EILISEN HITTI

Mariko Vaara

Ah, sosiaalisen median maailma,
sua on vietävän hauskaa tutkailla.

Löytyy aina joukkosuggestionarinaa.
Jo ollaan tulitikkuja lainaamassa,
herkästi sytytettäviä varten.

Liikkeelle kuin päättömät kanat
lähtevät kevyesti johdateltavat,

virtuaalimaailmassaan
asemiaan varmistavat yllytyshullut.

Vaikka luulisi heidänkin jo tietävän,
että miten voiskaan
saittien äänekkäimmätkään kukot
itsestänsä näyttää kenellekään
närhen munat?

Mikä, kuka itseasiassa
heitä naurettaviin tekosiinsa ajaa?
Miksi heistä
suuruudenhulluja sekoja on tullut?

Ei aikaakaan,
kun nettikansa oli
jälleen kerran raivoissaan.
Syyksi riitti viattoman lapsen kaste.

Ankkafanit, uskonkiihkoilijat
ynnä kunkin saitin päällepäsmärithän
tiesivät oitis lapselle jo povata
kurjaa kiusatun tulevaisuutta.

Hyvävelisarjakin
pentelevie kun rikottiin...

Olisi edes valintana ollut
Tupu Hupu Lupu.

Syyteltiin vanhempia,
että laskisi lapsen arvo
viimeistään tarhassa.

Mainita nyt kiusallinen nimi -
eihän sellaista voi ääneen sanoa.
Eikä ylikiihtyneissä
keskusteluketjureaktioissa suvaita.

Tultiin laskeneeksi etukäteen,
jälkikäteen
nimeä saaneen lapsen arvo.


Jo kohta mediassa
julkkikseksi nousi
tavallistakin häijymmäksi
käynyt kukko.

Osaa kansalaisista
huvitti omistajansa laatima
myynti-ilmoitus.
Osa tuumi, että myyjän
maksettava
äkeästä eroonpäästäkseen
ostajalle rahatukko.

TV:hen asti otusta kuvailtiin.
Esiintyi aitauksessaan,
keskellä kanalauman
isäntänsä mukaan vieraskoreasti.

Mokoma kukko ja
senkin uskottavuus.

Suomen Kuvalehti
tuntee hyvin oman arvonsa.
Eilisessä verkkonumerossa
päivän hitiksi mainittiin,
kuinkas ollakaan,
muuan läski kissa.

4

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mariko Vaara
    • RRRRRRRRRRakkaudella

      Eräänlaista ylläpitoa se on tuokin.

      Mikä on eilisen hitti, on tänään kiellettyä kamaa.
      Mikä käy laatuun yhden kerran, ei käykään laatuun toisen kerran, esimerkiksi.:)

      Ylläpitäjästä ja sen kyseenalaisista johdonmukaisista epäjohdonmukaisista toimintaperiaatteistako "rikosilmoitus" vaihteeksi pitäisikin tehdä?;D

      Toi Suomi24:kin ja sen ylläpitäminen on yhä edelleen niin sitä samaa itteensä; tienaamista, mutta millä keinoin?

      Ylläpitäminen ja ylläpitäjä on otettava vakavasti!
      Eikä vakavilla asioilla saa ainakaan pilailla, näköjään.:)
      Eikä asettaa kyseenalaisiksi ainakaan Suomi24:n omia sisällöntuottajia.

      Suomi 24:n uusin toimittaja on ns. ilmoittautunut palvelukseen. Liekö niitä tuulenvietäviä? Saa kuulema sanoa Rassuksi. Maukasta itseironiaa? Vai kiva valmis koukku moitiskelemaan pyrkiville käyttäjille?:)

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012072415874074_uu.shtml

      Ne enkelit ovat sitten erikseen?

    • Viivi.
      • Mariko Vaara

        Näyttäisi kesäinen juttu/uutispula heijastuvan Suomi24:ssäkin ihan rakkausrunopalstallekin asti, ja näkyisi olevan tarvetta nostella vanhat juitsut paremman puutteessa uudelleen esiin?:)

        Itseasiassa paljonkin etenkin viihdyttäviä uutisia ja jutunpoikasia olen seuraillut, ja erästä uutista suorastaan joudun odottelemaan. Vaikka se ei sinänsä olekaan mitään uutta.

        Tommosen katin satuin tältä palstalta löytämään. Shift:

        12 Vastausta 266 Lukukertaa
        Kissa,

        Tilaa palstan RSS-syöte
        Aloita uusi keskustelu
        Poista kirosanafiltteri käytöstä

        ...
        22.3.2011 13:57
        0
        mokoma venkula,
        palstan poikki
        ristiin, rastiin pinkoi.

        Kuin panikoinut se ois.

        Mourusi kiimaansa
        maaliskuussa,
        pallejaan se tota noin...

        mutt se jätetään sanomatta.

        Sivulle oikaisi takajalan,
        melkoisen suihkeen päästi.

        Kirpakka oli sen tuoksu.
        Naarailla teettää sen juoksu,

        mutt kissanhiekkaa isäntänsä
        se putsaamasta säästi.


        Reviirinsä se merkkasi.
        Suihki puskissa moneen kertaan.

        Nosti häntänsä taivasta päin,

        ja aivan selvästi -

        putkinäkö kun mulla vain on,
        ja valokin auringosta -

        sen häntäänsä itse
        nostavan näin.

        Puuhas pikkuinen myyrä
        hangen alla omia käytäviään,

        ja aivan selvästi -
        putkikuulokin kun mulla on,

        kuulin melkein sokean kaivajan
        nauraa tirskahtavan.

        Taisi jotakin
        sangen mieluista
        päivänsä ratoksi löytää.

        :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      108
      4711
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3443
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2400
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1524
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1423
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1246
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1162
    8. 164
      1050
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1048
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      954
    Aihe