Olemattomat hajut? Aivokasvain?

Peloissaan

Mulla on ollut outo oire jonkin aikaa. Haistan yhtäkkiä kummallisen hajun, ihan niinkuin haisisi palaneelle, mutta näin ei oikeasti ole. Usein herään täähän hajuun yöllä, päivällä niitä ei juurikaan ole ollut. Olen kuullut, että tällainen voisi olla aivokasvaimen ensioire ja pelästyin kovasti! Kai minulla voisi olla muitakin siihen viittaavia oireita?
Minulla valuu hieman myös limaa nieluun, mitään tukkoisuutta tms. ei kuitenkaan ole.
Tätä on ollut jo pitempään. Olen pahasti homeisessa työpaikassa töissä, voiskohan oire olla siitä. Olisi kiva, jos jollakulla olisi kokemuksia?

4

871

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nenä kuntoon

      Jospa sinulla on paha postiontelotulehdus? Home työpaikka voi ärsyttää ja pitää tulehdusta yllä.

      Aivokasvain on harvinainen ja sen haju harha on vielä harvinaisempi.

      Joten nenää tutkimaan (röntgen ja ultraääni)

      • Soilikki

        Hajuaurat ovat oire epilepsiasta nyt menet neurologin tutkimuksiin,kun oireita ilmenee on lääkäri jolta kysytään, ei nämä suomi 24palsta. Toivon että asia selviää.Itse sairastan oikeassa otsalohkossa olevasta kasvaimesta johtuvaa epilepsiaa.


    • Tmias

      Minulla on myös tällä hetkellä hajuharha vois olla vaikka manteli tai jotain sinnepäin, mutta on tosi voimakas ja häiritsevä. Yleislääkäri ei osannut auttaa, voisiko olla syöpä tai aivosairaus tulossa. Olen melkein eläkkeellä mutta vielä jonkin verran teen töitä.

    • olevapaa

      Ei ainakaan aivokasvaimesta tuollainen johdu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1987
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1021
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      872
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      757
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      749
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      721
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      685
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      680
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      666
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      208
      663
    Aihe