Otsikko kertoo kaiken. Eli siis veikeä, sievä ja pirteä Tinka vai kaunis ja kansainvälinn Gabrielle.
Olen siis yh-äiti ja kyseessä on esikoiseni, joten valinta on yksin minun. Nimet ovat täysin eripäistä joten ymmärrän itsenin että pulmani on hieman outo...
Tinka vai Gabrielle?
9
201
Vastaukset
- Täti
Käytännössä uskoisin Tinkan olevan kätevämpi ja selkeämpi. Lisäksi Tinka tuo mieleen reippaan, iloisen ja suloisen tytön.
Kannatan siis Tinkaa. - TinkaGabrielle
Tinka. Voihan sen Gabriellen laittaa vaikka toiseksi nimeksi. Gabrielle on ihan kaunis nimi, mutta hankala ääntää suomessa - GabriellE vai Gabriell_. Gabriela olisi vielä selkeästi tytön nimi, mutta jos Gabrielle-nimen ääntää ulkomaalaisittain, sekoittuu se helposti miehen nimeen Gabriel. Ääntämismuoto Gabrielle taas kuulostaa jotenkin oudolta. Hyvä vinkki on "makustella" nimiä ääneen, koska silloin huomaa helpommin, miltä nimi KUULOSTAA. Monen nimen kirjoitusasu kun on paljon kauniimpi kuin se, miltä kyseinen nimi oikeasti ääneen lausuttuna kuulostaa.
Eli ehdotan: Tinka Gabrielle. - NimiTäti
Gabrielle, viehättävä nimi. Tinka ei ole minun makuuni.
- -ada-
Tinkasta en pidä, Gabrielle on erittäin kaunis juuri niin kirjoitettuna ja ehkä myös lausuttunakin. Tinkasta tulee mieleen "tinkiä" tai "tinkata", joten ei kauheen kiva mielleyhtymä. Nimi kuulostaakin liian kovalta ja jotenkin keskeneräiseltä.
Jos tykkäät Tinkasta ja Gabriellesta, mitä mieltä olisit seuraavista:
Tekla
Tinja
Milka
Maribella
Claudia
Ellen
Gia
Miljaana - &&
Tinka...Katinka....
Laittaisin Katinka (voi kutsua Tinkaksi)
Katinka Gabrielle
Tiana Gabrielle
Tia Gabrielle
Isa Cabrielle - Gaby:DDDD
Ehdottomasti Gabrielle! On Tinkakin sievä, mutta Gabrielle on kaunis ja kansainvälinen :)
- MamaBeth
Kiitos teille kaikille mielipiteistä!
Haluaisiin niin molemmat nimet etunimiksi, ja tavallaan sehän on mahdollista. Jos siis antaisin tyttärelleni nimen Gabrielle Tinka (kolmasnimi), kutsumanimenä voisi olla Tinka. Tällöin nimi vaatisi kolmannen nimen, ja tähän olen miettinyt Veronikaa. Kuitenkin lausuttuna se jotenkin töksähtelee? Suvumme nimistä olen miettinyt myös kolmanneksi nimeksi (yhdistelmää) nimistä: Mia, Lina, Rebeca, Paula, Fanny, Inkeri, Ida, Ellen, Emilia ja Amanda. Nimi voisi kuitnkin olla mahdollisimman tavallinen ja suomalainen, kun Gabrielle ja Tinka ovat asteen erikoisempia ja harvinaisempia suomalaislapsilla. Lisäksi esim. Paulan voi pidentää Paulinaksi, suosin kuitenkin lyhytvokaaleja kun se tapa suvussa kulkee.
Onko kellään mielipiteitä? :)
- Täti
Minä laittaisin selvyyden vuoksi kutsumanimen ensimmäiseksi, ja Tinka Gabrielle olisi ihan hyvä nimiyhdistelmä.
Jos kuitenkin haluatte tyttärellenne kolmannenkin nimen, niin se voisi olla Tinkan ja Gabriellen välissäkin:
Tinka Lina Gabrielle
Tinka Paula Gabrielle
Tinka Mia Gabrielle
Tinka Ida Gabrielle
Jos kuitenkin haluatte Gabriellen ensimmäiseksi nimeksi ja Tinkan toiseksi, niin näinkin yhdistellen nimi kuulostaa kauniita:
Gabrielle Tinka Paulina
Gabrielle Tinka Emilia/Ellen
Amandan ja Rebecan jättäisin laittamatta tähän yhdistelmään. Siinä Tinka -nimi erottuisi liikaa kahdesta muusta nimestään.
Tinkaa en pidä ninkään erikoisena nimenä, Gabrielle suomalaislapsella on hiukan erikoisempi/harvinaisempi. - Taika on suosikkini
entä Taika? Tinka on kiva myös.
Tinka Gabrielle Amanda
Tinka Elsa Gabrielle
Tinka Julia Gabrielle
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780