Eipä Raamatussa ole yhtään mainintaa, että ihminen olisi tullut uskoon autossa. Ihmekös tuo, kun ei ollut autojakaan!
Vertaa tähän lestadiolaismiehen saarnankohtaan seuroissa:
""Raamatussa ei ole yhtään mainintaa, että ihminen olisi tullut uskoon Raamattua lukiessa.""" Ihmekös tuo, kun ei ollut vielä Uutta Testamenttiä eikä evankeliumia eli ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta, josta olisi voinut iloita ja saada uskon ja pelastuksen.
Uskoon ei voi tulla autossa.
4
84
Vastaukset
- Ettei totuus unohdu
>"Raamatussa ei ole yhtään mainintaa, että ihminen olisi tullut uskoon Raamattua lukiessa."
Tuo kuuluu tosiaan puhujien vakiokliseisiin. Näin toisinajattelijana heittäisin, ettei Raamattu (tai edes Toora) kiellä uskoontuloa lukiessa. - AnteeksiantoKIELTO
Varmistaakseen, että kukaan ei voisi alkaa uskomaan Kristuksen sovitukseen vahingossa, on SRK:n julkaisutoimikunta kieltänyt syntien anteeksi julistamisen sanojen julkaisemisen SRK:n lehdissä ja kirjoissa.
http://freepathways.wordpress.com/2009/04/13/srk-kieltanyt-synninpaaston-julistamisen-tekstissa/
Mantrasanoja "usko kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä" ei ole saanut enää julkaista sitten vuoden 2007.
Olavi Voittonen kävi muuten itse tästä silloin täällä Espoossa pidetyssä tilaisuudessa puhumassa. Saattaa olla, että hän itse on hullun keksinnön isä.- Monopoli
Armon monopoli on SRK:lla.
- bird.
Autossa voi tulla raskaaksi!
Moni on tullut!
Kotiin voi kuolla!
Moni on kuollut!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760