
Passin pois ottamisesta on kulunut kolme vuotta ja Kiunsi oleskelee edelleen Englannissa. Hän on myös haastanut valtion oikeuteen, sillä kokee saaneensa huonoa kohtelua joka on aiheuttanut hänelle suurta onnettomuutta. Kiunsi vaatii Englannilta 11 miljoonaa puntaa. Kiunsi kokee, että hänen ihmisoikeuksiaan on loukattu ja vertaa onnettomana oloaan kidutukseen ja epäinhimilliseen kohteluun.
Britannian rajavalvontavirasto on asiasta vahvasti erimieltä ja sanoo haastavansa Kiunsin väitteet.
Lähde: Daily Mail
IL
Joko lieksalaiset "koneinsinöörit" on tehneet näin:
6
252
Vastaukset
- klunssi mutteri
Jo on Klunnsilla otsaa!!
- Onko yllätys?
Ei ole kuin ajankysymys milloin muutkin huomaavat saman mahdollisuuden olemassaolon.
- Hah..Hah..Hah..
Nehän pitäisi saada ekana töihin..? Eihän ne sitä ennen voi vaatia korvauksia keneltäkään , tosin sosussa voi mennä mikä tahansa läpi. Kunhan ei ole valkoinen. .
- MITÄÄÄÄH!
ETTÄ IHAN TÖITÄKÖ!
Asia on niin ettei tietyt ryhmät töitä kaipaa, vaan kaikki lankeaa kuin manulle illallinen, eli nykyisen käännöksen mukaan TULEE KUIN MAMULLE ILLALLINEN! - Vaan..
mitäpä sitä töihin kun Kela ja sosiaalitoimisto maksaa enemmän eikä tarvitse itseään vaivata edes työtä ajattelemalla.
Näin jää aikaa kuljeksia maailmalla ja jää rahaa myös kotimaahankin lähetettäväksi, vaan meneppä töihin! Miten sitten käy?
- Ei oo
Eipä oo kerenneet , kun pitää pirkka olutta vetää naamaan puistossa. Vaan kunhan selviävät, niin sitten !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341979Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29989- 69868
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261747Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65740- 12718
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132683- 80674
- 26662
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.207655