Unelmani on aina ollut tulla näyttelijäksi. Olen nyt 14 ja elämä vielä edessä, mutta parin vuoden päästä pitäisi hakea jonnekkin opiskelemaan ja teatteri kiinnostaa kovasti.
Nuorempana olen ollut teatterissa näyttelemässä mutta sitten se jotenki jäi. Olisi hienoa tulla oikeaksi näyttelijäksi vanhempana mutta pääasia ei ole että pääsisin vain televisioon minkä eteen tietenkin pitäisi tehdä kovasti töitä ,jos pääsisin isoon kaupunginteatteriin se olisi jo hienoa.
Tällä viikolla ajattelin pistää paikalliseen teatteriin viestiä että voisin tulla sinne auttamaan ,koska sinne haettiin apulaisia ja sitä kautta saisin läheltä tutustua teatterityöhön.
Otin ensi vuoden valinnaiseksi ilmaisutaidon jossa päästään harjoittelemaan teatteria, ajattelin sitä kautta sitten myös mahdollisesti ensi vuoden näytelmiin ja kesäteattereihin.
Mutta kysymys kuuluu minne menen 9:n jälkeen ? Olen ajatellut mennä lukioon mutta mihin lukioon ? Asun Kainuussa ja haluaisin hyvään ilmaisutaito painotteiseen lukioon ,minne kannattaisi sitten hakea? Tiedän että minulla on vielä aikaa miettiä mutta kysyn näin 'pohjana' oman tulevaisuuteni suunnittelulle.
Teatteri kiinnostaa, minne peruskoulun jälkeen ?
9
2597
Vastaukset
- Kaatsina
Sinulla on alasta ainakin realistinen näkemys, nimittäin kovaa työtä se vaatii. Suoraan sanoen en suosittele mitään ilmaisutaidon lukiota. En väitä, etteivätkö ne olisi hyviä, mutta hakeutumalla Kainuussa (tai lähikaupungissa) johonkin hyvään kesäteatteriin ja/tai syksyllä toimivaan harrastajateatteriin ehdit saada lukion loppumiseen mennessä samat opit.
Lukion jälkeen Suomessa alan parhaita vaihtoehtoja ovat tietysti Teatterikorkeakoulu ja Tampereen yliopiston näyttelijätyönlaitos (Näty). Pääsykokeissa kiinnitetään huomiota myös laulutaitoon, tanssitaitoon, rytmillisyyteen, kehon hallintaan ym. (Kyllä laulutaidotonkin voi päästä, mutta kuitenkin.) Kannattaa siis vielä näiden vuosien aikana, ennen kuin sinun on edes mahdollista hakea, harrastaa erilaisia näitä taitoja kehittäviä harrastuksia. - klitsulainen
Moi!
Erittäin mainio tapa päästä teatteriin käsiksi, on hakeutua harrastajateatteriin. Kellariteatteri on yksi Helsingin kolmesta ylioppilasteatterista, joissa kaikissa on omat yksilölliset piirteensä. Kellariteatteri, eli Klitsu, on ainakin minulle antanut erinomaiset puitteet lähteä opiskelemaan teatteria ja näyttelijäntyötä. Suosittelen ja erittäin isolla ässällä. Alla tämän vuoden pääsykokeista:)
Sinä 16-30-vuotias, hae nyt Helsingin kotoisimpaan, aidoimpaan ja elävimpään teatteriin!
Kellariteatteri etsii jälleen toimintaansa aktiivisia jäseniä. Kiinnostaako näytteleminen, ohjaaminen, tuottaminen, käsikirjoittaminen, dramaturgia, äänitekniikka, valotekniikka, lavastus, puvustus, tarpeisto, maskeeraus tai mikä tahansa muu teatteriin liittyvä?
Jäsenyys velvoittaa sinut uusien produktioon, jonka jälkeen päätät itse mitä teatterilla haluat tehdä: lähes kaikki on mahdollista. Klitsulaisuus ei tarkoita
vain esitysten valmistamista, vaan myös Klitsusta huolehtimista. Kellariteatteri on yhteisö, joka toimii yhdessä niin kurssien, esitysten, tapahtumien, kuin siivoamisenkin yhteydessä. Se mitä kaikkea Klitsulla tarkasti ottaen tapahtuu, riippuu täysin jäsenistöstä itsestään. Klitsu on jäsentensä summa.
Pääsykokeet järjestetään 7. - 9. syyskuuta 2012. Tule ja osallistu vuoden unohtamattomimpaan viikonloppuun!
"Nää on parhaat kokeet missä mä oon ikinä ollu. Ei haittaa vaikka en pääsiskään." - hakija 2010
Ilmottautumislomake ja ennakkotehtävät sekä kaikki lisätiedot liittyen pääsykokeisiin Kellariteatterin kotisivuilla:
http://kellariteatteri.fi/#!esittely.4- Glinda
Hienoa mainosta teatterillenne ehdottaa 14-vuotiaalle pakoa Kainuusta Helsinkiin kesken yläasteen. Et tainnut nyt ihan vastata alkuperäisen postaajan kysymykseen...
"huomisen näyttelijälle": Kannattaa hakeutua johonkin harrastajateatteriin, ja yläasteen jälkeen johonkin ilmaisutaitolukioon. Jos päädyt tulevaisuudessa lukioon pääkaupunkiseudulle, kannattaa pitää silmällä Työkkärin mol.fi-sivuston työpaikkahakua, siellä ilmoitellaan silloin tällöin lyhytaikaisista avustajan töistä erilaisissa tv-sarjoissa. Kun saat naamasi salkkarien taustalle, sinut saatetaan hyvinkin bongata sieltä johonkin sarjaan isompaan rooliin. Sitä ennen kannattaa rakentaa näyttelykokemusta ja taitoja niin paljon kuin vain suinkin mahdollista.
Voit käydä myös oman opinto-ohjaajasi luona kyselemässä ilmaisutaitolukioista. Itse en lonkalta osaa mainita kuin Kallion lukion Helsingistä, mutta sinne on vaikea päästä sisään, ja useimmilla sisään päässeillä on jo vuosien harrastelijateatterikokemus taustalla. Suosittelisin etsimään yhdessä opon kanssa jotain vähemmän tunnettua ilmaisutaitolukiota lähempää kotia. - Kaatsina
Glinda kirjoitti:
Hienoa mainosta teatterillenne ehdottaa 14-vuotiaalle pakoa Kainuusta Helsinkiin kesken yläasteen. Et tainnut nyt ihan vastata alkuperäisen postaajan kysymykseen...
"huomisen näyttelijälle": Kannattaa hakeutua johonkin harrastajateatteriin, ja yläasteen jälkeen johonkin ilmaisutaitolukioon. Jos päädyt tulevaisuudessa lukioon pääkaupunkiseudulle, kannattaa pitää silmällä Työkkärin mol.fi-sivuston työpaikkahakua, siellä ilmoitellaan silloin tällöin lyhytaikaisista avustajan töistä erilaisissa tv-sarjoissa. Kun saat naamasi salkkarien taustalle, sinut saatetaan hyvinkin bongata sieltä johonkin sarjaan isompaan rooliin. Sitä ennen kannattaa rakentaa näyttelykokemusta ja taitoja niin paljon kuin vain suinkin mahdollista.
Voit käydä myös oman opinto-ohjaajasi luona kyselemässä ilmaisutaitolukioista. Itse en lonkalta osaa mainita kuin Kallion lukion Helsingistä, mutta sinne on vaikea päästä sisään, ja useimmilla sisään päässeillä on jo vuosien harrastelijateatterikokemus taustalla. Suosittelisin etsimään yhdessä opon kanssa jotain vähemmän tunnettua ilmaisutaitolukiota lähempää kotia."Kun saat naamasi salkkarien taustalle, sinut saatetaan hyvinkin bongata sieltä johonkin sarjaan isompaan rooliin."
Just joo :) Ehkä jossain salkkarimaailmassa.
- diipadaapa
peruskoulun jälkeen kannattaa hakea helsingin kallion ilmasutaidon lukioon! tokihan se vaatii muuttoa mutta on se sen arvoinen:) kannattaa googlaa
- huomisen näyttelijä
kiitos vastauksistanne!
- dancer
itsellä on samainen ongelma. ikä ja muukin aloittajan kirjoittama teksti pätee minuun, en kylläkään ole harrastanut teatteria koskaan. Tanssinut olen kuitenkin lähes koko elämäni. Ja ongelmana on että äiti ei anna minun muuttaa Helsinkiin lukion takia. Miten onnistun taivuttelemaan hänet? :D
- Sainto
Väittäisin että ilmaisulukioita pätevämpi tapa oppia näyttelemisestä on tehdä teatteria mahdollisimman paljon. En yhtään tiedä teidän suunnalla olevista harrastus-mahdollisuuksista mutta Jyväskylässä on ainakin yllättävän hyvin löytynyt paikkoja kehittyä. Toisaalta, koska olen poika ja osaan näytellä ja laulaa, ja tanssiakkin, minua pyydetään erikseen projekteihin. Suosittelen ehdottomasti laulutaitojen hiomista, ja teatteriin tutustumista. Näytelmissä mukana olemisella oppii yllättävän paljon. Eipä minulla oikeastaan muuta, itse olen ollut onnekas kun olen päässyt niin moneen mahtavaan projektiin mukaan.
- Anonyymi
Hei olen itetsekkin 14 ja olen suunnitellut minne menen ysin jälkeen mutta jos olet valmis muuttamaan näyteliä uran takia tässä on linkki jonne pitää hakea peruskoulun jälkeen 😊https://www.teatteriakatemia.fi/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.35088781 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12581Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692358- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161542Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91401- 1121347
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601310Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227